Parker-luotain lähes sukelsi Aurinkoon – ja selvisi hengissä

Parker-aurinkoluotain Nasan piirroksessa
Parker-aurinkoluotain Nasan piirroksessa
Parker Solar Probe kuvattuna juuri ennen laukaisuaan elokuussa 2018.
Jari Mäkinen

Nasan Aurinkoa tutkiva luotain liippasi joulun aikaan hyvin läheltä tutkimuskohdettaan, ja selvisi tästä lähes kamikaze-tyyppisestä tempusta hengissä (kuten odotettiinkin).

Aurinkoa tutkii parhaillaan kaksi luotainta lähietäisyydeltä: Nasan Parker Solar Probe ja Euroopan avaruusjärjestön Solar Orbiter. 

Kumpikin näistä kiertää Aurinkoa planeettojen tapaan radoilla, jotka tuovat ne aina välillä hyvin lähelle Aurinkoa. Koska luotaintlen tutkimuslaitteet ja lentoradat on suunniteltu toisiaan täydentäviksi, hoitaa Nasan luotain lähemmän tutkimisen ja eurooppalaisluotain katselee kauempaa.

Nyt jouluaattona 2024 Parker-luotain teki toistaiseksi kaikkein läheisimmän Auringon ohilennon. Kello 13.53 Suomen aikaa sen etäisyys Auringon pinnasta oli vain 6,1 miljoonaa kilometriä.

Koska Auringon halkaisija on noin 1,4 miljoonaa kilometriä, tapahtui ohilento hyvin läheltä.

Auringolla ei ole kiinteää pintaa, vaan höttöisä välialue, missä turbulenttisen, kuuman kaasun tiheys muuttuu noin 500 kilomerin paksuisessa kerroksessa läpinäkyväksi. 

Tuon "pinnan" päällä on laaja kaasukehä, jota kutsutaan koronaksi. Silläkään ei ole tarkkaa yläpintaa, vaan se vain hiipuu vähitellen avaruuteen muuttuen aurinkotuuleksi. Karkeasti koronan tiiveimmät osat kurottavat kuitenkin noin kahdeksan miljoonan kilometrin päähän Auringon näkyvästä pinnasta.

Parker siis hujahti nyt koronan lävitse – kuten se teki jo edellisilläkin kerroilla, kun se on tullut radallaan lähelle Aurinkoa. Luotain kiertää Auringon noin 88 vuorokaudessa, ja syyskuusta 2023 alkaen se on ollut perihelissä (ratansa Aurinkoa lähimmässä kohdassa) noin 7,26 miljoonan kilometrin päässä.

Ratansa kaukaisimmassa kohdassa luotain on etääntyy Auringosta Venustakin kauemmaksi. Itse asiassa Venusta käytettiin hyväksi radan muuttamiseen tätä läheisintä ohistusta varten marraskuun 6. päivänä, jolloin se ohitti Venuksen vain 317 kilometrin etäisyydeltä – siis lähes sen pilvipintaa hipoen.

Tämänhetkisen lentosuunnitelman mukaan Parker tekee vielä neljä lähiohitusta (22. maaliskuuta, 19. kesäkuuta, 15. syyskuuta ja 12. joulukuuta) ennen kuin sen ensisijainen tehtävä päättyy.

Jos luotain on näiden jälkeen vielä toimintakuntoinen, sen todennäköisesti annetaan jatkaa vielä tutkimuksiaan. Toimivaa ja ainutlaatuisia havaintoja tekevää luotainta ei kannata sammuttaa.

Parker Solar Probe kuvattuna juuri ennen laukaisuaan elokuussa 2018.

Aurinko lämmittää luotainta erittäin voimakkaasti lähiohituksen aikana. Siihen kohdistunut paahde oli nyt joulu aikaan noin 457 kertaa voimakkaampi kuin on Auringon lämpöteho täällä maapallon luona. 

Siksi Parker-luotaon on suojattu 2,3 metriä halkaisijaltaan olevalla 11,4 cm paksulla lämpösuojalla, joka kestää noin 1370°C:n lämpötilan ja auttaa pitämään luotaimen sisällä olevat laitteet alle 30°C:n lämpötilassa.

Lähiohituksen aikana Aurinko itse häiritsee niin voimakkaasti yhteydenpitoa luotaimeen, että siihen ei voitu olla yhteydessä. Se oli ohjelmoitu tekemään ennalta tutkimuksensa ja ottamaan yhteyttä pahimman kuumennuksen jälkeen 27. joulukuuta.

Ja yhteys onnistuttiin palauttamaan. Tietojen lataaminen tältä jouluiselta ohilennolta alkaa aikaisintaan 1. tammikuuta uuden vuoden puolella.

Matkaan luotain lähetettiin elokuussa 2018.

Avaruuskivi lentää läheltä huomenna Jari Mäkinen Ma, 14/05/2018 - 23:43
2010 WC9 kuvattuna vuonna 2010. Kuva: Northolt Branch Observatories
2010 WC9 kuvattuna vuonna 2010. Kuva: Northolt Branch Observatories
Jari Mäkinen

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa ison liikennelentokoneen kokoinen asteroidi tulee hyvin lähelle maapalloa: etäisyyttä klo 01.05 yöllä on vain puolet Maan ja Kuun välisestä keskimääräisestä välimatkasta. Vaikka se tulee lähelle, ei siitä ole meille mitään haittaa – päinvastoin.

Kyseessä on asteroidi 2010 WC9, ja kuten nimi antaa ymmärtää, se löydettiin jo vuonna 2010.

Tarkalleen ottaen amerikkalainen taivasta koko ajan tarkkaileva Catalina Sky Survey äkkäsi sen taivaalta 30. marraskuuta 2010 ja siitä tehtiin havaintoja vajaan viikon ajan tuolloin. 2010 WC9 oli hyvin heikkovaloinen (magnitudi vain 21,8), joten se hävisi näkyvistä jo joulukuun 2010 alussa, mutta onneksi sen rata ehdittiin laskettua likimääräisesti.

Laskelmien mukaan se tuli uudelleen Maan lähelle nyt 14. toukokuuta 2018 tienoilla. Asteroidi tulikin näkyviin uudelleen viime viikolla, 8. toukokuuta, ja uudet havainnot auttoivat määrittämään sen radan varsin tarkasti.

 

Kun 2010 WC9 on lähimmillään Maata 15. ja 16. toukokuuta välisenä yönä klo 01.05 Suomen aikaa, on sen etäisyys meistä 203 000 kilometriä. Tämä hieman yli viisi kertaa kauempana kuin geostationaariset satelliitit ja likimain puolet Kuun etäisyydestä. 

Läheltä meitä vilistää kohtalaisen usein kappaleita, sillä näin läheltä tai lähempää kulkee tänä vuonna (nyt tiedossa olevien kappaleiden mukaan) 16 muutakin asteroidia. Ne ovat kuitenkin viime kuussa ohi lentänyttä 2018 GE3 -asteroidia lukuun ottamatta varsin pieniä, halkaisijaltaan muutamasta metristä pariinkymmeneen metriin. 

2010 WC9 on 2018 GE3:n tapaan arviolta satametrinen, noin 42 – 136 metriä. Todennäköisimmin se on juuri siitä puolivälistä, noin 70 metriä. 

Suuri haarukka arviossa johtuu siitä, että kappaleesta ei ole muuta tietoa kuin sen kirkkaus ja kun sen sekä etäisyyden perusteella arvioidaan kappaleen kokoa, on määräävä tekijä kappaleen pinnan kirkkaus. Tästä on olemassa erilaisia arvioita, jotka vaikuttavat siis suoraan arvioon kappaleen koosta.

Taivaanmekaniikan avulla sen sijaan on helppo laskea kappaleen nopeus: se viilettää ohilennon aikaan 46 1809 kilometrin tuntinopeudella. Lähimmillään ollessaan se on Etelämantereen päällä ja näkyy parhaiten eteläisestä Afrikasta ja Etelä-Amerikasta katsottuna.

Sen kirkkaus on parhaimmillaan noin +10 magnitudia, eli vaikka paljain silmin sitä ei voi nähdä, on se "helppo" kohde kaukoputkille. Sana helppo on sitaateissa siksi, että 2010 WC9 liikkuu hyvin nopeasti taivaalla; se viilettää Riikinkukon tähdistössä nopeimmillaan 0,22° minuutissa. Tämä tarkoittaa noin täydenkuun halkaisijan mittaista matkaa parissa minuutissa.

2010 WC9 kiertää Auringon noin 1,12 vuodessa (409 vrk) ja on radallaan lähimmillään Aurinkoa vain 0,78 Maan ja Auringon etäisyyden päässä siitä. Kauemmillaan matkaa Aurinkoon on 1,39 AU (siis Maan ja Auringon välinen matka, eli noin 150 miljoonaa kilometriä). Soikea rata on siis jotakuinkin hieman yli Venuksen radan ja vähän alle Marsin radan välissä.

Vaikka asteroidi tulee nyt näin lähelle, ei siitä ole näillä näkymin pienintäkään haittaa meille ainakaan 300 seuraavaan vuoteen. Ja vaikka tämä törmäisi Maahan, ei tuloksena olisi kuin paikallista tuhoa.

Lähiohitus on itse asiassa kiinnostava, koska jälleen kerran kohtalaisen kokoista asteroidia voidaan tutkia tarkasti Maan päällä ja kiertoradalla olevilla havaintolaitteilla. 

*

Otsikkokuvassa on 2010 WC9 kuvattuna vuoden 2010 ohilennon aikana. Kuva: Northolt Branch Observatories.

Outo punainen tähti kävi lähellä 70 000 vuotta sitten

Outo punainen tähti kävi lähellä 70 000 vuotta sitten

Kerroimme kolme vuotta sitten Scholzin tähdestä, himmeästä punaisesta kääpiötähdestä, joka lensi aurinkokunnan läpi kosmisesti katsottuna ihan äskettäin. Nyt tästä tapauksesta on saatu lisätietoa.

 

Jari Mäkinen
21.03.2018

Tähti on nimetty löytäjänsä Ralf-Dieter Scholzin mukaan, vaikkakin sen alkuperäinen koko nimi on WISE J072003.20-084651.2.

Nimi kertoo sen, että tähden löysi WISE-infrapunasatelliitti (Wide-field Infrared Survey Explorer). Näin tapahtui jo vuonna 2013, mutta vasta vuonna 2015 tapahtumaan herättiin kunnolla. Silloin tätä nyt noin 20 valovuoden päässä olevaa tähteä alettiin havaita ja sen liikerataa tutkimalla saatiin nopeasti varmistus siitä, että tähti todellakin tuli 70 000 vuotta sitten hyvin lähelle.

Nähtävästi se jopa kulki Aurinkoa ympäröivän ns. Oortin pilven läpi ja sai aikaan sen, että sieltä sinkoontui paljon komeettoja ulos aurinkokunnasta ja kohti sisempää planeettakuntaa.

Nyt ohituksesta on saatu lisää tietoa, sillä juuri julkaistussa tutkimuksessa on käyty läpi 340 ns. hyperbolisella radalla olevaa kohdetta. Niiden liike kertoo siitä, että ne ovat joko saapumassa tähtienvälisestä avaruudesta kohti Maata tai pakenemassa aurinkokunnasta kohti ulkoavaruutta niin suurella nopeudella, etteivät ne enää tule takaisin.

Tämäkin viestii siitä, että Scholzin tähti olisi tosiaankin suhahtanut ohitsemme tuolloin noin 70 000 vuotta sitten.

Kuvakaappaus videolta 
Alkuihmiset tuskin katselivat taivaalla Scholzin tähteä noin 70 000 vuotta sitten, koska se oli varsin heikkovaloinen. Taiteilija voi tosin ottaa pieniä vapauksia. Kuva: José A. Peñas / SINC

Eräs ensimmäisistä tähden havaitsijoista oli Etelä-Afrikassa SALT-teleskoopilla työskentelevä, nyttemmin koko Etelä-Afrikan astronomisen observatorion johtajaksi noussut suomalainen Petri Väisänen. Hän kertoo videolla tähden havaitsemisesta helmikuussa 2015 kuvatulla videolla.

Juttua on korjattu 22.3. aamulla: Kerroimme jutussa aluksi, että tähti "loisti" taivaalla ja yllä olevan kuvan tekstissä, että "alkuihmiset olisivat voineet katsella tähteä" taivaalla. Vaikka oheinen kuva on otettu tuoreen tutkimuksen tiedotusmateriaalista, ei tähti ole ollut kirkas näky taivaalla – jos on näkynyt lainkaan. Kyseessä on heikkovaloinen punainen kääpiö, joten lähelläkin ollessaan on se todennäköisesti ollut niin heikko, ettei sitä ole paljain silmin nähty. Mikäli siinä on tapahtunut purkauksia, on se saattanut kirkastua hetkellisesti, mutta ei ole ollut silloinkaan huomiota herättävä.

Rekka-auton kokoinen kivi pyyhältää aivan kohta läheltä maapallon ohi – ei paniikkia! Jari Mäkinen Pe, 09/02/2018 - 23:51
Jari Mäkinen

Vain viisi päivää sitten löydetty suurehko avaruuskivi vilahtaa nyt puolenyön jälkeen maapallon ohitse hyvin läheltä. Asteroidi 2018 CB näyttää olevan hieman erikoinen tapaus, ja sen ohilentokin on vähän tavallisuudesta poikkeava.

Tähtitaivasta automaattisesti haravoivat robottiteleskoopit löytävät uusia kappaleita varsin usein, mutta harvoin eteen tulee tällaista tapausta – onneksi.

Nimen 2018 CB saanut asteroidi löydettiin vain viisi päivää sitten, 4. helmikuuta, ja se tulee ohittamaan maapallon vain noin 64 500 kilometrin etäisyydeltä. Tämä on alle viidesosa Maan ja Kuun keskimääräisestä etäisyydestä ja vain noin kaksi kertaa enemmän kuin on geostationaariradalla (noin 36 000 kilometrissä) olevien tietoliikennesatelliittien etäisyys meistä.

Näin läheltä tapahtuvia ohituksia on hyvin vähän, ja vielä harvemmin löydetään näin pian havaitsemisen jälkeen Maan ohi lentäviä kappaleita.

Onneksi tästäkään ei ole meille harmia: vaikka ohilento tapahtuu läheltä, se on ohilento, eli kappale ei tule törmäämään Maahan.

Asteroidin löysi Tucsonissa, Arizonassa, Yhdysvalloissa, oleva Catalina Sky Survey. Sen tekemien havaintojen perusteella kappale on halkaisijaltaan mahdollisesti 40 metriä, todennäköisesti 15-30 m, ja se on kokoisekseen epätavallisen kirkas. 2018 CB:n pinnalla on siis tavanomaisia asteroideja kirkkaampaa ainetta, kenties jäätä.

Kappaleen rata pystyttiin laskemaan nopeasti: se on lähimmillään maapalloa nyt yöllä klo 00.27 Suomen aikaa.

Se menee siis ohi varmasti, mutta vaikka se olisikin ollut törmäyskurssilla Maan kanssa, ei tämän kokoisesta olisi ollut vielä suureksi harmiksi. Tuloksena törmäyksestä olisi pahimmillaankin vain paikallista haittaa, sillä kappale saisi aikaan todennäköisesti vuonna 2013 (lähes samaan aikaan vuodesta!) Tseljabinskiin, Venäjälle, pudonneen asteroidin kaltaisen hämmennyksen sekä vauriot mm. ikkunoille.

Näin läheltä tapahtuvia ohituksia on varsin harvoin, vain kerran-kaksi vuodessa, ja yleensä nämä vierailijat äkätään aikaisemmin.

Ohilentoja sinällään tapahtuu jatkuvasti ja juuri tiistaina yksi pien asteroidi lensi Maan ohitse; sen etäisyys oli lähimmillään noin 184 000 km, eli sekin tuli Kuun kiertoradan sisäpuolelle.

Otsikkokuva on kuvituskuva, missä asteroidi 2018 CB:n sijaan on kuva asteroidi Gasprasta, jonka ohi Galileo-luotain lensi vuonna 1991 matkallaan kohti Jupiteria.

Komeettasadetta luvassa runsaan 1,3 miljoonan vuoden kuluttua Jarmo Korteniemi Pe, 08/09/2017 - 19:34
Kuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org
Kuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org
Jarmo Korteniemi

Tuore tutkimus paljasti lähiohituksia tekevien tähtien liikkeet. Yksi ohittajista nousi yli muiden: Gliese 710, joka sukeltaa syvälle Oortin pilven sisään.

Gliese 710 on tähti, jonka radan on jo kauan tiedetty johdattavan sen lähelle Aurinkoa. Vastikään julkaistu tutkimus tekee kuitenkin selväksi, että kyse saattaa olla jopa epämiellyttävän läheisestä tuttavuudesta.

320 000 tähden liikkeitä tarkastellut tutkimus kertoo Auringon naapuruston olevan paljon ruuhkaisempi kuin aiemmin oletettiin. Kyse ei ole uusien tähtien löytymisestä, vaan siitä, että tähtien liikkeet tunnetaan entistä paremmin. Toinen juttumme käsittelee tutkimusta laajemmin.

Gliese 710 sijaitsee nykyään runsaan 60 valovuoden päässä, mutta se lähestyy koko ajan. Ohitus huipentuu noin 1,3 miljoonan vuoden kuluttua.

Lähimmän ohituksen aikaan tähden etäisyys Aurinkoon lienee 16 000 AU:n tienoilla. AU on astronominen yksikkö, Maan ja Auringon välinen keskietäisyys. Epävarmuudet huomioon ottaen lyhin välimatka tulee olemaan välillä 10 000–21 000 AU, eli merkittävästi lähempänä kuin aiemmat arviot (21 000 - 90 000 AU).

Tämä tarkoittaa, että Gliese 710 varmasti tunkeutuu syvälle Oortin pilveen.

Gliese 710 on sekä massaltaan että läpimitaltaan noin 2/3 Auringosta, mutta paljon sitä himmeämpi. Se on K7-tyypin oranssi kääpiö, eikä vielä näy paljain silmin. Ohituksen huippuhetkillä se näkynee taivaalla jopa kirkkaimpien planeettojen veroisena.

Tähden rata ei juuri muutu vaikka se käykin Auringon painovoimakentässä. Tutkimus povaa, että kokonaismuutos olisi luokkaa 0,05 astetta. Sitä massiivisempi Aurinkokin siis jatkaa entistä rataansa läpi Linnunradan.

Gliese 710:n ohitus tapahtuu toki läheltä, mutta kuinka läheltä? Voyager 1 -luotain viipottaa nykyään 140 AU:n päässä, ja se on kaukaisin tunnettu kappale koko Aurinkokunnassa. Kaikki Aurinkoa kiertävät planeetat, kääpiöplaneetat, asteroidit ja suurin osa komeetoistakin siis sijaitsevat sitä lähempänä. Edes "Ykä", hypoteettinen yhdeksäs planeetta, ei mallien mukaan kävisi juuri yli 1200 AU:n etäisyydellä. Näistä yksikään ei siis tule sinkoutumaan radaltaan tähtiohituksen vuoksi.

Oortin pilven kappaleille voi kuitenkin käydä toisin.

Oortin pilvi on alue, joka ulottuu noin 2000 AU:sta aina valovuoden päähän (65 000 AU) asti. Mallien mukaan siellä, pääasiassa pilven sisäosissa, kiertää tuhansia miljardeja vähintään kilometrisiä jäisiä kappaleita. Ne ovat kaikki potentiaalisia komeettaytimiä.

Koska Gliese 710:n ohitus on varsin hidas, vain 14 kilometriä sekunnissa, se ehtii vaikuttaa suureen määrään Oortin pilven kappaleita. Tähti tulee paljon lähemmäs niitä kuin Aurinko, ja siksi sen painovoima kykenee muuttamaan niiden ratoja. Osa sinkoutuu avaruuteen, osa taas kohti Aurinkoa ja sen lähempiä kiertolaisia.

Sky & Telescope -lehden haastatteleman Paul Weissmaninmukaan aiemmat arviot tänne syöksyvistä komeetoista voi hyvinkin satakertaistaa tähtiohituksen vuoksi. Weissmann on pitkän linjan komeettatutkija.

Uudet komeetat eivät suinkaan kaikki ole vaarallisia. Suurin osa ei törmää mihinkään vaan häipyy Auringon lähellä käytyään takaisin avaruuteen. Lopuista suuri osa joutuu Jupiterin ja muiden jättiläisplaneettojen käännyttämiksi tai syömiksi. Mutta saattaa joku niistä Maahankin törmätä.

Onneksi runsaassa miljoonassa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Ja vielä suuremmaksi onneksi tämä vieraileva tähti ei edes ole massaltaan kovinkaan suuri.

Lähde: Bailer-Jones (2017)

Otsikkokuva: ESO/N. Bartmann/spaceengine.org

Tähtien lähiohituksia tuplasti enemmän kuin aiemmin arveltiin Jarmo Korteniemi Pe, 08/09/2017 - 19:33
Kuva: ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP)
Kuva: ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP)
Jarmo Korteniemi

Aurinkokunnan lähettyvillä liikkuu enemmän tähtiä kuin aiemmin oletettiin, kertoo uusi tutkimus. Mielenkiintoisin löytö oli tähti, jonka rata tulee kulkemaan suoraan sisemmän Oortin pilven läpi.

Kerroimme pari vuotta sitten lähiohituksia tekevistä tähdistä. Nyt näistä laskelmista on ilmestynyt uusi ja paranneltu versio, joka perustuu Gaia-satelliitin tarkempiin havaintoihin.

Tutkimuksessa laskettiin mihin tähdet radoillaan kulkevat. Tarkasteltu aikaväli ulottui viisi miljoonaa vuotta sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Tutkimus julkaistaan piakkoin Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä.

Analysoitavana oli hieman yli 320 000 tähteä. Niistä 725:n huomattiin käyvän/käyneen alle 32 valovuoden päässä Auringosta. (Tässä eivät kuitenkaan ole kaikki lähiohitukset, sillä tutkimus oli vasta alustava. Siinä ei analysoitu kaikkien tunnettujen tähtien ratoja.)

Tutkimuksessa päästiin arvioimaan lähiohitusten todennäköisyyksiä. Lähimmän 6,5 valovuoden etäisyydelle eksyy sen perusteella noin sata tähteä miljoonassa vuodessa. Luku on kaksi kertaa suurempi kuin aiemmat mallit ovat ennustaneet. Tällä hetkellä noin läheltä löytyy neljä tähteä: kolme kuuluu Rigil Kentaurus -järjestelmään ja yksi on yksinäinen pieni Barnardin tähti. (Aivan 6,5 valovuoden rajalla lymyilee lisäksi Luhman 16, ruskeiden kääpiöiden pariskunta.)

Ehkäpä mielenkiintoisin tutkimuksen yksittäinen havainto oli Gliese 710 -tähden tarkentunut rata. Se tulee aikanaan kulkemaan Oortin pilven sisäosien läpi. Lue tästä tapahtumasta tarkemmin toisesta jutustamme!

Aineistosta oli poistettu tarkoituksella erittäin nopeasti liikkuvat tähdet (esim. Barnardin tähti), sekä ne tähdet, joiden mittauksissa oli suuria epävarmuuksia. Edeltävän tutkimuksen suurimmat lähitähdet (Rigil Kentaurus A ja B sekä gamma Microscopii) taas puuttuvat aineistosta kokonaan, sillä Gaia ei ole mitannut tällaisten kirkkaiden tähtien liikkeitä.

Tulokset perustuvat Gaia-satelliitin ensimmäisiin julkaistuihin havaintoihin (syyskuussa 2016). Gaia mittaa tähtien paikat ja nopeudet aiempia kartoituksia tarkemmin, ja kattaa suuremman tähtimäärän kuin mikään aiempi laite. Satelliitti sijaitsee Maan L2-pisteessä eli Auringosta katsoen Maan takana. Näin se pystyy tarkkailemaan pimeää tähtitaivasta taukoamatta.

Käytetty malli on vielä testausvaiheessa ja yksinkertaistettu versio lopullisesta. Se kuitenkin tarkensi ja laajensi huomattavasti aiemmilla aineistoilla tehtyjä laskelmia tähtien liikkeistä.

Tulevat Gaian aineistojulkaisut parantavat laskelmien tarkkuutta entisestään ja lisäävät analysoitujen tähtien määrää. Seuraava julkaisu on luvassa huhtikuussa 2018.

Lähde: Bailer-Jones (2017)

Otsikkokuvassa Auringon lähiympäristö nykyisellään. Siniset viivat kuvaavat 5 valovuoden etäisyyksiä. (ESO/R.-D.Scholz et al. (AIP))

Yllättävä avaruuskivi lensi juuri erittäin läheltä maapalloa Jari Mäkinen Ti, 04/04/2017 - 13:32
Jari Mäkinen

Tämän vuoden alussa on Maan ohi lentänyt jo 15 asteroidia erittäin läheltä; etäisyys niiden ja maapallon välillä on ollut vähemmän kuin Kuun keskimääräinen etäisyys. Syynä ei liene yllättävä asteroidimyrsky, vaan parantuneet havaintomenetelmät.

Nimen 2017 GM saanut pieni asteroidi on ohittamassa Maata hyvin lähellä juuri nyt. Välimatka maapallon pinnan ja asteroidin välillä oli vain noin 11 520 kilometriä klo 13.31 Suomen aikaa. Asteroidin suhteellinen nopeus on 18,48 kilometriä sekunnissa, eli 66 528 km/h.

Kyseessä on pieni kappale, sillä sen halkaisija on 2,8 – 6,3 metriä. Koska sen pinnan valonheijastusominaisuuksia ei tunneta ja arvio koosta on tehty kirkkauden perusteella, on arvio varsin epätarkka. Joka tapauksessa kyseessä on siis henkilöauton kokoinen kivenmurikka, ei mitään sitä isompaa.

Tilastot kertovat, että tänä vuonna on ollut jo 15 tapausta, joissa pieni asteroidi on lentänyt ohi Maan lähempää kuin Kuu kiertää meitä. Se, että ohilentoja tapahtuu nyt aiempaa enemmän, johtuu yksinkertaisesti siitä, että pieniäkin ohilentäviä kappaleita voidaan nyt havaita paljon aiempaa paremmin. Aiemminkin vastaavia lähiohituksia on varmasti siis tapahtunut, mutta tällaiset pienet kappaleet ovat menneet ohi ilman sen suurempaa hälyä.

Tänäänkin Maan ohi lentää neljä muuta, aiemmin jo tunnettua asteroidia. Niiden koot ovat 20 – 42 metriä ja ohitusetäisyydet 7 – 15 Kuun etäisyyttä.

2017 GM:n ohilento on alkuvuoden tapauksista kaikkein läheisin: monet tietoliikenne- ja sääsatelliitit kiertävät maapalloa kauempana kuin 2017 GM on meitä lähimmillään.

2017 GM löydettiin Arizonassa, USA:ssa, Lemmon-vuorella sijaitsevalla robottiteleskoopilla vasta eilen. Kyseessä on yksi lukuisista koko ajan taivasta tarkkailevista havaintolaitteista.

Vuoden 2017 aikana on ennätetty löytämään jo 355 uutta Maan läheltä kulkevaa asteroidia.

Otsikkokuvassa on 2017 GM:n rata Maan lähellä. Iso ellipsi on Kuun kiertorata.

Vihreähehkuinen komeetta suhahti läheltä Maata eilen Jari Mäkinen Su, 12/02/2017 - 12:03
Jari Mäkinen

Komeetta 45P/Honda-Mrkos-Pajdusakova oli eilen aamulla lähimpänä Maata, vain noin 32 Kuun etäisyyden päässä. Yllätys se ei ollut, eikä sekään, etteivät juuri muut kuin tähtiä tarkkailevat sitä huomanneet.

Komeetta 45P:n tuleminen oli siis hyvin selvillä, kuten sekin, ettei siitä tule mikään kirkas ilmiö yötaivaalle. 

Lähimmillään tämä halkaisijaltaan karkeasti 0,5 – 1,6 kilometriä ollut kappale oli eilen lauantaina (11. helmikuuta) aamupäivällä noin kymmeneltä Suomen aikaa. Silloin etäisyyttä Maan ja komeetan välillä oli 12 444 000 km, eli noin 32 kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys. 

Kyseessä on siis varsin läheltä Maata mennyt kappale, itse asiassa eräs lähimmistä komeetan ohilennoista. Ennätyksiä ei kuitenkaan rikottu, sillä komeetta Lexell pitää edelleen ykkössijaa listalla vuoden 1770 ohilennollaan (2 258 927 km) ja myös 45P tuli vuonna 2011 tätä likemmäksi meitä (8 990 832 km).

Komeetan löysi japanilainen Minoru Honda joulukuun 3. päivänä 1948, mutta koska sen havaitsivat samoihin aikoihin myös Antonín Mrkos ja Ludmila Pajdušáková, kantaa se näiden kolmen henkilön nimeä.

Se kiertää Auringon 5,25 vuodessa, eli se oli edellisen kerran lähellä Aurinkoa syksyllä 2011. 

Kuvissa 45P/Honda-Mrkos-Pajdusakova hohtaa vihreänä, koska sen pinnalta irtoaa tavallista enemmän hiiliyhdisteitä avaruuteen Auringon säteilyn lämmityksen vaikutuksesta ja valo saa hiiliatomien elektronit ponnahtamaan korkeammalle viritystilalle. Kun viritystila purkaantuu, ponnahtaa irti energialtaan vihreän tienoilla oleva fotoni, eli kaasu näkyy vihreänä. Kyse on fluoresenssi-ilmiöstä.

Vihertävä koma on halkaisijaltaan noin 100 000 km, mutta se on hyvin heikkovaloinen; kuvissa se näkyy hyvin, koska valokuvia on valotettu pitkän aikaa, mutta paljain silmin komeettaa tai sen komaa ei näe lainkaan. Kiikarilla kohteen saa juuri ja juuri näkyviin.

Komeetta on nyt Pohjan kruunun ja Herkuleksen tähtikuvioiden välissä. Kyseinen kohta taivasta nousee illalla kymmenen aikaan näkyviin eteläisestä Suomesta katsottuna ja on matalalla koillistaivaalla puolenyön aikaan.

Tarkemmin sijainnin voi katsoa esimerkiksi Ursan netissä olevan interaktiivisen tähtikartan avulla. Komeettaa ei ole merkitty karttaan, mutta se on nyt jotakuinkin tarkalleen Pohjan kruunun ja Herkuleksen tähtikuvioiden välissä alla olevan kartan palan mukaisesti.

Otsikkokuva: Nasa / JPL (otettu vuonna 2011)

Yllätysasteroidi liippaa Maan ohi ensi yönä - mitä tiedämme tästä avaruuskivestä? Jari Mäkinen Ke, 25/01/2017 - 10:54
Jari Mäkinen

Se löydetiin vasta pari päivää sitten, 20. tammikuuta, ja sille annettiin nimeksi 2017 BX. Löytö herätti hämmennystä, koska tämä avaruuskivi oli tulossa lähes suoraan kohti meitä. Onneksi vain "lähes".

Maapallon ohitse kulkee hyvin usein erilaisia taivaallisia vaieltajia, yleensä pieniä asteroideja.

Esimerkiksi nyt vuoden 2017 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana nyt tiedossa olevia ohittajia on 25, ja näiden kappaleiden halkaisijat vaihtelevat kymmenestä metristä muutamaan sataan metriin. Kyseessä on lähes aina pieni asteroidi, joka on käytännössä ylijäämää aurinkokunnan alkuajoilta tai roiskeita ammoisista törmäyksistä.

Etäisyyttä Maan ja ohittajan välillä on yleensä monta kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys, joten riski törmäyksestä on käytännössä nolla. 

Suurin osa näistä tunnetaan siis hyvin ja ohitukset voidaan ennustaa. Mutta sitten aina välillä on tällaisia yllätyksiä kuin 2017 BX.

2017 BX:n löysi Havaijilla oleva, taivasta automaattisesti kartoittava Pan-STARRS 1 -robottiteleskooppi viime perjantaina. Varsin nopeasti sille voitiin määrittää rata, ja se kulki hyvin läheltä Maata.

Etäisyyttä pienimmillään on vain noin 261 120 kilometriä, eli kappale tulee lähemmäksi meitä kuin Kuu. Etäisyys on noin 68% Maan ja Kuun keskimääräisestä välimatkasta.

Lähimmillään kappale on 26. tammikuuta klo 6.45 Suomen aikaa, eli huomenna aamulla. Jännittäväksi tapauksen tekee se, että kyseessä on jo kolmas tällainen Kuun etäisyyttä lähempää tapahtuva asteroidin ohilento kolmen viikon kuluessa.

2017 BX:n kokoa on toistaiseksi vaikea arvioida tarkasti, mutta sen halkaisija lienee jotain neljästä metristä aina 14 metriin. Tällaiset kappaleet heijastavat valoa hyvin eri tavoilla riippuen niiden pintamateriaalista. Jos ne ovat hyvin kivipitoisia, saattavat ne olla hyvinkin tummia, mutta pienikin määrä jäätä lisää kirkkautta kovastikin. Kokoarvio tehdään kirkkauden perusteella, koska kappale ei toistaiseksi ole kuin pieni valotäplä teleskoopeissa.

Tutkijoille näin läheltä tapahtuvat ohilennot ovat aina kiinnostavia, koska pystymme taas kerran havaitsemaan tyypillistä "tappaja-asteroidia" tarkasti erilaisilla teleskoopeilla ja tutkilla.

Tappajiksi nimitetään usein asteroideja, joiden kiertorata leikkaa Maan kiertoradan, ja teoreettisesti ne voisivat joskus osua meihin. Näitä kutsutaan Apollo-luokan asteroideiksi, ja 2017 BX on sellainen. 

Niinpä se tulee tämän ohilennon jälkeen uudelleenkin iloksemme. Siihen menee tosin vähän aikaa, sillä päivämäärä on 12. tammikuuta vuonna 2070. Silloin välimatkaa välillämme on hieman enemmän, noin 38 Maan ja Kuun etäisyyttä.

Tällaisia yllätysohittajia on nykyisin aiempaa enemmän yksinkertaisesti siksi, että niitä voidaan havaita paremmin. Läheltä liippaavien asteroidien määrä ei ole noussut, mutta havaintolaitteet ja -tekniikat ovat tulleet paljon paremmiksi.

Tämän näkee hyvin myös tunnettujen asteroidien määrässä. Kun vuoden 2000 alussa tunnettiin 935 Maan lähelle tulevaa asteroidia, tiedetään nyt niitä olevan 15 564 – ja oikeasti niitä on vielä paljon enemmän, mutta emme ole vain kaikkia havainneet. 

Tosin tällaisista kappaleista ei ole muuta kuin paikallista harmia, jos ne törmäisivät Maahan.

Mikäli 2017 BX:n kokoinen kappale törmäisi maapalloon, olisi tuloksena ollut hieman vähäisempi räjähdys kuin tapahtui Tseljabinskin päällä helmikuussa 2013. Tuo kappale oli halkaisijaltaan vajaat 20 metriä, massaltaan noin 14 000 tonnia ja se räjähti ilmakehässä noin 30 kilometrin korkeudessa. Räjähdyksessä vapautui energiaa noin 500 kilotonnia, ja paineaalto sai aikaan laajaa tuhoa sekä yli tuhannen ihmisen loukkaantumisen.

Jos kappale olisi törmännyt Maahan pystysuoraan ja osunut suurkaupunkiin, niin tuho olisi ollut suurempaa. Tällaisen todennäköisyys on kuitenkin niin pieni, ettei siitä kannata huolestua.

Yllä on kuva Tseljabinskin päälle pudonneen asteroidin jättämästä vanasta.
Otsikkokuvassa on kuvitelma asteroidin ohilennosta, eikä kyseessä ole kuva 2017 BX:stä – siitä ei ole näin hyviä kuvia.
Ennätysläheltä Maata mennyt komeetta paljastui synkäksi, suureksi kappaleeksi Jari Mäkinen Ti, 29/03/2016 - 19:03
Jari Mäkinen

Viime viikolla Maan ohi kiisi parikin kosmista kappaletta, ja niistä toinen oli komeetta P/2016 BA14. Tämä Pan-STARRS -havaintolaitteiston löytämä vipeltäjä teki historiallisen ohilennon, koska kyseessä oli eräs lähimpää Maata kulkenut komeetta.

Etäisyyttä oli pienimmillään 22. maaliskuuta – siis viime viikon tiistaina – vain noin 3,6 miljoonaa kilometriä. Tiettävästi tätä lähempää on kulkenut vain suomalaistähtitieteilijä Anders Lexellin mukaan nimetty komeetta kesällä 1770; sen etäisyys oli 2,2 miljoonaa kilometriä.

Maan ohi kulkevia kiinnostavia kappaleita tutkitaan aina tarkasti, ja niin tälläkin kertaa. Tähtitieteilijät kuvasivat eri laittein P/2016 BA14 -komeettaa, ja huomasivat siitä ennalta tehtyjen arvioiden menneen hieman metsään.

Kappale osoittautui hyvin mustaksi, sillä se heijaa vain noin 2-3 % siihen osuvasta valosta. Tässä mielessä se on siis hyvin tyypillinen komeetta, koska ne ovat osoittautuneet varsin tummanpuhuviksi. 

Vertailun vuoksi: tumma asfaltti heijastaa noin 4% siihen osuvasta valosta.

Koska kappale heijastaa valoa niin huonosti, se oletettiin todellista pienemmäksi. Oikeasti komeetan ydin oli kooltaan jotain 600 metrin ja 1,2 kilometrin välillä. Tutkahavaintojen mukaan sen halkaisija olisi noin kilometrin luokkaa.

Alun perin oletettiin, että tämä vasta tammikuussa löytynyt kappale olisi ollut asteroidi, mutta kun siltä havaittiin heikko pyrstö, sen luokitus muutettiin komeetaksi. Toisinaan rajanveto komeetan ja asteroidin välillä on hankalaa, ja sen määrittäminen on jopa keinotekoista.

Otsikkokuvana on P/2016 BA14:sta NASAn Mauna Kealla, Havaijilla, sijaitsevalla infrapunateleskoopilla otettu kuvasarja ja alla on tutkahavaintojen perusteella tehty animaatio komeettaytimen pyörimisestä.

Myös toista Maan ohitse samoihin aikoihin mennyttä komeettaa, 252P/LINEARia, tutkittiin sen ohituksen aikaan. Se ohitti meidät 21. maaliskuuta noin 5,3 miljoonan kilometrin päästä.

Se puolestaan osoittautui oletettua kirkkaammaksi: itse asiassa jopa sata kertaa kirkkaammaksi ja periaatteessa sen olisi voinut erottaa taivaalta paljain silminkin eteläisellä pallonpuolella hyvin tummassa havaintopaikassa.

Maapallo kulki eilen 252P/LINEARin radan läpi ja voi olla, että osa havaituista tulipalloista oli peräisin siitä. Vaikka komeetalla ei olekaan suurta ja komeaa pyrstöä, se jättää peräänsä pieniä kappaleita ja pölyä.

Tällaisia komeettojen ratoja on paljonkin avaruudessa Maan kiertoradan kohdalla ja tähdenlentoparvet osuvat aikoihin, jolloin maapallo kulkee radallaan komeetan radan läpi tai läheltä. 

252P/LINEARin tapauksessa nyt Maahan mahdollisesti osuneet kappaleet tosin ovat jo vanhempaa perua, sillä juuri nyt siitä irtoavat kappaleet eivät tulleet maapallon eteen. Sen sijaan komeetasta vuosien 1894 ja 1926 välillä irronnutta ainetta saattoi osua Maahan.

Tilaa aihepiirin lähiohitus RSS-syöte