Wörnerin mukaan – ja aivan oikein – ihmiskunta tarvitsee nyt uutta yhteistä avaruushanketta, kun Kansainvälinen avaruusasema alkaa olla jo vanha ja arkinen. Kuuasema voisi olla juuri tällainen, ja lisäksi se olisi viimeinkin jotain aivan uutta ja kiinnostavaa. Apollo-lentoja muistellaan edelleen, ja Kuun tutkiminen jäi 1970-luvulla pahasti kesken.
Tällä kertaa Kuuhun ei kuitenkaan kannata mennä vain käymään, vaan olemaan. Siksipä Wörner ehdottaa kansainvälistä "Kuukylää", jonka rakentamiseen, ylläpitoon ja käyttämiseen osallistuisivat kaikki halukkaat maat. Joko eri maat rakentaisivat toisiinsa kytkettyjä osia "kylään" tai sitä tehtäisiin yhdessä osa osalta.
Rakentamisessa ihmiset ja robotit toimisivat yhdessä, ja osa rakennustöistä voitaisiin tehdä myös joko autonomisin tai kauko-ohjatuin robotein. Kuukylän tekeminen olisi siten paitsi avaruustutkimuksen edistämistä, niin myös robottitekniikan puskemista eteenpäin.
Kuukylän sijoituspaikaksi Wörner ehdottaa Kuun kääntöpuolta, eli sitä puolikasta, joka ei näy koskaan Maahan. Paikka olisi erinomainen tutkimukselle, koska Maasta tuleva radiosaaste ei häiritsisi tutkimuksia. Lisäksi se, että Maa ei näy taivaalla ja yhteydenpito olisi siten hankalampaa, olisi myös erittäin hyödyllistä tulevia marslentoja harjoitellessa.
Toinen mahdollinen sijoituspaikka olisi Kuun napaseudut, missä voisi olla kraatterien pohjalla vesijäätä. Navoilla on myös huippuja, joihin Aurinko paistaa joko jatkuvasti tai lähes koko ajan; asema saisi näin virtaa jatkuvasti "ikuisen valon" huipuille sijoitetuista aurinkopaneeleista.
Wörner on heittänyt haasteen Kuukylän toteuttamisen ja siellä tehtävän tutkimuksen ideoinnista kaikille asiasta kiinnostuneille. Juuri parhaillaan asiaa pohditaan myös Saksassa, Bremenissä käynnissä olevassa Disrupt Space -avaruusideoijien kokoontumisessa. Sen esityksiä voi katsoa webcastina.
Alla on vielä video, jolla Wörner kertoo enemmän Kuukylästään.