Suomalaisen Iceye -yhtiön järjestyksessään jo toinen satelliitti, X2, laukaistiin avaruuteen 3, joulukuuta. Se lähetti melkein saman tien kuvia Maahan, mutta eräs ensimmäisistä kuvista huikein on tämä juuri julkistettu otos: Baskimaan vuoret yöllä.
Tutkasatelliitin etu näkyvän valon satelliitteihin verrattuna on se, että ne pystyvät toimimaan pilvien läpi ja muutenkin huonoissa olosuhteissa.
Niinpä ne voivat toimia myös yöllä ja nähdä pilvien läpi. Tätä kuvaa katsoessa kannattaakin ottaa huomioon se, että se on otettu yöllä – "tavallisissa" satelliittikuvissa näkyisi tässä vain mustaa.
Kuvassa on Espanjan Baskimaassa San Sebasianin eteläpuolella olevaa Aralarin ja Aizkorri-Aratzin luonnopuiston vuoristoa, jonka eteläpuolella on tunnettu Riojan viinialue.
Kiinnostavaa kuvassa on kuvan itsensä lisäksi se, että se otettiin Iceye X2 -satelliitilla vain neljä vuorokautta sen laukaisun jälkeen. Satelliitin käyttöönotto siis tapahtui varsin nopeasti, mikä on osoitus siitä, että suomalaisyhtiö hallitsee satelliittinsa ja sen tutkatekniikan jo varsin hyvin. Laukaisu tapahtui 3. joulukuuta SpaceX -yhtiön Falcon 9 -kantoraketin samalla laukaisulla, jolla matkaan lähetettiin myös Suomi 100 -satelliitti.
Kuvassa oleva alue on kooltaan noin 20 x 25 km ja sen pienimmät yksityiskohdat ovat kooltaan kolme metriä. Tulos on erittäin hyvä isokokoisen matkalaukun kokoiselle satelliitille. Satelliitin lähettämän tietopaketin koko oli kooltaan 2,4 gigatavua.
Nyt julkaistun kuvan lisäksi satelliitista on saatu alas jo muitakin kuvia. "Satelliitti kiertää maata noin 15 kertaa päivässä, ja kuvia otetaan runsaasti samalla kun optimoimme satelliitin tekemää kuvantamista avaruudessa ja prosessointia täällä Maan pinnalla", kertoo Iceyen Pekka Laurila.
"Kaikki sujuu mallillaan ja olemme tilanteeseen erittäin tyytyväisiä. Olemme jo nyt saaneet alustavan käsityksen siitä, että kuvien resoluutiota on saatu kasvatettua odotusten mukaisesti. Kuvanlaadun optimointi jatkuu yhä."
"Satelliitin ensimmäiset vaiheet ovat sujuneet erittäin hyvin. Yhteys saatiin heti kättelyssä, ja siitä asti olemme edenneet hyvää tahtia. Tiimi on tehnyt loistavaa työtä ja aiemman satelliittimme, Iceye-X1:n, operointi on opettanut meille paljon."
Iceye aikoo lähettää uusia satelliitteja tästä eteenpäin tiheämpään tahtiin. Iceye-X1 laukaistiin avaruuteen tammikuussa ja Iceye-X2 nyt joulukuun alussa. Niitä seuraava satelliitti on tarkoitus viedä avaruuteen huomattavasti nopeammin; itse asiassa yhtiö aikoo laukaista kahdeksan satelliitti lisää ennen ensi vuoden loppua.
Se, milloin satelliitit lähtevät avaruuteen, riippuu kuitenkin satelliitteja laukaisevista yhtiöistä. "Ajankohdat selkenevät ja tuppaavat avaruusalalla mukautumaan tilanteen mukaan."