Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Osa TRAPPIST-1-planeetoista on todennäköisesti asuttavia

Vuonna 2015 löytynyt TRAPPIST-1 on kaikkiaan seitsemän suunnilleen Maan kokoisen kiviplaneetan muodostama järjestelmä noin 40 valovuoden etäisyydellä Aurinkokunnasta. Planeetoista kolme kiertää tähteä elämänvyöhykkeellä ja nyt kahden niistä on todettu olevan mahdollisesti elämälle suotuisia.

Markus Hotakainen
23.01.2018

"TRAPPIST-1 on hyvin vanha ja himmeä tähti, joten planeetat ovat melko viileitä. Niiden lämpötilat vaihtelevat noin 125 celsiusasteesta eli Venusta vilpoisemmasta noin -100 celsiusasteeseen eli Maan napa-alueita kylmempään", Planetary Science Instituten tutkija Amy Barr kertoo.

Planeetat kiertävät hyvin lähellä tähteä – uloimmankin etäisyys on alle 10 miljoonaa kilometriä – ja lisäksi soikeilla radoilla, joten tähden aiheuttamien vuorovesivoimien arvellaan kuumentavan niiden sisäosia.

Planeettojen kokoa ja massaa ei tunneta vielä kovin suurella tarkkuudella, joten niiden koostumus on osittain arvailua. Tutkijat ovat kuitenkin tehneet laskelmia erilaisilla oletuksilla planeettojen rakenteesta eli missä suhteissa niissä on vettä tai vesijäätä, kiveä ja rautaa.

Tulosten perusteella kolmas ja neljäs planeetta eli TRAPPIST-1d ja TRAPPIST-1e ovat elämän kannalta lupaavimpia.

Niiden pintalämpötila on sopivissa rajoissa, vuorovesivoimien vaikutus ei ole liian suuri eikä niiden sisuksista huokuva lämpö ole saanut aikaan voimakasta kasvihuoneilmiötä. d-planeetan pinnalla saattaa lainehtia jopa valtameri.

Samaisen tutkimuksen mukaan kahdella sisimmällä eli b- ja c-planeetoilla on todennäköisesti ainakin osittain sula vaippa, jota c-planeetalla peittää kiinteä kuori. Vuorovesivoimien seurauksena sen pinnalla saattaa esiintyä voimakkaita vulkaanisia purkauksia samaan tapaan ja samasta syystä kuin Jupiterin Io-kuun pinnalla.

Tuloksista kerrottiin Planetary Science Instituten tiedotteessa ja tutkimus on julkaistu Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä.

Kuva: NASA/R. Hurt/T. Pyle

Samasta aiheesta

Musiikkia eksoplaneettojen ainutlaatuisesta liikkeestä
Jännä lisätieto Trappist-1 -eksoplaneettakunnan tapauksesta: SETI on jo kuunnellut sitä
360°-video: Tältä voisi näyttää Trappist-1b:n pinnalla

Suosituimmat tänään

Tällainen oli Starshipin lento 14 – nyt noustiin kiertoradalle saakka
Jutturuletti
Tällainen oli Espanjan täydellinen auringonpimennys
Turistipallo nousi stratosfääriin
Kohta tulee suomalaista laajakaistaa avaruudesta – ICEYE ja Nokia yhteistyöhön

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved