Andreas Mogensenin laukaisu avaruuteen Baikonurista (video)
02.09.2015

Yllä on uusinta Andreas Mogensenia, Sergei Volkovia ja Aidyn Aimbetovia kuljettavan Sojuz TMA-18M -aluksen laukaisusta Baikonurista kohti Kansainvälistä avaruusasemaa klo 7:37:43 Suomen aikaa (10:37:43 paikallista aikaa Baikonurissa) tänään aamulla.

Andreas toimi Sojuzin laukaisun ja lennon aikana aluksen "lentoperämiehenä", eli hänellä oli monia tehtäviä ja hätätilanteessa hän olisi voinut ottaa aluksen hallintaansa; hänet on koulutettu hallitsemaan itsenäisesti niin laukaisun ja lentämisen, kuin myös laskeutumisen Sojuz-aluksella.

Andreas avaruudessa

Alus saavutti kiertoradan vain noin 10 minuutin kuluttua laukaisusta, missä sen antennit ja aurinkopaneelit avautuivat normaaliin tapaan. Matka Kansainväliselle avaruusasemalle kestää kaksi päivää, koska tällä lennolla käytetään "vanhaa" pitkää matkalentosuunnitelmaa avarusaseman korkean kiertoradan vuoksi. Lentosuunnitelman mukaan telakointi tapahtuu perjantaina klo 10:42 Suomen aikaa.

Takaisin Maahan Andreas palaa ensi viikon perjantaina. Enemmän lennosta ja sen tarkoituksesta on eilisessä artikkelissamme.

Sujuz TMA-18M:n laukaisu