Suurelta sokerisalaliittoteorialta putosi pohja

Länsimaissa ylipaino on saanut epidemian mittasuhteet ja syitä siihen on etsitty niin silavasta kuin sokeristakin.

Syyttävin sormi on osoittanut rasvaan ja nimenomaan koviin rasvoihin. Erilaisilla ravitsemusprojekteilla ihmisiä on opastettu siirtymään voista vähemmän haitallisiin levitteisiin ja kasvirasvoihin, joilla on jopa terveyttä edistäviä ominaisuuksia.

Sokerin osuus on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka silläkin on kiistattomat haittavaikutuksensa. Niistä ei kuitenkaan ole puhuttu niin paljon ja tämän vaiteliaisuuden taustalla on nähty suuri salaliitto.

Yleisesti on väitetty – niin tieteellisissä artikkeleissa kuin populaarijulkaisuissa – että 1960-luvulla amerikkalainen sokeriteollisuus lahjoi tutkijoita vähättelemään sokerin haittoja ja korostamaan rasvojen yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin.

Columbian ja New Yorkin yliopiston tutkijat ovat käyneet läpi dokumentteja, joita on pidetty vankkana todisteena siitä, että rahoittamalla Harvardin yliopiston ravitsemustieteilijöiden tutkimuksia sokeriteollisuus yritti pestä kätensä ja siirtää huomion toisaalle – eli rasvojen haitallisuuteen.

David Merritt Johns ja Gerald M. Oppenheimer ovat arkistotutkimuksissaan päätyneet siihen, että todisteet ovat hataria tai oikeastaan olemattomia. Heidän tarkoituksensa ei ole puolustaa sokeriteollisuutta tai väittää, etteikö sokeri vastaan rasva -keskustelussa olisi taktikointia puolin ja toisin.

Johnsin ja Oppenheimerin mukaan aiemmat asiantuntijat ovat kuitenkin tulkinneet samaa aineistoa virheellisesti ja päätyneet vääriin johtopäätöksiin sokeriteollisuuden roolista.

1960-luvun puolivälissä Harvardin tutkijat päätyivät D. Mark Hegstedin johdolla tulokseen, jonka mukaan voin käyttö aiheuttaa kolesteroliarvojen kohoamista. Saman tutkimuksen mukaan sokerilla ei olisi siihen juurikaan vaikutusta.

Tutkimus ei kuitenkaan ollut sokeri- vaan maitoteollisuuden rahoittama. Vasta myöhemmin, kun yllättävät tulokset julkaistiin ja ne tulivat laajempaan tietoisuuteen, "sokeripuolue" alkoi nostaa profiiliaan ja antaa avokätisemmin rahaa alan tutkimukseen.

Johns ja Oppenheimer tähdentävät myös, että 1950- ja 1960-luvuilla ravitsemustutkimuksessa tehtiin jatkuvasti läheistä yhteistyötä teollisuuden kanssa – aivan kuten nykyisinkin. Sekä rasvojen että sokerin haitallisuuteen päätyneet tutkijat saivat rahoitusta alan yrityksiltä, jotka yrittivät korostaa omien tuotteidensa terveellisyyttä – aivan kuten nykyisinkin.

"Analyysimme osoittaa, miten tieteen salaliittoteoriat voivat vääristää historiaa, kun niillä yritetään edistää nykypäivän tavoitteita, ja peittää alleen aitoa epävarmuutta, joka liittyy tieteelliseen tutkimukseen. Se haittaa yrityksiä laatia hyviä, todisteisiin nojaavia toimintalinjoja", tutkijat toteavat.

Salaliittoteorian kumoamisesta kerrottiin Columbian yliopiston uutissivulla ja tutkimus on julkaistu Science-tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Markus Hotakainen

Rasvasota Suomessa ei ole ohi

Voita ja sokeria sulamassa


Tuore tutkimus kuvaa Suomessa riehuneita rasvasotia – ja kertoo myös sen, että taistelut eivät ole vielä ohi.


Suomessa on kiistelty ravinnon rasvojen terveellisyydestä toistuvasti ja useiden vuosikymmenien ajan. Kiistojen ytimessä on keskustelu siitä, ovatko eläinrasvat ihmisten terveydelle haitaksi vai hyödyksi. Helsingin yliopiston tuore tutkimus paljastaa, että kiistat eivät ole koskeneet vain rasvojen terveellisyyttä.

Dosentti Piia Jallinojan johtamassa tutkimuksessa analysoitiin Helsingin Sanomissa käytyjä rasvakiistoja vuosina 1978–2013 – ja kuten tutkijat toteavat, eivät kiistat ole edelleenkään ohi.

"Havaitsimme, että koko ajanjakson on kiistelty myös siitä, kuka on oikea asiantuntija rasva-asioissa, mihin oikeanlainen asiantuntemus perustuu ja miten tutkimustuloksia tulee tulkita", kertoo Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa työskentelevä Jallinoja. 

Kiistelyä kahviloiden maidosta 2000–luvulla

1990-luvun alkuun asti vastakkain olivat kansanterveystieteen, sisätautiopin ja ravitsemustieteen professorit ja dosentit sekä Valion edustajat.

"Erityisesti 2000-luvulla on kamppailtu myös siitä, onko ravinnon rasvoissa lopulta kyse kansanterveydestä vai jostain muusta – vaikkapa ruuan tuottamasta nautinnosta tai ihmisten oikeudesta syödä mitä haluaa ilman asiantuntijoiden taholta tulevaa syyllistystä", Jallinoja kertoo. 

Kiistely on kohdistunut esimerkiksi kahviloiden cafe latte -maitoon.

 "Pitääkö sen olla rasvatonta vai rasvaista maitoa, ja pitääkö maidon rasvaprosentista ylipäänsä välittää?"

Tavalliset suomalaiset ovat jo 1980-luvulla osallistuneet keskusteluihin ravinnon rasvoista. Keskusteluihin osallistui 2000-luvulla kasvava joukko tavallisia suomalaisia ja eri alojen ammattilaisia.

"Pitkään jatkuneet kiistat kertovat rasvan keskeisestä merkityksestä ruokakulttuurissa ja maatalous- ja terveyspolitiikassa", Jallinoja sanoo.

Mediajulkisuus kahtiajakautunutta

Tällä hetkellä mediajulkisuus ruuan ja terveyden ympärillä on polarisoitunutta: yhtäällä terveydenedistäjät perustelevat ravitsemussuosituksia väestö- ja interventiotutkimusten tuloksilla, toisaalla vaihtoehtoisia näkemyksiä puolustetaan henkilökohtaisilla kokemuksilla, yksittäisillä tutkimuksilla, jotka ovat ristiriidassa ravitsemussuositusten kanssa tai sillä, että terveys ei olekaan ruuan tärkein valintaperuste.

"Kiistely rasvojen terveellisyydestä juuttuu usein pattitilanteeseen, jossa osapuolien kannat eivät lähesty toisiaan", Jallinoja toteaa.

Juttu perustuu Helsingin ylioiston lähettämään tiedotteeseen.
Kuva: Jessica Merz / Wikipedia (CC)

Olemme plösömpiä kuin lähisukulaisemme

Kääpiösimpanssit ovat luontaisesti ihmistä timmimmässä kunnossa.

Bonobot eli kääpiösimpanssit ovat simpanssien ohella ihmisen lähimpiä elossa olevia sukulaisia. Siksipä nämä uhanalaiset ihmisapinat ovatkin tutkijoille kullanarvoisia tutkimuskohteita. Niiden kulttuureja ja kehon rakennetta tutkimalla voidaan päätellä, millaisia omat esivanhempamme olivat. Fossiloituneet luut kun eivät juuri kerro pehmeistä kudoksista tai käyttäytymisestä. Kaikki erot ja yhtäläisyydet lajien välillä ovat siis tärkeitä tutkimuksen kannalta.

Nyt tutkijat ovat selvittäneet bonobojen kehon eri osien suhteellisia massoja ja verranneet niitä ihmisten vastaaviin. Tulokset olivat systemaattisia, riippumatta sukupuolesta tai siitä oliko bonobo elänyt luonnossa tai vankeudessa. Tutkimuksessa tehtiin ruumiinavaus 13 luonnollisesti kuolleelle apinalle.

Kävi ilmi, että bonobot poikkeavat ihmisestä merkittävästi. Niiden kehossa on paljon enemmän lihasta ja merkittävästi vähemmän rasvaa. Odotetusti meillä on jaloissamme on paljon enemmän lihasta, bonoboilla taas käsivarsissa. Lisäksi ihon määrä - etenkin paksuus - on niillä merkittävästi suurempi kuin ihmisillä. Samankaltaisia tuloksia on saatu aiemmin muiltakin ihmisapinoilta.

Tutkijoiden mukaan syynä on ihmisen kehitys, joka johti sekä urosten että naaraiden rasvaprosentin selvään kasvuun. Vaeltava elämäntapa vaati suurempaa energiavarastoa hengissäpysyttelemiseksi, etenkin lapsia kasvattavilla naarailla. Myös ihon määrä johtunee samasta syystä. Pystykävelyn myötä kuljetut matkat pidentyivät ja nopeutemme kasvoi. Jäähdytysjärjestelmän - hikoilun - kehittyessä ihokin oheni.

Yllä: Lihasmassan prosenttiosuus ala- ja yläraajoissa eri ihmisapinalajeilla (vasemmalta lähtien: oranki, gorilla, bonobo, ihminen). Lähde: Adrienne L. Zihlman / PNAS

Bonobot ovat tulleet viimeisten vuosikymmenten aikana varsin kuuluisiksi. Niiden yhteisöissä sosiaalista rakennetta pidetään yllä paljolti seksillä, jota harrastetaan ihan vapaasti ja aivan kaikkien kanssa. Tutkijoita askarruttaa edelleen, olivatko esi-isämme enemmän bonobojen vai "sotaisten" simpanssien kaltaisia - vaiko jotain aivan muuta.

Kehityslinjamme erosi simpanssilajien esi-isästä 4-7 miljoonaa vuotta sitten. Bonobo (Pan paniscus) ja simpanssi (P. troglodytes) kehittyivät erilleen alle miljoona vuotta sitten. samoihin aikoihin pallolla tallusteli vielä useita ihmislajeja ja ikiomat esivanhempamme lymysivät vielä visusti Afrikassa.

Lopuksi mielenkiintoinen nippelitieto: ensimmäinen simpanssifossiili löydettiin vasta vuonna 2005. Niitä ei ole liiemmin etsitty, ja lisäksi otukset asustelevat ainakin nykyisin seudulla, jossa luut eivät juuri ehdi fossilisoitua ennen tuhoutumistaan.

Lähteenä käytetty PNAS-artikkelia ja Phys.orgin juttua aiheesta.

Otsikkokuva: Paulo de Tarso Meneghel / Christina Bergey / Wikimedia Commons