Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
NASAn seuraava Mars-lento peruutettu – kenties koko luotain jää lähettämättä

Päivitys: InSight on nyt virallisesti NASAn vuoden 2018 laukaisulistassa, mutta sen matkaan lähettäminen oikeasti on vielä epävarma

Jari Mäkinen
23.12.2015

InSight

InSight-laskeutuja oli tarkoitus lähettää Marsiin ensi maaliskuussa, mutta sen päätutkimuslaitteessa havaitun vian vuoksi NASA on päättänyt olla lähettämättä sitä.

Voi olla, että 675 miljoonaa dollaria maksanut laskeutuja jää kokonaan lähettämättä. Joka tapauksessa laukaisu lykkääntyy kaksi vuotta eteenpäin, sillä Marsiin kannattaa lähettää luotaimia vain   joka toinen vuosi.

Näin ollen ESAn yhdessä venäläisten kanssa ensi helmikuussa lähetettäväksi suunniteltu ExoMars on ainoa kohti punaista planeettaa lähetettävä alus tässä laukaisuikkunassa.

Nimi InSight on lyhennys sanoista Interior Exploration using Seismic Investigations, Geodesy and Heat Transport, eli laskeutujan tarkoituksena oli tutkia Marsin sisustaa seismometrin  avulla sekä selvittää sen geodesiaa sekä lämpötasapainoa. Sen avulla oli tarkoitus saada lisätietoa planeetan sisärakenteesta ja sen ytimen koosta.

Sen päätutkimuslaite, joka nyt aiheuttaa laukaisun peruutuksen, on ranskalaistekoinen seismometri SEIS. Itse kolmesta seismometristä koostuva instrumenttipaketti toimii erinomaisesti, mutta siinä oleva 22 cm halkaisijaltaan oleva sylinteri, jonka sisällä pitäisi olla tyhjiö, alkoi yllättäen vuotaa testeissä. 

Tyhjiökammio on pettänyt testeissä jo kolme kertaa aikaisemmin, mutta insinöörit olettivat jo korjanneensa vian lopullisesti, kunnes se alkoi taas vuotaa. 

Koska laukaisupäivä alkaa olla jo kovin lähellä, ja luotaimen laukaisuvalmistelun pitäisi alkaa jo pian, ei aika enää riitä korjaamiseen – ja ennen kaikkea korjauksen uuteen suunniteluun sekä laitteen testaamiseen. Kallista laskeutujaa ei kannata lähettää matkaan, jos sen päätutkimuslaitteen toiminta halutulla tavalla ei ole varmaa.

Lisäksi laskeutujassa on mukana saksalaistekoinen Marsin pinnan lämmönjohtavuutta mittaava laite, magnetometri, kameroita sekä säämittareita. Laskeutujan lähettämän radiosignaalin avulla oli myös tarkoitus tutkia planeetan sisustaa.

NASA kertoo, että laskeutujan lähettämisen lykkääminen on luonnollisesti ikävää, mutta se ei vaikuta amerikkalaisten Mars-tutkimukseen laajemmin. Kyseessä on ns. edullinen välilento, ja se käyttää Phoenix-laskeutujassa käytettyä tekniikkaa ja ulkomailta saatuja mittalaitteita.

Seuraava etappi NASAlle on vuonna 2020 lähetettävä kulkija, joka on samankaltainen kuin nyt Marsissa oleva Curiosity-kulkija – tosin hieman erilaisilla tutkimuslaitteilla varustettuna.

Jos InSight lähetetään matkaan, niin se täyttäisi nyt NASAn marslentokalenterissa vuonna 2018 olleen aukon.

Samasta aiheesta

Kolmas, ja aiempia suurempi tähtienvälinen vierailija matkalla Aurinkokunnan sisäosiin
Avaruusuutisia: Mikä mättää Starship -laukaisuissa?
Planeettojen paraatia katsomassa
Miksi Mars on punainen? Uusi selitys haastaa vanhan ruosteteorian.
Marsiin ennen vuotta 2030?

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Kuinka ensimmäinen avaruuskoira Laika kuolikaan?
Tee oma majakka – täältä saat piirustukset!
Huomio: Vaccinium myrtillus on täynnä E-koodeja!
Maapallon lähiavaruus onkin seepraraitainen

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved