Maailmanlopun kestävä kallioluola on yksi hurjimmista ihmiskunnan tekemistä paikoista

Huippuvuorilla sijaitsena siemenholvi on tänään huomion kohteena ainakin Huippuvuorilla ja Norjassa, sillä tämä todella omalaatuinen ja tärkeä luola täyttää kymmenen vuotta. Juhlallisuuden alkoivat tänään ja niiden kunniaksi kannattaa katsoa mitä luolassa nykyisin on.

25.02.2018

Tänään ja huomenna luolassa on kovasti poliittista kermaa ja päättäjiä, joiden jotkut toivoisivatkin jäävän sinne nalkkiin ikuisuudeksi.

Tärkeintä luolassa on kuitenkin siellä olevat siemenet: Huippuvuorten siemenholviin on tallennettu yli 5000 kasvilajin siemenet, yhteensä noin 800 000 yksittäistä siemennäytettä, joiden toivotaan säilyvän tulevaisuuteen kaikissa mahdollisissa olosuhteissa. 

Siksi holvi – jota kutsutaan myös Tuomiopäivän holviksi – sijaitsee hyvin pohjoisessa ja eristyksissä olevalla Huippuvuorten saaristossa.

Se on vain noin 1300 kilometriä pohjoisnavalta syvällä Huippuvuorten kallioperässä, eikä sinne noin vain mennä. Nyt meneillään olevat juhlallisuudet ovatkin yksi harvoista kerroista, kun sinne päästetään ulkopuolisia.

Holvin sisällä

Siemenpankin rakentamisen on kustantanut Norjan valtio, ja sen toiminnasta vastaa Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön ja useiden tutkimusjärjestöjen yhdessä perustama säätiö.

Sillä ei ole vakituisia työntekijöitä, koska se on suunniteltu sellaiseksi, ettei se vaadi henkilöstöä. 

Kuitenkin holvia käydään katsomassa noin kerran vuodessa, ja toisinaan siemeniä voidaan hakea sieltä pois ja uusia tuoda tilalle.

Vaikka holvi on kallion sisällä, on se itse asiassa 130 metriä merenpintaa korkeammalla. Sen sisäänkäynnin voi nähdä hyvin läheiseltä Longyearbyenin (Huippuvuorten pääkaupunki) lentokentältä. Sisäänkäynti on vain harmaa betoninen torvi, jota on kuitenkin elävöitetty norjalaisen taiteilijan Dyveke Sannen taideteoksella "Päättymätön seuraus".

Vaikka holvi on tehty kestämään "ikuisuuden", koki se vaurioita keväällä 2017, kun pooikkeuksellisen lämmin talvi ja runsaat sateet johtivat siihen, ettäholvin yhteystunneliin tulvi runsaasti vettä. Itse holvi näytteineen säilyi kuitenkin vahingoittumattomana.

Holvissa on myös noin 1500 näytettä suomalaisista kasveista.

Kaikkein eniten holvissa on vehnä- ja ohranäytteitä eri puolilta maailmaa. On tärkeää säilyttää merkittävien ruokakasvien siemeniä. Eri vehnälajien näytteitä on jo pelkästään yli 150 000 ja ohrasta liki 80 000 näytettä. 

Seuraavana tulevat durra (yli 50 000), tarhapapuja (yli 40 000), maissi (yli 35 000), lehmäpapu (yli 30 000) ja soija (yli 25 000). Perunoita, maapähkinöitä, kikherneitä, ruista, kauraa. alfalfaa ja monia papuja on myös 10 000 ja 20 000 välillä oleva määrä. 

Alla on video holvista, ja vaikka video on norjankielinen, näyttää se hyvin millainen paikka oikein on.