Maapallon kiertäessä Aurinkoa ja vuodenaikojen vaihtuessa sen mukaisesti myös tähtitaivas näyttää kiertyvän eri asentoon. Hitaasti, mutta varmasti iltaisin näkyvissä oleva osa tähtitaivasta muuttuu, kun tähtikuviot nousevat koko ajan aikaisemmin. 

Planeetat vaeltavat taivaalla omia reittejään, ja tulevat välillä vierailemaan aamutaivaalla, välillä iltataivaalla. Nyt syystalvella 2024 saamme ihastella erituisesti Jupiteria (kuten mm. Yllätysten joulukalenterissa kerrotaan).

Syystalvella näkyvät illalla mukavasti mm. nämä tähtikuviot:

Syystalven tähtitaivas: Sisilisko
Syystalven tähtitaivas: Kolmio
Syystalven tähtitaivas: Kaksoset
Syystalven tähtitaivas: Krapu
Syystalven tähtitaivas: Valaskala
Syystalven tähtitaivas: Härkä
Syystalven tähtitaivas: Ajomies
Syystalven tähtitaivas: Oinas ja Ilves

Otsikkokuvan valokuvaa on ylivalotettu luonnottoman paljon.

Sinivalas (Balaenoptera musculus) on tunnetusti maailman suurin, tai tarkemmin sanottuna massiivisin eläin. Se voi kasvaa jopa 30-metriseksi, mikä tekee siitä 1,5 kertaa VR:n uusimpien veturien pituisen ja 2-3 kertaa niitä painavamman.

Näillä mitoilla sinivalas ei kuitenkaan yllä pituuskisassa edes mitalisijoille.

Pronssille ponnistaa hiusmeduusa (Cyanea capillata). Suurimpien yksilöiden uimakellot voivat olla parimetrisiä ja pyyntilonkerot 36-metrisiä.

Eläimiä elää vakituisesti lähinnä Pohjois-Atlantilla, mutta ovatpa Itämeren suolapulssit tuoneet niitä joskus Suomeenkin.

Hiusmeduusan kevyestä kosketuksesta ei normaalisti ole ihmiselle vaaraa, sillä seurauksena tuleva kipu ja punotus rauhoittuvat helposti etikalla. Uidessa laajempi lonkeroihin sotkeutuminen voi kuitenkin olla vaarallista mahdollisen paniikin ja hukkumisvaaran vuoksi.

Pituuskisan hopeasijalle yltävät otukset, jotka lilluvat meressä vapaana ainoastaan poikasina.

Onnekkaat yksilöt, kuten Tetragonoporus calyptocephalus -lajin heisimato (yllä), päätyvät sitten jonkin hammasvalaan suolistoon, jossa ne viettävät loppuelämänsä lokoisasti loisien. Pisimmät mitatut yksilöt ovat olleet jopa 40-metrisiä, eli tuplasti pidempiä kuin suurimmat isäntäeläimensä kaskelotit. Leveyttä heisimadoilla on vain viisi senttiä.

Kultaa kuittaa kuitenkin eläin, jota voisi kutsua vapaasti suomentaen kengännauhadoksi. Se on heisimatoakin hoikempi mato, selvästi maailman pisin eläin. Niiden kerrotaan kasvavan jopa 55-metrisiksi, mutta leveyttä niillä on vaivaiset 0,5-1 cm.

Prinsessa Andromedaa uhannut ja sankari Perseuksen uljaasti päihittämä Valaskala on yksi taivaankolkkansa "vesitähdistöistä". Valaskala ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti valas – eikä valas tietenkään ole kala – vaan myyttinen merihirviö. Vanhoissa tähtikartoissa, joissa tähdistöille piirrettiin selkeät hahmot, Valaskala sai monenlaisia ulkomuotoja. Se kuvattiin joko tunnettujen merenelävien sekasikiönä tai tyystin mielikuvitukseen perustuvana kammotuksena, jollaisten aikoinaan arveltiin asuttavan maailman merien tuntemattomia laitoja. Jos tähdistön kirkkaimmat tähdet yhdistetään viivoilla perinteisestä poikkeavalla tavalla, saadaan hieman valasta muistuttava kuvio. Kuvittaja-kirjailija Hans Augusto Rey (1898–1977) laittoi vuonna 1952 ilmestyneessä kirjassaan The Stars: A New Way to See Them tähdistöhahmot uusiksi. Sieltä löytyy karttapiirroksessa “virallisen” kuvion rinnalla oleva Valaskalan tunnistettavampi versio. Kovin helposti merten suuri nisäkäs ei taivaalta kuitenkaan hahmotu. Osasyynä on se, että tähdistö on laaja ja sen eteläisimmät osat ovat Suomesta katsottuna matalalla lähellä horisonttia. Valaskalan tunnetuin kohde on kirkkaudeltaan muuttuva tähti o (omikron) Ceti eli Mira Ceti. Kirkkaimmillaan Mira Ceti eli "Valaan ihmeellinen" näkyy helposti paljain silmin. Se on silloin koko tähdistön kirkkain tähti. Suurimman osan ajasta tähti on kuitenkin niin himmeä, että sitä on vaikea löytää kiikarillakin. Mira Ceti on jättiläistähti, joka laajenee ja kutistuu säännöllisesti noin 11 kuukauden jaksoissa. Valaan ”ihmetähteä” on käytetty mahdollisesti myös kristillisessä symboliikassa. Säynätsalon kirkon alttarimaalauksessa, joka on Hanna Rönnbergin käsialaa (1860–1946), on kuvattuna tietäjien matka autiomaan halki kirkkaan tähden opastamina. Kaksiosaisen maalauksen alaosassa pyhä perhe on tallissa paimenten ja eläinten ympäröimänä. Taustalla olevasta oviaukosta siintää palanen yötaivasta ja joitakin tähtiä. Niiden muodostama kuvio muistuttaa Valaskalan tähdistöä ja sen keskellä on muita kirkkaampi tähti, kenties juuri Mira Ceti.