Tuskin oli Saturnuksen peittymiseltä Kuun taakse selvitty – tosin ainakin eteläisessä Suomessa tapahtuma jäi pilviverhon taakse – kun Neptunus jäi seuraavana päivänä Kuun kätkemäksi.

Jos Kuu ja planeetat vaeltaisivat taivaalla täsmälleen ekliptikan eli Auringon näennäisen reitin kohdalla, Kuu peittäisi planeetat taakseen joka kierroksella. 

Kuun rata on kuitenkin kallistunut yli viisi astetta Maan ratatasoon (eli ekliptikaan) nähden, planeettojenkin radat ovat kallellaan asteen tai pari. Siksi Kuu peittää planeettoja taakseen vain aika ajoin. Esimerkiksi Mars peittyy Kuun taakse helmikuussa, ja Venus syyskuussa.   

Siinä missä Saturnus näkyy helposti paljain silmin, Neptunus erottuu pienenä valopisteenä vain kiikarilla tai kaukoputkella. Kuun kulkeutuessa Aurinkokunnan uloimman planeetan eteen ei kiikarikaan riitä, sillä Kuu häikäisee vajaana puolikkaanakin niin, että peittymisen seuraaminen vaatii melko kookasta kaukoputkea.

Tammikuun 5. päivän sääennuste lupasi selkeää säätä jokseenkin siihen saakka, kun peittyminen alkaisi illansuussa parikymmentä minuuttia vaille viisi. Ja kas vain, lännestä alkoikin lipua pilvenriekaleita pian neljän jälkeen…

Vielä kymmenen minuuttia ennen h-hetkeä Kuun edessä oli ohutta pilveä niin, että kiertolaisemme ympärillä oli pieni kehä. Kuin ihmeen kaupalla pilvet kuitenkin kaikkosivat juuri sopivasti.

Ongelmia aiheutti myös taivaan valoisuus. Auringonlaskusta oli kulunut vain noin tunti, joten pimeys ei vielä ollut kunnolla laskeutunut. Se vaikeutti entisestään Neptunuksen erottamista Kuun kupeelta – eikä se erottunutkaan. Paitsi kuvissa ja niissäkin vain vaivoin.

Kuvauskalustona oli Nikon Z5 ja 150–600-millinen zoom-objektiivi maksimipolttovälillä. Räpsin viitisenkymmentä kuvaa erilaisilla asetuksilla, joista osuvimmiksi osoittautuivat 1/80 sekunnin valotusaika ja ISO-lukema 51 200.   

Näilläkin spekseillä Kuun taakse katoava Neptunus ikuistui vain pariin ruutuun, siinä kaikki. 

Jonkinlaista mittakaavaa ilmiölle antaa se, että tapahtumahetkellä Kuun etäisyys Maasta oli 372 230 kilometriä, Neptunuksen 4 514 292 200 kilometriä. Neptunuksen heijastama auringonvalo oli siis taivaltanut avaruudessa yli neljä tuntia ennen tallentumistaan kameran ccd-kennolle.

Nukuttaako aamuisin? Onko herääminen takkuista tervanjuontia? Jos vastaus on kyllä – kuten useimmilla epäilemättä on – ratkaisu voi löytyä retkeilystä.

Boulderissa sijaitsevan Coloradon yliopiston tutkijat värväsivät vapaaehtoisten ryhmän, joka lähti telttailemaan Kalliovuorille. Porukka eli luonnonvalon mukaisessa rytmissä ja ainoa keinovalon lähde oli iltanuotio. Viikon aikana saadut tulokset olivat hämmästyttäviä. Koehenkilöt heräsivät tuntia aikaisemmin kuin ennen reissua – ilman kellon tai kännykän pirinää.

Kyse ei ole siitä, että reippaat retkeilijät olisivat uuvuttaneet itsensä väsyksiin ja siksi uni olisi maittanut illalla aikaisemmin. Ratkaiseva tekijä oli melatoniini eli N-asetyyli-5-metoksitryptamiini, jota erittyy pääasiassa keskellä aivoja sijaitsevasta käpyrauhasesta.

Melatoniinin määrä säätelee ihmisen vuorokausirytmiä. Illalla pimeän laskeutuessa sitä alkaa erittyä enemmän ja elimistö valmistautuu nukkumaanmenoon. Aamuyöllä valon määrän kasvaessa melatoniinin määrä vähenee, kunnes aamulla uni ei enää maistu.

Luonnollinen unirytmi seuraa auringonnousun ja -laskun määräämää valoisuuden vaihtelua, mutta teknistyneessä maailmassamme keinovalot sotkevat rytmin tehokkaasti – sen lisäksi, että iso osa ihmisistä on illanvirkkuja luonnostaankin. Jos joutuu heräämään liian aikaisin, elimistössä oleva melatoniini tekee ihmisestä tokkuraisen ja kiukkuisen.

Telttailuviikon aikana koehenkilöt saivat päivän mittaan “valohoitoa” noin neljä kertaa enemmän kuin normaalisti eli työskennellessään sisätiloissa. Vaikutus oli lisäksi pitkäaikainen: retken seurauksena heidän sisäinen kellonsa oli aikaistunut kahdella tunnilla.

Tyypillinen toimistovalaistus on noin 1/500 keskikesän auringonpaisteesta, joten lyhyempikin aika ulkoilmassa auttaa. Jos telttailu ei kiinnosta tai siihen ei ole mahdollisuutta, aamun voi aloittaa reippaalla kävelylenkillä ja päivän mittaankin kannattaa mahdollisuuksien mukaan viettää enemmän aikaa auringonpaisteessa.

Kokonaan toinen juttu on se, miksi ihmisten edelleen pitäisi herätä ja nousta kukonlaulun aikaan…

Tutkimus on julkaistu Current Biology -tiedelehdessä 1.8.2013 ja siitä kerrottiin ScienceNews-sivustolla.