Autonomisen auton suurin ongelma on torkkuva kuljettaja

Ti, 02/21/2017 - 13:44 By Jari Mäkinen
Ford lumella

Koeajoissa on huomattu, että kaikkein vaarallisinta autonomisten autojen menossa on se, kun ihminen joutuukin yllättäen ottamaan ohjat. Syy: kuskit ovat tylsistyneitä.

Vaikka autonomisista autoista suuria uutisia ei viime aikoina olekaan tullut, ovat lähes kaikki autovalmistajat testaamassa ja tutkimassa erilaisia tekniikoita, joilla autot voisivat ajella itsekseen ilman, että kuljettajan täytyisi puuttua menoon.

Toistaiseksi kuskin pitää olla mukana valmiina ottamaan ohjat tarpeen niin vaatiessa.

On kyse sitten koeajossa olevista tulevia tekniikoita testaavista autoista tai jo liikenteessä olevista Tesloista, täytyy kuljettajan (ainakin lakipykälien mukaan) pitää koko ajan käsiä ohjauspyörällä ja olla valmiina ajamaan.

Fordin tekemissä testeissä tosin on käynyt selvästi ilmi, että vaikka koeajoa valvoja kuljettaja olisi hyvinkin valppaana, ei hän ole kuitenkaan useimmiten valmis ajamaan saman tien. Insinöörit ovat jopa torkahdelleet koeajojen aikana.

Yhtiön mukaan se, että kuljettaja ottaa ohjat autolta, saa aikaan itse asiassa enemmän vaaratilanteita kuin se, että robottiauto ajaisi itsekseen. Niinpä Ford on ehdottamassa, että kun heidän ensimmäiset autonomiset autot tulevat markkinoille (nykysuunnitelman mukaan) vuonna 2021, ei niissä olisi lainkaan rattia tai polkimia.

Autonomisille autoille on olemassa luokittelusysteemi, missä tason nolla autoissa on vain varoituslaitteita, mutta auto ei pysty ajamaan itse itseään.

Tason yksi autot pysyttelevät itse kaistalla sekä voivat esimerkiksi parkkeerata itsensä.

Tasossa kaksi auto ajaa itse itseään koko ajan pitäen samalla etäisyyttä edessä ja takana oleviin autoihin, mutta kuljettaja voi ottaa ohjat koska vain, ja kuljettajan pitää olla koko ajan valmiudessa tekemään niin. 

Tason kolme autoa ajaessa kuljettaja voisi hyvissä olosuhteissa esimerkiksi moottoritiellä keskittyä muihin asioihin kuin ajamiseen, mutta hänen pitää pystyä ajamaan koska vain. Kuski voi siis esimerkiksi lukea, pelata tai katsoa elokuvaa.

Tason kolme autonomisen auton ajaja voisi esimerkiksi lukea lehteä matkan aikana, mutta hänen pitäisi olla valmiina ajamaan koska tahansa.

Ford ehdottaakin nyt, että taso kolme itse asiassa jätettäisiin tekemättä kokonaan, koska kuljettajan pitäisi joko olla aktiivinen koko ajan tai ei lainkaan. Se, että hän joutuisi yllättäen ajamaan, on vaarallista. 

Autonvalmistajat voisivat siten siirtyä suoraan tasoon neljä, missä auto on täysin automaattinen – paitsi erittäin huonossa säässä, jolloin ajaja joutuisi ohjaamaan. Ohjaimet tosin voisivat olla ratin ja polkimien sijaan joystick, joka otetaan tarvittaessa esiin.

Viidennen tason autoissa ihminen on pelkkä matkustaja. Kyyditettävät vain osoittavat minne haluavat mennä, ja auto vie perille. 

Muun muassa BMW, Audi ja Mercedes-Benz ovat tuomassa markkinoille pian tason kolme autoja, joissa tukalan tilanteen sattuessa auto siirtää ajamisvastuun kuljettajalle. Jos hän ei reagoi kymmenessä sekunnissa, auto pysähtyy itsekseen. Vaaratilanteissa auto toki painaa jarrua itse ja tekee ohjausliikkeitä, joilla se pyrkii välttämään esimerkiksi kolarin. 

Nissanin ja Hondan tulevissa autoissa varoaika on 30 sekuntia.

Jo ennen Fordia on Volvo ilmoittanut vastustavansa kolmostason autojen tekemistä, koska heidän tutkimustensa mukaan myös nämä autot saavat aikaan enemmän vahinkoa kuin ovat hyödyllisiä. Ohjaimien pitäminen mukana olisikin enemmän psykologiaa kuin todellista turvallisuutta.

Otsikkokuvassa on Fordin autonominen auto testattavana lumisissa olosuhteissa viime vuoden tammikuussa.