Io

Voyager 1 otti kuvia Jupitein kuista paitsi siksi, että no olivat kiinnostavia, mutta myös siksi, että näiden kuvien avulla pystyttiin määrittämään varsin tarkasti luotaimen lentorata Jupiterin ohi.

Tuohon aikaan planeettainvälinen navigointi ei ollut vielä yhtä tarkkaa kuin nykyisin, joten kuut auttoivat suuntaamaan Voyageria matkallaan kohti seuraavaa etappia, Saturnusta.

Niinpä heti sen jälkeen, kun Voyager 1 oli lentänyt Jupiterin ohi, kuvia tarkasteltiin innokkaasti. Navigointitiimin jäsen Linda Morabito käsitteli kuvia siten, että hän lisäsi niiden kontrastia, jotta taustalla olevat tähdet näkyivät paremmin. Tähtien, Jupiterin ja Kuun avulla radan määrittäminen onnistui hämmästyttävän tarkasti.

Kuvia käsitellessään Morabito huomasi Ion luona 300 kilometriä pitkän usvaisen alueen. Hän hälytti tutkijatiimin ja sitten joukolla pohdittiin mikä ihme suttu kuvassa oli. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että pilvi on kaasua ja että se tulee Iosta.

Muita Iosta otettuja kuvia tarkastellessa asia varmistui, sillä Ion kaasupurkaukset ja tulivuoritoiminta näkyi myös niissä selvästi – kun sitä osasi katsoa. Itse asiassa kuvissa näkyi suuri aktiivinen alue, joka myöhemmin nimettiin Peleksi.

Alla on eräs parhaimmista Voyager 1:n ottamista Io-kuvista.

Aurinkokunnan suurimmalla planeetalla Jupiterilla on myös suuri kuuperhe. Tavallisella kiikarilla erottuvat jo Jupiterin suurimmat kuut. Itse asiassa ne näkyisivät juuri ja juuri paljain silminkin, ellei Jupiterin loiste peittäisi niitä alleen.

Jupiterilla on neljä suurta kuuta, joista kookkain, Ganymedes, on suurempi kuin Merkurius-planeetta. Toiseksi suurinkaan, Kallisto, ei ole kuin hivenen Merkuriusta pienempi. Io ja Europa ovat puolestaan samaa kokoluokkaa kuin oma Kuumme.

Galileo Galilei löysi Jupiterin neljä suurinta kuuta tammikuussa 1610 alkeellisella kaukoputkellaan; sen vuoksi niitä sanotaan myös Galilein kuiksi. Galilei itse nimesi ne suojelijansa, de Medicien ruhtinassukuun kuuluneen Ferdinand I:n, mukaan ”Medicin tähdiksi”, mutta nimitys ei vakiintunut. Neljän suuren kuun lisäksi Jupiterin ympäriltä on löydetty tähän mennessä 59 pienempää kuuta ja määrä todennäköisesti kasvaa.

Galilein kuut ovat maailmoina hyvin erilaisia. Ion pinnalla on runsaasti aktiivisia tulivuoria, joista virtaa laavaa ja suihkuaa rikkiä. Keltainen rikki antaa Iolle sen luonteenomaisen värin. Io on aurinkokunnan tuliperäisin kappale ja sen pinnalla on hyvin vähän meteoriittikraattereita, sillä ne ovat peittyneet laavavirtojen alle.

Europa on puolestaan kylmä kiertolainen. Sen jäisen kuoren alla on silti todennäköisesti sulaa, nestemäistä vettä, joka muodostaa sadan kilometrin syvyisen valtameren. Sitä olisi kuitenkin hyvin vaikea tutkia luotaintenkaan avulla, sillä jääkuoren paksuus on noin 20 kilometriä.

Ganymedeen pinnan alla saattaa niin ikään velloa meri, mutta sen pinta on meidän Kuumme tavoin muinaisten meteoriittikraattereiden peitossa. Myös Kallisto on kraattereiden peittämä ja se onkin Aurinkokunnan kraatterisin kappale. Kalliston pinnan täytyy siksi olla iältään hyvin vanha eikä pinnanmuodoissa ole tapahtunut muutoksia miljardeihin vuosiin.