Voimakkain aurinkomyrsky, mistä historiankirjoissa on tarkkoja tietoja, tapahtui syyskuussa 1859. Brittitähtitieteilijät Richard Carrington ja Richard Hodgson havaitsivat toisistaan riippumattomasti suuren purkauksen Auringossa 1. syyskuuta, ja sen seurauksena maapallo joutui vuorokautta myöhemmin hurjan ryökytyksen kohteeksi.

Revontulia havaittiin jopa lähellä päiväntasaajaa, lennätinlinjat löivät kipinöitä ja kuuleman mukaan lennätintoimistoissa papereita syttyi jopa palamaan.

Mitä vastaava saisi aikaan nykyaikaisessa sähköteknisessä maailmassa?

Pahimmissa ennusteissa sähköverkot kaatuisivat ja niiden korjaamiseen menisi kuukausia – ellei jopa pitempään. Suuri osa satelliiteista rikkoontuisi ja elämänmenomme menisi sekaisin pitkäksi aikaa. Koronapandemia olisi pientä piperrystä suuresta geomagneettisesta myrskystä toipumiseen.

Sodankylän geofysikaalisen observatorion johtaja Eija Tanskanen kertoo videolla, että tässä tammikuun myrskyssä oli kaikki Carringtonin elementit, mutta meidät "pelasti" kaksi asiaa: ensinnäkin meihin osui vain reuna Auringosta lähteneestä nopeasti liikkuneesta ja tiheästä kaasupilvestä, ja lisäksi maapallon magneettikenttä oli päinvastainen verrattuna kaasupilven magneettikenttään. Tässä tapauksessa oma magneettikenttämme pystyi suojaamaan meitä hyvin; päinvastaisessa tapauksessa ovi olisi ollut apposen auki ja avaruusmyrsky olisi iskenyt meihin koko voimallaan.

Carrington-luokan tapausta saadaan siis vielä odottaa, tosin Auringon aktiivisuus jatkuu korkeana ja on täysin mahdollista, että lähitulevaisuudessa tulee tätäkin voimakkaampia ja tuhoisampia myrskyjä.

Juuri nyt, 24. tammikuuta, Aurinko on edelleen täynnä aktiivisuusalueita. Alkuviikon myllerryksen aiheuttaja on kuvassa oikealla.

Näkyi huonosti Suomessa

Suuri osa Suomesta oli paksujen pilvien peitossa 19.-21. tammikuuta, kun tästä myrskystä tulleet revontulet olivat voimakkaimmillaan. Parhaimmillaan selviä, paljain silminkin näkyviä revontulia oli Keski-Euroopassa aina Geneveä myöten ja myös Pohjois-Amerikassa aina Alabamassa saakka. 

Vaikka Suomi olikin pääosin peitossa, näkyi taivaan ilotulitus muutamilla paikoilla pilvien läpi. Jossain revontulia päästiin myös ihailemaan: Taivaanvahdissa on paljon kuvia.

ESA:n avaruussääjohtaja odottaa lisätietoja

Kyselin nyt perjantaina tunnelmia myös Euroopan avaruusjärjestön Avaruussäätoimiston johtajalta Juha-Pekka Luntamalta. Hän kertoo, että toistaiseksi tietoja esimerkiksi satelliittioperaattoreilta on varsin vähän, "mutta näyttäisi siltä että ainakaan mitään isompaa vahinkoa ei tapahtunut". 

"Joillakin ESAn tiedesatelliiteilla oli tavanomaisia vaikeuksia asennon säädän kanssa, koska protonimyrsky sokaisi tähtisensorien CCD-kameroita. Näitä tilanteita varten on valmiit toimintamallit eli niistä ei ole riskiä missiolle. Ilmeisesti myös satelliittien muistivirheiden määrä kasvoi tilapäisesti."

Euroopan sähköverkossa ei ilmeisesti havaittu isompia häiriöitä. 

Myrsky tuntui myös eteläisellä pallonpuolella, sillä varatut hiukkaset törmäävät Maahan kummankin navan tuntumassa. Etelässä on kuitenkin nyt kesä, ja siksi – samaan tapaan kuin Suomessa kesällä – ei revontulia pysty juurikaan näkemään taivaan valoisuuden vuoksi.

Sähköverkoissa hurjasti heittelevä magneettikenttä kuitenkin tuntuu. Tosin tällä kerralla esimerkiksi Uudessa-Seelannissa vaikutukset olivat pienemmät kuin esim toukokuussa 2024. Luntama kertoi siitä aikanaan Tiedetuubissa.

Nyt Luntama totesi sähköpostilla, että maanantain myrskyn ehkä tärkein elementti oli se, että koronan massapurkauksen tapahduttua tehty nopeusarvio meni selvästi alakanttiin. 

"Arvioitu nopeus oli 1200km/s, kun todellinen nopeus oli yli 1600 km/s. Sen takia CME saapui yli 6 tuntia ennen arvioitua ja geomagneettinen myrsky oli hiukan ennakoitua voimakkaampi." 

Luntama on ajanut voimakkaasti uutta eurooppalaista avaruussään tarkkailuun tarkoitettua satelliittia, ja sellainen onkin viimein toteutumassa. Vigil-satelliitti on tarkoitus laukaista vuonna 2031 ja sijoittaa se Auringon ja Maan painovoimakenttien tasapainopisteeseen, niin sanottuun Lagrangen pisteeseen L5, joka on jotakuinkin samalla sadalla kuin maapallo on Auringon ympärillä, mutta noin 60° Maasta "jäljessä".

Kun Vigil pystyy katsomaan hieman vinosti Aurinkoon, pystyy se havaitsemaan Auringon aktiiviset alueet ennen kuin ne näkyväst Maasta – käytännössä tämä antaa 4–5 päivää nykyistä enemmän varoitusaikaa.  

Ja kun Auringosta lähtee purkaus kohti Maata, pystyy se seuraamaan sitä ja arvioimaan sen vaikutuksia.

Lisäksi Luntaman tiimillä on ehdotus uudesta SHIELD-missiosta.

"Siinä aurinkotuulta voitaisiin tarkkailla 10 kertaa kauempana kuin L1. Silloin tarkka ennuste CME:n saapumisesta ja vaikutuksesta voitaisiin antaa yli kolme tuntia ennen kuin CME iskee maahan. Nykyisin tuo aika on 20 minuutin luokkaa eli viimeisen mittauksen jälkeen ei oikein ole aikaa tehdä mitään."

Tiedetuubi palaa varmasti asiaan!