Ihmeteltävän sitkeästi isot messut pysyvät hengissä, kuten nämä Beriliinin kulutuselektroniikkamessut. Sadas messukerta ei ole ihan kaukana, sillä vuonna 2024 päästään sellaista ehkä juhlistamaan. Tänä vuonna paikalla on 1814 näytteilleasettajaa, kävijöitä oli viimeksi noin 250 000.
Messuilla on aikojen kuluessa julkistettu moni sellainen keksintö, joka ovat mullistaneet maailmaa, kuten C-kasetti tai CD-levy. Sitten on tietysti enemmän niitä, joista ei voi mainita mitään, koska kukaan ei niitä enää muista.
Berliinin 161 200 neliömetrin näyttelyhallit ovat siis taas täyttyneet tekniikan vempaimista. Kodinkoneet, hierontahärvelit ja automaattiset ikkunanpesulaitteet kilpailevat huomiosta yhdessä 8K OLED-televisioiden ja kukkapurkkeihin liitettävien bluetooth –antureiden kanssa, unohtamatta matkapuhelimia, pölynimureita tai robottikoiria.
Siis jokaiselle jotakin. Sulassa sovussa messuilla kiertävät niin koululaisryhmät kuin ikäihmiset sekä rasittuneen näköiset myyntimiehet, joiden päätehtävänä lienee pitää messuille rahdatut asiakkaansa tyytyväisinä ja varmistaa, että he edelleen saavat merkin X tuotteita kaupaksi.
Alla on ensimmäinen valikoimamme näistä tuotteista.