Lontoo

Lontoon Bloomsburyssä sijaitseva museo oli aikanaan valtava, eikä pieni se ole edelleenkään: museossa on 13 miljoonaa esinettä, minkä lisäksi samassa organisaatiossa nykyisin olevissa Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa on 70 miljoonaa näyttelyesinettä ja Iso-Britannian kansalliskirjastossa on peräti 150 miljoonaa. Kuten yleensä museoissa, ei läheskään kaikki esineistä ole kerralla näytteillä, vaan huolellisesti tallessa jälkipolvia varten museon varastoissa.

Silti British Museumissa on niin paljon nähtävää, että siellä viettäisi helposti parikin päivää.

Museon juuret ovat siis 257 vuoden takana, jolloin tutkimusmatkailija ja luonnontutkija Sir Hans Sloanen keräämät 71 000 esinettä ympäri maailman hankittiin kuningas Yrjö II:n antamalla määräyksellä valtion haltuun. Suurin osa esineistä oli kasvi- ja eläinnäytteitä, mutta mukana oli myös etnografisia esineitä.

Aluksi museo oli "kuriositeettikabinetti", minne otettiin vastaan yleisön edustajia pienissä ryhmissä kiertokäynneille. Vuonna 1881 museo muutti nykyiseen rakennukseensa ja se aloitti esineidensä kunnollisen tieteellisen tutkimuksen 1920-luvulla.

Erityisen kuuluisa museo on Egyptiä esittelevästä kokoelmastaan, minkä tunnetuin esine on vuonna 1874 esille laitettu Rosettan kivi. Se, kuten muutamat muut museossa olevat esineet ovat herättäneet myös kiistoja, koska suurin osa etenkin museon alkuperäisestä kokoelmasta on siirtomaa-ajan jäljiltä ja periaatteessa varastettu alkuperäisistä maistaan .

British Museum on paitsi hyvin perinteinen, niin myös hyvä esimerkki siitä, miten museo voi muuttua ja sopeutua nykyaikaan. Museo remontoitiin täysin vuosituhannen vaihteessa ja sen näyttävä sisääntuloaula (kuva alla) on avoin kaikille – myös heille, jotka eivät viitsi tai ennätä mennä tutustumaan museoon.

Mutta museo kannattaa kiertää, on sitten kiinnostunut näytteillä olevista asioista tai museosta sinällään. 

Lisätietoja museosta: www.britishmuseum.org (sis. museon näyttelyesineiden esittely).

Pelkäätkö Lontoossa kaksikerrosbussissa istuessasi että se kaatuu? 

Ei kannata, sillä bussin kaatuminen on erittäin epätodennäköistä. Suurin osa sen massasta (moottori ja varsinainen bussin tukevatekoinen runko) on alaosassa, ja vaikka koko yläkerta olisi täynnä ihmisiä, olisi silloinkin massakeskipiste sen verran alhaalla, että bussia saa kallistaa varsin paljon, että se kaatuisi.

Jotta tiedettäisiin missä tuo raja tulee vastaan, on busseja testattu yksinkertaisesti kallistamalla niitä eri tavalla lastattuina. Kuvassa on Lontoon AEC Regent -tyypin bussi koetuksessa vuonna 1933.

Tieto siitä, milloin bussi kaatuu oli tarpeen myös määriteltäessä bussille suurimpia sallittuja nopeuksia, sillä kallistamisen sijaan suurin riski bussin kaatumiseen on liian suuri nopeus kurvissa.

Nykyisin nämä kaikki voidaan myös helposti laskea, mutta aikanaan ei oikealla bussilla testaamista voittanut mikään.

Lontoossa, Southallissa sijainnut AEC, eli Associated Equipment Company, oli Lontoon kuuluisimpien bussien valmistaja. Sen ensimmäinen klassikko oli Regent ja tunnetuin lienee Routemaster. Niitä näkee edelleen liikenteessä, tosin Lontoossa vain historiallisella 15H-linjalla. Tuorein tulokas on Lontoon pormestarin mukaan nimetty ns. Boris-bussi, eli New Routemaster (oikealla), joka esiteltiin Lontoon olympialaisia varten vuonna 2012.

Ja tässä vielä aiheeseen liittyvää katsottavaa historian hämystä:

Jos olet Lontoossa, kannattaa pitää kiirettä: ainutlaatuinen röngenkuvataidenäyttely X-POSÉ on avoinna Artopia-galleriassa enää tiistaihin 11. maaliskuuta saakka!

Hugh Turvey on taiteilija, joka on päässyt seuraamaan läheltä röngenkuvien ja muulaisten ihmisten, eläinten ja kappaleiden sisälle katsovien menetelmien käyttöä Britannian radiologiainstituutissa. Hän on jo aikaisemmin käsitellyt teoksissaan tiedettä ja taidetta hyvin valokuvauksellisesti ja graafisesti, mutta hänen viimeaikaiset työnsä ovat olleet kerrassaan ainutlaatuisia. Niitä on esitelty aikaisemmin eri näyttelyissä, mutta viimeisin, nyt Lontoossa oleva näyttely on ollut laajin katselmus tähän röntgentaiteeseen.

"Rakastan vanhanaikaista filmiä", sanoo Turvey, jonka menetelmä kuvien tekemiseen on periaatteessa yksinkertainen: ylivalottamista, moninkertaisia valotuksia, kemiallista muuntelua, eri värien suodatusta, vahinkoja sekä kokeilua ja virheiden tekemistä. Lisäksi hän värjää kuvia kun siltä tuntuu.

"En käytä vain yhdenlaista röntgenlaitteistoa, sillä välineet täytyy luonnollisesti sovittaa tarpeeseen: esimerkiksi pienen hyönteisen kuvaaminen on hyvin erilaista kuin moottoripyörän eri osien tiheyksien kuvantaminen."

Toisinaan varsinainen rontgenkuvaus on myös tarpeetonta, koska joissain tapauksissa pelkästään valoherkän paperin asettaminen kohteen toiselle puolelle ja sen valaiseminen riittävät.

Turvey on nimennyt kuvansa Xogrammeiksi ja hänen näitä kuvia esittelevä nettigalleriansa on osoitteessa www.xogram.com.

Ei ihme, että häntä itseäänkin on kutsuttu röngentaiteilijaksi; niinpä hän on nimennyt oman nettisivunsakin tämän mukaisesti.

Turveyn OXO-näyttelytilassa olleesta näyttelystä ja sen teoksista on tehty myös alla oleva pieni video:

Kesäistä taivasta koristaa usein iltapäiväkuuron väistyessä kirkasvärinen sateenkaari. Sen synnystä auringonvalon heijastuessa ja taittuessa vesipisaroissa kerrottiin Tiedetuubissa viime keväänä.

Vastaavan valoilmiön voi toisinaan nähdä myös sumussa. Tällainen sumukaari on harvinaisempi ilmestys, sillä auringonpaiste ja sumu ei ole kovin yleinen yhdistelmä. Etenkin syksyisin on usein aamulla sumuista, mutta Auringon noustua sumu katoaa nopeasti. Sumukaari näkyy sateenkaaren tavoin Auringon vastapisteen ympärillä ja siinä voi näkyä samanlaisia ilmiöitä kuin sateenkaaren yhteydessä: sivukaari ja interferenssikaaria.  

Sateenkaaren värit ovat sitä kirkkaammat mitä isommissa pisaroissa valo taittuu ja heijastuu. Sama sääntö pätee tietenkin myös toiseen suuntaan: pisaroiden koon pienentyessä värit haalistuvat. Sumussa leijuvat pisarat ovat usein niin pieniä – läpimitaltaan alle 0,05 millimetriä – että sumukaaressa näkyy korkeintaan aavistus sinertävää ja toisessa reunassa punaista. Useimmiten värejä ei näy lainkaan. Jos sumupisarat ovat hyvin tasakokoisia, voi "pääkaaren" sisäpuolella näkyä useita pienempiä kaaria.  

Oivalliset olosuhteet sumukaaren näkymiseen ovat korkeahkolla paikalla, jolta avautuu näkymä sumun verhoamaan, alempana olevaan maisemaan; tietysti edellytyksenä on myös auringonpaiste. Ankarat vaatimukset täyttyivät joulukuisena aamuna Lontoon ydinkeskustassa. Sumulautat ajelehtivat pitkin Thamesia, kun pilvien saartama Aurinko alkoi hiljalleen nousta näkyviin. Westminsterin sillalta saattoi tähytä juuri oikeaan suuntaan ja kun auringonvalon määrä lisääntyi, aavemainen kaari ilmestyi puolen tunnin odottelun jälkeen hetkeksi näkyviin. 

Auringon alkaessa paistaa sumukerrokseen se hälveni nopeasti ja samalla sumukaari katosi. Sillalla parveilleilla turisteilla oli tuskin aavistustakaan, miksi lukuisista kameran kanssa touhuavista tyypeistä yksi tähyili pitkään viereisen Big Benin ja Parlamenttitalon sijasta sumun verhoamalle joelle.   

Tänään tulee kuluneeksi tasan 41 vuotta siitä, kun ihminen laskeutui toistaiseksi viimeisen kerran Kuun pinnalle. Apollo 17 laukaistiin Cape Canaveralista 7. joulukuuta 1972 mukanaan Gene Cernan, Ron Evans ja ainoa Kuussa käynyt tutkija, geologi Harrison Schmitt. Cernan ja Schmitt laskeutuivat 11. joulukuuta Challenger-kuumoduulilla Taurus-Littrow-laaksoon Kirkkauden meren ja Rauhallisuuden meren väliselle "manneralueelle". He viettivät Kuun pinnalla hiukan yli kolme vuorokautta, tekivät kolme kuukävelyä ja ajoivat kuuautolla 30 kilometriä kivikkoisessa ja pölyisessä maastossa. Astronautit palasivat Maahan 19. joulukuuta vietettyään avaruudessa hieman yli 300 tuntia. 

Astronauttien käyttämät kuukellot valmistanut Omega juhlisti vuonna 2002 viimeisen Apollo-lennon 30-vuotismerkkipaalua ajattamalla komentaja Cernanilla kuuauton kopiota pitkin Lontoon katuja. Bond Streetillä Cernan vältti nipin napin pysäköintisakot, jotka rapsahtavat miljoonakaupungissa alta aikayksikön. Lontoolla ja Cernanilla on myös pysyvämpi kytkentä, sillä Science Museumissa on esillä Apollo 10 -komentomoduuli, jolla Cernan teki toukokuussa 1969 yhdessä Tom Staffordin ja John Youngin kanssa viimeisen lennon Kuuta kiertävälle radalle ennen ensimmäistä laskeutumista saman vuoden heinäkuussa.  

Kuva: Omega Watches