Miten ilmastonmuutos iskee Suomeen? Arviot tästä on nyt päivitetty vastaamaan uusien, tarkempien ilmastonmuutosmallien tuloksia: Suomesta on tulossa Puola tai Unkari (säämielessä ainakin).
Ilmastonmuutoksen arviointi ja ennustaminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.
Kaikkiaan 28 erilaista tarkasteltavana ollutta mallia povaavat, että Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin koko maapallon keskilämpötila.
Edellisen mallisukupolven tuloksiin verrattuna suurin ero on uusien mallien ennustama kesien jonkin verran voimakkaampi lämpeneminen. Sademäärien muutosennusteet sen sijaan ovat säilyneet kutakuinkin entisellään.
Lämpeneminen on voimakkainta talvella.
Jos kasvihuonekaasujen päästöt kasvavat hallitsemattomasti (ns. RCP8.5-skenaario), Keski-Suomessa saattaa vallita vuosisadan lopulla samankaltainen lämpötilailmasto kuin nykyisin Unkarissa. Lämpötilat nousisivat tällöin 1900-luvun lopun lukemista talvella 4 - 10 °C ja kesällä 2 - 7 °C.
Vastaavasti päästöjä kohtuullisen tehokkaasti leikattaessakin (RCP4.5-skenaario) meitä odottaisivat likimain Puolan lämpöolot: talvella lisää lämmintä 2 - 7 °C ja kesällä 1 - 4 °C.
Sademäärä todennäköisesti lisääntyy kaikkina vuodenaikoina, prosentteina ilmaistuna eniten talvella. RCP8.5-skenaariota vastaava vuotuisen sademäärän noin 20 % lisäys antaisi meille vuodessa saman verran vettä kuin mitä nykyisin sataa monin paikoin Englannissa.
Talvet muuttuvat meillä todennäköisesti nykyistäkin pilvisemmiksi ja valottomammiksi. Synkeimpien malliennusteitten mukaan maan pinnalle pääsevän auringon säteilyn määrä voisi pudota yli 20 %. Tuulen voimakkuudet sen sijaan eivät välttämättä muuttuisi paljoakaan, joskin eri mallien tulokset poikkeavat toisistaan paljon.
Koko Eurooppaa tarkasteltaessa lämpötila nousee talvella eniten pohjoisessa, kesällä taas etelässä.
Pohjois-Euroopassa sataa entistä enemmän ja mantereen eteläosissa vähemmän. Keski-Euroopassa talvet muuttuvat sateisemmiksi ja kesät kuivemmiksi. Välimeren alueen maissa kuivuusongelmat pahenevat, kun varsinkin kesäpuolella vuotta sademäärä putoaa, lämpötila kohoaa voimakkaasti ja Auringolta suojaavaa pilvisyyttäkin on vähemmän.
Vaikka ilmaston lämpiämisestä voi suomalaisesta näkökulmasta kapeasti ajatellen olla hyötyäkin, maailmanlaajuisesti ilmiö on vahingollinen.
Ilmaston lämpeneminen johtaa laajamittaisiin ja mahdollisesti peruuttamattomiin maailmanlaajuisiin haittavaikutuksiin, kuten tuhoisiin sään ääri-ilmiöihin ja luonnon monimuotoisuuden katoamiseen. Ilmastonmuutos voi aiheuttaa myös suuria yhteiskunnallisia ongelmia varsinkin kehitysmaissa.
Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia PLUMES- ja ADAPT-hankkeiden kautta sekä Liikenne- ja viestintäministeriö Sektoritutkimusohjelman SETUKLIM-hankkeen kautta. Tutkimus ilmestyi tuoreessa Geofysiikan seuran Geophysica -julkaisusssa.
Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.
Olemme kertoneet aikaisemmin siitä, miten Formula-E -autolla koetetaan tuoda suuren yleisön tietoisuuteen jäätikköjen hupenemista.
Nyt kyseessä on hieman erilainen tapa nostaa tietoisuutta napa-alueiden sulamisesta: pianisti Ludovico Einaudi esittää tällä Huippuvuorilla kuvatulla videolla "Elegian Arktikselle".
Äkkiseltään voi tuntua hurjalta, että Steinway & Sons -konserttiflyygeli on lennätetty jäätikölle ja pianisti on istutettu siellä sen viereen, mutta itse asiassa videon tekeminen on ollut suhteellisen helppoa: vain puolen tunnin venematkan päässä sijaitsee Huippuvuorten "pääkaupunki" Longyearbyen, missä on tällainen flyygeli ja mistä sellaisen hinaaminen naamioidun lotjan päällä jäätikön luon on ollut yksinkertaista. Toki se on vaatinut suunnittelua ja runsaasti valmisteluita, mutta ei ole mitenkään vaikeaa tehtäväksi.
Jäätiköiden sulamisen estäminen sen sijaan on hieman vaikeampaa, mutta siitä ei kannattane tällä kerralla kirjoittaa enempää; nautitaan nyt soitosta ja ihmetellään maisemia.
Arvostelussa elokuva, jossa matkataan puolessatoista tunnissa ympäri maailman Leonardo di Caprion kanssa. Samalla perehdytään suurimpaan haasteeseen, joka ihmiskuntaa on ikinä kohdannut. Mikäs sen mukavampaa?
Dokumentissa Before the Flood (2016) kierretään perehtymässä ilmastonmuutoksen syihin, lieveilmiöihin ja vaikutuksiin, sekä vaikutusyrityksiin tilanteen hillitsemiseksi. Kohteina ovat esimerkiksi tulvivat kadut Floridassa, sateiden turmelemat pellot Intiassa, savusumuinen Peking, YK:n kongressisali ja Paavin toimisto, sekä Grönlanti kovaa tahtia sulavine jäätiköineen.
Kohteet ovat komeita ja kuvaus kaunista.
Elokuva on esteettinen ja rauhallinen. Sitä katsoessa on aikaa miettiä. Juontaja Leonardo DiCaprio ei tiedä kaikkea etukäteen, vaan ottaa selvää. Hän kulkee katsojan mukana, ja on aivan yhtä pihalla kuin kuka tahansa muukin maallikko.
DiCaprio kyselee matkallaan neuvoja tutkijoilta ja pohtii asioita monien nimekkäiden ihmisten kanssa. Mielipiteensä kertovat mm. Sunita Narain, Elon Musk, parikin presidenttiä sekä Ban Ki-moon.
Sävy dokumentissa on vakava, mutta se ei saarnaa. Elokuva vain toteaa kuinka asiat ovat. DiCaprion haastattelemat asiantuntijat ja vaikuttajat asennoituvat tulevaisuuteen jopa positiivisesti. Keinoja korjata tilanne on, mutta niihin pitää tarttua kunnolla eikä viivyttelemisen varaa ole.
DiCaprio itse ottaa pessimistisemmän kannan, mikä luo matkasta kiintoisan. Nyt ei näytellä. Juontaja on mukana YK:n rauhanlähettilään ominaisuudessa.
Neuvoja järkevistä toimista löytyy läpi elokuvan. Tärkeintä on tiedostaa koko ajan paheneva ongelma, ja tavoitella välittömästi parasta mahdollista ratkaisua. Epätoivoon vaipumisesta ei ole yhtään mitään hyötyä.
Leffan lopussa katsojalle esitetään kaksi suositusta:
Äänestä ensinnäkin päättäjiä, jotka todella taistelevat ilmastonmuutosta vastaan. Fossiiliset polttoaineet – suomalaisittain näihin lukeutuu myös turve – tulisi jättää maahan ja niiden tuet pitäisi lakkauttaa. Puhtaisiin energianmuotoihin tulisi investoida roimasti. Ehkäpä kaikkein tärkeimpänä tulisi aloittaa hiilipäästöjen verotus.
Toinen suositus on henkilökohtaisen hiilijalanjäljen pienentäminen. Älä kuluta turhaan ja valitse energianlähteesi sieltä puhtaimmasta päästä. Vähennä lihan kulutusta. Jos sitä on ihan pakko syödä, niin vältä etenkin nautaa ja suosi kanaa.
Elokuvassa epäonnistutaan kunnolla vain yhdessä asiassa, mutta juuri siinä suurimmassa. Energian tuotannon yhteydessä sen valtavaa mittakaavaa ei tuoda esille. Fossiilisten polton vaihtoehdoksi tarjotaan kliseisesti tuuli- ja aurinkoenergiaa, vaikkei niillä polttoa voida oikein kompensoida. Realistisesti ainakaan, utopiassa homma kyllä toimii.
Seuraava voi olla kitkerä pala nieltäväksi monelle: Elokuvan arsenaalista uupuu se kaikkein kovin todella puhdas energia-ase – ydinvoima. Piti ydinvoimaloista tai ei, ne ovat paljon pienempiä pahoja ympäristölle ja ihmisille kuin polttolaitokset. Ilman ydinvoimaloita on fossiilisista käytännössä mahdotonta päästä eroon, edes suureksi osaksi.
Kuvakaappauksia elokuvasta.
Before the Floodissa käytetään vertauskuvana Hieronymus Boschin kuuluisaa Maallisten ilojen puutarha -triptyykkimaalausta (yllä). Siinä ihmiskunta asuttaa aluksi idyllistä puutarhaa (vas.), mutta muuttaa sen omien mielihalujensa myötä savuavaksi raunioksi (oik.).
Elokuvan analyysin mukaan olemme nyt triptyykin keskimmäisessä kuvassa, bakkanaalien ja orgioiden keskellä. Ja menossa kovaa vauhtia kohti viimeistä kuvaa. Dokumentin tehtävä on herätellä ihmisiä tekemään jotain ennen kuin tuo siirtymä todella tapahtuu.
National Geographicin 95-minuuttinen Before the Flood julkaistiin 30.10.2016 ja on vapaasti katsottavissa ympäri maailman. Vaikkapa ⇒täältä.
Jo on aikoihin eletty: Saksa aikoo kieltää polttomoottoreiden käytön autossa. Vuodesta 2030 alkaen uusien autojen tulisi olla vain päästöttömiä.
Saksalaisen Der Speigel -lehden mukaan Saksan valtiopäivät Bundesrat on lähettänyt käsittelyyn lain, joka kieltää uudet polttomoottoriautot vuodesta 2030 alkaen.
Euroopan tasolla vastaavaa päätöstä ei ole vielä tehty, mutta koska saksalaiset autoja koskevat päätökset ovat päätyneet pian yleensä eurooppalaiseen lainsäädäntöön, on todennäköistä, että vastaava määräys tulee pian voimaan myös Suomessa.
Uutinen on luonnollisesti tervetullut päästöjen vähentämisen kannalta, sillä tarkka päivämäärä auttaa kaikkia tahoja valmistautumaan vakavasti aikaan, jolloin teillä liikkuisi vain saasteettomia autoja suorien päästöjen mukaan tarkasteltuna. Laki koskee vain uusia autoja, mutta vanhimmille ja saastuttavimmille autoille tullaan varmasti jo tätä ennen tekemään käyttöä rajoittavia määräyksiä.
Saksan Vihreiden kansanedustaja Oliver Krischer toteaa, että "jos Pariisin ilmastosopimuksen sitoumuksen päästöjen leikkaamiseen otetaan vakavasti, ei teillä saisi olla yhtään saastuttavaa autoa vuoden 2030 jälkeen".
Vuoteen 2030 on vain 14 vuotta, joten kyseessä on varsin kunnianhimoinen tavoite. Sähköautojen kehitys tosin menee nyt eteenpäin sen verran vauhdikkaasti, että mahdollisesti ne alkavat tulla arkiseen liikenteeseen huomattavasti nopeammin, kuin monet uskaltavat ajatella. Toivottavasti tekeillä oleva päätös auttaa tätä osaltaan.
Myös robottiautojen tulo tekee tulossa olevasta liikennevallankumouksesta jännittävän, sillä mahdollisesti polttomoottorien jälkeen kieltolistalla ovat muut kuin automaattiset autot. Tosin siihen, että teillä on vain robottiautoja, menee varmasti vielä enemmän aikaa.
Päivitys tiistaina aamulla: juttua on tarkennettu koskemaan vain uusia autoja. Alun perin tekstissä kerrottiin tekeillä olevan lain koskevan koko autokantaa.
Tämän vuoden syyskuussa jään keskimääräinen laajuus Pohjoisella jäämerellä oli 4,7 miljoonaa neliökilometriä, joka on kaikkien aikojen viidenneksi pienin arvo. Kaikki alhaisimmat merijään laajuudet on mitattu viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut, monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt.
Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2 – 7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä. Kymmenen viimeistä vuotta ovat olleet myös kymmenen vähäjäisintä vuotta.
Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä.
"Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan", toteaa Ilmatieteen laitoksen yksikön päällikkö Jari Haapala ja muistuttaa, että merten jääpeite on yksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä indikaattoreista.
"Muutos on yli 13 % vuosikymmenessä"
Vasemmalla: Merijään keskimääräinen laajuus Pohjoisella Jäämerellä syyskuussa. Oikealla: Merijään syyskuun laajuuden jakaumat vuosina 1979 – 1988 ja 2007 - 2016.
Pohjoisen jäämeren jääpeitettä on mitattu tarkasti vuodesta 1979 alkaen. Kattavimmat tiedot merijään muutoksista saadaan satelliittien mittauksista, joiden perusteella voidaan laskea kuinka merijään peittävä alue muuttuu ja miten se vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä.
Voimakkaimmillaan pienentyminen näkyy syyskuussa, jolloin jään vuotuinen peittävyys on pienimmillään.
Pohjoisella jäämerellä merijäätä muodostuu syksyn ja talven aikana ja laajimmillaan jääpeite on maaliskuussa. Kevään ja kesän aikana jääpeite sulaa osittain, ja pienimmillään merijään peittävyys on syyskuussa.
"Vuosi 2016 on ollut jäätutkijoiden kannalta mielenkiintoinen, sillä myös talvella ja keväällä merijään laajuus oli ennätyksellisen pieni", Jari Haapala kertoo.
"Myös havainnot jään paksuudesta kertoivat, että merijään määrä Arktikassa oli poikkeuksellisen alhainen tänä vuonna. Kesäkausi oli alueella kuitenkin keskimääräistä kylmempi ja se ansiosta jääkenttä ei sulanut niin voimakkaasti kuin ennakoitiin
Jään pienin hetkellinen laajuus, 4,14 miljoonaa neliökilometriä, mitattiin syyskuun 10. päivä. Se on kaikkien aikojen toiseksi alhaisin luku.
Syyskuun loppupuoliskolla muodostui merkittävästi lisää uutta jäätä, jolloin syykuun keskimääräiseksi jään laajuudeksi tuli lopulta 4,7 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on vuosien 2012 ja 2007 jälkeen viidenneksi pienin arvo.
Uutinen perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Otsikkokuva: fickr / Mariuz Kluzniak
Normaalisti näihin aikoihin maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on pienimmillään, mutta tässä syyskuussa määrä ei laskenut alle 400 ppm:n maagisen rajan. Olemme nyt kenties pysyvästi tuon rajapyykin ikävämmällä puolella.
Suurin osa maapallon mantereista on pohjoisella pallonpuolella, joten pohjoisen kesän loppu on maapallon kannalta raikasta aikaa: kasvit ovat tuottaneet silloin paljon happea ja kuluttaneet ilmassa olevaa hiilidioksidia. Kun syys saa ja kasvien lehden putoavat, alkaa hiilidioksidin määrä ilmakehässä jälleen kasvaa.
Tämä sykli on havaittavissa selvästi myös hiilidioksidimittauksissa. Eräs tunnetuimmista mittauspaikoista on Havaijilla oleva Mauna Loan havaintoasema, ja sen mittaukset ovat tänä vuonna olleet poikkeuksellisia. Hiilidioksidin määrä ei ole pudonnut tässä syyskuussa kertaakaan alle 400 miljoonasosan, eli ppm:n.
Mittauksista vastaavan Scrippsin merentutkimusinstituutin tutkija Ralph Keeling kirjoittaa blogissaan, että matalin mitattu arvo nyt syyskuussa on ollut 401 ppm ja että todennäköisesti maailma elää tästä eteenpäin koko ajan yli 400 ppm:n hiilidioksiditason kanssa – ainakin hyvin pitkä aikaa.
Symbolinen 400 ppm:n raja meni ensimmäisen kerran rikki keväällä 2013, ja sen jälkeen hiilidioksidin määrä ilmakehässä on jatkanut kasvuaan siten, että nyt siis ollaan nähtävästi kokonaan tuon rajan yläpuolella.
Vaikka raja onkin symbolinen, eivät hiilidioksidin määrän vaikutukset ole sellaisia. Jos 450 ppm:n raja menee vielä rikki, niin maapallon keskilämpötilan nousu ei pysy laskelmien mukaan kahdessa asteessa. Ellei mitään mullistavaa tapahdu, niin 450 ppm:n raja saavutetaan vuonna 2040.
Luvut eivät ole nousussa suinkaan vain Havaijilla, vaan myös mm. Etelänavalla tehdyissä mittauksissa rikottiin 400 ppm:n raja viime kesänä. Etelämantereella ei ole juurikaan hiilidioksidin lähteitä, joten se mittaa varsin hyvin yleisesti ilmakehän pitoisuutta. Etelämantereelta on saatu tehtyä myös tarkkoja mittauksia historiasta, ja edellisen kerran siellä oli hiilidioksidia ilmakehässä näin paljon neljä miljoonaa vuotta sitten.
Tilanne huononee tästä eteenpäin joka tapauksessa, sillä vaikka fossiilisten polttoaineiden käyttö loppuisi tänään, hiilidioksidin määrä karvaisi joka tapauksessa jonkin aikaa.
Kyseessä on Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen Matoseurantaprojekti, jonka tarkoituksena on tutkia kastematojen levinneisyyttä Suomessa ja ilmastonmuutoksen vaikutusta niiden esiintymiseen.
Missä madot viihtyvät? Miten kasvihuoneilmiö on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan matojen levinneisyyteen ja käyttäytymiseen? Juuri tämän kaltaisia kysymyksiä Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen matoseurantatiimi ratkoo.
Avukseen he ovat valjastaneet noin satakunta koulua ympäri Suomen, aina Kittilästä ja Muoniosta saakka. Koululaiset ovat tarttuneet innokkaasti lapioihin ja kännyköihin. Positiivista palautetta on sadellut biotieteiden laitokselle ylen määrin. Luonnollisesti myös muut voivat osallistua matoseurantaan!
Aina ei tule ajatelleeksi, että kastemadoillakin on tärkeä roolinsa planeettamme ekosysteemeissä ja ravinteiden kiertokulussa. Pienimmät jäävät usein huomiotta. Kastematojen toiminta kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti kasvien kasvuun, veden valuntaan ja maaperään sitoutuneen hiilen määrään.
Jääkausi kouraisi madot maaperästämme noin 12 000 vuotta sitten, mutta pikkuhiljaa ne ovat valloittaneet koko Suomen. Vai ovatko? Ihmisen toiminta on edesauttanut matojen leviämistä mutta myös vaikuttanut negatiivisesti kastematojen elinympäristöön.
Alla olevalla videolla seurataan näytteenottoa Viikin kampuksen mailla Mar Cabezan, Justus Mutasen ja Aku Korhosen kanssa. Laboratorion saloihin videolla opastaa Abhilash Nair.
Huolestuneille matojen ystäville vielä kerrottakoon, ettei yhtäkään matoa vahingoiteta, vaan ne päästetään näytteenoton jälkeen takaisin luontoon.
Osallistu seurantaan täällä: matoseuranta.it.helsinki.fi
Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen
Vaikka tässä ei ole enää mitään yllättävää, ovat uusimmat pohjoisten merialueiden jääpeittoa näyttävät kuvat värisyttäviä; ne ovat samaan aikaan ikävää, mutta samalla lupaavaa katsottavaa.
Pohjoisnavan ympäristön merijään laajuutta ja paksuutta tarkkaillaan nyt jatkuvasti satelliiteilla, mutta tietoja jään laajuudesta on toki kauempaakin historiasta. Nämä tilastot kertovat karua kieltä siitä, että viime aikoina merijää peittää kesällä yhä pienemmän alueen merestä ja jääpeitteen paksuus on ohentunut olennaisesti.
Tuoreiden tietojen mukaan meri pohjoisessa on tällä hetkellä niin avointa, että Pohjanmereltä voisi vaikka soutaa Tyynelle valtamerelle Siperian rannikkoa seuraten. Meri on siellä niin jäätöntä, että matkanteko onnistuisi tavallisellakin laivalla – kaikkein suorinta reittiä pitkin mentäessä jäätä tulee sen verran eteen, että jonkinlainen jäävahvistus olisi hyvä olla olemassa.
Minimilaajuutensa jääpeite saavuttanee vasta syyskuussa, ja voi olla, että vuoden 2012 ennätystä ei tulla rikkomaan. Tanskan ilmatieteen laitoksen mukaan tällä hetkellä jääpeitteen laajuus ei ole vielä yhtä pieni kuin neljä vuotta sitten tähän aikaan. Samoin jään massa sekä paksuus ovat vielä hitusen suurempia kuin vuonna 2012.
Yhdysvaltain kansallinen lumi- ja jäätilannetta tarkkaileva laitos on samaa mieltä tanskalaisten kanssa: vuosi 2012 pitää edelleen ennätystä hallussaan.
Jään vähyys on suora merkki ilmaston lämpenemisestä, eikä sille voi siksi hurrata. Etenkin kun jääpeiton vähentyessä sen väheneminen kiihtyy, koska Auringon valoa tehokkaasti heijastavaa jäätä ja lunta on vähemmän.
Laivayhtiöt ovat uutisesta luonnollisesti tyytyväisiä, koska kustannukset ja matka-aika Aasian ja Euroopan sekä Yhdysvaltain itäpuolen välillä putoaisivat olennaisesti, jos reittiä voisi alkaa käyttää kaupallisesti. Reitti lyhentää Aasian ja Euroopan välistä matkaa 5 000 – 8 000 kilometriä.
Vuonna 2012 Koillisväylän kautta kulki 33 alusta.
Erityisesti Kiina on erittäin kiinnostunut Koillisväylän hyödyntämisestä. Maan hallitus julkaisi keväällä paksun opaskirjan kiinalaisille laivanvarustajille reitin käytöstä tulevaisuudessa ja kiinalaisalus pitää tällä haavaa hallussaan nopeusennätystä Koillisväylän purjehtimisessa: viime vuoden syyskuussa trimaraani Qingdao China seilasi 13 vuorokaudessa Murmanskista Beringin salmelle.
Myös turistiristeilyitä järjestävät yhtiöt ovat innoissaan, sillä monet nykyajan tutkimusmatkaajat haluavat kokea myyttisen koillisväylän – mutta mukavasti risteilyaluksen palveluita nauttien.
Etelämantereelta kuuluu huolestuttavia uutisia: jo aiemmin suuria palasia menettänyt Larsenin jäähylly on halkeamassa jälleen kerran ja Antarktiksen jääpinnalla on havaittu suuria, sulaneita alueita.
Tuoreessa Geophysical Research Letters -julkaisussa on brittitutkijoiden artikkeli, missä he kertovat löytäneensä lähes 8000 tuoretta järveä Etelämantereelta.
Nämä vastikään sulaneet jäätikköalueet löytyivät laajassa katselmuksessa, missä tutkijat kävivät läpi tuhansia vuosien 2000 ja 2013 välisenä aikana otettuja satelliittikuvia ja suuren määrän säähavaintoja Etelämantereen itäosassa sijaitsevasta Langhovden jäähyllystä.
Jäähylly on meren päällä, kiinteästi kosketuksessa mantereella olevaan jäähän oleva paksu jäälautta. Tämä on saanut nimensä jäälautan vieressä, mantereella olevasta Langhovdevuoristosta.
Itse jäähylly on varsin suuri, kooltaan yli 50 000 neliökilometriä, eli vastaa kooltaan Tampereen eteläpuolella olevaa Suomea. Se sijaitsee Kuningatar Madin maalla, siis samoilla seuduilla Etelämannerta kuin suomalainen tutkimusasema Aboakin, mutta maan aivan toisella puolella. Kartalla se on jotakuinkin Etelä-Afrikan kohdalla.
Yleensä tätä aluetta Antarktikasta on pidetty paikkana, minne ilmaston lämpeneminen ei ole juuri vaikuttanut. Nyt näyttää siltä, vaikutuksia silti on.
Tutkijaryhmän jäsen, Durhamin yliopiston jäätikkötutkija Stewart Jamieson kertoi The Washington Post -lehden artikkelissa, että "lämpötilan muutokset eivät ole olleet suuria, sillä siellä on hyvin, hyvin kylmää, ja olemmekin havainneet sulavesijärviä jäätikön pinnalla vasta aivan viime aikoina."
Järvet ovat hyvin lyhytikäisiä, sillä ne joko jäätyvät umpeen nopeasti, lirisevät pian jään läpi alaspäin tai virtaavat pinnalla laajemmalle alueelle – lopulta myös mereen. Grönlannissa on havaittu, että veden virtaaminen alas tai pinnalla saa aikaan jäätikön rakenteen heikkenemistä ja kiihdyttävät sen sulamista.
Makean sulaveden virtaaminen suolaiseen meriveteen puolestaan saa aikaan myös Grönlannissa tuttuja ilmiöitä, joissa vesi pysyy lämpimämpänä ja saa osaltaan aikaan jäätikön hajoamista.
Tutkijoiden mukaan 13-vuotisen tutkimusjakson aikana lämpimintä oli eteläisen pallonpuolen kesäaikaan vuodenvaihteessa 2012-2013, jolloin alueella mitattiin yli nollan olevia lämpötiloja peräti 37 päivänä. Tammikuun keskilämpötila oli 0,8 °C.
Kesäkauden aikana Langhovdessa oli 36 % enemmän sulamisjärviä ja vettä jäätikön pinnalla kuin koskaan aikaisemmin.
Tutkimusryhmä jatkaa edelleen tilanteen seuraamista, ja onkin kiinnostavaa kuulla miltä tämä vuosi näyttää sulamisen kannalta; tähän mennessä vuosi 2016 on rikkonut monia lämpötilaennätyksiä...
Kuva vasemmalla näyttää, kuinka Larsenin jäähylly on pienentynyt vuosien varrella. Jäähyllyyn kuuluu ylin Larsen A, keskimmäinen Larsen B ja alhalla oleva Larsen C, mistä oikeanpuoleinen kuva on tulee. Siinä näkyy selvästi jäähyllyssä oleva halkeama.
Tänään maanantaina kerrottiin myös uutisia Etelämantereen kaikkein pohjoisimman suuren jäähyllyn, Larsen C:n pinnalta löydetystä halkeamasta.
Tämä enää hieman Skotlantia pienempi alue on siis jälleen kerran hajoamassa: edellisen kerran iso kappale Larsenia, Larsen B, irtaantui vuonna 2002, ja sitä ennen Larsen A lipui irralleen vuonna 1995. Jäätikkö on ollut olemassa todennäköisesti 12 000 vuoden ajan, ja on nyt hajoamassa nopeasti ilmastonmuutoksen vuoksi.
Jos ja kun halkeama etenee, se irrottaa lopulta noin 350 metriä paksusta jäähyllystä noin 6000 neliökilometriä kooltaan olevan jäälautan irralleen mereen.
Satelliittikuvien mukaan halkeama jäässä kasvoi noin 30 km vuosien 2011 ja 2015 välissä, ja se on koko ajan myös leventynyt.
Nyt Etelämantereen talven aikaan tahti näyttää vielä kiihtyneen, sillä tuoreimpien (viime maaliskuun jälkeen otettujen) kuvien mukaan halkeamaan on tullut muutamassa kuukaudessa 22 kilometriä lisää pituutta ja 350 metriä leveyttä. Sen kokonaispituus on siis nyt noin 130 km.
Sitä, milloin valtava jäälautta irtaantuu, on vaikea ennustaa. Tuskin ihan huomenna, mutta pian kuitenkin.
*
Langhovden jäähyllyn sulavesijuttu perustuu ScienceAlertin artikkeliin ja Larsen-juttu Twitteristä saatuihin tietoihin.
Ennätyskuuma vuosi 2016 jatkuu lämpimänä, sillä toukokuun maailmanlaajuinen lämpötilapoikkeama oli jälleen runsaasti koholla tavanomaisesta. Osasyynä tähän on käynnissä oleva El Niño -ilmiö Tyynellä valtamerellä, mutta sen piikkiin ei kaikkea kummallista säätä voi laittaa.
Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti luettelee tyhjentävästi kuinka kummallinen toukokuu oli eri puolilla maapalloa.
Pohjolassa tilanne oli hyvin kahtiajakoinen, sillä Skandinaviassa oli 2-4 °C tavanomaista lämpimämpää, mutta samalla Suomessa sekä eteläisessä Ruotsissa oli kovasti kesäistä. Uusia kuukauden keskilämpötilaennätyksiä mitattiin muun muassa Etelä-Ruotsin Skoonessa ja Pohjois-Norjan Finnmarkissa, kun samaan aikaan osassa Pohjois-Norjaa jopa yli 5 °C normaalia kylmempää.
Arktisella alueella ei ole vastaavaa kuuta nähty koskaan mittaushistorian aikana, sillä esimerkiksi Huippuvuorilla keskilämpötila oli jopa +1,4 °C normaalia korkeampi ja ylitti pitkän ajan keskiarvon lähes 6 asteella. Entinen ennätys vuodelta 2006 ylittyi 0,5 asteella. Poikkeuksellisen lämmin alue ulottui Huippuvuorilta Novaja Zemljalle sekä Kanadan ja Alaskan rannikoille. Grönlannin lounaisosissa lämpötila kohosi 14. päivänä koko arktisen alueen ennätykseen 21,6 asteeseen
Keski-Eurooppa puolestaan oli kolea ja kostea. Monissa paikoin Ranskaa ja Itävaltaa sekä osassa Saksaa satoi hyvin runsaasti, ja sateet jatkuivat osin kesäkuun puolelle aiheuttaen mittavia tulvia. Suurin yhden vuorokauden sademäärä 124 mm mitattiin 29. päivänä Saksassa.
Amerikan pohjoisosassa oli kuumaa, etenkin Alaskassa, missä toukokuu oli paikoin ennätyslämmin. Teksasissa esiintyi kuukauden lopulla ennätyksellisiä sateita Houstonin luoteispuolella. Suurin 24 tunnin sademäärä oli 444 mm, josta satoi 198 mm yhden tunnin aikana.
Kanadan eteläosissa koettiin kuukauden alussa poikkeuksellinen helleaalto lämpötilan kohotessa yleisesti 30 asteen yläpuolelle. Winnipegissä ylin lämpötila oli 35,2 °C. Kuumuus ja kuivuus aiheuttivat laajoja metsäpaloja, ja lähes 100 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan palojen tieltä.
Samoin Aasian puolella hikoiltiin. Intiaa koetteli ennätyksellinen kuumuus kuukauden puolivälin jälkeen ja maan uusi lämpöennätys 51,0 °C mitattiin 19. päivänä Rajasthanin osavaltiossa. Viereisessä Pakistanissa oli vieläkin lämpimämpää, koska lämpötila kohosi tuolloin 52,2 asteeseen.
Vaikka eteläisellä pallonpuolella on nyt talvi, oli mm. Australiassa syksy toukokuussa vielä paikoitellen hyvin kesäinen. Lämpötilat olivat yli 30 °C:n ja kuukausi oli tilastojen toiseksi lämpimin. Lämpimintä oli vuonna 1958. Korkein lämpötila 40,3 °C ja korkein minimilämpötila 29,6 °C mitattiin kuukauden alkupäivinä.
Antarktiksella lämpötila kohosi toukokuun 26. päivänä uuteen toukokuun lämpöennätykseen 17,2 asteeseen.
Tekstin pohjana on Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti. Kuva: NOOA
Tiedetuubi © 2012-2024