Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Pisan torni pelastajarobotin käsissä
Jari Mäkinen
26.09.2015

Walkman-robotti Pisassa

Päivän kuvaPerjantaina vietettiin ympäri keskisen Euroopan "Tutkijoiden iltaa", eli yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijat avasivat oviaan ja tulivat myös turuille sekä toreille kertomaan tekemisistään.

Näin tapahtui myös Pisassa, Italiassa, missä koko aukio kuuluisan Pisan tornin ympärillä muuttui tiedetoriksi. Mukana siellä oli myös Pisan yliopiston robotiikan tutkimuslaitos, joka kantaa skoottereistaan tutun yhtiön perustajan pojan Enrico Piaggion nimeä. He toivat näytille Walkman-nimisen robotin, joka on suunniteltu toimimaan pelastajana erilaisissa onnettomuustilanteissa. Tukevatekoinen ja autonominen robotti pystyy toimimaan esimerkiksi maanjäristyksen jälkeen raivaustöissä tai ydinvoimalaonnettomuuksissa – tilanteissa ja paikoissa, minne ihmiset eivät voi mennä paikalle.

Walkman on ihmisen kokoinen: pituutta metri ja 85 senttiä, massaa 100 kiloa. Se pystyy toimimaan yli tunnin ajan yhdellä latauksella. Jännittävää robotissa on se, että se pystyy kävelemään ja myös ajamaan autoa. Se voi käyttää ihmisille tarkoitettuja työkaluja ja sen pystyy muutenkin tekemään kahdella robottikädellään sellaista, mitä ihminen voisi tehdä.

33 moottorilla varustetun robotin "yläruumis" voi kääntyä 180°, joten se voi toimia hyvin ahtaissa paikoissa. Sen "päässä" on luonnollisestikin kameroita ja antureita, joiden kautta sitä voidaan käyttää etänä.

Lisää tietoa Walkmanista on tutkimuslaitoksen nettisivuilla (italiaksi) ja kuvia tutkijoiden yöstä on mm. täällä.

Samasta aiheesta

Maailman upein dinosaurusmuseo
Maanjäristyksiä Zürichissä
Kuuluisa sohva, eli kallonkutistajan luona Wienissä
Alma on aivan sumussa – todellisuus näyttää aivan toiselta kuin kauniit kuvat
Kemiallinen joulukalenteri 26/24: Mikrobien juhlaa (bonusluukku)

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Jutturuletti
Suomalaisille suuri fuusioenergian robotiikkasopimus
Sateenkaaren seitsemän väriä
Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved