Ranskalainen VoltAero on kehittämässä hybridisähköistä Cassio-lentokoneperhettä, jonka ensimmäisten koneiden pitäisi päästä asiakkailleen ensi vuoden lopussa. Koneita valmistetaan Rochefortin lentoasemalle rakennetussa tehtaassa, joka otettiin käyttöön juhlallisesti 8. marraskuuta.
Jari Mäkinen oli paikalla ja pääsi myös tutustumaan yhtiön Cessna Skymasterista tehtyyn koekoneeseen, jolla on testattu ennen kaikkea VoltAeron omaa moottoripakettia sekä akustoa.
Oppaana itse yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Jean Botti.
Botti oli kymmenen vuotta sitten Airbusin sähkölento-ohjelman johtajana ja hänen tiiminsä teki kuuluisan E-fan -koekoneen. Koneen suunnittelija Didier Esteyne teki koneella myös huomioa herättäneen ensimmäisen sähkölennon Englannin kanaalin yli vuonna 2015.
Suunnitelmissa oli jopa sarjatuotanto ja eri kokoisia versioita.
Airbus peruutti hankkeen vuonna 2017 ja päätti keskittyä suurempiin hybridikoneisiin. Ensin tarkoituksena oli tehdä E-Fan X -koekone, mutta sittemmin yhtiö otti suuremman askeleen ja on nyt aikeissa saada ensimmäisen kunnollisen matkustajakoneen kokoisen vetysähköisen koneen valmiiksi vielä tämän vuosikymmenen aikana.
Airbusin nykyinen ZEROe -hanke on aivan erinomainen ja hyvin kiinnostava, mutta samalla pienemmille sähköisille sekä hybriditekniikkaa käyttäville koneille on myös tarvetta.
VoltAeron tarkoituksena on tehdä ensin viisipaikkaisen Cassio 330, sitten siitä kuusipaikkainen paineistettu versio Cassio 480, ja sen jälkeen 12-paikkainen liikennekoneversio.
Tilauksia koneille on jo yli 250 ja ensimmäiset koneet rullaavat ulos tästä marraskuun alussa vihitystä tehtaasta ensi vuoden lopussa.
Samasta aiheesta