halot

Taivaan tarkkailijalle halot ovat tuttu näky: taivaalla on varsin usein erilaisia renkaita, kaaria ja kirkastumia. Etenkin kylminä päivinä etenkin ohuen pilvikerroksen seassa näkyy näitä ilmakehän optisia ilmiöitä, jotka syntyvät kun valo taittuu tai heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä. Tilastojen mukaan haloja näkyy Suomessa yli satana päivänä vuodessa.

Tyypillisesti haloja näkyy Auringon tai Kuun ympärillä, mutta toisinaan haloja voi olla laajemmallakin alueella – jopa toisella puolella taivasta. 

Samoin haloja voi syntyä keinovaloissa.

Kokeneet haloharrastajat Jarmo Moilanen ja Marko Riikonen ovat kuvanneet erityisen kiinnostavan keinovalosta syntyneen halonäytelmän joulukuun 13. päivänä Rovaniemellä Kemijoen rannassa. 

"Meillä on varta vasten halohavaintoihin tehty auton 12V akulla toimiva valoheitin, jonka valo on vielä muokattu mahdollisimman kapeaksi keilaksi", kertoo Moilanen. 

"Poltin on 6000 K värilämpötilan 75 W HID -autolamppu, joka vastaa valoteholtaan noin 180 W halogeenia. Tällä saavutetaan se, että halot muistuttavat enemmän Auringolla nähtäviä haloja. Katuvaloilla syntyvät divergentin valon halot ovat niin paljon hankalampia mallintaa. Voimme siis sytyttää valon siellä missä on hyvä jääkidepilvi. Tällaisia lamppuja on käytetty halokuvaukseen jo vuosia hyvällä menestyksellä."

Tässä  alla olevassa kuvassa (alkuperäinen on Ursan Taivaanvahdissa) on näkyvissä neljä eri halomuotoa: 22° rengas, auringonpilari, sivuaurinko ja ala-aurinko, joskin tässä tietysti Auringon sijaan ilmiön aiheutti keinovalo. 

Tiheässä jääkidepilvessä syntyneen ilmiön kuvaamisen lisäksi Moilanen ja Riikonen ottivat kiteistä näytteitä ja tutkivat niitä mikroskoopilla. Se, että kiteet paljastuivat laattamaisiksi jääkiteiksi, ei ollut yllätys, mutta mikroskooppikuvat sinällään osoittautuivat upeiksi.

Tänään iltapäivällä näkyi ainakin pääkaupunkiseudun taivaalla harvinaisen hienoja pyramidihaloja, eli omalaatuisilta ympyräsateenkaarilta näyttäviä ilmiöitä, joilla ei kuitenkaan ole sateenkaarten kanssa juurikaan mitään tekemistä.

Omituinen nimi tulee siitä, että nämä rinkulat johtuvat siitä, että Auringon valo taipuu ilmassa olevissa hieman pyramidin muotoisissa pienissä jääkiteissä. Kiteitä on erilaisia ja riippuen niistä sekä niiden liiketilasta saadaan aikaan erilaisia kaaria ja ympyröitä. Yleistäen valolla voi olla kuusi erilaista reittiä jääkiteen läpi ja kiteen liiketila synnyttää sitten joko renkaita, sivuavia haloja tai ns. parhelioita, eli Auringon sivuilla näkyviä "valoilmiöitä"..

Suurin osa yleisimmistä haloista syntyy laattakiteistä, jolloin tuloksena on normaalisti "tavallisia" ympyröitä Auringon tai kuun ympärillä. Nyt sen sijaan taivaalla näkyy (kuten Samuli Vuorisen ottamassa otsikkokuvassa) erikoisempia ilmiöitä, epätavallisempia renkaita sekä hieman soikeita haloja. Näitä kaikkia ei edes tunneta vielä hyvin, ja siksi kannattaa katsella taivaalle sekä ottaa kuvia, sillä hyvällä onnella sieltä saattaa löytyä kokonaan uusi halomuoto. 

Suomalaiset ovatkin saaneet kuvattua koko joukon omituisia pyramidikiteiden aikaan saamia haloja. Niistä, sekä pyramidikiteistä ja niiden aiheuttamista haloista laajemmin voi lukea tarkemmin mm. Ursan oppaasta. Kuvia tullee pian myös Ursan Taivaanvahtiin.

Kaikki pyramidikiteiden halot luokitellaan joka tapauksessa harvinaisiin haloihin – eli taivaalla oli (ja jossain saattaa olla edellään meneillään) varsin harvinainen näytelmä!

Kuva: Samuli Vuorinen

Päivitys klo 20:15
Tilanne on ainakin pääkaupunkiseudulla ohi, joten jutun "näkyy juuri nyt" -henkeä on muutettu yleisemmäksi.

Puolimatkassa toukokuuta taivasta koristi halonäytelmä, joka oli paitsi poikkeuksellisen kirkas myös poikkeuksellisen laaja-alainen ja pitkäaikainen. Jokseenkin kautta maan ja käytännössä koko päivän tähti- ja ilmakehäharrastajat mutta myös tavalliset kadunmiehet ja -naiset saivat ihmetellä taivaalla loistavia renkaita ja kaaria.

Korkealla ilmakehässä oli runsain mitoin jääkiteitä, joissa taittunut ja heijastunut auringonvalo sai aikaan halomuotoja, niin kaikkein yleisimpiä, mutta myös varsin harvinaisia. Halojen kirkkaus ja runsaslukuisuus vaihteli paikasta ja samalla paikallakin kellonajasta toiseen.

Tyypillisesti näkyvissä oli 22 asteen rengas ja sitä sivuavat kaaret, jotka parhaimmaillaan muodostivat soikion renkaan ympärille. Molempien synty selittyy kuusikulmaisilla, lyijykynänpätkää muistuttavilla jääkiteillä, joiden läpi kulkevat valonsäteet taittuvat kahteen kertaan.

22 asteen rengas pysyy samanlaisena Auringon korkeuden muuttuessa, mutta sivuavien kaarien ulkomuoto riippuu voimakkaasti Auringon korkeudesta. Aamulla ja illalla ylläsivuava kaari muodostaa jyrkän v:n, aamu- ja iltapäivällä loivat "lokinsiivet", ja keskipäivällä Auringon ollessa korkeimmillaan sivuavat kaaret näkyvät 22 asteen rengasta loivasti ylä- ja alapuolelta viistävänä soikiona.

Auringon molemmin puolin näkyivät sivuauringot, jotka syntyvät niin ikään kuusikulmaisissa, mutta laattamaisissa kiteissä, jotka leijailevat ilmassa vaaka-asennossa. Sivuaurinkojen etäisyys 22 asteen renkaasta muuttuu korkeuden mukaan. Auringon ollessa matalalla ne ovat kiinni 22 renkaassa, mutta korkeuden kasvaessa ne etääntyvät siitä yhä kauemmas.

Valon taittuessa jääkiteissä se myös hajoaa väreiksi samaan tapaan kuin prismassa tai sadepisaroissa, jolloin tuloksena on sateenkaari. 22 asteen renkaassa, sivuavissa kaarissa ja sivuauringoissa voi siksi nähdä sateenkaaren värit.

Huhtikuu on oivallista aikaa tarkkailla paitsi kevään etenemistä myös taivaalla kimmeltäviä haloja. Päivätaivaan ilmiöistä halot ovat ehkä kaikkein näyttävimpiä – ainakin upeimmillaan. Auringon valon heijastuessa ja taittuessa jääkiteissä syntyy erilaisia renkaita, kaaria ja valoläikkiä, jotka voivat olla toisinaan huomiotaherättävän kirkkaita. Yleisin halomuoto on 22 asteen rengas. Nimensä rengas on saanut siitä, että se ympäröi Aurinkoa 22 asteen etäisyydellä (suoraksi ojennetun käsivarren etäisyydellä vaaksa on hieman alle 20 astetta). Rengas syntyy kuusikulmaisissa, lyijykynänpätkää muistuttavissa jääkiteissä, joiden läpi kulkevien valonsäteiden suunta muuttuu juuri tuon 22 asteen verran. Samalla kun valo taittuu, se hajoaa väreiksi samaan tapaan kuin prismassa tai sateenkaaren syntyessä vesipisaroissa. Siten halorenkaassa voi nähdä sateenkaaren värit, mutta päinvastaisessa järjestyksessä: sisäreunalla punaista ja ulkoreunalla sinistä, joka kuitenkin näkyy yleensä vain kaikkein kirkkaimmissa haloissa. Halon voi nähdä myös Kuun ympärillä, mutta silloin se on himmeämpi – koska Kuu on himmeämpi kuin Aurinko – ja yleensä väritön tai pikemminkin valkea.