Astronauttikahvilassa tapahtuu: "Kas, Andreas! Viimeksi nähtiin avaruudessa!"

To, 04/14/2016 - 11:09 By Jari Mäkinen
Scott Kelly ja Andreas Mogensen

Avaruuslentäjät kiertävät maapallon keskimäärin puolessatoista tunnissa avaruusasemalla ollessaan, joten heidän näkökulmastaan maapallo on tosiaankin pieni. Silti tuttavien tapaaminen varsin yllättävästi on kummallinen kokemus, kuten vuoden päivät avaruudessa ollut Scott Kelly kertoo twitterissä.

Päivän kuvaPäivän kuva tulee tuosta viestistä, jonka tekstinä oli yksinkertaisesti: "Crazy who you just run across at #starbucks in the AM. Last time I saw @Astro_Andreas was in space last September!".

Eli "Hassua keneen törmäsinkään Starbucksissa tänä aamupäivänä. Viimeksi näin @Astro_Andreasin avaruudessa viime syyskuussa!"

Tanskalaisastronautti Andreas Mogensen kävi lyhyellä lennollaan Kansainvälisellä avaruusasemalla viime syyskuussa, jolloin Kelly oli siellä nyt maaliskuussa päättyneellä, lähes vuoden kestäneellä lennollaan. Kuten kuvasta näkee, oli tapaaminen iloinen, ja kuve kertoo Kellyn kuntoutumisen pitkän lennon jälkeen etenevän hyvin. 

Avaruuden painottomuus ja olosuhteet vaikuttavat haitallisesti ihmisen kehoon, ja palautuminen normaaliksi kestää yleistäen yhtä pitkän ajan kuin lento on kestänyt. Ennätyspitkän lennon tapauksessa aika on hieman lyhyempi, etenkin kun nykyisin haitallisia vaikutuksia voidaan jo varsin hyvin estää. 

Haitallisuus tässä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että ihmisen elimistö alkaa sopeutua painottomuuteen, ja ongelmana onkin paluu takaisin Maahan. Painottomuudessa esimerkiksi luut ja lihakset surkastuvat sekä verenkiertoelimistö heikkenee, koska niitä ei tarvita siinä määrin kuin Maan pinnalla painovoiman alla. 

Kellyn kuntoutumista voi seurata hyvin myös mm. hänen julkisella Facebook-sivullaan.

Samoin Andreasin tapahtumia voi seurata kätevästi Facebookissa ja Twitterissä. Hän ei ole tyhjän panttina viimevuotisen lentonsa jälkeen, vaan on parhaillaan Houstonissa, NASAn miehitettyjen avaruuslentojen keskuksessa jatkokoulutuksessa. Hänellä ei ole vielä tiedossa uutta lentoa avaruuteen, mutta mitä todennäköisimmin hän viettää seuraavaksi puoli vuotta avaruudessa – mutta milloin ja millä aluksella hän sinne nousee, on vielä epäselvää.

On nimittäin mahdollista, että hänen menopelinsä olisi seuraavalla lennolla venäläisen Sojuzin sijaan joku tulossa olevista Yhdysvaltalaisista aluksista – kenties jopa Orion, NASAn "oma" uusi miehitetty avaruusalus, jolla päästäisiin lentämään matalaa kiertorataa kauemmaksikin.

Viestissä mainittu Starbucks-kahvila on mitä todennäköisimmin Houstonin eteläpuolella sijaitsevan Johnsonin avaruuskeskuksen vieressä olevan yleisökeskuksen luona oleva Starbucks. Vierailijakeskus, nimeltään Space Center Houston, ja itse avaruuskeskus Johnson Space Center, ovat NASA Road -nimisen tien varrella, ja kyseinen Starbucks on tien toisella puolella. 

Se on erinomainen paikka astronauttien tapaamiseen, sillä monet nappaavat sieltä kahvit mukaansa työpaikalleen saapuessa. 

USAn kaksi komeaa avaruustiedekeskusta (ja bonukset)

Ma, 04/29/2013 - 19:17 By Jari Mäkinen
Kennedy Space Center

Turisti ei pääse lähellekään NASAn avaruuskeskuksia omin nokkinensa, mutta monen keskuksen vieressä on puoleensavetävä vierailijakeskus suurine parkkipaikkoineen. Niistä järjestetään kyllä kiertokäyntejä keskuksenkin puolelle, jolloin kävijät voidaan viedä hallitusti vain oikeisiin paikkoihin valvovien silmien alla.

Näiden kaupallisten tiedekeskusten ja avaruuspuistojen piirteitä yhdistävien paikkojen nimet on lisäksi valittu yleensä siten, että ne muistuttavat läheisesti NASAn kyseisessä paikassa olevaa keskusta, mutta ovat hieman erilaisia.

Näistä kaksi on aivan omassa luokassaan: Johnsonin avaruuslentokeskuksen Space Center Houston Teksasissa, Houstonin eteläpuolella, sekä Kennedy Space Center Floridassa. 

Floridan avaruusteemapuisto

Kennedyn avaruuskeskus Atlantin rannalla liki viivasuoran tien päässä Orlandosta on Yhdysvaltain avaruushistorian kenties tärkein paikka: maan ensimmäiset avaruusraketit sekä miehitetyt avaruusalukset Mercuryt ja Geminit laukaistiin Cape Canaveralin rakettitukikohdasta ja sen viereen rakennettiin Kennedyn avaruuskeskus Apollo-ohjelmaa varten. Myöhemmin sukkulat laukaistiin kaikki myös sieltä matkaan.

Alue on matalakasvuista ja soista ranta-aluetta, missä varsinaisen mantereen ulkopuolella kulkee pieni maakaistale. Kun etelästä Miamin suunnasta ajaa ylös ja valitsee sisämaassa kulkevan moottoritien sijaan pienemmän tien aivan rannassa, näkee hyvin kuinka rantakaistaleen ja sisämaan väliin levittäytyy vähitellen hieman laajempi vesialue, jonka ylitse siellä täällä kulkee silta.

Lopulta sisävesi levenee kilometrien levyiseksi ja siihen ilmestyy kokonainen maapala: Merritt Island, missä sijaitsee Kennedyn avaruuskeskus, eli Cape Kennedy. Samalla kohdalla itse ranta kurottaa ulommas Atlantiin, ja kun 1940-luvun lopulla Yhdysvaltain armeija etsi sopivaa paikkaa uusien ohjusten laukaisuun, niin valinta osui siihen. Se puolestaan on Cape Canaveral.

Virallisesti alue on luonnonpuistoa, missä linnut ja alueen alkuperäisasukkaat alligaattorit voivat liikkua vapaasti. Myös vierailijakeskus on luonnonsuojelualueella, joten asfalttiparkkipaikan ulkopuolella kannattaa katsoa ympärilleen, kun avaa auton oven. Kuten monissa varoituskylteissä sanotaan, ei alligaattorien kanssa kannata leikkiä!

Monen monta erilaista rakettia rivissä

Kun Apollo-ohjelma eli huippuaikojaan 1960-luvun lopussa ja suuret ihmispaljoudet kerääntyivät katsomaan rakettien laukaisuita avaruuskeskukseen, päätettiin paikalle perustaa erityinen vierailijakeskus. Se avattiin vuonna 1967 ja on ollut siitä alkaen eräs Floridan suosituimmista matkailukohteista. Viime aikoina siellä on käynyt noin 1,5 miljoonaa kävijää vuodessa. 

Se, että Floridasta on laukaisu raketteja avaruuteen, näkyy selvästi myös vierailijakeskuksessa, sillä sen näyttävin osa on rakettipuisto. Siellä seisovat ensimmäiset amerikkalaisastronautit taivaalle lähettäneet Mercury ja Atlas, sekä koko joukko uudempia kantoraketteja. Niille tekee seuraa täysikokoinen, laukaisuvalmis avaruussukkula näköismallina ja myös aivan oikea, käytöstä poistettu avaruussukkula Atlantis. Kävijät voivat kävellä myös Apollo-aikaista laukaisualustan hissistä aluksen luokse vienyttä siltaa pitkin ja kuvitella miltä on tuntunut astella yli sadan metrin korkeudessa pieneen alukseen, joka nousee pian raketin nokassa kohti Kuuta.

Cape Canaveralista laukaistaan nykyisellään usein satelliitteja ja luotaimia avaruuteen, joten kun paikalle suunnittelee matkaa, kannattaa se ajoittaa laukaisun aikaan. Monasti aivan laukaisun aikaan vierailijakeskus on sujlettu turvasyistä.

Ellei paikalle osu oikean laukaisun aikaan, voi sellaisen kokea simulaattorissa. IMAX-teatteri tarjoaa avaruusmaisemia ja “tavallinen” elokuvateatteri näyttää huikeita huippuhetkiä amerikkalaisten avaruushistoriasta: Apollo-aikaa ja mahtipontisia käyrätorvifanfaareita riittää.

Bussit vievät myös itse avaruuskeskuksen puolelle, mikä on käynnin ainutlaatuisin osa. Kiertokäynti kulkee ikonisten Apollo- ja sukkulalaukaisualustojen, raketteja alustoille kuljettaneiden telaketjuilla liikkuneiden kuljettimien ja jättisuuren rakettien kokoonpanohallin kautta Saturnus 5 -kantoraketin luokse. Näiden kaikkein näkeminen omin silmin paikan päällä on elämys, mitä amerikkalainen sokerikuorrutuskaan ei voi laimentaa.

Paikalla saa kulumaan helposti yhden päivän, ja sen voi päättää vierailemalla keskuksen kaupassa, joka väittää olevansa maailman suurin avaruusaiheisten tavaroiden myymälä. Puodissa on tarjolla yli 40 000 enemmän tai vähemmän kiinnostavaa tavaraa, jotka ovat ostettavissa myös kaupan nettisivuilla.

Ilmavoimien raketti- ja ohjusmuseo

Cape Canaveralin puolella, puolen tunnin ajon päässä Kennedyn avaruuskeskuksesta ja Titusvillestä, on Yhdysvaltain ilmavoimien oma pieni avaruusmuseo. Varsinainen museo sijaitsi alun perin tukikohdan sisällä rakennuksissa ja bunkkereissa, mistä ensimmäisiä avaruusraketteja ohjattiin, mutta tiukentuneiden turvamääräysten vuoksi museo jouduttiin sulkemaan yleisöltä. Nyt suuri osa museon esineitä on siirretty tukikohdan portin luokse näyttelyyn, mikä on hyvin perinteinen ja yksinkertainen, mutta hyvin autenttinen ja alkuperäinen. Museon henkilökunta on pääosin rakettien parissa työskennelleitä eläkeläisiä, joten heidän kertomuksensa ovat tärkeä osa museokäyntiä.

Bunkkereihin ja historiallisiin paikkoihin pääsee myös vierailemaan pari kertaa viikossa järjestettävillä kiertokäynneillä. Samalla on hyvä vakoilla mitä tämän hetken kuumin avaruusyhtiö Space X on tekemässä, sillä kiertokäynti vie läheltä heidän laukaisualustaansa ja yhtiön rakennus on museon vieressä.

Astronauttien kunniahalli

Kennedy Space Center, siis "virallinen" vierailijakeskus, pitää sisällään näyttelyn, jonka nimi on Astronaut Hall of Fame (c). Tässä pieni c on hyvin tärkeä, sillä alkuperäinen Mercury-astronauttien itsensä perustama Hall of Fame sijaitsee Titusvillessä, noin vartin ajomatkan päässä Kennedyn avaruuskeskuksesta.

Se perustettiin vuonna 1990 ja suuri joukko astronautteja lahjoitti sinne omia henkilökohtaisia tavaroitaan näytteille. Pieni museo jäi kuitenkin virallisen vierailijakeskuksen varjoon ja ajautui taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 2002. Vierailijakeskusta pyörittävä yhtiö Delaware North Park Services osti museon esineet itselleen mielenkiintoisen juridisen näytelmän päätteeksi (osa näyttelyesineistä oli periaatteessa edelleen astronauttien omaisuutta, osa enemmän tai vähemmän virallisesti museolle luovutettuja), minkä jälkeen Astronaut Hall of Fame (c) siirrettiin osaksi vierailijakeskusta. 

Alkuperäinen Hall of Fame sekä suuri joukko astronautteja suivaantuivat omaisuutensa kaappaamisesta ja he päättivät jatkaa omaa näyttelyään uudella konseptilla. Museo avattiin uudelleen loppuvuonna 2002 ja on ehdottomasti käynnin arvoinen. Tämä alkuperäinen ja epävirallinen Hall of Fame puhuu astronauttien suulla ja on henkilökohtaisempi kuin vierailijakeskuksen näyttely.

Saturnus 5 -kuuraketti Houstonissa

Houston, meillä ei ole ongelmia!

Kun sukkulat päätettiin lähettää eläkkeelle ja Nasa valitsi tarjousten perusteella paikat, minne käytöstä poistetut sukkulat annettiin näytteille asetettavaksi, oli kenties suurin pettyjä Houstonin avaruuskeskuksen vierailijakeskus Space Center Houston.

Nähtävästi Teksasissa oletettiin paikan olevan niin itsestään selvä sijoituspaikka, ettei sukkulan eteen olisi tarvinnut tehdä mitään erityistä: tyypillisesti museot tarjoutuivat rakentamaan lisärakennukset tai laajentamaan vanhoja tilojaan ja tekemään jotain erityistä, jotta erityinen avaruuslentokone saisi arvoisansa loppusijoituspaikan.

Toisaalta on loogista, että Houston ei nytkään näe oikeaa sukkulaa, sillä vaikka astronautit koulutetaan Teksasissa, he eivät nouse sieltä avaruuteen. Houstonin avaruuskeskuksessa on simulaattoreita, mallikappaleita, suunnitelmia, kouluttajia ja insinöörejä, jotka suunnittelevat avaruusaluksia, mutta raketit ja alukset ovat muualla. Ainoa poikkeus on Saturnus 5 -raketti, mikä on laitettu hienosti näytteille vierailijakeskuksen ja avaruuskeskuksen välissä olevalle alueelle.

Saturnus 5 ja sen vieressä olevat pienemmät raketit olivat pitkään taivasalla, eikä Houstonissa ollut juuri muuta avaruudellista katsottavaa vuoteen 1992 saakka, kun vierailijakeskus perustettiin. Keskimäärin 800 000 ihmistä vierailee siellä vuosittain.

Teksasin tapaan vierailijakeskus on kookas ja se muistuttaa vähän ostoskeskusta, missä suurelta katetulta keskusaukiolta pääsee sivuilla oleviin tiloihin. IMAX-teatteri, videoita, ravintoloita, kauppoja, lasten puuhapiste, suuri sukkulan nokka ja sen sisällä oleva simulaattori sekä erinomaisesti tehty avaruuslaitteita sisältävä näyttely, missä on mm. alkuperäinen Skylab-avaruusaseman täysikokoinen malli (minne pääsee sisään), Apollo 17 -lennon komentomoduuli, muiden avaruusalusten malleja ja kuukivilaboratorio. Astronauttien Kuusta tuomat näytteet on edelleen tallessa Houstonin avaruuskeskuksessa ja vierailijakeskuksessa pääsee myös koskettamaan kuukiveä.

Yksi keskusaukiolta vievä ovipari johtaa pieniin juniin, joilla pääsee käymään avaruuskeskuksen puolella. Siellä kiinnostavin kohde on avaruuslentojen lennonjohto: niin historialliseksi muistomerkiksi muutettu Apollo-aikainen lennonjohto kuin nyt käytössä oleva avaruusaseman lennonjohto. Välissä on nyt toimettomana oleva sukkulalentojen lennonjohto. 

Vierailijakeskus tarjoaa erikoishintaan myös erikoiskiertokäyntiä. “Level 9 tour” vie käymään myös avaruuskeskuksen suuressa rakennuksessa numero 9, missä ovat sukkuloiden ja avaruusaseman täysikokoiset mallikappaleet, sen aikana syödään avaruuskeskuksen ruokalassa (missä astronautitkin lounastavat) ja kävijät pääsevät myös käymään Apollojen lennonjohtohuoneessa sisällä. Lisäksi kiertokäynti näyttää hieman kauempana avaruuskeskuksesta olevan suuren vesialtaan, missä harjoitellaan avaruuskävelyitä.

Missä, milloin ja miten?

Kennedy Space Center sijaitsee Kennedyn avaruuskeskuksen alueella, noin kymmenen kilometriä ennen keskuksen portein suljettua ydinaluetta. Keskus avautuu joka päivä klo 9.00 ja sulkee ovensa vuodenajasta riippuen noin klo 18. Paikka on suljettu vain joulupäivänä ja satunnaisesti normaalia herkempiä tai salaisempia satelliitteja laukaistaessa.

Orlandosta paikalle pääsee tiellä 528 (State Road) itään, missä on hyvä opastus avaruuskeskukseen lähes Orlandosta alkaen. Jos saavut osavaltioiden välistä tietä 95 (joka kulkee Floridan halki etelä-pohjoissuunnassa), aja ulos liittymästä 212 pohjoiseen tai 215 etelään. Keskuksen nettisivut ovat osoitteessa www.KennedySpaceCenter.com.

Ilmavoimien avaruusmuseo sijaitsee Cape Canaveralissa ilmavoimien tukikohdan sisäänkäynnin luona ja sinne ajaessa voi tuntua siltä, että on menossa luvatta sotilasalueelle; varsinainen portti tulee eteen vasta myöhemmin ja museo on juuri ennen porttia näytteillä olevan siivellisen ohjuksen kohdalla oikealla. Tie tukikohtaa kulkee Cape Canaveralin risteilyterminaalien ohitse. 

Museo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 9-14, lauantaina 9-17 ja sunnuntaina 12-16. Sieltä järjestetään kiertokäyntejä sotilasalueella oleviin historiallisiin kohteisiin, lisätietoja ja aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen nettisivulta; osa kiertokäynneistä alkaa myös avaruuskeskuksen vierailijakeskuksesta. Museon nettisivut ovat osoitteessa www.afspacemuseum.org.

Space Center Houston sijaitsee sopivasti osoitteessa 1601 NASA Parkway, mikä on noin 30 kilometriä Houstonin keskikaupungin eteläpuolella Clear Laken luona. Autolla paikalle pääsee hyvin yksinkertaisesti ajamalla Houstonista etelään Galvestonia kohti kulkevaa päätietä 45 (Interstate) ja ajamalla liittymästä 24 pois. Ajoramppi vie oikealle, mutta eteen tulevaa NASA Parkwaytä (entinen NASA Road 1) tulee ajaa vasemmalle; noin viiden kilometrin jälkeen avaruuskeskusta ei voi olla huomaamatta tien vasemmalla puolella.

Avoinna klo 10-17 arkisin ja 10-18 viikonloppuisin, paitsi joulupäivänä ja lokakuun 8. päivänä.

Ostamalla lipun etukäteen keskuksen nettisivujen kautta saa viiden dollarin alennuksen. Mikäli aikomuksena on vierailla muissakin Houstonin alueen museoissa, taidegallerioissa, akvaariossa tai eläintarhassa, kannattaa ostaa Houston City Pass, millä pääsee avaruuskeskukseenkin. 

“Level 9 tour” maksaa satakunta dollaria, se sisältää lounaan Nasan kanttiinissa ja sille pitää ilmoittautua ennakkoon nettisivuilla tai soittamalla numeroon 281-283-4755.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita