ympäristö

Kotieläinten lanta on merkittävin ravinteikas sivuvirta Suomessa ja koko Itämeren alueella. 

Ravinteiden kierrätystä kehitetään niin kiertotalouden edistämiseksi kuin vesistö- ja ilmapäästöjen vähentämiseksi. Kansainvälisestä yhteistyöstä on hyötyä arvokkaiden ravinteiden hyödyntämisessä ja päästöjen vähentämisessä.

Lannan hyötykäytön tehostamiseksi täytyy viranomaisilla ja muilla toimijoilla olla käytössään täsmällinen tieto lannan määristä ja ominaisuuksista. Tietoa lannasta tarvitaan esimerkiksi kansallisten ja kansainvälisten velvoitteiden tasapuolisessa taakanjaossa.

Nykyisellään yhtenäistä ohjeistusta kansallisen lantatiedon keruulle ei ole olemassa. Lokakuussa 2017 käynnistyneessä kansainvälisessä MANURE STANDARDS -hankkeessa tietovajetta paikataan. Hankkeessa luodaan yhteiset ohjeet lantatiedon keruulle kaikkiin Itämeren valtioihin.

Normilannasta tietoa moneen käyttöön

Suomessa lantatietoa tuotetaan kahdella tavalla: tilakohtaisista lantanäytteistä tehtävillä analyyseillä sekä Suomen normilanta -järjestelmän avulla. Viimeksi mainittu on Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteinen työkalu kattavan lantatiedon tuottamiseen.

Suomen normilanta -järjestelmä tuottaa lantatiedot päätöksenteon tarpeisiin. Se laskee Suomen kotieläintuotannon lantojen määrän ja ominaisuudet eläinryhmittäin ja lantatyypeittäin.

Tieto saadaan eritetylle sonnalle ja virtsalle sekä eläinsuojasta poistetulle ja peltoon levitettävälle lannalle eläinpaikkaa tai tarkasteltavaa aluetta kohti. Tuotetun lannan määrän lisäksi tuloksena ovat lannan kuiva-aineen, orgaanisen aineen, kokonais- ja liukoisen typen, kokonaisfosforin sekä kokonaiskaliumin määrät ja pitoisuudet.

Normilanta-järjestelmästä saatavia tietoja käytetään jo ilman epäpuhtauksien päästöinventaarioissa ja käyttöä ollaan laajentamassa esimerkiksi ravinnetaseiden laskentaan.

Normilanta tuottaa lantatiedon myös Suomen biomassavarannot kartalle kokoavaan Biomassa-atlakseen sekä Ravinnelaskuriin, ensi vuonna julkaistavaan alueellisten ravinnekiertojen suunnittelun viranomaistyökaluun.

MANURE STANDARDS harmonisoi Itämeren alueen lantatiedot

Itämeren alueella lantatiedon keruun menetelmiä on nykyisellään lähes yhtä monta kuin maitakin. Ongelman ratkaisemiseksi Itämeren suojelukomission (HELCOM) jäsenmaat ovat asettaneet  tavoitteeksi luoda kansalliset lannan ravinnesisältöjen standardit ja yhteiset ohjeet niiden käytölle. Tätä tavoitetta toteuttamaan käynnistettiin MANURE STANDARDS -hanke.

Hankkeessa kehitetään ohjeet lantatiedon keruuseen lanta-analyyseillä ja lannankäsittelykyselyillä. Lisäksi luodaan yhteinen pohja lantalaskennalle. Näiden tuottaman uuden lantatiedon vaikutuksia arvioidaan ravinnekiertojen tehokkuuden, päästöjen ja tilojen talouden kannalta. Lisäksi laaditaan suunnitelma ohjeiden käyttöönottamiseksi Itämeren maissa.

MANURE STANDARDS -hankkeen koordinaattorina toimii Luonnonvarakeskus ja partnereita on kaikista Itämeren alueen yhdeksästä maasta. Työhön osallistuu kunkin osallistujamaan virallisesta lantatiedosta vastaavia tahoja, HELCOM sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjä.

Suomesta hankkeessa on Luken lisäksi mukana SYKE ja Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK ry. Kaksivuotinen hanke saa rahoituksensa EU:n Itämeriohjelmasta.  

Teksti on lähes suoraan Suomen ympäristökeskuksen tiedotteesta.

Ilmastonmuutoksen arviointi ja ennustaminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Kaikkiaan 28 erilaista tarkasteltavana ollutta mallia povaavat, että Suomen vuotuinen keskilämpötila nousee lähes kaksi kertaa niin nopeasti kuin koko maapallon keskilämpötila.

• Reportaasin kaikki osat: 1. Talkootouhuja - 2. Historiaa - 3. Ekologiaa (tämä osa) - 4. Luontoa

Alkaa olla t-paitakeli, vaikka kello ei ole edes kymmentä. Janottaa. Viimeistelen kuitenkin vielä lehtikasan parilla haravanvedolla.

Otan termosmukin käteeni. Se on yhä puolillaan kahvia. Tuoksuvaa, vaikkakin jo vähän haalistunutta. Ei haittaa, ajattelen, ja palkitsen itseni kulauksella. Pistän mukin maahan uuteen paikkaan, tulevan lehtikasan taakse, ja jatkan hommia. Kahvi toimii innokkeena ja herättelee hiljalleen. Leppoisaa.

Olen talkooleirillä hoitamassa Jungfruskärin perinnemaisemia. Hoidon tuloksena saaren erikoisuuksia ovat nyt perinnemaisemat. Yhteensä runsaat 60 hehtaaria.

Katselen ympärilläni kasvavaa niittyä, jossa kasvaa harvakseltaan paksuja puita. Tervaleppiä kai, suurin osa.

Kolmetoista muuta ihmistä haravoi puiden alle tippuneita lehtiä, hajaantuneena pieniin ryhmiin siellä täällä. Mieleen tulee puistossa käyskentelevä kaurislauma. Yksi näistä kauriista tosin ajelee matalaäänisellä mönkijällä hieman kauempana. Ja nyt siellä pärisee moottorisaha. Metsähallituksen puistomestari on hommissa.

Perinnemaisemien kirjo

Jungfruskärin keskellä komeilee Paratiisiniityksi nimetty saaren ydin, vanhin ja hoidetuin alue. Lehdesniitty. Sen puut on katkottu muutaman metrin korkeudelta oksankasvun kiihdyttämiseksi, ja niitty on kunnolla hoidettu. Siitä etelään on hakamaa, valoisa metsä, jossa karja on laiduntaessaan tallannut aluskasvillisuutta tehokkaasti pois ja kiusannut puidenkin kasvua. Metsälaidun on vielä astetta villimpää, paikoin ryteikköäkin, mutta laidunnus näkyy sielläkin selvästi. Sellainenkin on hieman syrjemmällä.

Lisäksi on pari puistomaisempaa aluetta. Esimerkiksi tässä suurin osa puista on kaadettu, mutta loppujen annetaan kasvaa harvassa täyteen mittaansa. Kaupungissa puiden alla kasvaisi lyhyeksi leikattu nurmi ja siellä täällä olisi hoidettuja kukkaistutuksia. Minusta täällä on ihan luonnostaan enemmän kukkia, ja kauniimpaakin. Kaupungissakin voisi olla tällaista, ja sen hoito saattaisi olla jopa helpompaa. Nurmea ei tarvitsisi leikata vähän väliä.

Saarella kiemurteleva luontopolku kiertää kaikkien näiden perinnemaisemien läpi. En siltikään usko, että monikaan polun kiertäjä todella tiedostaa millainen ympäristöjen kirjon saarella on. Tai miten eri tavoin niitä täytyy hoitaa. On tietysti ihan ok vain nauttia maisemasta, mutta minä saan paikasta enemmän irti ymmärtäessäni syitä ja seurauksia.

Kaiken taustalla on biologia. Ekologia.

Jos kasvillisuus saisi levitä saarella vapaasti, kasvaisi tässäkin mesiangervoa, vadelmaa, katajaa, haapaa ja tuomea. Niitty kasvaisi umpeen ja metsittyisi. Sellainen vaihe nähtiin Jungfruskärissäkin maanviljelyksen hiivuttua 1900-luvun puolenvälin jälkeen. Lopputulosryteikön voi yhä nähdä niissä saaren osissa, jotka ovat luonnontilaista vertailualuetta.

Saaren nimi on yksinkertaisesti IJsseloog, eli IJssel-silmä, koska silmän muotoinen saari lepää Ijsselmeerissä, valtavassa keinotekoisessa sisäjärvessä. 

Taustalla on yksinkertaisesti se, että Alankomaissa on runsaasti kasvihuoneita, maataloutta ja teollisuutta, mistä tulee runsaasti haitallisia ja jopa myrkyllisiä jätevesiä. Vedet päästettiin lähes sellaisinaan mereen 1980-luvulle saakka, joten esimerkiksi Ijsselmeerin kyseinen kulmaus, Ketelmeer, oli lopulta varsin saastunut.

Jotain piti tehdä. Ja jotain oli rakentaa saari, jonka tehtävänä oli puhdistaa vettä. Tai tarkalleen ottaen veden pohjassa ja reunamailla olevaa liejua ja mutaa, jota tuodaan saarelle laivoilla. Saaren keskellä oleva rengasmainen saostusallas on kooltaan 20 miljoonaa kuutiometriä, minkä lisäksi saarella on luonnollisesti jäteveden käsittely- ja puhdistuslaitteistoja.

IJsseloogin rakennus alkoi vuonna 1996 ja se saatiin valmiiksi juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Kun sitä ei enää tarvita, alue on tarkoitus muuttaa luonnonpoistoksi, missä on keskellä suuri rengasmainen järvi.

Alla on vielä kuva saarelta; se antaa hieman erilaisen vaikutelman kuin otsikkokuvassa oleva lentokoneesta otettu maisema.

Viimein, yli vuorokauden myöhässä suunnitellusta aikataulusta, tänään illalla kahdeksan jälkeen Suomen aikaan Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius tarttui vihreäpäiseen nuijaansa.

"Tämä saattaa olla pieni kopautus, mutta sen vaikutukset ovat suuret planeettamme kannalta", sanoi Fabius ääni murtuen.

Eilen tilanne näytti vielä epäselvältä, sillä ilmapiiri oli samaan aikaan toiveikas, mutta myös epäilevä: COP21-ilmastokokouksen  loppuasiakirjaa hiottiin ja näkemyksen olivat vielä varsin kaukana toisistaan.

Se, mikä kuitenkin oli poikkeavaa kaikkiin edeltäneisiin COP-kokouksiin verrattuna, oli tunnelma. Tällä kerralla sopimusta todella haluttiin saada aikaan, sillä käsissä olivat monenlaiset ilmastolliset ongelmat eri puolilla planeettaa ja tällä kerralla myös liike-elämä oli siirtynyt jarruttajan paikalta jopa oletettua tiukemman päästölinjan kannattajiin.

Ilmastonmuutos näkyy jo yhtiöiden tuloksessa, ja lisäksi vihreä teknologia on tällä hetkellä eräs nopeimmin kasvavista trendeistä – paitsi että se on muotia, niin myös puhtaasti siksi, että sitä tarvitaan yhä enemmän.

Saavutettu sopimus on myös todellinen huippusuoritus kokousta isännöineeltä Ranskalta, ja erityisesti COP21:n puheenjohtajana toimineelta ulkoministeri Fabiukselta. Sopimuksen viimeistä luonnosta tänään päivällä esitellessään hänet keskeytettiin useaan otteeseen, kun yleisö nousi aplodeeraamaan seisaaltaan. 

Konkaridiplomaatti Fabiukselle tämä on myös suuri henkilökohtainen voitto ja eittämättä suuri sulka hattuun.

Mistä sovittiin?

Sopimuksessa on kaksi todella tärkeää kohtaa. Ensinnä 195 osallistujamaata sitoutuvat rajoittamaan ilmaston lämpenemisen 1,5°C:n tasolle esiteolliseen aikaan verrattuna, tai virallisesti “selvästi alle” kahden asteen ja pyrkimään kohti puolentoista asteen tavoitetta, mitä ilmastonmuutoksen eniten uhkaamat saarivaltiot ovat ajaneet.

Toiseksi kyseessä on ensimmäinen, kaikkia maita oikeudellisesti sitova ilmastosopimus. Näin Riossa vuonna 1992 alkaneet, joka toinen vuosi pidetyt COP-ilmastokokoukset ovat saaneet lopulta sitovan statuksen, sillä tähän saakka loppulauselmat ja sopimukset ovat olleet lähinnä lupauksia ja toiveita.

Samalla valvontaa tullaan tiukentamaan ja parantamaan, missä esimerkiksi Kiinan tuleminen vastaan on ollut tärkeää. Aiemmin Kiina ei ole halunnut jakaa todellisia tietoja päästöistään.

Päästövähennyksiä arvioidaan seuraavan vuonna 2018, ja vuodesta 2020 lähtien maiden on kiristettävä kansallisia tavoitteitaan viiden vuoden välein.

Niin sanonut rikkaat maat sitoutuivat sopimuksessa jatkamaan ilmastorahoitusta kehitysmaiden ilmastotoimiin 100 miljardilla dollarilla (noin 91 miljardilla eurolla) vuosittain vuoteen 2025 asti, johon mennessä sovitaan uudesta rahoitustavoitteesta. 

Summaa on tarkoitus tarkistaa ylöspäin, sillä päästöjen leikkaaminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen kulkevat käsi kädessä: mitä hitaammin päästöt vähenevät, sitä kalliimmaksi ilmastolasku käy.

Pariisin COP21 -ilmastokokouksesta tulee ikäviä uutisia: sopimusta ei allekirjoiteta varmastikaan tänään perjantaina, kuten aikomuksena on ollut. Jos sopimus syntyy, se menee huomisen puolelle.

Mukana neuvottelupöydässä on 195 maata ja kokouksen puheenjohtajana toimiva Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius koettaa saada aikaan sen, mikä on mahdollista.

“Tunnelma on kuitenkin toiveikas ja olemme menossa oikeaan suuntaan”, toteaa Fabius tilanteesta. "Olen toiveikas."

Tosin myöhästyminen ei ole mikään ihme, sillä näin on käynyt aina  aikaisemminkin. Yleensä todelliset neuvottelut käydään vasta yliajalla.

Jo aiemmin kokousta ja sopimusluonnosta oli syytetty kunnianhimottomuudesta päätöksen sitovuudessa ja päästöleikkauksia riittämättömiksi. Kumpikin pitää paikkansa verrattuna siihen mikä tarve olisi.

Käsittelyn kuluessa sopimusluonnos on tiivistynyt ja nyt käsillä olevassa luonnoksessa on enää 27 liuskaa. Torstaina liuskoja oli vielä viitisenkymmentä.

Olennaisimmat sopimuksen avoimet kohdat ovat vanhoja tuttuja. 

Esimerkiksi se kuinka paljon kehittyneet maat korvaavat kehitysmaille. Sopimuksessa on useita kappaleita, joissa muistutetaan siitä, että kehittyneiden maiden tulee toimia ensimmäisinä ja voimakkaimmin ilmastonmuutosta vastaan ja vähentää päästöjään eniten. Niiden tulee myös avustaa taloudellisesti kehittyviä maita sopeutumaan ilmastonmuutoksen seurauksiin – ovathan rikkaat maat saaneet käytännössä aikaan sen tilanteen, missä nyt ollaan.

Nyt Eurooppa ja Pohjois-Amerikka eivät enää halua olla yksin näitä kehittyneitä maita, vaan haluavat (aivan aiheellisesti), että myös nykyiset teollisuusmaat Intia, Kiina ja Brasilia kantavat oman vastuunsa kykynsä mukaisesti.

Ne ovatkin tunnustaneet tilanteen, mutta sopimustekstissä kyse on luonnollisesti yksityiskohdista ja ennen kaikkea siitä kuinka paljon kukin maksaa ja kenelle, ja miten maksut määritellään.

Kyse ei ole pikkusummasta: sopimuksessa mainittu rahamäärä, jonka  rikas pohjoinen korvaisi köyhälle etelälle on luokkaa 91 miljardia euroa.

Näitä ongelmia ratkotaankin nyt kolmessa työryhmässä, jotka päättivät työnsä nyt aamulla klo 5.30 ja palaavat työhön nyt perjantaina puolelta päivin.

Sopimustekstissä todetaan, että maailmanlaajuinen keskilämpötilan nousu tulisi pitää alle 2°C:n, mutta että tavoitteena on 1,5°C. Tämä kunnianhimoisempi luku on otettu mukaan ennen kaikkea meren pinnan noususta eniten kärsivien saarivaltioiden vaatimuksesta.

On kuitenkin selvää, että nyt tehtävällä ja vuonna 2020 voimaan tulevalla sopimuksella kahdessakin asteessa on tekemistä. On erittäin todennäköistä, että lämpeneminen tulee olemaan tätäkin voimakkaampaa.

Tähän viittaa myös se, että sopimus toteaa tavoitteeseen pääsemisen olevan vaikeaa ja tulevaisuudessa tarvittaneen suurempia päästöleikkauksia mihin nyt tehtävä sopimus päätynee.