Käytiin kavereitten kanssa mökkireissulla tunturimaisemissa. Perinteisistä perinteisimpään, mutta täysin epäviralliseen ohjelmaan kuuluivat klassiset Lapin-matkan elementit: hiihtämistä ja laskettelua (minä EN hiihtänyt ENKÄ lasketellut), avantouintia ja pilkkimistä, revontulten ihailua ja tähtitaivaan tarkkailua, hyvää ruokaa ja laadukasta juomaa.
Yhtenä – tosin koko päivän mittaisena – ohjelmanumerona oli moottorikelkkaretki. Tunturin rinnettä ylös ja toista alas. Aavaa järvenselkää pitkin katsastamaan verkkokalastajien hyistä puuhaa. Autiotuvalle ahmimaan eväitä ja taas ”tien” päälle.
Purevasta pakkasesta ja ajoviimasta huolimatta metrin paksuisessa turkishaalarissa ja tonnin painoisissa kelkkakengissä oli hikiset oltavat. Ja kovaa mentiin.
Ahkerasti käytetyt kelkkaurat hakkasivat kädet hetkessä tunnottomiksi, korkeat nietokset suhahtelivat vauhdilla vastaan ja molemmin puolin – onneksi – ohitse. Viimeisellä kilometrien mittaisella järvenselällä meno äityi jo niin hurjaksi, että nopeusmittarin lukemaa oli vaikea uskoa.
Miten viidenkympin vauhti voi tuntua näin kovalta? Pitkin matkaa oli vauhti jo vähän hirvittänyt, vaikka vanhana motoristina moiseen olisi luullut tottuneen. Mutta nyt oli pakko hidastaa vauhtia, kun kelkka tuntui lähtevän käsistä.
Tukikohtaan palattuamme vaihdoimme ajatuksia ja kokemuksia. En ollut ainoa, joka oli pitänyt menoa melkoisen haipakkaana. Kaikki ihmettelivät ääneen, miten vaatimaton viidenkympin vauhti saattoi tuntua niin hurjalta.
”Viidenkympin?” paikallinen opas tokaisi. ”Nämä on kanadalaisia kelkkoja ja mittarit näyttää maileja.”
Mitä tästä opimme? Emme juuri mitään, mutta vastaavanlaisesta yksikköerheestä löytyy esimerkki hiukan kriittisemmästäkin projektista. Syyskuussa 1999 NASAn Mars Climate Orbiter oli lähestymässä punaista planeettaa. Luotaimen oli määrä asettua Marsia kiertävälle radalle rakettimoottorinsa hidastamana.
Yhteys kuitenkin katkesi kriittisellä hetkellä ja luotain katosi. Myöhemmin selvisi, että lennonjohdossa tietokone oli käyttänyt – ohjelmointinsa mukaisesti – liikemäärän yksikkönä vanhaa paunasekuntia eikä SI-järjestelmän mukaista newtonsekuntia. Luotain päätyi liian lähelle Marsia, syöksyi planeetan kaasukehään ja tuhoutui.
Me selvisimme omasta yksikköerheestämme paljon vähemmällä. Ja halvemmalla.