Tarinan mukaan Fijin luota eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä löydettiin merenneito 1800-luvun alussa.

Amerikkalainen merikapteeni Samuel Barrett Edes osti tämän japanilaisilta kalastajilta vuonna 1822 kuuden tuhannen dollarin hintaan. Hän antoi sen – maksua vastaan tietysti – näytteille asetettavaksi Lontooseen.

Kun Edes kuoli, hänen poikansa myi merenneidon Moses Kimball -nimiselle Bostonin museon edustajalle vuonna 1842 ja hän tarjosi sitä New Yorkiin tuolloin kuuluisaan Phineas Taylor Barnumin kuriositeettimuseoon.

P.T. Barnumina tunnettu showmies esitteli museossaan kaikenlaisia omituisia eläimiä ja olioita ympäri maailman, ja koska tuohon aikaan kaikenlaisia kummallisuuksia ei tarjottu suoraan olohuoneeseen television kautta, oli museo hyvin suosittu.

Barnum halusi selvittää omituisen merenneidon autenttisuuden, mutta kukaan hänen kutsumistaan tutkijoista ei osannut sanoa mikä ihme merenneito oli. Sitä ei pystytty varmentamaan oikeaksi merenneidoksi, mutta ei myöskään todistamaan, etteikö se mahdollisesti voisi olla. Joka tapauksessa Barnum oli vakuuttunut siitä, että merenneito olisi suosittu ja vuokrasi sen Kimballilta huimaan 12,50 dollarin viikkohintaan.

Jotta tieto merenneidosta olisi kiirinyt joka puolelle, lähetti Barnum sanomalehdille sepitettyjä kirjeitä, joissa hän kuvaili tohtori J. Griffinin Etelä-Amerikasta tuomaa omituista eläimen muumiota, jota hän piti hotellihuoneessaan. Oikeasti Griffin oli Barnumin avustaja, joka tosiaan asui muumion kanssa hotellissa New Yorkissa, ja näytti sitä siellä kiinnostuneille. Erityisen ihmeissään oli hotellin johtaja, joka kutsui paikalle myös toimittajia.

Näin "Fijin merenneito" sai julkisuutta ja Griffin "suostui" antamaan löytönsä näytteille lyhyeksi ajaksi ja pienelle yleisölle, ja lopulta myös esille Amerikan luonnonhistorialliseen museoon.

Dollarit mielessään Barnum oli painattanut jo siihen mennessä 10 000 kuvitettua kirjasta merenneidoista yleisesti ja erityisesti tästä muumiosta sekä sen tarinasta.

Yllättäen lyhyen näyttelyn jälkeen muumio katosi; todennäköisesti se tuhoutui "vahingossa" tulipalossa.

Sittemmin on selvinnyt, että japanilaiset ja Itä-Intian saariston kalastajille on pitkä perinne tällaisten uskonnollisten esineiden valmistamisessa. Yleensä niissä yhdistetään apinan yläruumin suuren kalan pyrstöosaan, usein hyvinkin taitavasti. Esimerkiksi tässä esillä olleessa "muumiossa" oli kalan pyrstöön liitetty turkkia, mikä teki siitä uskottavan näköisen.

Barnumin esittelemä merenneitomuumio ei ollut myöskään mikään poikkeus. Esimerkiksi otsikkokuvana on vastaavan kaltainen muumio, joka oli esillä Intiassa. Tarinoita muumioituneista merenneidoista on ollut eri puolilla koko 1900-luvun ajan (ja kenties aikaisemminkin) ja toistuvasti yhä edelleen jostain ilmestyy erilaisia eläinten yhdistelmiä, joiden väitetään olevan "puuttuvia renkaita" tai muuten mullistavia. Onneksi nykyisin niiden paljastaminen huijauksiksi on erittäin helppoa ja nopeaa.

Alla on vielä piirros alkuperäisestä Fijin merenneidosta.