Lumihiutaleet ovat todella kiehtovia, koska ne kaikki ovat ainutlaatuisia. Niisstä yhdistyvät fysiikka ja kemia luonnonkauneuden kanssa.

Ne syntyvät, kun ilma on tarpeeksi kylmää, yleensä alle -5°C, ja ilmassa oleva vesihöyry pääsee jäätymään pienen pölyhiukkasen tai tai muun mikroskooppisen, ilmassa olevan hitusen ympärille. 

Kun vesihöyry alkaa kiteytyä sen pinnalle, lumihiutale kasvaa samalla pudoten alaspäin. Riippuen siitä, miten kasvava hiutale kulkee eri lämpötila- ja kosteusvyöhykkeiden läpi, hiutale kasvaa hieman eri tavalla.

Yleistäen lähellä nollaa olevissa lämpötiloissa syntyy yksinkertaisia neulamaisia muotoja. Hieman kylmemmässä, välillä jotakuinkin -5 °C – -10 °C, syntyy enemmän haarautuvia, tähtimäisiä lumikiteitä. Sitä kylmemmässä tulee enemmän levymäisiä ja lopulta alle -15 °C:n pakkasessa syntyvät kauneimmat, monimutkaiset ja haarautuneet lumihiutaleet.

Ainakin tänään Helsingissä satavat hiutaleet ovat sterotyyppisen tähtimäisiä. Todella kauniita. 

Lumihiutaleiden muoto johtuu siitä, että jäätyvät vesimolekyylit asettuvat kuusikulmaiseen eli heksagonaaliseen hilarakenteeseen. Tämä veden sisältämän vedyn sidoksista kumpuava kuusikulmaisuus näkyy lumihiutaleen rakenteessa, niin yksinkertaisissa jäälaatoissa kuin isosakaraisissa hiutaleissa. Kolmio- ja prismamaiset muodot ovat yksinkertaistuksia kuusikulmaisuudesta.

Koska lumihiutaleet ovat jäätä, ja valo kulkee helposti jään läpi samaan tapaan kuin lasikappaleen läpi, saa lumihiutaleiden muoto aikaan valon hajoamista, heijastumista ja sirontaa. Tämä valosekamelska saa aikaan sen, että lumi näyttää valkoiselta. 

Jokainen lumihiutale on ainutlaatuinen, koska jokainen syntyy hieman eri tavalla. Lämpötila, kosteus, paine ja putoamisreitti vaikuttavat siihen, miten vesihöyry kiteytyy jääksi. 

Lumihiutaleet ovat yleensä koontaan muutamia millimetrejä, 1–5 mm, mutta hyvissä olosuhteissa voi syntyä myös parin sentin kokoisia "jalkarättejä". 

Guinnessin ennätysten kirjan perusteella suurin tietoon tullut lumihiutale oli 38 cm leveä. Se  havaittiin vuonna 1887 Fort Keoghissa, Montanassa, Yhdysvalloissa, mutta koska tätä ei ole dokumentoitu tarkasti, voi tämä jättilumihiutale olla myös tarua. 

Lumihiutaleita on ihailtu ja ihmetelty kautta aikain, mutta (tiettävästi) ensimmäisen tieteellisen katsauksen niihin teki Wilson Bentley (1865–1931). Hän kuvasi tuhansia lumihiutaleita mikroskoopilla.

Japanilainen Ukichiro Nakaya luokitteli lumihiutaleita niiden muodon perusteella ja teki ensimmäisen lumihiutaleiden muotodiagrammin, jonka avulla voidaan selittää hiutaleiden muodostumista ilmakehän eri olosuhteissa.

Otsikkokuvassa on amerikkalaisen Israel Perkins Warrenin (1814–1892) piirroksia lumihiutaleista.

Suomessa lumihiutaletutkimusta ovat tehneet mm. Annakaisa von Lerber ja Jani Tyynelä. 

Nykyisin lumihiutaleiden muodostuminen voidaan mallintaa kvanttifysiikan avulla; lumihiutaleet auttavat puolestaan ymmärtämään kiteiden kasvua ja itseorganisoitumista.

Moni hieraisee silmiään Israelissa, missä monet hissit ovat "sapattikontrolloituja" – kuten otsikkokuvassa. Ulkonäöltään se on täysin tavallinen hissi, mutta siinä on pieni varoitusteksti.

Samoin monissa muissa laitteissa on oma ohjelmansa lauantaina käytettäviksi: uunit, mikroaaltouunit, lamput, hissit ja muut sellaiset, joiden käyttäminen tulkitaan sapattia rikkovaksi toiminnaksi.

Hissin tapauksessa kyse on siitä, että nappien painaminen on työtä. Siksi sapattikontrolloitu hissi toimii lauantaina täysin automaattisesti, mutta hitaasti: se liikkuu koko ajan ylös ja alas pysähtyen jokaisessa kerroksessa vähäksi aikaa. Juuri ennen oven sulkeutumista soi summeri varoituksena.

Näin sapattimielinen henkilö voi vain odottaa, astua sisään ja poistua sitten oikeassa kerroksessa. Haittapuolena on luonnollisesti se, että ylimpään kerrokseen mennessä matka kestää pitkään, kun hissi pysähtyy monta kertaa matkalla.

Mutta toisaalta, hänellä tuskin on sapattina kiire.

Uuneissa on sapattiohjelma puolestaan siksi, että sapattina ei saa kypsentää raakaa ruokaa. Sen sijaan ennen sapattia kypsennetty ruoka voidaan pitää lämpimänä siihen saakka, kun se syödään nyt lauantaina. Tosinaan taas ruokaa saa kyllä kypsentää, mutta uunin laittaminen päälle tulkitaan kielletyksi työnteoksi.

Siinä missä monimutkaisemmat ohjelmat kontrolloivat uunin kypsennystoimintaa koko sapatin ajan, on yksinkertaisimmillaan kyse vain uunin normaalin automaattisen päältä katkaisun poistamisesta: uunit menevät paloturvallisuussyistä automaattisesti pois päältä jonkin ajan kuluttua, jolloin niitä ei voi pitää esim. vuorokautta ruoan lämpimänä pitämiseen.