Nyt myös Vaasa saa huippuluokan tutkimuskeskuksen: Wärtsilä perustaa Smart Technology Hubin

Ti, 08/21/2018 - 17:19 By Toimitus
Wärtsilä Smart Technology Hub

Kerroimme viime viikolla Kajaaniin perustettavasta data-analytiikan kiihdyttämöstä. Nyt uutinen kertoo Wärtsilän rakentavan Vaasan Vaskiluotoon uuden tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen. Hienoa!

Kyseessä on uusi keskus, mutta sen valmistumisen myötä vuonna 2020 nyt Wärtsilän Vaasan keskustassa olevat toiminnot ja työntekijät sekä logistiikka ja huollon verstastoiminnot Runsorista siirtyvät Vaskiluotoon.

Wärtsilä kertoo tiedotteessaan investoivansa hankkeeseen 83 miljoonaa euroa, joka kohdistetaan keskuksen moderniin testaus- ja tuotantoteknologiaan. Smart Technology Hubiin liittyvä kokonaisinvestointi tulee olemaan jopa 200 miljoonaa euroa, joka koostuu toimisto- ja tehdasrakennuksista, logistiikasta sekä infrastruktuurista.

“Jatkuva uudistuminen on Wärtsilän DNA:ssa”, toteaa Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola tiedotteessa.

“Tohmajärven Värtsilän kylään 1834 sahaksi perustettu yritys on nyt kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Vaasan Smart Technology Hub on meille jälleen sukupolviloikka, joka nostaa Wärtsilän osaamisen uudelle tasolle.”

Smart Technology Hub on osa Wärtsilän älykkään merenkulun ja älykkään energia-alan visioissa. Keskus tekee mahdolliseksi meri-, öljy- ja kaasuteollisuuden ratkaisujen sekä uusien energiajärjestelmien entistä ketterämmän ja tehokkaamman testauksen ja tuotekehityksen.

“Smart Technology Hubista tulee tärkeä osa Wärtsilän maailmanlaajuista osaamiskeskusten verkostoa”, toteaa teknologiajohtaja Hannu Mäntymaa.

”Jakamalla oppeja eri yksiköistämme pystymme tuottamaan asiakkaillemme entistä parempia tuotteita ja palveluita. Vaasan Smart Technology Hubissa kehitämme prosesseja, jotka voimme ottaa myöhemmin käyttöön myös muualla.”

Smart Technology Hub kutsuu alan muut toimijat ja tutkimuksen yhteistyöhön. Visiona on luoda partnerikampus, jossa tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään yhdessä Wärtsilän asiakkaiden ja toimittajien, alan start-upien ja yliopistojen kanssa.

Keskuksen suunnittelutyöt ovat jo täydessä vauhdissa ja uusi keskus on toiminnassa Vaskiluodossa vuonna 2020. Vaasan seutu on jo nyt Pohjoismaiden johtava energiateknologiakeskittymä, ja kehittyvä Vaskiluoto vahvistaa alueen merkitystä ja potentiaalia alan globaalina suunnannäyttäjänä entisestään. Wärtsilä on Vaasan suurin yksityinen työllistäjä noin 3000 työntekijällään, ja Vaasan yksikkö on Wärtsilän suurin toimipiste. Turussa Wärtsilällä on työntekijöitä noin 400 ja Helsingissä lähes 500.

*

Juttu on Wärtsilän lähettämä tiedotehieman editoituna. Kuva: Wärtsilä.

Mistä Wärtsilä on peräisin ja mitä kaikkea se tekee nykyisin?

Alla oleva yhtiön esittelyvideo kertoo: