Video: tällainen levä taisi vallata olympia-altaan

Rion olympialaisten sukellusallas muutti omituisesti väriään: normaalisti sinertävä vesi oli muuttunut yön aikana vihreäksi. Järjestäjät eivät tienneet syytä, vaan vakuuttivat vain, ettei vesi ole haitallista urheilijoille. Todennäköisesti syynä tähän oli todennäköisesti levä.

10.08.2016

Se, että ulkona olevan altaan väri muuttuu vihreäksi, ei ole mitenkään tavatonta. Syitä tällaiseen on useita, mutta yleisimmin kyseessä on nopea leväkukinta. 

Etenkin olympia-altaan kaltaisissa oloissa, kun tuulta ei ole ja veden lämpötila on varsin korkea (jopa 32°C), voi altaan vesi tulla happamaksi ja altaan puhtaana pitämisessä käytetyn kloorin teho heiketä nopeasti.

Silloin vedessä olevat pienet levät alkavat lisääntyä nopeasti ja saavat aikaan veden värin muuttumisen. Levää ei ole paljon, mutta se saa aikaan selvästi vihreän värin.

Etenkin eteläisemmillä leveysasteilla tavalliset ulkouima-altaat voivat kokea saman kohtalon, kuten tässä videossa. Ukkosen jälkeen vesi on seisonutta ja lämmintä, jolloin se on muuttunut hetkessä vihreäksi. 

Veteen lisätään natriumvetykarbonaattia, jolloin pH laskee ja vesi tulee "kovemmaksi", jolloin levä saa nopeasti kyytiä ja väri muuttuu normaaliksi. Aikaa tähän kuluu vain pari minuuttia (kuten video näyttää).

Väristä ja levästä tässä määrässä sinällään ei ole haittaa, mutta saattaa ärsyttää silmiä.

On aika todennäköistä, että brasilialaiset ovat parhaillaan väriongelman kimpussa, eikä vastaavaa enää kisoissa tule tapahtumaan...