Huippuvuorten siemenholviin uusi lisäys - nyt yli miljoona siementä tallessa

Siemenholvin sisäänkäynti
Siemenholvin sisäänkäynti

Jos joskus maapallo joutuu suuren joukkotuhon kohteeksi, on Huippuvuorilla sijaitsevassa luolastossa tallessa yli miljoona siementä. Näillä turvataan viljelykasvien ja puulajiston monimuotoisuus tulevaisuudessa.

Kansainvälinen metsäntutkimuskeskus ja Maailman agrometsäkeskus (CIFOR-ICRAF) talletti tänään 120 000 siementä 13 afrikkalaisesta alkuperäislajista. 

Siemenholvi on kaivettu syvälle ikiroutaan Huippuvuorten pääkaupunki Longyearbyenin lähellä olevan vuoren rinteeseen. 

Kaikkiaan turvassa on nyt 1 331 458 siemennäytettä 6297 lajista, ja niitä on saatu kaikkiaan 123 luovuttajataholta.

Yksi niistä on CIFOR-ICRAF, joka teki ensimmäisen talletuksensa holvin avajaisissa vuonna 2008 ja on sen jälkeen tehnyt seitsemän talletusta.

Tämän vuoden talletus sisältää lajeja, jotka ovat kriittisiä ravinnon, metsityksen ja ilmaston sopeutumisen kannalta Afrikassa. 

Mukana on nyt myös siemeniä Afrikan ikonisesta baobab-puusta, jota kutsutaan myös "elämän puuksi". Ei ihme, sillä afrikkalainen baobab tarjoaa ruokaa, lääkkeitä ja taloudellisia hyötyjä miljoonille ihmisille. 

Siemenholvin varastoa

 

Nykyisin asutuksen sekä maanviljelyksen leviämisestä johtuvien hakkuiden ja ilmastonmuutoksen vuoksi arviolta 15 miljardia puuta häviää vuosittain, vaikka hiilidioksidin sitomisen kannalta puiden määrää pitäisi lisätä.

Samalla noin 38 % maailman puista on vaarassa kuolla sukupuuttoon, kun monissa niistä suositaan nopeasti kasvavia eksoottisia lajeja alkuperäisten sijaan.

Alkuperäislajien rooli ekosysteemien sietokyvyn vahvistamisessa ja paikallisyhteisöjen tukemisessa on erittäin suuri. Ne säilyttävät tärkeää monimuotoisuutta ja tukevat ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä kestävää kehitystä.

Tämä uusin siementalletus auttaa säilyttämään alkuperäislajeja tuleville sukupolville. Monipuolisten ja resilienttien geenivarojen turvaaminen on tärkeää ruokaturvan ja ekosysteemien vakauden varmistamiseksi tulevaisuudessa.

Sisäänkäynti siemenholviin

 

Huippuvuorten siemenholvin omistaa ja sitä hallinnoi Norjan Maatalous- ja elintarvikeministeriö, ja se on perustettu palvelemaan maailman yhteisöä. Crop Trust tukee siemenholvin jatkuvaa toimintaa ja rahoittaa siementen valmistelua ja kuljetusta kehitysmaista laitokseen. Pohjoismainen geenivarakeskus (NordGen) operoi laitosta ja ylläpitää julkista verkkotietokantaa holvissa säilytettävistä näytteistä. Kansainvälinen neuvoa-antava neuvosto valvoo siemenholvin hallintaa ja toimintaa.

Juttu perustuu CIFOR-ICRAF:in tiedotteeseen.

Miksi Mars on punainen? Uusi selitys haastaa vanhan ruosteteorian. Jari Mäkinen Ti, 25/02/2025 - 11:10
Punaista Marsin pintaa Opportunity-kulkijan kuvaamana
Punaista Marsin pintaa Opportunity-kulkijan kuvaamana

Kaikkihan sen tietävät, että Marsin punainen väri johtuu rautaoksidista eli ruosteesta. Mutta milloin ja. miten Mars ruostui? Tänään julkistettu tutkimus selittää, että Marsin rautapitoinen pöly on ollut paljon kosteampaa kuin aiemmin on oletettu. Mars muuttui punaiseksi kenties jo ammoin, jolloin nestemäistä vettä oli sen pinnalla paljon.

Kun tähtitaivaalla nyt selvästi näkyvää Marsia katsoo, se on selvästi punainen. Punainen väri tulee Marsin pinnalla olevan pölyn rautapitoisuudesta: kun rauta on reagoinut nestemäisen veden tai ilman veden ja hapen kanssa, on tuloksena ollut punaista ruostetta. 

Siis ihan samaan tapaan kuin täällä Maan pinnalla.

Miljardien vuosien aikana rautaoksidipitoinen pinta-aines on jauhautunut pölyksi ja tuuli on levittänyt sitä ympäri planeettaa. Vaikka nykyisin Marsin kaasukehä on varsin ohut eikä siellä näytä olevan vapaana virtaavaa vettä, punaista pölyä syntyy koko ajan lisää ja se leviää.

Tänään julkistettu tutkimus pohtii tarkemmin Marsin ruosteen tarkkaa koostumusta. Tämä avaa uusia näkökulmia siihen, millainen on ollut Marsin ilmasto ja olosuhteet pinnanna. Lopulta kyse on myös siitä, onko Mars ollut joskus elinkelpoinen.

Nythän se ei ole – ensimmäiset Marsin ihmisasukkaat, milloin he ehtivätkään paikalle, joutuvat elämään pinnan alla suojassa säteilyltä ja tiristämään hyvin hapanta vettä syvällä pinnan alla olevasta jäästä.

Mars avaruudesta kuvattuna

 

Avaruusluotainten tekemien havaintojen perusteella on päätelty, että suurin osa rautaoksidista on hematiiittia, joka muodostui pinnan jo ollessa varsin kuiva Marsin varhaisen hyvin kostean kauden jälkeen. Hematiitti olisi muodostunut miljardien vuosien aikana lähinnä kaasukehässä olleen veden ja hapen avustuksella.

Marsin pinta-aineesta rautaa on peräti noin 13 %.

Nyt kuitenkin uudet laboratoriotutkimukset viittaavat siihen, että hematiitin sijaan pääsyyllinen punaisuuteen ovatkin hydratoituneet rautaoksidikiteet eli ferrihydriitti eli Fe3+10O14(OH)2.

Ferrihydriitti muodostuu tyypillisesti viileän veden läsnäollessa, joten sen on täytynyt syntyä silloin, kun Marsissa oli vettä vielä pinnalla.

“Yritimme luoda laboratoriossa Marsin pölyä eri rautaoksidien avulla", sanoo tutkimuksen johtaja Adomas Valantinas, Brownin yliopiston tutkijatohtori Yhdysvalloissa, joka aloitti työnsä Bernin yliopistossa Sveitsissä Euroopan avaruusjärjestön Trace Gas Orbiter (TGO) -luotaimen lähettämiä tietoja tutkien.

"Havaitsimme, että ferrihydriitti sekoitettuna basalttiin vastaa parhaiten avaruusalusten Marsilla näkemiä mineraaleja."

Keinotekoista Marsin punaista pölyä

Keinotekoista Marsin pölyä.

 

Marsin pölyn jäljennöksen tekemisessä haastavaa oli saada aikaan tarpeeksi hienojakoista ainetta. Lopulta tutkijat saivat aikaan pölyä, jonka hiukkaskoko on noin 1/100 ihmisen hiuksen paksuudesta. 

Sen jälkeen he analysoivat näytteitään samoilla tekniikoilla kuin kiertoradalla olevat avaruusalukset, kuten Marsia kiertävä TGO. Se tekee Marsin pinnasta spektrihavaintoja, joiden perusteella saadaan pinta-aineesta sen ainesosien "sormenjäkiä".

Keinotekoisen Mars-pölyn "sormenjäljet" olivat samanlaisia.

Spektrikäyriä

Ferrihydriitin (vas) ja hematiitin (oik) spektrikäyrät Marsin pinnalla ja kiertoradalta tehtyjen havaintojen sekä laboratoriokokeiden perusteella. 

 

Muutkin ovat ehdottaneet jo aikaisemmin, että ferrihydriittiä saattaisi olla Marsin pölyssä, mutta Adomas tutkimusryhmineen on ensimmäinen, joka on pystynyt yhdistämään laboratoriokokeet ja Marsia kiertävän luotaimen tekemät havainnot toisiinsa.

*

Tutkimusartikkeli Nature Communications -julkaisussa: Detection of ferrihydrite in Martian red dust records ancient cold and wet conditions on Mars

Juttu perustuu Euroopan avaruusjärjestön tiedotteeseen.

Asteroidi 2024 YR4 - tänne törmäys voisi osua ja tällainen se voisi olla

Maapallo ja asteroidi Lutetia liitetty samaan kuvaan
Maapallo ja asteroidi Lutetia liitetty samaan kuvaan

Seuraamme asteroidi 2024 YR4:n havaitsemista ja sen mahdollista törmäysuhkaa. Tässä jutussa  on analyysi sen koosta, mahdollisesta törmäyspaikasta ja siitä, miten törmäys saattaisi tapahtua.

Aloitetaan asteroiditapauksen analysointi kokoarviolla.

Kaikkein todennäköisimmin 2024 YR4 on läpimitaltaan noin 55-metrinen. Kuvittele siis eteesi 15-kerroksisen talon korkuinen kivimurikka, joka peittää jalkapallokentän (100x60 m) puolikkaan.

Tuollaisen asteroidin massa on noin 2 miljoonaa tonnia. Se on toisin sanoen 250 kertaa massiivisempi kuin raskain Suomessa operoiva tavarajuna, 18 kertaa massiivisempi kuin Turussa rakennettu Oasis of the Seas -jättiristeilijä, tai kolmanneksen Kheopsin kuulusta pyramidista.

Lisäksi mitat voivat olla jonkin verran suurempia tai pienempiä. Halkaisijasta voidaan sanoa varmasti vain että asteroidi on 40–100 -metrinen. Sen massa taas on 0,3–33 miljoonaa tonnia, tiheydestä riippuen. Materiaali kun voi olla komeettojen tapaan hötyistä jäätä, kivimurskaa, umpikiveä, tai jopa tiivistä rauta-nikkeliseosta. Kaikkea tältä väliltä.

Eduskuntatalo

Kokoja on varsin vaikea hahmottaa, mutta Eduskuntatalo Helsingissä on hyvä vertailukohta: sen leveys pohjois-eteläsuunnassa on 78 m ja länsi-itäsuunnassa 55 m. Ristimitta on noin 95 m. Kuva: Jari Mäkinen
 

Kokoarvio perustuu asteroidin oletettavasti heijastaman valon määrään. 

Aurinkokunnassa tiedetään kuljeskelevan niin kirkkaita kuin tummempiakin pienkappaleita. Jos 2024 YR4:n pinta sattuu heijastamaan paljon valoa, sen läpimitta olisi hieman alle 50-metrinen, kun taas tummempana ja huonosti heijastavana kappaleena halkaisija voisi olla jopa sadan metrin luokkaa. 

Edellisessä jutussamme mainittu ESA:n arvio on maksimissaan 95 metriä, mutta muutamalla metrillä ei ole ison kuvan kannalta merkitystä.

Jahka asteroidin spektri saadaan mitattua tarkemmin, nähdään kuinka se heijastaa eri aallonpituuksia. Tuolloin pintamaterian laatua voidaan arvioida tarkemmin ja sen koostumus ja halkaisija voidaan lyödä lukkoon varsin tarkkaan. Mutta sen massa on yhä tuolloinkin epäselvä, sillä näistä tiedoista ei vielä pystytä sanomaan että onko ehkä kyse soraläjästä, yhtenäisestä kiinteästä kappaleesta, vai jostain näiden ääripäiden väliltä.

Asteroidi Ida

Asteroidi 243 Ida on tyypillinen aurinkokunnan pienkappale, joskin se on kertaluokkaa suurempi kuin 2024 YR4. Halkaisijaltaan Ida on 59,8 × 25,4 × 18,6 kilometriä. Galileo-luotain lensi sen ohi Marsin ja Jupiterin välissä vuonna 1994. Kuva: Nasa.

 

Törmäystapahtuma hetki hetkeltä

Kuvitellaan, että 2024 YR4 todella törmää. Mitä tuolloin tapahtuisi?

Todennäköisin törmäyshetki näyttää tällä hetkellä olevan 22.12.2032 klo 11:37 Suomen aikaa. Epävarmuutta on tosin muutaman tunnin verran, eli se voi sattua joskus välillä klo 08.09–15.05. 

Kunhan törmäysaika lasketaan sekunnilleen, selviää myös lopullinen törmäyspaikka. Nykytiedoilla voidaan sanoa vain, että törmäyspaikka on luultavasti jossain hieman päiväntasaajan pohjoispuolella: Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Intiassa, tai niiden välisillä merialueilla.

55-metrinen asteroidi on riittävän suuri näkyäkseen ihan paljaalla silmälläkin ehkä puolisen tuntia ennen törmäystä taivaalla nopeasti liikkuvana valopisteenä. Sen voi kuitenkin erottaa vain yöpuolelta, sieltä mistä katsoen Aurinko sattuu valaisemaan kappaleesta riittävän suurta osaa. 

Päiväpuolella asujat eivät kiveä voi nähdä ennen sen tuloa ilmakehään.

Sekä asteroidin kiertonopeus Auringon ympäri että Maan painovoiman vaikutus siihen on saatu laskettua jo varsin tarkkaan. Törmäyksessä asteroidi tunkeutuu ilmakehään huimalla 17 kilometrin sekuntivauhdilla.

Helsingistä pääsisi Tampereelle tuolla vauhdilla 10 sekunnissa. Asteroidin koko ilmalento hoituu samassa ajassa. Ilmassa ehtii kuitenkin tapahtua hyvin paljon.

Ilma asteroidin edessä puristuu kasaan, ionisoituu ja alkaa hehkua, kuumentaen samalla murikan pintaakin ehkäpä noin millin syvyydeltä. Taivaalla näkyy nopeasti suureneva ja paikoin hehkuva pallo. Sen perässä leviää sankka savuvana.

Ilmakehä jarruttaa asteroidia rankasti, rasittaen sen rakennetta äärimmilleen. Siihen syntyy pieniä rakoja ja halkeamia, jotka repeytyvät lopulta auki. 

Noin 50 kilometrin korkeudella asteroidi alkaa hajota, mikä tosin näkyy maanpinnalle vain välähdyksinä ja savuvanan hetkellisiä laajentumina. Lopulta 5 – 6 kilometrin korkeudella asteroidi hajoaa lähes täydellisesti suuressa räjähdyksessä.

Tseljabinskin asteroidi

Noin 15 metriä halkaisijaltaan ollut meteori törmäsi Maahan Tšeljabinskin luona 15. helmikuuta 2013. Se räjähti noin 30–50 kilometrin korkeudessa. Kuva: via ESA.

 

Räjähdyksen tuloksena pintaan alkaa parin sekunnin päästä ropista meteoriitteja, luultavasti yhä muutaman kilometrin sekuntinopeudella. Mukana on kaikkea tomusta pesukoneen kokoisiin järkäleisiin. 

Kivien jysähtelyä maahan voi verrata vaikkapa rypälepommien keskityksen. Rytäkässä syntyy pieniä kraatterinpoikasia sinne sun tänne. Mutta tämä pommitus rajautuu kuitenkin pääosin asteroidin alkuperäiseen lentosuuntaan. Se ei suinkaan ole pahinta mitä on luvassa.

Tiedetuubin klubi Arizonan meteorikraatterilla

Arizonassa oleva Barringerin kraatteri on noin 1200 metriä leveä ja 170 metriä syvä. Sen synnytti Maahan osunut noin 50-metrinen nikkelirauta-asteroidi 50 000 vuotta sitten. Tiedetuubin Klubi vieraili paikalla vuonna 2017. Kirjoittaja on eturivissä neljäs vasemmalta. Kuva: Jari Mäkinen.

 

Paineaalto

Törmäyksen suurin haitta tulee suoraan ilmassa tapahtuneesta räjähdyksestä. Voimakkuudeltaan posaus on noin kahdeksaa megatonnia TNT:tä, vastaten suurta vetypommia. Siitä lähtevä paineaalto suuntautuu tasaisesti joka suuntaan, kaataen ja murskaten taloja, puita, siltoja – lähes kaikki maanpäälliset rakenteet. Äänen nopeudella etenevä paineaalto saavuttaa minuutissa 20 kilometrin etäisyyden.

Tämä nähtiin selvästi vuonna 2013 tapahtuneessa Tšeljabinskin meteoritörmäyksessä: paineaalto sai aikaan suuria vaurioita, kappaleiden putoaminen maahan ei.

Suoraan räjähdyksen alla olevasta pisteestä täytyy mennä noin viiden kilometrin päähän, jotta selviäminen olisi mahdollista muutoin kuin aivan ihmeen kaupalla. Todennäköistä se alkaa kuitenkin olla vasta 15 kilometrin päässä.

Merellä sattuessaan paineaalto puskee alleen jopa parikilometrisen kraatterin, joka kuitenkin oikenee nopeasti. Samalla syntyy ulospäin leviävä tsunamiaalto. Aivan kraatterin reunalla sen korkeus on useita kymmeniä metrejä, mutta jo 10 kilometrin päässä vain 2–4 metriä. 

Symmetrisyydestä ja veden edestakaisesta loiskahtelusta johtuen tsunamia ei 20 kilometrin etäisyydellä enää ehkä edes huomaa.

Nyt määritellyllä vaaravyöhykkeellä elää vähintään 200 miljoonaa ihmistä. 

Miljoonakaupunkeja alueella on hieman yli 30 kappaletta. Äärimmäisen ikävästi osuessaan asteroidi voisi tuhota hetkessä vaikkapa jonkin jättimäisen metropolin, kuten Bogotan (11 miljoonaa asukasta), Kalkutan (15 milj.), Lagosin (21 milj.), Mumbain (23 milj.) tai Dhakan (24 milj.).

Törmäysriskialue

Rajattu alue osoittaa tämänhetkisen törmäysriskin alueen, pohjalla on vuoden 2020 väestöntiheyskartta. Kuva: Daniel Bamberger / Duncan Smith (LuminoCity3D) / Jarmo Korteniemi.

 

Onneksi törmäys on hyvin epätodennäköinen, ja osuminen kaupunkiin on vielä hirmuisen paljon epätodennäköisempää.

Nämä vaikutukset on laskettu uumoillun kokoiselle 55-metriselle kiviasteroidille. Laskennallisesti moisia törmää Maahan keskimäärin tuhannen vuoden välein.

Hieman pienempi tai harvempaa materiaalia oleva asteroidi räjähtäisi korkeammalla ja pienemmällä voimakkuudella. Sen synnyttämä paineaalto ei yltäisi yhtä vahvana yhtä kauas, eikä tuhovaikutus olisi yhtä mittava. Kaupungin päälle osuessaan kuolonuhreilta ei luultavasti voitaisi kuitenkaan välttyä, jos alla olevia alueita ei evakuoitaisi ajoissa.

Suurempi (tai tiheämpi) murikka räjähtäisi joko alempana ilmassa, tai yltäisi maahan asti ja siirtäisi energiastaan aimo osan kiveen. Tuolloin pahin ongelma ei lähiympäristössä olisi paineaalto, vaan niskaan satava kiviaines.

Kaikeksi onneksi 2024 YR4 on riittävän pieni (ja törmäyshetki on vielä tarpeeksi kaukana) että törmäys voitaisiin nykytekniikalla välttää. Toimeen täytyisi kuitenkin ryhtyä pian sen jälkeen jos ja kun törmäys varmistuu.

Riittää, että sen vauhtia hidastetaan tai nopeutetaan vain hieman, jotta se ei ole Maan kanssa samassa pisteessä aivan tismalleen samaan aikaan. DART-luotain osoitti vuonna 2022, että suurempikin asteroidi liikahtaa riittävästi kun saa vain riittävän nopean töytäisyn raskaalla laitteella.

DARTin törmäys Dimorphosiin kuvattuna Etelä-Afrikassa olevalla Lesedi-teleskoopilla. Kuva: SAAO

 

Mitä aikaisemmin asteroidia päästään tuuppimaan, sitä helpommin sen sijaintiin Maan luona vuonna 2032 voisi vaikuttaa.

Toisaalta, jos törmäyspaikka olisi riittävän syrjäinen, asteroidin kannattaisi ehdottomasti antaa törmätä. Törmäysprosessia ja sen vaikutuksia olisi nimittäin tärkeätä päästä tutkimaan ihan todellisessa maailmassa – tämä kappale kun on tarpeeksi suuri, mutta ei kuitenkaan niin iso, että sillä olisi maailmanlaajuisia vaikutuksia.

Olisi hyvä päästä varmistamaan että simulaatiot antavat edes suurpiirteisesti oikeata tietoa.

Tarkasti ennustettu ja seurattu isohko törmäys olisi täysin ainutlaatuinen tapahtuma koko ihmiskunnan historiassa. Pääsisimme kerrankin näkemään Aurinkokunnan yleisimmän geologisen prosessin toimessa.

Peukut pystyyn!

-

Otsikkokuvassa on liitetty yhteen Apollo-astronauttien kuvaama maapallo ja Lutetia-asteroidi. Alkuperäiset kuvat: Nasa.

Galaktinen napakymppi

Kuva: NASA / ESA / Imad Pasha (Yale University) / Pieter G. van Dokkum (Yale University)
Kuva: NASA / ESA / Imad Pasha (Yale University) / Pieter G. van Dokkum (Yale University)
Kuva: NASA / ESA / Ralf Crawford (STScI)
Kuva: NASA / ESA / Ralf Crawford (STScI)

Mitä tapahtuu, kun galaksit kolaroivat nokikkain? Avaruuteen lähtee leviämään renkaita samaan tapaan kuin lammen pintaan, kun veteen heittää kiven. Mittakaava vain on hieman toisenlainen.

Hubble-avaruusteleskoopin ja Havaijilla sijaitsevan kymmenmetrisen Keck-kaukoputken havainnot paljastavat, että LEDA 1313424 -galaksiin on osunut toinen, pienempi galaksi. Kosmisessa aikaskaalassa törmäys on tapahtunut ihan äskettäin, vain noin 50 miljoonaa vuotta sitten.

Kolaroinnin seurauksena lempinimellä ”Napakymppigalaksi” tunnetun tähtijärjestelmän ympärillä ja sisällä on kaikkiaan yhdeksän samankeskistä rengasta. Sen lisäksi siitä kurkottaa ohut, mutta hyvin pitkä, noin 130 000 valovuoden mittainen kaasukieleke törmäyksen toiseen osapuoleen, kuvassa nuolella merkittyyn sinisävyiseen kääpiögalaksiin. 

Vastaavia rengasmuodostelmia tunnetaan muissakin galakseissa, mutta aiemmin tunnetuissa tapauksissa niitä on havaittu enimmillään kolme. Yhdeksän rengasta on siis uusi ennätys. 

Kuva: NASA / ESA / Ralf Crawford (STScI)

Suureen lukumäärään vaikuttaa se, että törmäys on suhteellisen tuore: sen jäljet eivät vielä ole ehtineet kadota näkyvistä. 

Renkaat ovat syntyneet, kun kohtisuoraan isomman galaksin läpi kulkenut seuralainen on saanut tähtienvälisen aineen kasautumaan osumakohdasta loittoneviksi aalloiksi. Niiden kohdalla on alkanut syntyä tiuhaan tahtiin uusia tähtiä, jotka saavat renkaat erottumaan.

Kalojen tähdistön suunnassa 567 miljoonan valovuoden etäisyydellä sijaitseva LEDA 1313424 on paljon Linnunrataa suurempi. Sen läpimitta on noin 250 000 valovuotta, kun oman kotigalaksimme halkaisija on ”vain” noin 100 000 valovuotta.

Kuva: NASA / ESA / Ralf Crawford (STScI)

Linnunrata on parhaillaan törmäyskurssilla Andromedan galaksin kanssa. Kolari on odotettavissa noin 4,5 miljardin vuoden kuluttua. Siitä ei kuitenkaan ole seurauksena samanlaisia renkaita kuin Napakymppigalaksissa, vaan toisiinsa osuessaan galaksit sulautuvat yhteen ja muodostavat jättimäisen ellipsigalaksin. 

 

86 sekuntia maailmanloppuun

Tuomiopäivän kellon paljastus vuonna 2025
Tuomiopäivän kellon paljastus vuonna 2025

Maailma on täynnä synkkiä uutisia näinä päivinä, ja tässä yksi ikävä asia lisää: niin sanottu Tuomiopäivän kello on nyt ennätyksellisen lähellä maailmanloppua. Aikaa keskiyöhön on nyt van 89 sekuntia

Bulletin of the Atomic Scientists on vuonna 1945 perustettu tieteellinen lehti ja sitä julkaiseva organisaatio, jonka taustalla ovat ydinpommin luoneen Manhattan-projektin tutkijat, joista nimekkäimpiä ovat Albert Einstein ja Robert Oppenheimer

Ryhmän tavoitteena on valistaa yleisöä ja päättäjiä tieteeseen, teknologiaan ja kansainvälisiin suhteisiin liittyvistä asioista, jotka vaikuttavat ihmiskunnan turvallisuuteen, ja sen tunnetuin toimi on niin sanottu Tuomiopäivän kello eli  Doomsday Clock.

Se symbolisoi kuinka lähellä maailma on ihmiskunnan tuhosta kuvaamalla tilannetta kellotauluun: mitä lähempänä viisarit ovat puoltayötä, sitä lähempänä on täystuho. 

Kelloa päivitetään vuosittain, ja myös tarpeen mukaan useamminkin, perustuen arvioihin ydinaseiden, ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien uhkien tilanteesta.

2025 on 89 enää sekuntia keskiyöhön

Perinteiseen tapaan Bulletin of the Atomic Scientists päivitti tuomiopäivän kelloa nyt tammikuun 28. päivänä. Olemme lähempänä tuomiopäivää kuin olemme olleet koskaan, kylmä sota mukaan luettuna.

Ryhmän mukaan ihmiskunta lähestyi vuonna 2024 yhä enemmän katastrofia. 

Tuhoisat kehityssuunnat jatkuivat, eivätkä kansat ja niiden johtajat ole onnistuneet tekemään tarvittavia muutoksia kurssin muuttamiseksi, vaikka merkit vaaroista ovat erittäin selkeitä.

Muutos ei ole suuri. Se on lähinnä symbolinen. 

Tätä ennen kello oli 90 sekunnin päässä keskiyöstä, mutta nyt se siirrettiin sekuntia lähemmäksi aikaan 89 sekuntia keskiyöhön.

Atomitutkijaryhmä haluaa lähettää tällä sekunnilla merkin: maailma on jo vaarallisesti lähellä rotkon reunaa, ja ryhmä haluaisi maailman johtajien tunnustavan maailman tilanteen ja ryhtyvän puheiden sijaan oikeisiin toimiin vähentääkseen ydinaseiden, ilmastonmuutoksen ja biologisten tieteiden sekä erilaisten kehittyvien teknologioiden väärinkäytön aiheuttamia uhkia.

Ukrainan sota, joka jatkuu nyt kolmatta vuottaan, varjostaa maailmaa. Konflikti voi muuttua ydinaseelliseksi koska tahansa hätiköidyn päätöksen, onnettomuuden tai virhearvion vuoksi. 

Tulenarat tilanteet Lähi-idässä uhkaavat riistäytyä hallinnasta laajemmaksi sodaksi ilman varoitusta. 

Ydinaseita hallussaan pitävät maat kasvattavat asevarastojensa kokoa ja roolia sijoittamalla satoja miljardeja dollareita sivilisaation tuhoamiseen kykeneviin aseisiin. 

Ydinaseiden valvontaprosessi on romahtamassa, ja ydinasemaihtien väliset korkean tason kontaktit ovat täysin riittämättömät verrattuna kädessä olevaan vaaraan. 

Myös ydinaseettomat maat harkitsevat omien ydinsaeiden kehittämistä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset lisääntyivät viime vuonna, kun lukuisat merkit merenpinnan noususta lämpötilaan ylittivät aiemmat ennätykset. 

Samaan aikaan ilmastonmuutosta aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöt jatkoivat kasvuaan.  Äärimmäiset sääilmiöt ja muut ilmastonmuutokseen liittyvät tapahtumat – tulvat, hirmumyrskyt, helleaallot, kuivuus ja metsäpalot – vaikuttivat jokaiseen maanosaan. 

Maailman pyrkimykset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat vaisuja, koska useimmat hallitukset eivät toteuta tarvittavia rahoitus- ja politiikkatoimia maailmanlaajuisen lämpenemisen pysäyttämiseksi. Aurinko- ja tuulienergian kasvu on ollut vaikuttavaa, mutta se ei ole riittävää ilmaston vakauttamiseksi.

Uudet ja uudelleen ilmaantuvat sairaudet uhkaavat edelleen maailman taloutta, yhteiskuntaa ja turvallisuutta. Helpostitarttuvan lintuinfluenssan esiintyminen epätyypilliseen aikaan, sen leviäminen maatalouseläimiin ja maitotuotteisiin sekä ihmistapaukset ovat luoneet mahdollisuuden tuhoisalle ihmispandemialle. 

Korkean turvallisuustason biologisia laboratorioita rakennetaan ympäri maailmaa, mutta niiden valvontajärjestelmät eivät pysy tahdissa, mikä lisää riskiä, että pandemian potentiaalia omaavia patogeeneja pääsee karkuun. 

Tekoälyn nopea kehitys on lisännyt riskiä, että terroristit tai maat saavuttavat kyvyn suunnitella biologisten aseiden, joille vastatoimia ei ole olemassa.

Monet epävakautta aikaan saavat teknologiat ovat kehittyneet viime vuonna tavoilla, jotka tekevät maailmasta vaarallisemman. 

Tekoälyn käyttö sotilassovelluksissa herättävät kysymyksiä siitä, kuinka paljon koneille annetaan valtaa tehdä sotilaallisia päätöksiä – myös päätöksiä, jotka voivat tappaa suuressakin mittakaavassa, mukaan lukien ydinaseiden käyttöön liittyvät päätökset. 

Suurvaltojen väliset jännitteet heijastuvat yhä enemmän avaruuskilpailuun, missä suurvallat kehittävät aktiivisesti kyvykkyyttä toimia satelliitteja vastaan. Venäjä on tiettävästi myös vienyt avaruuteen ydinaseen koekappaleen.

Kun näihin lisätään vielä väärän tiedon, disinformaation ja salaliittoteorioiden levittäminen, on tilanne hankala. Perinteinen tiedonvälitys on vaarassa sekä totuuden ja valheen välinen raja hämärtyy.

Tekoälyn kehitys tekee väärän tai epäautenttisen tiedon levittämisen helpommaksi internetissä, kuten myös sen havaitsemisen vaikeammaksi. 

Samalla valtiot ryhtyvät rajat ylittäviin pyrkimyksiin käyttää disinformaatiota ja muita propagandan muotoja vaalien kaatamiseksi, kun taas jotkut teknologia-, media- ja poliittiset johtajat edistävät valheiden ja salaliittoteorioiden leviämistä. 

Tämä tiedon ekosysteemin korruptio heikentää julkista keskustelua ja rehellistä keskustelua, joihin demokratia perustuu. Heikentyneessä tiedonmaisemassa syntyy myös johtajia, jotka vähättelevät tieteen merkitystä ja pyrkivät tukahduttamaan sananvapautta ja ihmisoikeuksia, minkä seurauksena vaarantuu se faktoihin perustuva julkinen keskustelu, jota maailmaa uhkaavien valtavien uhkien torjumiseksi tarvitaan.

Atomitutkijat toteavat, että Yhdysvalloilla, Kiinalla ja Venäjällä on mahdollisuus tuhota sivilisaatio. Näillä kolmella maalla on myös ensisijainen vastuu vetää maailmaa takaisin kuilun reunalta. Hidän tulisi ottaa ensimmäinen askel kohti tilanteen parantamista viipymättä, huolimatta syvistä erimielisyyksistään. 

Maailma tarvitsee välittömiä toimia.

* * *

Juttu perustuu Bulletin of the Atomic Scientists'in 28.1.2025 julkaistuun tiedotteeseen. Kuva on myös heidän.

Malariaan tulossa rokote

Kaksi Vivaxin-rokotepulloa
Kaksi Vivaxin-rokotepulloa

Malaria on eräs maailman ikävimmistä sairauksista. Vuonna 2023 maailmassa oli noin 263 miljoonaa malariaan sairastunutta, ja heistä noin 597 000 kuoli siihen 83 maassa. Nyt näyttää siltä, että malariaan olisi tulossa rokote.

(Agência FAPESPin tiedote) Brasilialaistutkijat ovat hakeneet patenttia rokotteelle, joka on suunnattu Amerikan yleisintä malariaa vastaan. Plasmodium vivax -malariarokote on jo läpäissyt esikliiniset testit, jotka arvioivat laatua, tehoa ja turvallisuutta lupaavin tuloksin. 

Tutkijat ovatkin hakemassa tammikuussa 2025 lupaa kolmannen vaiheen kliiniselle kokeelle.

Malariaa aiheuttavat viisi Plasmodium-alkueläinlajia, joista kolme löytyy Brasiliasta (P. vivax, P. falciparum ja P. malariae). Loisten ihmisiin tartuttaa infektoituneet naaras-Anopheles-hyttyset. Ainoa käytössä oleva rokote on suunnattu P. falciparumia vastaan. Maailman terveysjärjestö (WHO) on suositellut tätä rokotetta myös lapsille muutamissa Saharan eteläpuolisissa maissa Afrikassa vuodesta 2021 lähtien.

“Tuotteemme on ainutlaatuinen maailmassa ja täysin Brasiliassa valmistettu", kertoi Irene Soares, tutkimushankkeen yhteisvastuullinen tutkija ja São Paulon yliopiston farmaseuttisten tieteiden osaston professori Agência FAPESPille. 

"Tavoitteeni tutkimuksen alusta lähtien yli kymmenen vuotta sitten on ollut rokotteen tuottaminen. Olemme nyt viimeisessä vaiheessa kliinisten kokeiden hyväksymiselle.” 

Rokote on nimeltään Vivaxin, ja se on läpäissyt testit hyvien laboratorio- ja valmistuskäytäntöjen varmentamiseksi. Se esiteltiin syyskuussa Minas Geraisin liittovaltion yliopiston (UFMG) ja sen rokoteteknologiakeskuksen CT-Vacinasin toimesta. Nämä ovat yhteistyössä Brasilian kansallisen rokotetieteen ja -teknologian instituutin ja Belo Horizonten teknologiapuiston kanssa.

Tutkimusryhmän julkaiseman artikkelin mukaan rokote aiheutti korkeita vasta-ainetasoja hiirissä ja kaneissa. Se osoittautui turvalliseksi ja hyvin siedetyksi esikliinisissä kokeissa. 

Koostumus yhdistää kolme P. vivax -proteiinin samalla kromosomipaikalla olevaa versiota yhteen molekyyliin, jotta rokotteen teho olisi parempi kaikkia variantteja vastaan.

P. vivax ei ole sama malaria kuin Afrikan yleisin, vieläkin harmillisempi malariavariatti P. falciparum

Se valittiin kuitenkin kohteeksi, koska se on runsain pinta-proteiini Plasmodium-alkueäinten tartuttamien hyttysten sylkirauhasessa. Allkueläimet liikkuvat aktiivisesti isännän ihossa ja pääsevät tartuttamaan isäntänsä juuri sylkirauhasten kautta.

Tutkimuksessa rokotetut hiiret tuottivat vasta-aineita, jotka tunnistivat kaikki kolme varianttia. Joidenkin tapauksissa tartunta estettiin kokonaan, kun taas toisissa loisten ilmestyminen verenkiertoon viivästyi.

Malaria Brasiliassa ja maailmalla

Malaria on Amazonin alueella ja maailmanlaajuisesti suuri kansanterveysongelma. 

Se aiheuttaa korkeaa kuumetta, vapinaa, hikoilua ja päänsärkyä. Vakavissa tapauksissa se voi aiheuttaa kouristuksia, verenvuotoa ja tietoisuuden häiriöitä. 

Brasiliassa raportoitiin vuonna 2024 tammikuun ja lokakuun välisenä aikana 117 946 malaria-tapausta, joista 80% (95 113) aiheutti P. vivax.

Tauti leviää etenkin alkuperäiskansayhteisöjen keskuudessa.

Artikkeli "Non-clinical toxicity and immunogenicity evaluation of a Plasmodium vivax malaria vaccine using Poly-ICLC (Hiltonol®) as adjuvant" löytyy osoitteesta: www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0264410X24002299?via%3Dihub.

Artikkeli "Poly I:C elicits broader and stronger humoral and cellular responses to a Plasmodium vivax circumsporozoite protein malaria vaccine than Alhydrogel in mice” on puolestaan osoitteessa: www.frontiersin.org/journals/immunology/articles/10.3389/fimmu.2024.1331474/full.

Upeita valoilmiöitä Levillä – taivaalle kannattaa katsoa!

Kuva: Antti Saxlund
Kuva: Antti Saxlund

Lukijamme Antti Saxlund lähetti tänään illalla upeita kuvia, jotka hän otti Levillä hiihdellessään. Niissä ei näy mitään ihmeellistä – paitsi että upeat halot ovat mahtavia näkyjä!

Näinä pakkaspäivinä kannattaa todellakin katsella taivaalle, koska siellä saattaa näkyä haloja.

Halot syntyvät yksinkertaisesti Auringosta tulevan valon heijastuessa ja sirotessa ilmassa olevista jääkiteistä. Pakkasen aikaan ilmassa on paljon juuri halojen kannalta sopivia kiteitä, ja erityisen paljon niitä on hiihtokeskuksissa, missä lunta – ja jääkiteitä – on tehty keinotekoisesti.

Antti kertoo, että tänään Levillä haloja oli erityisen paljon ja että ne olivat hyvin kirkkaita.

Tämä johtunee kauniista, kirkkaasta päivästä, sekä erityisesti tuulenvireen ilmaan hangelta ja puista nostamista lumetuksen tuottamista jääkiteistä, jotka ovat aivan upeita halojen kannalta.

Tavallisten halojen, eli sivuaurinkojen ja pilareiden lisäksi nämä kiteet tuottavat sopivissa olosuhteissa myös alasivuaurinkoja ja alapilareita, joita näkyy hyvin kuvissa.

Lisäksi Antti mainitsi juuri täsmälleen Auringosta vastapuolella taivasta olleesta omituisesta kaaresta, joka näytti tältä:

Kuvassa se ei pääse oikeuksiinsa, mutta se lienee niin sanottu Greenlerin vasta-aurinkokaari, tai yksinkertaisesti diffuusi vasta-aurinkokaari.

Se on normaalisti varsin harvinainen halomuoto, joka näkyy vasta-aurinkopisteestä lähtevänä viuhkana, ristinä, pilarina tai vain vasta-aurinkona. Niitä näkyy luontaisesti Suomessa keskimäärin noin kerran kymmenessä vuodessa, mutta lumitykkien jääsumuissa useamminkin. Tässä tapauksessa kyseessä on varmastikin lumitykin synnyttämien, päivällä ilmaan nousseiden kiteiden aikaansaama ilmiö.

Näinä päivinä kannattaa tosiaankin pitää silmiä auki ja katsella upeita taivaalla näkyviä kaaria ja värejä. Niitä kannattaa myös raportoida Ursan Taivaanvahtiin, missä onkin näiltä päiviltä paljon jänniä havaintoja!

Kuvat: Antti Saxlund