Datalasit ovat jo täällä
10.04.2013

Kaikki puhuvat Google Glass -datalaseista, mutta samantyyppisiä laseja on jo saatavilla. Ne eivät ole vielä yhtä siroja ja silmälasimaisia kuin Googlen lasit, mutta etenkin urheilukäytössä aurinkolasien sisään kätkeytyvinä jo varsin päteviä.

Erilaisten suunnitelmien ohella kanadalainen Recon Instruments myy jo omia lasejaan yhteistyössä laskettelulasien valmistajien kanssa. Laatikkomaiset, kookkaat suojalasit kätkevät vielä kookkaan ja kulmikkaan näyttösysteemin hyvin sisälleen, mutta pian sama tekniikka on saatavilla myös sliipattuihin ja aerodynaamisiin pyöräilylaseihin.

Monet käyttävät pyöräilylaseja normaaleina urheiluaurinkolaseina, joten kohta voit nauttia virkistysjuomia terassilla samalla lasiesi kätkössä nettiä selaillen tai erilaisia (enemmän tai vähemmän tärkeitä) lisätietoja silmiesi edessä olevaan maisemaan lisäillen.

Pyöräilyversiota datanäytöstä ei ole vielä saatavilla, eikä siitä ole vielä tarkkoja tietoja, mutta se lienee saatavilla vielä ennen kesää. Pyöräilijöiden lisäksi esimerkiksi juoksijat, vaeltajat ja melojat voisivat käyttää laseja sellaisinaan.

Reconin laskettelulaseihin valmistaman laitteiston massa on 65 grammaa ja se tuo käyttäjänsä oikeanpuoleisen silmän alaosaan 428 x 240 -pikselisen värinäytön. Se ei peitä näkökenttää kuin osittain ja sitä katsoakseen pitää silmää kääntää erityisesti hieman alaviistoon. Pikaisen kokelun perusteella tuntuma näyttöön oli hyvä, eikä se haitannut muuta näkemistä - sen sijaan sen seuraaminen voi haitata muuta tekemistä, mutta se on asia erikseen...

Kooltaan näyttö on vain noin neliösenttimetrin kokoinen, mutta valmistajan mukaan se näyttää yhtä suurelta kuin 14-tuumainen tietokonenäyttö normaalilta työskentelyetäisyydeltä katsottaessa.

Laskettelulaitteistoissa on satelliittipaikannustoiminto ja systeemi voi näyttää ilmanpaineen, korkeuden, nopeuden, suunnan, kohoamis- tai laskeutumisvauhdin, kellonajan ja lämpötilan. Laite voi toimia yhdessä iOS- ja Android-sovellusten kanssa ja olla yhteydessä puhelimiin Bluetooth-linkin välistyksellä. Näyttöön voi myös linkittää ystävien laitteistoja, jolloin heidän sijaintinsa voi saada näkyviin näytölle.

Kuvaruutuun tulevia erilaisia näyttöjä ohjataan ranteessa olevalla ohjaimella ja niitä voi olla useita samaan tapaan kuin älypuhelimessa voi olla eri asioita kertovia näyttöjä. Lasien akku kestää noin kahdeksan tuntia ja ne voi ladata USB-portista tulevalla virralla.

Rinteille suunniteltu MOD Live -versio maksaa Yhdysvalloissa noin 300 dollaria, missä ei ole mukana vielä itse laskettelulaseja ja ranteeseen kiinnitettävää kauko-ohjainta. Pyöräilyversio maksanee aikanaan jotakuinkin saman verran.

Pyöräilydatalaseihin tulee edeltävien tietojen lisäksi todennäköisesti syketieto ja esimerkiksi polkemisen nopeus- ja tehomittaustiedot. Laskettelusysteemi on jo yhteensopiva Polarin Bluetooth-sykevöiden kanssa. Toivottavasti laitteistoon tulee myös liitäntämahdollisuus suosituille ANT+ -laitteille, jolloin myös muiden valmistajien sensoreita voitaisiin käyttää.

Toivottavasti mukaan saadaan mahtumaan myös kamera, sillä laseissa oleva pieni kamera olisi erinomainen paitsi jännien ajokuvien ja -videoiden ottamiseen, niin myös mahdollisissa onnettomuustapauksissa tapahtumien selvittelyyn.

Vaikka Reconin datalasit ovat vasta tarkoitettu tiettyyn käyttöön ja ovat ominaisuuksiltaan rajoitettuja, ne näyttävät myös minne elektronisten laitteiden integrointi on menossa: vähitellen emme enää varsinaisesti käytä esimerkiksi älypuhelinta silloin tällöin, kun otamme sen taskusta ja näppäilemme sitä, vaan se on päällä ja näkyvissä koko ajan. Kun laitteistoa voi vielä ohjata puheella näpyttelyn sijaan, on käytössämme jatkuvasti oma henkilökohtainen sähkösihteeri sekä internetin kautta koko maailma.

Googlen datalasit - ja muut vastaavat, kuten 4iiii - tulevat varmasti muuttamaan elämäämme ja pian pelkkä puhuminen kadulla kännykkään hands free -laitteiston kanssa tulee olemaan yhtä sympaattisen vanhanaikaista kuin vanhoissa kuvissa matkalaukun kokoisen kännykän nostaminen kokoushuoneen pöydälle.

Juttu perustuu Reconin tiedotteisiin ja nettisivuihin sekä useissa eri lähteissä (mm. Ray Makerin blogi) olleisiin tietoihin tulevasta versiosta.