Nykyaikaisen rakettitekniikan juuret ovat viime vuosisadan alussa, 1920-luvulla, jolloin amerikkalainen Robert Goddard ja saksalainen Johannes Winkler kehittivät nestemäisellä polttoaineella toimivia rakettimoottoreita. Goddard onnistui ensimmäisenä tekemään toimivan sellaisen (maaliskuussa 1926), mutta Berliinissä toiminut "Rakettilentoyhdistys" VfR (Verein für Raumschiffahrt) ei ollut kaukana perässä. Winklerin suunnittelema nesteraketti lensi vuonna 1931.
Kolmas samoihin aikoihin toiminut ryhmä oli neuvostoliittolainen GIRD, eli Reaktiopropulsion tutkimusryhmä (Группа изучения реактивного движения). Se perustettiin silloisessa Leningradissa vuonna 1924, mutta silloinen valtionhallinto ei ollut ryhmästä ja sen toiminnasta erityisemmin kiinnostunut. Niinpä ryhmä joutui lähes piileskelemään, ja hyvä paikka puolisalaisen työpajan perustamiseen oli Pietari-Paavalin linnoituksessa ollut hylätty punatiilinen varasto.
Ryhmää johti Mihail Tikhonravov, jonka suunnittelema GIRD 09 –niminen raketti nousi elokuussa 1933 nousi noin 400 metrin korkeuteen. Mukana toiminnassa olivat myös Neuvostoliiton tulevan avaruusohjelman salaperäinen pääinsinööri Sergei Korolev, ja hänen aisaparinaan toiminut (ja myöhemminkin toiminut) rakettimoottorisuunnittelija Valentin Glushko. Heidän ensimmäinen oma suunnitelmansa oli epäonninen raketti nimeltä “projekti 212”,
Virallisen Neuvostoliiton vastaus rakettitutkijoiden työhön oli aluksi nuiva, ja Stalin lähetti esimerkiksi Korolevin työleirille, koska hänen työtään pidettiin liian akateemisena ja neuvostokansan vastaisena. Hänet kiikutettiin pikaisesti takaisin leiriltä, kun Stalin kaipasi tutkijoita vastaamaan Saksan rakettitutkijoiden asettamaan haasteeseen ja tekemään yleisesti ottaen uusia (raketti)aseita antiikkisten tussareiden ja tykkien ohelle.
Ja siitä alkoi kehitys, joka johti Sputnikiin, Gagariniin ja lopulta muun muassa Kansainväliseen avaruusasemaan ja sinne väkeä kuljettaviin Sojuz-aluksiin.
Jännä museo – etenkin avaruusfriikille
Pietari-Paavalin linnoituksessa oleva Kosmonautiikan ja rakettitekniikan museo avattiin vuonna 1973 ja todennäköisesti sen on pysynyt sen jälkeen varsin samanlaisena, ellei huomioida näyttelytilaan tuotuja videoita ja ulos tehtyä vitriiniä, jonka sisällä on rakettimoottoreita. Tämä vitriini myös osoittaa hyvin missä museo on, sillä ilman opastusta sitä on varsin vaikea löytää.
Museon näyttely kertoo itänaapurimme avaruustarinan vanhakantaiseen, mutta nyt jo hieman huvittavaan propagandatyyliin, mutta tyyli ja näyttelyn asettelu sinällään tekevät siitä erityisen kiinnostavan.
Kyseessä on siis paitsi avaruusmuseo, niin myös museomuseo.
Esillä on Sojuz-kapseli, Sputnikin insinöörimalli (siis toimiva kaksoiskappale), erilaisia pienoismalleja, kaikenlaisia etenkin 1970- ja 1980-lukujen avaruuslentoihin liittyviä esineitä (kuten ruokaa, avaruuskävelyillä käytettäviä työkaluja, pukuja ja mittalaitteita) sekä planeettaluotaimia.
