Ensi perjantaiksi laukaistavaksi suunniteltu, mutta viime viikolla peruutettu lento kansainväliselle avaruusasemalle saattaa viivästyä useilla viikoilla. Syynä on aluksesta löytynyt oikosulku.
PÄIVITYS: Lentoa on päätetty lykätä marraskuun ensimmäiseen päivään saakka. (Jutun loppua on muokattu tämän mukaisesti)
Miehitettyjen Sojuz-alusten laukaisun viivästymiset ovat kovin harvinaisia, mutta eivät aivan tavattomia. Nyt sen sijaan kyseessä on varsin omalaatuinen tilanne, sillä pahimmassa mahdollisessa tapauksessa avaruusalusta kyytivä avaruusalus voidaan joutua kokonaan vaihtamaan toiseen.
Syynä on Sojuz MS-02 -avaruusaluksessa havaittu oikosulku, joka tapahtui aluksen ollessa jo kiinnitettynä kantoraketin ylimpään vaiheeseen ja kun raketin nokkakartiota oltiin asentamassa paikalleen. Valitettavasti tapahtunutta ei havaittu välittömästi, vaan vasta sen jälkeen, kun kun alus oli asennettuna ja koko ylin osa oli valmis liitettäväksi kantorakettiin.
Laukaisuvalmistelujen aikana avaruusalus liitetään raketin ylimpään osaan ja nokkakartio kiinnitetään aluksen ympärille. Kartio suojaa alusta sen lentäessä nousun aikana ilmakehän tiheimpien osien läpi. Lopulta tämä osa kiinnitetään kantorakettiin ja kuljetetaan laukaisualustalle.
Korjaamista haittaa myös se, että oikosulun tarkkaa sijaintia ei ole toistaiseksi onnistuttu määrittämään. Se saattaa olla Sojuz-aluksen tärkeimmässä osassa, maahanpaluukapselissa, jonka sisällä miehistö on, tai sen instrumenttiosassa.
Pahimmillaan vian korjaamiseen saattaa mennä joka pari kuukautta, joten venäläiset harkitsevat nyt aluksen vaihtamista kokonaan toiseen. Baikonurissa on jo odottamassa marraskuiselle lennolle tarkoitettu Sojuz MS-03 -alus, ja sen ottaminen nyt käyttöön antaisi lisäaikaa vianmetsästykseen.
Joka tapauksessa laukaisua päätettiin 20.9. iltapäivällä lykätä ainakin marrakuun alkuun, joten lentoaan varten jo Baikonuriin saapunut avaruuslentäjäkolmikko on palannut Moskovan luokse Tähtikaupunkiin odottelemaan mitä tuleman pitää.
Lennon miehistössä on kosmonautit Sergei Ryshikov ja Andrei Borisenko sekä Nasan astronautti Shane Kimbrough.
Heidän oli tarkoitus lähteä matkaan nyt perjantaina 23. syyskuuta.
Viivästymistä harmitellessa kannattaa kuitenkin muistaa ammoisia sukkulalentojen aikoja, jolloin laukaisut saattoivat viivästyä teknisistä syistä ja säästä johtuen jopa kuukausilla. Avaruussukkuloihin verrattuna (suhteellisesti) yksinkertaiset Sojuz-alukset ovat erittäin luotettavia ja laukaisut tapahtuvat ajallaan. Ja samalla miehistö voi olla tyytyväinen siitä, että vika paikannettiin jo nyt, eikä vasta maahanpaluun aikana, jolloin tulos olisi voinut olla surullinen.
Kuva: RKK Energia