Suomalainen HALI voittoisana
27.10.2015

Satelliittinavigointi on osa arkista elämää ja tulee yhä olennaisemmaksi osaksi koko ajan.

Paikannustietojen käyttö tarjoaa myös aivan uusia mahdollisuuksia erilaisiin palveluihin - ja myös monenlaiseen tuottoisaan liiketoimeen. 

Siksi joka vuosi järjestetään Eurooppalainen satelliittinavigointikilpailu ESNC, joka eräs tehtävistä on juuri löytää aivan uudenlaisia tapoja käyttää navigointitietoja. 

Taustalla on osaltaan eurooppalaisen Galileo-navigaatiojärjestelmän käyttöönotto, joka tarjoaa pian amerikkalaista kilpailijaansa, alkuperäistä GPS-systeemiä tarkemman paikannusmahdollisuuden myös täällä pohjoisessa, mutta pääpaino on minkä tahansa navigaatiotiedon käyttö uudella tavalla. 

Erityisesti kilpailussa etsittiin sovelluksia ja ideoita, miten hyödyntää Galileo-satelliittijärjestelmän lähinnä viranomaisille rajattua PRS-palvelua.

Erikoispalkinto Ouluun

Voittajien joukossa on hyvinkin yllättäviä hankkeita. 

POSEIDRONKoko kilpailun voittajaksi valittiin espanjalaisryhmän suunnitelma kauko-ohjattavien lennokeiden ja nelikopterien käyttämisestä onnettomuustapauksissa etsintöihin ja pelastustoimiin. Tämä POSEIDRON-systeemi (piirros oikealla) luottaa pitkälti satelliittipaikannukseen ja pystyy toimimaan pitkiäkin aikoja hankalissa. 

Pääpalkinnon lisäksi viime viikolla Berliinissä pidetyssä konferenssissa annettiin myös erikoispalkintoja, joista yksi tuli Suomeen.

Oulussa kehitetyn HALI-järjestelmän koko nimi Always Green Traffic Signals for Emergency Vehicles kertoo jo mistä on kyse: se ohjaa automaattisesti liikennevalot vihreiksi, jolloin hälytysajoneuvot voivat ajaa kohteeseensa mahdollisimman nopeasti. 

Lisäksi matkanteko on turvallisempaa, koska punaisia päin ajaminen vähenee.



Palkinnon myötä HALI on ehdolla PRS-toiminnon hyödyntäjäksi ensimmäisten joukossa. Kansainvälisen pilottihankkeen valmistelu päätettiin aloittaa suomalais-saksalaisena yhteistyönä.

HALI toimii tällä hetkellä kaikissa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikennevaloissa. Järjestelmää ollaan parhaillaan ottamassa käyttöön Tampereella. Kuopio on aloittamassa järjestelmän pystyttämisen ensi vuoden alussa.

Neuvottelut usean muun kaupungin kanssa ovat käynnissä, joista osa on myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Seuraava versio HALI-järjestelmästä toteutetaan kansallisena TEKESin rahoittamassa CyberWI-hankkeessa, jonka jälkeen mikä tahansa kaupunki voi liittyä siihen helposti ja kustannustehokkaasti. 

Järjestelmä on avoin tuote viranomaisille ja avoin ekosysteemi yrityksille, jotka tekevät käytännön työn. HALI:sta voi tulla jopa standardin kaltainen tuote sekä hälytysajoneuvoihin että liikennevaloihin. 

HALI-palkintoOikealla olevassa kuvassa ovat Kalle Arola Elektro-Arola Oy:stä (vas.) ja Jukka Talvi Oulun kaupungilta (oik). Kuvaaja Anne Kreuz Fotografie.

Muut ryhmän jäsenet ovat Jukka-Pekka Alanissi Imtech Traffic & Infra Oy:stä, Antti Koponen Virve Tuotteet ja Palvelut Oy:stä ja Joni Jämsä Centria Ammattikorkeakoulusta. 

Muita jännittäviä ideoita

Oululaisten lisäksi viisi muuta tiimiä sai erikoispalkinnot.

Espanjalaissovellus käsitteli avointa “esineiden navigaatiosysteemiä”, joka olisi vähän kuin ns. esineiden internet, paitsi että tavarat tietäisivät koko ajan mikä on niiden sijainti.

Eräässä voittajasovelluksessa hahmoteltiin erittäin edullista, kompaktia, käyttäjäystävällistä reaaliaikaista paikannuslaitetta, joka kykenee senttimetrien paikannustarkkuuteen.

Saksalaisryhmä ideoi puolestaan myös veden alla toimivaa paikannussysteemiä, jolla on hauska nimi: MUPS, eli Mobile Underwater Positioning System.

Hollantilaiset puolestaan keksivät tavan, jolla sydäninfarktipotilaan tarkka sijainti saadaan nopeasti välitettyä ambulanssille.

Toinen ryhmä Alankomaista kaavaili pienten, edullisten paikannuslaitteiden käyttämistä Itä-Afrikassa kipeästi kaivattavan sateen ennustamiseen. Laitteet keräisivät tietoa ilmassa olevan, mahdollisesti satavan vesihöyryn määrästä

Artikkelissa on käytetty osalähteenä Oulun kaupungin tiedotetta.