Vaikka jännitteet Venäjän ja ns. läntisen maailman välillä ovat viime aikoina kiristyneet, laukaistaan Baikonurista ja maan toisesta suuresta avaruuskeskuksesta, Suomen rajan tuntumassa olevasta Plesetskistä jatkuvasti myös läntisten maiden satelliitteja. Ja niin eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset, kanadalaiset kuin japanilaisetkin avaruuslentäjät nousevat avaruusasemalle Baikonurista.

Itsenäisyyspäivän alla Aalto-yliopiston professori Eero Hyvösen sähköpostilaatikkoon alkoi tipahdella koskettavia tarinoita.

”Kyynelsilmin kiitän hienosta arkistosta. Olin junnuna sukulaisen hautajaisissa ja nyt löydän tietoja hänen vaiheistaan. Kiitos ja kumarrus.”

Palautevirran synnytti Hyvösen johtaman tutkimusryhmän ja laajan yhteistyöverkoston luoma, marraskuun lopulla julkistettu Sotasampo-tietopalvelu, joka kokoaa yhteen talvi- ja jatkosotaan liittyviä keskeisiä kansallisia tietoaineistoja.

"Puolustusvoimien SA-arkistosta saimme 160 000 valokuvaa ja Kansallisarkistosta sotasurmatietokannan tiedot yli 95 000 menehtyneestä sekä 26 500 joukko-osastojen päiväkirjaa", kertoo Eero Hyvönen.

"Suomen Sotahistoriallisen Seuran ja Bonnierin kautta tuli yli 3300 Kansa taistelee -lehden artikkelia, ja Maanmittauslaitos toimitti meille yli 800 000 paikannimen rekisterin sekä tiedot 35 000 menetetyn Karjalan paikasta karttoineen, joihin innokkaat alan harrastajat olivat tehneet sisällönkuvailun ja geokoodauksen".

Samoihin materiaaleihin on toki päässyt tutustumaan ennenkin kunkin osapuolen omissa arkistoissa.

Sotasammon erityisyys ja hyödyllisyys piileekin siinä, että se kokoaa ihmissilmälle tulkittavaksi tarkoitetun tiedon, kuten valokuvien ja tekstipätkien, lisäksi tietoihin liittyvän, koneiden ymmärtämän metadatan ja tuo sen kaikkien ulottuville avoimena linkitettynä datana (Linked Open Data). Tiedonpalasia ja niiden välisiä linkkejä on jo viisi miljoonaa, ja ensimmäinen niiden pohjalta luotu älykäs sovellus on Sotasampo.fi-portaali.

"Siellä voi esimerkiksi nimihaun kautta etsiä omaan, sodassa menehtyneeseen sukulaiseensa tai tiettyyn upseeriin liittyviä sotatapahtumia historiallisilla kartoilla ja aikajanalla, joukko-osastoja, valokuvia, sotapäiväkirjoja, lehtiartikkeleita ja muita aineistoja", selittää Hyvönen.

"Data on julkaistu tutkimusryhmän kehittämässä ja ylläpitämässä avoimessa Linked Data Finland -palvelussa noudattaen semanttisen webin periaatteita. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikille tiedoille luodaan omat verkko-osoitteet, joiden avulla koneelle kerrotaan, miten eri tiedot liittyvät toisiinsa. Juuri semanttinen verkko luo perustan sovellusten kehittämiselle. Sen avulla kone voidaan myös laittaa päättelemään verkosta lisää dataa, eli luomaan uusia yhteyksiä ja enemmän tietoja olemassa olevan tiedon pohjalta."

Kuvassa on Sotasammon Tapahtumat-näkymä, joka esittää talvi-ja jatkosodan poliittisia ja sotilaallisia tapahtumia aikajanalla ja viiden päivän aikaikkunaan (suorakulmio keskellä) sisältyvät tapahtumat kartalla. Taustalla näkyvä lämpökartta lasketaan aikaikkunan aikana menehtyneistä sotilaista Kansallisarkiston sotasurmadatan perusteella. Ikkunaa ajassa siirtämällä muuttuvat tapahtumat ja sotasurmien määrää ilmaisevan lämpökartan väritys (punainen-keltainen-vihreä) muuttuu, mikä antaa yleiskuvan tapahtumien kehittymisestä ajan ja paikan suhteen. Oikealla näkyy valittuun tapahtumaan liittyviä valokuvia puolustusvoimien kuva-arkistosta sekä tietoa sotasurmien syistä.

Koko Suomen hanke

Eero Hyvönen on tehnyt ryhmänsä kanssa tutkimusta kulttuurisisällöistä ja niiden julkaisemisesta semanttisessa verkossa jo vuodesta 2002. Työ on palkittu useaan otteeseen sekä ulkomailla että Suomessa; viimeksi Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla vuonna 2014. Sotasampo on kuitenkin hankkeena erityinen paitsi kokonsa, myös aiheen kansallisen ja henkilökohtaisen merkittävyyden takia.

"Isäni on sotaveteraani ja äitini suku luovutetusta Karjalasta", kertoo Hyvönen.

"Olemme saaneet palvelusta paljon liikuttavaa palautetta, sekä myös korjauksia esimerkiksi paikannimiin ja henkilötietoihin liittyen."

Hyvösen mukaan Sotasammon kehitys onkin jatkossa tarkoitus joukkoistaa kaikkien asianosaisten kesken. Tavoite on, että kuka tahansa voisi lisätä piironginlaatikoihin säilötyt muistot osaksi tietopalvelua.

"Jo nyt sotahistorian harrastajat ja ihan tavalliset kansalaiset ovat olleet isossa roolissa. Timo Hakalaesimerkiksi teki valtavan työn tuottamalla käsin metadatan Kansa taistelee -lehden 3360 artikkeliin, ja Jyrki Tiittanen geokoodasi 35 000 paikkaa Karjalan historiallisilla kartoilla. Tulevaisuudessa Sotasampoon voisi ladata vaikka isoisän ottaman kuvan taustatietoineen; missä kuva on otettu ja keitä siinä on. Palvelu linkittäisi sen heti muuhun tietoon kertomalla esimerkiksi, mitä muuta kuvan henkilöistä tiedetään, mitä kaikkea paikkakunnalla sodan aikana tapahtui ja niin edelleen. Näin oma tieto rikastuisi ja rikastaisi samalla kaikkien yhteistä tietoa."

Sotasampo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankekokonaisuutta ja mukana valtioneuvoston kanslian Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmassa.

Hankkeen kotisivulla seco.cs.aalto.fi/projects/sotasampo/ on siitä kiinnostavaa lisätietoa. Koko tietokanta on täällä: http://www.ldf.fi/dataset/warsa

Eero Hyvönen kertoo, että Sotasampo.fi-portaalissa keräsi ensimmäisenä viikonloppuna yli 20 000 kävijää. Kuva: Aalto / Aino Huovio.

Päivän kuvassa sukeltajat tutkivat Tyynen valtameren pohjassa lähellä Pääsiäissaarta olevaa Moai -patsasta.

Noin 95% kaikista 887 tunnetusta moaista tehtiin kivettyneestä vulkaanisesta tuhkasta Rano Rarakun kraatterilla, jossa on edelleen 394 moaita esillä. Muutamia patsaita on pudonnut joko niitä siirrettäessä tai sysätty myöhemmin saarelta mereen, ja kuvassa on yksi pohjassa makaavista patsaista.

Polynesialaiset asuttivat Pääsiäissaaren todennäköisesti joskus noin 1000 jälkeen ajanlaskun alun ja toivat sinne mukanaan maanviljelyä, metsästystä ja kalastusta, sekä koko muun pysyvän asutuksen osana olleen kulttuurin.

Heidän yhteiskuntajärjestelmänsä oli hyvin päällikkövaltainen; päälliköt olivat olevinaan puolijumalia, jotka olivat julmaten jälkeläisiä ja heidän määräyksestään ympäri saaria rakennettiin valtavia moai-patsaita. Ne lepäsivät suurokokoisten alustojen, ahujen, päällä. Kenties patsaiden tarkoitus oli pelottaa mahdollisia valtaajia.

Toisen teorian mukaan Hotu Matu -niminen päällikkö lähti aikojen alussa etsimään uutta kotia päätyen Pääsiäissaarelle. Hänen kuoltuaan saari jaettiin hänen poikiensa ja edelleen pojanpoikiensa keskenb, ja saaren asukkaat uskoivat, että patsaat saivat päälliköiden manan, elämänvoiman, joka olisi hyväksi koko saarelle. Se toisi mukanaan sateita ja viljavaa satoa.

Itse asiassa kävi juuri päin vastoin. Pääsiäissaaren asukkaat hakkasivat saaren puut varsin nopeasti ja 1600-luvun puoliväliin mennessä metsät olivat käytännössä hävinneet. Eroosio pääsi valloilleen, viljely kävi yhä vaikeammaksi ja lopulta väestö kärsi nälästä.

He alkoivat syödä lopulta toisiaan, yhteiskuntajärjestelmä romahti, sotilaat ottivat vallan ja saaren eri puolilla olleet klaanit alkoivat sotia keskenään. Uusia patsaita ei enää pystytetty ja jo pystytettyjä ei hoidettu, joten ne alkoivat vähitellen rapautua.

Eurooppalaiset löysivät saaren 1722, mutta kosketus uuden kulttuurin kanssa ei tuonut mukanaan onnea: monet pääsiäissaarelaiset vietiin orjiksi tai kuolivat eurooppalaisten tauteihin. Saaresta tuli osa Chileä vuonna 1888, mutta sen asukkaat saivat kansalaisoikeudet vasta vuonna 1966.

Tyypillisen moai-patsaan massa on 10 tonnia, mutta suurin löydetty patsas on jopa 270 tonnia painava.

Miten elektroniset laitteet toimivat?

Jos kyseessä on hiemankin monimutkaisempi laite, niin sen sisällä on mikropiiri tai useampia sekä erilaisia elektroniikan komponentteja, joiden avulla sähkövirtaa hallitaan sekä ohjaillaan.

Elektroniikan ryntäys koteihimme ja kaikkialle alkoi siitä, kun puolijohteita opittiin käyttämään näiden komponenttien ja osien tekemisessä, jolloin päästiin eroon paljon energiaa kuluttavista, lämpöä tuottavista ja usein rikkoontuvista elektroniputkista.

Mutta nämä elektroniputket olivat siinä mielessä tärkeitä, että ne olivat ensimmäisiä "kunnollisia" elektroniikan osia – ne olivat elektroniikan vallankumouksen esinäytös.

Tänään tulee kuluneeksi 111 vuotta ensimmäisen elektroniputken tekemisestä: britti-insinööri John Ambrose Fleming (myöhemmin Sir) keksi tavan tehdä ikään kuin sähkövirran venttiilinä toimivan diodin elektroniputken (eli tyhjiöputkien) avulla tänään vuonna 1904.

Hän laittoi tyhjiöön wolframista tehdyt lampun hehkulangan sekä siitä erossa olevan pienen metallisen levyn, joista tuli lasisen tyhjiöputken ulkopuolelle johdot.

Kun hehkulankaan kytkettiin virta, alkoi sen ja metallilevyn välissä oleva tila johtaa virtaa ns. Edison-efektin vaikutuksesta vain yhteen suuntaan. 

Myöhemmin Lee de Forest kaksi lisätä putkeen hilan, jonka jännitteen määrää säätelemällä voitiin ohjata elektronivirran suuruutta.

Elektroniputkella on myös suomalainen sivujuonne, sillä suomalainen Eric Tigerstedt keksi muovailla hilasta sylinterin, joka ympäröi katodia. Tämä paransi putken suoritusarvoja ratkaisevasti. Keksintö sai nimekseen triodi ja se merkitsi mullistusta radiotekniikalle ja elektroniikalle.

Infografiikka on mediassa yhä yleisempää ja hyvä niin: monimutkaiset asiat on usein parempi esittää havainnollistavalla grafiikalla sen sijaan, että asiaa koittaisi selittää sanoin. Hyvä grafiikka on konkreettista ja selittää asian hyvin. Meidän pitäisi käyttää myös Tiedetuubissa enemmän grafiikkaa, mutta sen tekemiseen menee aikaa...

Infografiikka ei kuitenkaan ole mitään uutta, sillä tietoa on toki esitetty kautta historian visuaalisessa muodossa. Geometria on tästä hyvä esimerkki, sillä se on paitsi kiinnostava matematiikan osa-alue, niin piirrettyinä monet matemaattiset asiat ovat myös paljon havainnollisempia.

Mitä tulee nykyaikaisiin, upeisiin tietokoneella tehtyihin infograafeihin, niin niiden esi-isä on 1800-luvulla vaikuttanut ranskalainen insinööri Charles Minard. Erityisesti hän innostui näistä grafiikoista ollessan eläkkeellä Ranskan teiden ja siltojen tarkastajan virasta.

Hän kehitti erilaisia visuaalisia tapoja tiedon esittämiseen – luonnollisesti ilman tietokonetta, ihan perinteisesti käsin piirtämällä – ja hänen tunnetuin teoksensa lienee tänään päivän kuvana oleva, marraskuussa 1869 tehty selvitys siitä, miten ja missä Napoleonin sotajoukot kokivat tappioita Venäjän valloitusretken aikana vuosina 1812-13. 

Kartta alkaa Puolan ja Venäjän väliseltä rajalta ja etenee siitä kohti Venäjän sisäosia siten, että ruskea alue osoittaa koko ajan joukkojen määrän eri maantieteellisissä paikoissa ajan funktiona. Kuvassa on kuudenlaista tietoa paperipinnalle laitettuna: joukkojen määrä, kuljettu matka, maantieteelliset koordinaatit (pituus ja leveys), joukkojen etenemissuunta, sijainti sekä kenties kaikkein tärkein Napoleonin tappioon johtanut syy: lämpötila. Punaruskea väri merkitsee Venäjälle hyökkääviä joukkoja, musta pakenevia sekä palaavia. Yksi millimetri kartalla vastasi kymmentä tuhatta miestä.

Nykyisen datajournalistin tapaan Minardilla oli vaikeuksia saada viranomaisilta tarkkoja lukuja grafiikkaansa, joten hän käytti lähteinään sotilaiden tekemiä piirustuksia sekä armeijan apteekkari Jacobin tekemiä päiväkirjamerkintöjä.

Myöhemmin (1900-luvun alussa) irlantilainen Matthew Sankey alkoi tehdä samankaltaisia piirroksia, ja siksi tätä infografiikkatyyliä kutsutaan nyt Sankeyn diagrammiksi – vaikka sen pitäisi olla Minardin diagrammi.