Tiedetöppäysjoulukalenteri 23: Ydintalvi peruttu

Carl Sagan ja hiroshiman räjähdyksen sienipilvi lentokoneesta kuvattuna

Vuonna 1983 viisi tutkijaa julkaisi artikkelin Science-lehdessä. "Nuclear Winter: Global Consequences of Multiple Nuclear Explosions" koetti arvioida sitä, millainen olisi maailmanlaajuisesta ydinsodasta tuleva ydintalvi.

 

Tutkimus oli paitsi aiheeltaan raflaava, niin sen teki tunnetuksi eräs kirjoittajista. Tähtitieteilijä Carl Sagan oli aikansa TV-kuuluisuus, 80-luvun Brian Cox – tai jopa enemmänkin, koska julkisuudessa olevia tutkijoita oli vähemmän, TV:n vaikutus vielä suurempi ja Sagan oli lisäksi todella pätevä tutkija. 

Tuossa artikkelissa Sagan, astrofyysikko James Pollack sekä ilmastotieteilijät Richard Turco, Owen Toon ja Thomas Ackerman sovelsivat aiemmin massiivisten tulivuorten purkausten seurauksia käsitelleitä tutkimuksia tilanteeseen, missä suuri määrä ydinräjähdyksiä tapahtuisi eri puolilla maapalloa.

Vaikka heti artikkelin johdannossa tutkijat selittävät suuria epävarmuustekijöitä, he päätyvät kuitenkin dramaattisiin johtopäätöksiin.

Räjähdysten ja tulipalojen ilmakehään nostama savu ja pöly saisivat aikaan maailmanlaajuisen katastrofin. Parissa viikossa planeetta olisi usvan peitossa, valoa pääsisi maan kamaralle vain pari prosenttia normaalista ja lämpötilat olisivat monin paikoin alle -15°C. 

Tätä kestäisi kuukausia, mikä johtaisi nälänhätään, kun tuotantokasvit kuolevat tai kärsivät suuresti, satoja menetetään ja eläimet menehtyvät. 

Sana "ydintalvi" viittaa juuri tähän: jopa keskellä kesää lämpötila laskisi reippaasti alle nollan, sade tulisi lumena ja vedet jäätyisivät. Voi vain kuvitella, mitä trooppisilla alueilla tapahtuisi ihmisille, jos pakkanen tulisi ja kestäisi kuukausia. 

Näin tapahtuisi jo kevyen luokan ydinsodassa, missä "vain" satakunta megatonnia räjäytettäisiin suurimpien kaupunkien päällä. 

Massiivisessa sodassa, missä yhteensä noin 5000 megatonnia räjähtäisi myös asuttujen alueiden ulkopuolella, tuloksena olisi vielä pitempään kestävän ydintalven lisäksi tappavaa radioaktiivisuutta laajoilla alueilla.

Sen jälkeen, kun pöly, savu ja tomu putoavat maahan ilmasta, ja Aurinko pääsee jälleen paistamaan, olisi sen säteily myös vaarallista, koska räjähdysten seurauksena otsonikerros olisi kärsinyt. Se, mitä säteily ja kylmyys ei olisi tappanut, Auringon voimakas ultraviolettisäteily surmaisi. 

Tuloksena olisi dinosaurusten häviämiseen verrattavissa oleva joukkotuho. Kauheaa tekstiä, ällistyttävän ikävä tulevaisuudenkuva. Ei mikään ihme, että ydinsodan pelossa olevassa maailmassa se sai osakseen paljon huomiota.

"Ydintalvi", Xavier Laviron

Xavier Lavironin kuva (Flickrissä), mikä antaa viitteitä vähän siitä, miltä ydintalvi voisi näyttää.

 

Heti artikkelin julkaisun jälkeen monet muut tutkijat löysivät päättelystä muutamia heikkouksia. Esimerkiksi sateet vähentäisivät pölyn määrää ilmassa nopeammin kuin tutkijaviisikko oli arvioinut. 

Mitä kunnollinen tutkija tekee tässä tilanteessa? Myöntää erehtyneensä ja tekee uuden arvion esiin nostettujen faktojen pohjalta. Sagan et al. kirjoittivatkin samaiselle Science-julkaisulle vuonna 1990 uuden artikkelin, missä ne esittivät ydintalven korjatun version.

Sen mukaan olennaisin eroavaisuus on se, että lämpötila ei laske aivan niin paljon kuin alkuperäisessä laskelmassa esitettiin. Arvio olisi keskileveysasteilla 10-20°C, eli kesällä keskimääräinen lämpötila ei laskisi pakkasen puolelle.   Paikallisesti lämpötila voisi kuitenkin pudota jopa 30°C, mikä tarkoittaisi tukevaa pakkasta.

Lisäksi artikkelissa oli nyt mukana arvioita sademäärien kehityksestä. Kyllä: nekin menisivät sekaisin.

Jos siis alkuperäinen kauhukuva ydintalvesta oli hieman väärä, ei tarkennettu kuvakaan ole mitenkään mieltä ylentävä. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun pohtii sitä, että maailmassa on edelleen riittävästi ydinaseita saamaan aikaan maailmanlaajuisen tuhon.