Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Kupu päässä
Toimitus
13.03.2014

Hyungkoo Leen teos

Röntgentaideteosten jälkeen esittelemme korealaisen, Yhdysvalloissa opiskelleen ja pääosin työskentelevän taiteilija Hyungkoo Leen omalaatuisia töitä. Hän on julkistanut jännittävän valokuvista ja päälle puettavista teoksista koostuvan sarjan nimeltä The Objectuals. 

Suurimmassa osasta teoksista on eräänlainen kypärän ja pään mittasuhteiden määrittämiseen tehdyn mittalaitteiston yhdistelmä, joiden kanssa ihmisen pää tai yläruumis saavat aikaan oudon, jännittävän ja hieman pelottavankin vaikutelman. Joissain tapauksissa Lee yhdistää mukaan linssejä ja muuta optiikkaa, joiden avulla esimerkiksi kahden silmän sijaan mallilla on kaksi rypästä silmiä.

Jo aikaisemmissa töissään Lee on erikoistunut kummallisiin, ihmistä muovanneisiin kuviin, maalauksiin, veistoksiin ja sekateoksiin.

Leen nettisivuilla hyungkoolee.kr on vaikuttava kokoelma hänen tieteellishenkisiä taideteoksiaan. Yksi niitä on myös tässä alla: kyseessä on teos Geococcyx Animatus & Canis Latrance Animatus vuodelta 2006.

Samasta aiheesta

Taiteesta tulee jännää, kun siihen lisää vähän sähköä
Nyt pykätään patsasta avaruuskissalle (video)
Onko tämä muka taidetta? Kerro ja auta tutkijoita.
Video: Mozartia printterillä
Uskomaton ihminen, joka kestää törmäyksiä auton kanssa

Suosituimmat tänään

Tällainen oli Starshipin lento 14 – nyt noustiin kiertoradalle saakka
Turistipallo nousi stratosfääriin
Jutturuletti
Koelento: Pipistrel Velis Electro -sähkölentokone
Yksin Marsissa -elokuva 2/2: Tieteellisesti melkein nappiin, muttei läheskään

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved