Samalla kun Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1 odottaa edelleen SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantorakettien palaamista jälleen käyttöön, etenee toinen Aalto-yliopistossa tehty satelliitti kohti avaruusmatkaansa. Käynnissä on kova kisa siitä, kumpi satelliiteista ennättää ensinnä kiertoradalle!
Kilpailu on tosin kuvainnollista, sillä alkuperäisten suunnitelmien mukaan kumpikin satelliitti olisi ollut jo avaruudessa: Aalto-1 oli tarkoitus laukaista jo puolisentoista vuotta sitten ja Aalto-2:n piti seurata sitä nyt tänä syksynä.
Näillä näkymin Kakkonen pääsee avaruuteen ensi maaliskuussa, jolloin se lähetetään osana QB50-satelliittirypästä Kansainväliselle avaruusasemalle Cygnus-rahtialuksella.
Satelliitti kuljetetaan siis avaruusasemalle, mistä se singotaan myöhemmin kiertoradalle. Näin ollen Aalto-2 tulee kiertämään maapalloa radalla, jolla se ei nouse koskaan kovin korkealle horisontin päälle Suomesta katsottuna.
Toinen suomalaisittain tylsä yksityiskohta on se, että koska satelliitti on osa suurempaa kokonaisuutta, se merkitään virallisesti belgialaiseksi satelliitiksi muiden QB50-satelliittien tapaan. Hankkeen alullepanija on belgialainen Von Karman -instituutti ja se on saanut rahoitusta Euroopan Komissiolta.
QB50 on kansainvälinen hanke, jonka ideana on tutkia nimen mukaisesti 50 nanosatelliitilla Maan ilmakehän ja avaruuden välissä olevaa termosfääriä. Satelliittien tehtävä on tehdä havaintoja, joiden perusteella termosfääristä voidaan tehdä ensimmäinen kunnollinen malli.
Koska satelliitteja laukaistaan avaruusasemalta useaan aikaan, ne levittäytyvät varsin laajalle alueelle, jolloin niistä saadaan joukkovoiman avulla paljon kiinnostavaa tietoa käytännössä samanaikaisesti eri puolilta planeettaa.
Yleensä satelliitit läpäisevät termosfäärin nopeasti, mutta monet nanosatelliitit voivat kerätä pidemmältä ajalta, laajemmin ja monipuolisempaa tietoa.
Aalto-2:n mittalaitteena on Oslon yliopistossa kehitetty ns. Langmuir-luotaaja, joka tutkii plasman ominaisuuksia.
Satelliitteja on tehty eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, ja niiden lento tulee olemaan varsin lyhyt: ne tippuvat matalalta kiertoradaltaan alle puolessa vuodessa ilmakehään, jossa ne palavat ilmanvastuksen vaikutuksesta.
Aalto-yliopiston satelliittiohjelman kannalta olennaista hankkeessa on myös satelliittialustan toimintakelpoisuuden todistaminen. Kyseessä on Aalto-1:n kokemusten pohjalta tehty uudenlainen ja innovatiivinen cubesat-konsepti, jota käyttävät myös Reaktor Hello World ja Suomi 100 -satelliitti.
Hankkeesta syntynyt Reaktor Space Lab -yhtiö kehittää parhaillaan satelliittialustaa eteenpäin ja etsii sille kiinnostavia sovelluksia jopa planeettalentojen puolelta.
QB50-satelliitteja laukaisusovittimiensa sisälle asennettuina. 50 satelliitista 40 on tarkoitus lähettää matkaan avaruusasemalta.
Satelliitti toimitettiin heinäkuussa laukaisuvälittäjänä toimivalle Innovative Solutions in Space -yhtiölle Hollantiin ja viime torstaina satelliitti asennettiin yhtiön Delftissä sijaitsevassa puhdastilassa laukaisusovittimeen.
Samoin asennettiin tusina muitakin QB50-parven satelliitteja.
Satelliittien matka jatkuu lähiviikkoina sovittimien sisällä Yhdysvaltojen itärannikolle odottamaan Orbital ATK:n tiloihin asentamista edelleen Cygnus-rahtialuksen sisälle. Alus on jo seitsemäs avaruusasemalle lähetettävä Cygnus-rahtari.
Se laukaistaan nykyisen suunnitelman mukaan matkaan ensi maaliskuussa Atlas V -kantoraketilla. Lentoa tosin on siirretty jo tähän mennessä useampaan kertaan ja on mahdollista, että lento lykkääntyy huhtikuun puolelle.
Näin on entistäkin todennäköisempää, että Aalto-1 ennättää lopulta ensin avaruuteen, sillä sen laukaisun pitäisi tapahtua vuoden 2017 alussa. Mutta saa nähdä...
Nanosatelliitit lähetetään avaruusasemalta japanilaislaboratorioon kiinnitetyn robottikäsivarren päässä olevasta laukaisusovittimesta.
Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved