Video: Boston Dynamicsin uusin robotti on ällistyttävä

Video: Boston Dynamicsin uusin robotti on ällistyttävä

Boston Dynamics -yhtiö on hämmästyttänyt aikaisemminkin omalaatuisilla ja erittäin ketterillä roboteillaan, jotka näyttävät konkreettisesti mihin tekniikka on menossa. 

28.02.2017

On kyse sitten sotaroboteista tai arkipäivän apulaisista, tulevat robotit lähivuosina yleistymään voimakkaasti. Videolla esiteltävä Handle -niminen robotti sopisi (hieman paranneltuna) jo kumpaankin tehtävään erinomaisesti. Vaikka laite näyttää hyvin sympaattiselta (ja video on tehty nimenomaan sellaiseksi), ovat sotarobotit todennäköisesti ensimmäisenä etenkin rahoittajien mielessä.

Handle on hieman alle kaksi metriä korkea laite, jolla on kaksi kättä ja kaksi jalkaa, joissa on pyörät. Yhtiön mukaan laite käyttää samoja tasapainon säilyttämiseen kehitettyjä algoritmeja ja laitteistoja kuin aikaisemmat heidän tekemänsä robotit, mutta siinä on vain kymmenen niveltä, joita liikutetaan sähköisesti tai hydraulisesti. 

Laite on siis yksinkertaisempi kuin edeltäjänsä, mutta samalla se on ketterämpi ja nopeampi.

Nähtävästi kaksijalkaisuus ei ole ollut huono idea evoluutioltakaan. Kun mukaan lisätään pyörät tasaisella pinnalla liikkumista varten, niin tulos on vielä parempi; epätasaisella pinnalla pyörät voi lukittaa ja laite voi kävellä. 

Laite pystyy liikkumaan 25 kilometriä yhdellä latauksella.

Video: Tällainen on SpotMini, kotitalousapurobotti (ja lemmikki)

Video: Tällainen on SpotMini, kotitalousapurobotti (ja lemmikki)

Boston Dynamics on eräs edistyksellisimpiä robotteja tekevä yhtiö maailmassa, ja he ovat tuottaneet viime aikoina monia videoita, joissa he esittelevät tekemisiään.

27.08.2016

Sellaisia olivat viime joulun aikaan poroina huumorihengessä toimineet robotit, ja tässä tulee nyt SpotMini: noin 25 kg massaltaan oleva pienikokoinen, sähkökäyttöinen nelijalkainen robotti, joka pystyy toimimaan yhdellä latauksella 90 minuuttia.

Akkujen kestävyys riippuu toki siitä, mitä robotti tekee ja missä olosuhteissa.

Robotti voidaan varustaa käsivarrella, joka tosin näyttää oikeastaan dinosauruksen kaulalta ja päältä, ja siinä on koko joukko sensoreita, joiden avulla robotti tietää koko ajan missä se on, mitä se tekee ja mitä sille tapahtuu. Viimeisin on olennaista siksi, että robotti huomaa kaaduttuaan paitsi että se on kaatunut, niin se voi myös hahmottaa missä asennossa se on ja kuinka se voisi päästä kätevimmin taas jaloilleen.

SpotMini pystyy toimimaan pitkälti autonomisesti ja voi tehdä monia sille opetettuja tehtäviä. 

Valitettavasti laite ei ole vielä kaupan, mihin tärkein syy lienee se, että laite on paitsi kokeellinen, niin myös vielä varsin kallis. Osasyy lienee myös se, että näiden robottien kehittämisessä on käytetty paljon puolustuksellista tietämystä, sillä yhtiö kehittää ennen kaikkea sotarobotteja Pentagonin tilauksesta.