Olemme Tiedetuubissa seuranneet tiiviisti Tiangong-1:n putoamista alaspäin radallaan siitä alkaen, kun sen hallitsematon maahanpaluu oli todennäköinen.

Lennonjohto menetti aseman hallinnastaan noin kaksi vuotta sitten, mistä alkaen se on tullut hitaasti alaspäin radallaan. Ilmakehän rippeet hidastavat hieman satelliittien kiertoratanopeutta, ja siksi ilman rakettimoottorilla tehtäviä pieniä ratakorjauksia satelliitit putoavat luontaisesti alas.

Mitä alemmalla kiertoradalla satelliitti on, sitä enemmän sen nopeus hidastuu ja sitä nopeammin se putoaa alaspäin. Nyt nähtävästi Tiangongin tapauksessa tämä lopun loppu on alkamassa, ja viime päivien korkea Auringon aktiivisuus on tuonut lisämausteensa tilanteeseen, koska viimeaikaista voimakkaampi säteily ikään kuin paisuttaa ilmakehän yläosia korkeammalle.

Aprillipäivänä saattaa näkyä komeita kiinalaisia "ilotulituksia", jos vain sattuu olemaan oikeassa paikassa. Kiinan 8,5-tonninen avaruusasema Tiangong-1 on viimein putoamassa maahan. Se on sinnitellyt radallaan yllättävän pitkään, sillä alunperin sen piti tuhoutua jo vuodenvaihteessa.

Arvio voi tosin mennä muutaman päivän sinne tai tänne. Aerospace Corporation ennustaa putoamisen sattuvan 31.3.–3.4., Euroopan avaruusjärjestön hieman vanhempi arvio taas kertoi sen tapahtuvan 29. ja 9. päivän välillä.

Asema alkanee hajota kunnolla noin 70–80 kilometrin korkeudella. Tapahtuman saattaa pystyä näkemään noin 500 kilometrin päästä.

Kyseessä oli siis täysin normaali tapahtuma ja vastaavia toisen vaiheen tuhoutumisia ilmakehässä on havaittu moneen kertaan aikaisemminkin. Harvoin tapaus vain näkyy näin hienosti – ja kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun Falcon 9:n toisen vaiheen aikaansaama valoilmiö on näkynyt Suomessa näin upeasti. Selkeä sää luonnollisesti auttoi tässä kovasti.

Rakettien ylimmät vaiheet ohjataan syöksymään ilmakehään ja tuhoutumaan siinä, jotta ne eivät jäisi avaruusromuna kiertämään maapalloa.

Valoilmiö alkoi taivaalla noin klo 19.05, mikä osuu juuri sopivasti Falcon 9:n laukaisuajan kanssa yhteen: kun raketti nousi lentoon Kaliforniasta klo 16.17 Suomen aikaa ja suuntasi kohti etelää, oli se vajaan kahden kierroksen jälkeen (yksi kierros ympäri maapallon kestää noin puolitoista tuntia) juuri seitsemän tienoilla Norjan pohjoispuolella.

Siellä rakettimoottori käynnistettiin jarrutuspolttoon ja tämä näkyi hyvin. Lento jatkui edelleen kohti Alaskaa ja vaihe tuhoutui lopulta pudotessaan ilmakehään Tyynen valtameren päällä Aleuttien luona.

Polttoja oli itse asiassa kaksi, joista tämä oli viimeinen, pitempi sellainen.

Satelliitti laukaistiin maapallon napojen kautta kulkevalle polaariradalle, joten myös lennolla viimeisen kyydin antanut toinen vaihe lensi ensin Etelämantereen päälltä kohti pohjoista ja suuntasi sieltä jälleen etelään, kunnes lopulta tuhoutui Tyynen valtameren päällä.

Noin 10 metriä pitkä ja massaltaan 8,5 tonnia oleva Tiangong-1 on kiinalaisten ensimmäinen avaruusasema. Se laukaistiin avaruuteen vuonna 2011 ja yksi miehittämätön alus sekä kaksi taikonauttien lentoa kävi sillä vierailemassa, ennen kuin aseman seuraaja Tiangong-2 lähetettiin kiertoradalle syksyllä 2016.

Ykkönen oli tarkoitus ohjata alas tuhoutumaan Maan ilmakehässä hallitusti Tyynen valtameren eteläosien päällä, sillä näin suuresta kappaleesta selviää varmasti palasia pinnalle saakka. Ilmakehän kitkakuumennus ei riittäne tuhoamaan esimerkiksi rakettimoottorien tai polttoainesäiliöiden tukevatekoisia osia tai suurimpia metallikappaleita, kuten vaikkapa telakointiportteja. 

Niiden rippeet ja koko joukko muita pieniä osia putoaa siis varmaankin pinnalle saakka.

Kun pudotus tehdään hallitusti, on eteläinen Tyyni valtameri valittu hautausmaa-alueeksi siksi, että siellä on erittäin vähän liikennettä ja se on suuri, turvallinen merialue. Esimerkiksi Kansainväliseltä avaruusasemalta lähtevät kertakäyttöiset rahtialukset ohjataan putoamaan sinne, ja myös avaruusasema Mir – suurin koskaan Maahan pudotettu rakennelma – suunnattiin putoamaan tuolle hautumaa-alueelle.

Ongelmana nyt kuitenkin on se, että Tiangong-1:n putoaminen ei tapahdu hallitusti. 

Kummallinen avaruusromukappale WTF, eli oikealta nimeltään WT1190F törmäsi maapalloon tänään aamulla täsmälleen ennusteiden mukaisesti. 

Se iskeytyi Maan ilmakehään klo 8:18 Suomen aikaa 39 600 kilometrin tuntinopeudella noin 100 km Sri Lankan eteläpuolella.

Yllätyksenä tämä putoaminen ei tullut (vaikka tiedotusvälineistä sen kuvan saattoi saadakin), sillä kappale havaittiin ensimmäisen kerran jo 18. helmikuuta vuonna 2013.

Niinpä putoamispaikka pystyttiin laskemaan varsin tarkasti etukäteen, ja siksi paikalla oli kansainvälinen tutkijaryhmä lentokoneessa  kuvaamassa putoamista. Tällaisten maahanpaluiden tutkiminen auttaa ymmärtämään aina paremmin sitä, miten kappaleet käyttäytyvät ilmakehän kitkakuumennuksessa ja miten ne hajoavat milläkin korkeudella. 

Otsikkokuvassa tutkijat säätivät kameroita koneessa ennen havaintolentoa.

Erityisen kiinnostavan tästä kappaleesta teki se, että se oli erittäin todennäköisesti ihmisen tekemä. Mitä todennäköisemmin WT1190F on peräisin geostationaariradalle satelliitin laukaisseesta kantoraketista ja se on ollut hyvin soikealla radalla Maan ympärillä vuodesta 2009 alkaen.

Kaksi kertaa pahaenteisesti hiljentynyt, mutta kosmisen kuoleman kourista taas henkiin herännyt pieni, kokeellinen aurinkopurjesatelliitti on nyt lopullisesti sammunut. Se putosi suunnitellusti Maan ilmakehään jo viime sunnuntaina illalla noin kello 20:23 Suomen aikaa. 

Putoaminen tapahtui Atlantin valtameren päällä Etelä-Amerikan ja Afrikan välissä. Aivan tarkkaa aikaa ja paikkaa ei tiedetä, koska tätä pientä satelliittia ei ole seurattu yhtä hyvin kuin suurempia satelliitteja. Tapauksesta tiedotettiin toissapäivänä.

Amerikkalaisen avaruusharrastajien järjestön Planetary Societyn rakentama satelliitti laukaistiin avaruuteen yhdessä Yhdysvaltain kokeellisen minisukkulan kanssa 20. toukokuuta ja se onnistui onnenkantamoisten jälkeen avaamaan ohuesta muovikalvosta tehdyn aurinkopurjeensa kesäkuun 7. päivänä. Näin ollen lennon kesto oli 25 vuorokautta, mikä oli varsin tarkasti ennakkoon arvioitu aika; matalalla kiertoradalla olevat kappaleet putoavat nopeasti alas ilmakehän yläosien ohuen kaasun hidastamina, ellei niitä pidetä rakettimoottorin avulla radallaan.

Lennon tärkein tehtävä oli juuri purjeen avaaminen, sillä samanlaista periaatetta käytetään toisessa, suuremmassa satelliitissa, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen ensi vuonna. Sen tehtävänä on varsinaisesti käyttää purjetta aurinkotuulen avulla liikkumiseen.

Pieni satelliitti osoitti temperamenttiaan myös aurinkopurjeen avaamisen jälkeen. Sen jälkeen, kun satelliitin yhdellä puolella olevilla kameroilla oli saatu kuvia avoimesta purjeesta, ei toiselta puolelta enää kuvia saatu lainkaan, koska LightSail lopetti reagoimasta lennonjohdon käskyihin. Sen radiolähetin alkoi lähettää tietoa sisältämätöntä omituista, jatkuvaa signaalia, ja sitä huutaen satelliitti syöksyi Maan ilmakehään sekä tuhoutui siinä ilman kitkakuumennuksessa.

Näin pienestä ja kevyestä satelliitista ei jäänyt jäljelle muuta kuin kuumuudessa syntynyttä palokaasua.