To, 09/17/2015 - 08:16 By Markus Hotakainen
Punaisen kääpiön ainekiekko

Alle 200 valovuoden etäisyydeltä on löydetty nuoria punaisia kääpiöitä, jotka muuttavat käsityksiä planeettakunnan syntyprosessista. Tähdillä on ikää ainoastaan 30–40 miljoonaa vuotta ja kahdella niistä on edelleen ympärillään tiheä ainekiekko, josta on mahdollisesti tiivistymässä planeettoja. 

"Muilla tämänikäisillä tähdillä ei yleensä ole enää kiekkoa. Punaisten kääpiöiden ainekiekot näyttävät pitkäikäisemmiltä kuin Auringon kaltaisilla kuumemmilla tähdillä. Emme vielä ymmärrä miksi", pohdiskelee tutkimusryhmää johtanut Simon Murphy.

Nuorten tähtien "vanhojen" kiekkojen löytyminen kyseenalaistaakin nykyiset teoriat planeettojen synnystä. "Planeettojen muotoutuminen saattaa kestää paljon pidempään kuin aiemmin arveltiin", toteaa tutkimusryhmään kuulunut Warrick Lawson.

Punaisia kääpiöitä ympäröivät kiekot paljastuivat niiden infrapunasäteilyn perusteella. Vaikka kiekkoja ei havaittu suoraan, tutkijoiden mukaan on mahdollista, että riittävän tehokkailla kaukoputkilla ne on mahdollista kuvata.

 

 

"Koska nuoret punaiset kääpiöt ovat muita tähtiä himmeämpiä eivätkä ne häikäise samalla tavalla, ne ovat ihanteellisia kohteita vastikään syntyneiden planeettojen kuvaamiseen", Murphy arvioi.

Viime vuosikymmeninä punaisten kääpiöiden löytyminen on helpottunut huomattavasti. "Alle 20 vuotta sitten ajatus siitä, että Linnunradan lähialueet vilisisivät nuoria tähtiä, oli täysin uusi", Lawson sanoo.

Tutkimuksesta kerrottiin Australian kansallisen yliopiston uutissivuilla ja se on julkaistu Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -tiedelehdessä.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/T. Pyle (SSC) [ainekiekko], David A. Aguilar/CfA/Harvard Smithsonian [punainen kääpiö planeettoineen]