Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Suuri sinilevälautta Itämerellä
Jari Mäkinen
21.08.2015

Sinilevää saaristomerellä

Päivän kuvaPäivän kuvassa on tänään Itämerellä vellova suuri sinilevälautta. Suomen ympäristökeskus kertoo tuoreimmassa sinileväraportissaan, että sinileväkukintoja on runsaasti Suomen lounaisilla merialueilla, Suomenlahdella sekä Etelä- ja Lounais-Suomen rannikkoalueilla, ja että järvillä sinilevien määrä on kasvanut edelleen ja on ajankohtaan nähden keskimääräistä suurempi.

”Runsaat sinileväkukinnat jatkuvat Suomen merialueilla. Levää on sekä veteen sekoittuneena että pintakukintoina erityisesti Selkämeren eteläosissa, pohjoisella varsinaisella Itämerellä ja Suomenlahdella. Koekäytössä olevan ajelehtimisennusteen mukaan Selkämeren levälautat voivat kulkeutua länsirannikon suuntaan lähipäivinä”, sanoo SYKE:n vanhempi tutkija Sanna Suikkanen.

Rannikon havaintopaikoista runsaasti levää on havaittu itäisellä Suomenlahdella Pyhtäällä, Tammion saaristossa ja Haapasaaren ulkomerialueella. Saaristomerellä Kustavin, Turun ja Paimionlahden rannikkoalueilla sekä Hangonselän ja Korppoon saaristoalueilla on lisäksi ollut hieman levää. Sään jatkuessa poutaisena ja heikkotuulisena sinilevätilanne pysynee lähipäivät samankaltaisena.

”Sinilevien pintakukinnat ovat edelleen lisääntyneet järvillä lämpimän sään jatkuessa, ja niiden määrä on ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä suurempi”, kertoo puolestaan samassa sinileväraportissa biologi Satu Maaria Karjalainen.

Sinilevää on havaittu 56 valtakunnallisella havaintopaikalla, joista 41 paikalla on hieman ja 13 paikalla runsaasti sinilevää. Erittäin runsaita sinilevien pintakukintoja havaittiin edelleen kahdella järvellä, Kaarinan Littoistenjärvellä sekä Lappeenrannan Haapajärvellä. Lisäksi kansalaisilta on tullut muutamia havaintoja runsaista ja erittäin runsaista sinileväkukinnoista Etelä- ja Keski-Suomessa.

Järvien pintavesien lämpötilat ovat pysyneet ajankohdalle tyypillisinä tai 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpinä. Etelä- ja Keski-Suomessa pintaveden lämpötilat ovat 18-21 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa pääosin 17-18 astetta sekä Lapissa 15-16 astetta. Meriveden pintalämpötila on pääosin 16-18 astetta.

 SYKE tarkkailee sinilevää paikan päällä tehtävien havaintojen lisäksi satelliittikuvien avulla, ja otsikkokuvana oleva kuva on otettu amerikkalaisella Landsat-satelliitilla. Kuvia saadaan nyt myös mm. ESAn Sentinel- ja EUMETSATin MetOP-satelliiteilta.

Alla on vielä bonuksena ESAn Envisat-satelliitin ottama kuva eteläiseltä Atlantilta Falkland-saarien (tai Malvinas-saarien, jos asiaa kysyy argentiinalaiselta) luota joulukuulta 2011. Kuvassa suuri ja näyttävä leväkukinta tekee meren pintaan kahdeksikon muotoisen kuvion. Lisää asiaa Envisatin tekemistä sinivelilauttahavainnoista Itämerellä on ESAn sivuilla suomeksi.

Samasta aiheesta

Maailman upein dinosaurusmuseo
Maanjäristyksiä Zürichissä
Kuuluisa sohva, eli kallonkutistajan luona Wienissä
Alma on aivan sumussa – todellisuus näyttää aivan toiselta kuin kauniit kuvat
Kemiallinen joulukalenteri 26/24: Mikrobien juhlaa (bonusluukku)

Suosituimmat tänään

Tällainen oli Starshipin lento 14 – nyt noustiin kiertoradalle saakka
Turistipallo nousi stratosfääriin
Jutturuletti
Koelento: Pipistrel Velis Electro -sähkölentokone
Yksin Marsissa -elokuva 2/2: Tieteellisesti melkein nappiin, muttei läheskään

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved