Sittemmin virtaa on tutkittu hyvinkin tarkasti, ja koska sen osuus ilmastonmuutoksessa on (etenkin eurooppalaisesta näkökulmasta) hyvin tärkeä, tehdään siitä jatkuvasti tarkkoja havaintoja niin meren pinnalla, syvyyksissä kuin satelliiteilla avaruudesta.

Golfvirta virtaa nopeimmillaan noin kaksi metriä sekunnissa, eli kävelyvauhtia, nopeimmillaan virtaus on yli 300 metrin syvyydessä. Tämä nopeimman virtauksen alue on varsin kapea, sillä sen leveys on vain 20–30 km. Kokonaisuudessaan virta on kuitenkin laaja, jopa noin 200 km, mutta virtaus laita-alueilla on luonnollisesti hitaampaa.

Tyypillistä virtaukselle on myös se, että se on pyörteinen ja katkonainen. Sen sisällä ja reunoilla on koko ajan syntyviä ja muuttuvia erikokoisia pyörrealueita, joita kutsutaan meandereiksi. Virran alku etelässä ja sen pää pohjoisessa Grönlannin itäpuolella ovat haaraisia: etenkin loppuosa on röpelöinen, kun viilenevä ja hidastuva virtaus leviää eri puolille laajaa merialuetta Islannin, Brittein saarten ja meren alla olevien muodostelmien ohjaamana.

Golfvirta kuljettaa päiväntasaajalta pohjoiseen noin 30 miljoonaa kuutiometriä vettä sekunnissa ja kerää sen jälkeen voimiaan niin, että virtaama on huipussaan noin 150 miljoonaa kuutiometriä vettä sekunnissa 65. pituuspiirin itäpuolella Uudesta Englannista itään. Virran lämpötila on alkupäässään noin 27°C ja vielä talvellakin pohjoisilla merillä on virtaaman lämpötila noin 13°C.

Virta hajoaa moneen osaan jotakuinkin paikassa 50° pohjoista leveyttä ja 30° läntistä pituutta, kartalla katsottuna hieman Suomen sijaintia etelämpänä Atlantin keskiselänteen päällä. Yksi virtaus suuntaa pohjoiseen kohti Islantia ja toinen kääntyy Grönlannin suuntaan. Pääosa vedestä jatkaa Englannin pohjoispuolitse Norjan ohi, ja juuri tämä virta lämmittää Englantia ja Norjaa sekä samalla Pohjoismaita.

Vielä Norjan ohi kohti Huippuvuoria suuntaavassa virrassa virtaama on noin kolme miljoonaa kuutiometriä vettä sekunnissa. 

Pohjoisilla alueilla merivirta vajoaa meren syvyyksiin ja sekoittuu monelle mutkalle menneen arktisen merivirran kanssa.

Tilanteelle ei ole selvää selitystä. Yksi mahdollisuus löytyy maaliskuussa Nature Climate Change -julkaisussa olleesta artikkelista. Siinä Stefan Rahmstorf Potsdam-instituutista ja Michael Mann Penn Staten yliopistosta epäilevät Atlantin merivirtojen olevan heikkenemässä. Kyseessä olisi niin sanottu AMOC, Atlantin keskialueiden lämpösuolavesikierto, jonka osana on lämmintä, vähäsuolaista merivettä pinnalla etelästä pohjoiseen kuljettava Golfvirta ja syvemmällä tapahtuva kylmän, suolaisemman veden liike pohjoisesta kohti etelää.

Mannin ja Rahmstorfin mukaan Grönlannin jäätiköiden normaalia kiihkeämmästä sulamisesta mereen valuva makea vesi häiritsisi kiertokulkua, koska viilennyt ja suolapitoisuudeltaan kasvanut pintavesi ei pääse vajoamaan aiempaan tapaan syvyyksiin virratakseen takaisin eteläisimmille alueille jälleen pintaan noustakseen ja lämmetäkseen.

Tätä teoriaa tukee myös viime vuonna Nature Geoscience -lehdessä ollut artikkeli, missä Readingin yliopiston tutkija Jon Robson työryhmineen esitteli mittauksiaan, joiden mukaan syvällä Labradorin meressä ja Grönlannin lounaispuolella syvällä meressä olevan veden tiheys ei ole yhtä tiheää kuin aikaisemmin. Siinä on siis vähemmän suolaa. Artikkelissa todettiinkin, on AMOCissa on meneillään selvä ja huomattava muutos.

Toisaalta nyt havaitut muutokset pohjoisessa mahtuvat vielä epävarmuuden ja mahdollisen luontaisen vaihtelun rajoihin; kunnollisia mittauksia lämpötioista pohjoisessa on alle sadalta vuodelta ja merivirtojen käyttäytymistä ei tunneta kunnolla.

Mutta se on varmaa, että lähinnä koomisen kuvan ilmastotutkimuksesta antaneen The Day After Tomorrowin kaltaistesta kylmän ilman virtausta stratosfääristä alempaan ilmakehään ei ole kyse. Sellainen on luonnolakien vastainen, ja kuten yleensä luonnossa oikeasti, on tässä merivirtojen muutoksessa ja pohjoisen kylmässä alueessa kyse hitaasti kehittyvästä ilmiöstä. 

Tosin aiempaan kehitykseen verrattuna tilanne on selvästi muuttumassa nyt nopeasti...