Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Kaikki raketit eivät räjähdä: rahtialus laukaistiin nyt onnistuneesti
Jari Mäkinen
03.07.2015

Progress nousee lentoo Sojuz-raketilla

Jos joskus on huonoa onnea, on avaruusaseman rahtikuljetuksilla sitä ollut viime aikoina: sitten viime lokakuun, on kolme rahtialusta epäonnistunut eri syistä viemään rahtia asemalle. Onneksi välissä on ollut kaksi onnistunutta kuljetuslentoa, ja nyt näyttää siltä, että tänään aamulla matkaan laukaistu venäläinen Progress 60 pystyy myös saamaan rahtinsa perille.

Aluksen mukana on kolme tonnia tarvikkeita, ruokaa, happea ja polttoainetta avaruusaseman kolmelle asukkaalle. Jos rahtilento pääsee telakoitumaan onnistuneesti asemaan ensi sunnuntaina, jatketaan seuraavan kolmihenkisen miehistön lähtövalmisteluja normaalisti ja siten aseman asukasmäärä olisi "normaali" kuusi jälleen heinäkuun lopussa.

Tarkalleen ottaen lennon numero on Progress M-28M/60P ja se käytti Sojuz-U -kantorakettia, joka lähetettiin matkaan Baikonurin kosmodromista klo 5:55:48 Suomen aikaa tänään aamulla.

Kyseessä on jo 60. nykyisen mallinen Progress-alus, ja se lentää nyt perinteistä, erittäin turvallista ja luotettavaksi havaittua hitaampaa rataa pitkin asemalle, sillä tällä kertaa venäläiset halusivat tehdä kaiken erittäin varman päälle. 

Historiallisesti Progress-alukset ovat olleet erittäin luotettavia. Tosin myös viime sunnuntaina räjähtänyt Falcon 9 -raketti sekä sen kuljettama Dragon ovat olleet tähän saakka erittäin luotettavia; avaruusaseman huoltolentoja on tietoisesti jaettu useille eri raketeille ja aluksille, jotta yksittäisen kohtaamat ongelmat eivät vaikuttaisi liikaa avaruusasemaan. Nyt tosin kolme neljästä käytössä olevasta aluksesta on kokenut ongelman viime aikoina, mitä voi pitää erittäin epätodennäköisenä.

 

 

Syypääksi edellisen Progress-lennon epäonnistumiseen on varmistunut raketin toinen vaihe, joten nyt käytettyyn rakettiin tehtiin pieniä muutoksia. Ne näyttivät toimivan, ja Sojuz asetti Progressin normaaliin tapaan kiertoradalle vain vajaat yhdeksän minuuttia kestäneen nousun päätteeksi. Progress avasi antenninsa ja aurinkopaneelinsa normaaliin tapaan, ja lennonjohto sai siihen yhteyden. Yllä on Progressin lähettämä selfie avaruudesta.

Samalla varmastikin monissa paikoissa pääsi pitkä helpottunut huokaus.

Seuraava rahtilento asemalle on tarkoitus tehdä elokuussa japanilaisella HTV-aluksella. Myös nyt laukaistun Progressin oli tarkoitus lentää alun perin vasta elokuussa, mutta venäläiset onnistuivat hilaamaan sen laukaisua eteenpäin. Asemalla ja sen asukkailla ei olisi ollut mitään hätää ennen ensi lokakuuta, vaikka he eivät olisi saaneet yhtään täydennyksiä tässä välissä, mutta onnistunut rahtilento tekee toiminnan paljon mukavammaksi ja varmemmaksi.

Samasta aiheesta

Yllätys: tällainen on eurooppalainen avaruuspuvun prototyyppi
Valon ja aineen vuorovaikutus auttaa OLED-näyttöjä
Ilman hilidioksidipitoisuus on ennusteita korkeampi
Yllätys! Starliner palasi Maahan ilman ongelmia
Mikä mättää Boeing Starliner -avaruusaluksen lennolla? Sen astronautit palaavat Maahan Dragonilla helmikuussa.

Suosituimmat tänään

Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys
Tällainen oli Starshipin lento 14 – nyt noustiin kiertoradalle saakka
Turistipallo nousi stratosfääriin
Jutturuletti
Kohta tulee suomalaista laajakaistaa avaruudesta – ICEYE ja Nokia yhteistyöhön

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved