Video: Miten tiede auttoi tekemään Charlie Chaplinista elokuvan ensimmäisen supertähden?

Video: Miten tiede auttoi tekemään Charlie Chaplinista elokuvan ensimmäisen supertähden?

Chaplinin tuntevat kaikki, mutta miksi? Koska hän oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja osasi hyödyntää hyvin aikansa uuden, ihmeellisen mediamuodon olemusta yhdistäen sen suosittuun vaudevilleen.

15.02.2018

”JoulukalenteriChaplin eli perheineen viimeiset vuosikymmenensä Sveitsissä, Genevejärven rannalla Veveyssä.

Hänen kotitalonsa on nykyisin mainiosti tehty museo, Chaplin's World, joka auttaa tutustumaan hyvin paitsi hänen elämäänsä, niin myös siihen, miksi hän tuli niin kuuluisaksi: hän osasi käyttää aikansa high-techiä – elokuvaa – taiturimaisesti.

Kotitalon viereen on rakennettu "studio", missä on hyvin tehtyjä kopioita Chaplinin elokuvien lavasteista ja tapahtumista. Niihin pääsee itse seikkailemaan ja ikään kuin mukaan elokuviin. Lisäksi studio kertoo elokuvateosta aikaan, jolloin elokuva oli nuori: eräs hienoimmista huoneista (kirjoittajan mielestä) on filmilaboratorio, joka kertoo sykähdyttää tieteestä innostuneita huomaaman mistä oikein oli kyse: kemiasta ja tekniikasta.

Niiden huima kehitys viime vuosisadan alussa teki ajan juuri sopivaksi Chaplinin kaltaiselle nuorelle rasavillille, joka osasi muuttaa vaudevillen elokuvien slapstickiksi ja ja edelleen pelkästä koheltamisesta taiteeksi – elokuviksi, jotka naurattavat ja itkettävät, joissa on koko elämän kirjo.

Museo näyttää myös hyvin sen, miten tekniikan ja tieteen kehitys on ollut taustalla hänen elokuvissaan.

Kuten videolla selitetään, oli Chaplin itse kiinnostunut näistä ja siitä, miten ne muuttivat yhteiskuntaa. Hän ystävystyi muun muassa Einsteinin kanssa ja luki paljon tiedettä.

Hän katsoi monissa elokuvissaan tekniikan kehitystä osin ihaillen, osin kritisoiden. Nykyaika, Modern times, on tästä äärimmäinen esimerkki – koko elokuva rakentuu tekniikan varaan.

Jos uransa alussa Chaplin oli edellä aikaansa, hän oli yksi mykän elokuvan sankareista, joille siirtyminen ääniaikaan oli vaikeaa. Monista poiketen hän onnistui siinä, mutta Kulkuri jäi mykkäaikaan.

Mitä ääneen tulee, niin museon äänimaailma on tehty vallan mainiosti. Samoin filminäytteitä on paljon. 

Chaplin's World on todellakin paikka, missä kannattaa käydä. Sinne pääsee kätevästi junallakin Genevestä (noin tunnin matka) tai Lausannesta (20 min matka); Veveyssä voi ottaa asemalta bussin tai kävellä ... tosin kartan noin kilometri on lähes tuplasti, koska tie vie mutkitellen ylämäkeen.

 

Puukko, joka muutti maailman

Alkuperäinen Svetisin armeijan linkkari


Tänään päivänsankari on pieni, mutta suuri käyttötekninen innovaatio: Sveitsin armeijan linkkari. Karl Elsener sai sille patentin 12. kesäkuuta vuonna 1897, joka tosin ei tuolloin ollut sunnuntai, vaan perjantai.


Päivän kuvaPunaisia, Sveitsin lipun valkoista ristiä mukailevalla pienellä logolla varustettuja linkkareita myyvä Victorinox kertoo mainonnassaan olevansa alkuperäinen Sveitsin armeijan linkkareita tehnyt yhtiö, mutta väite ei pidä paikkaansa. Ensimmäinen yhtiö oli saksalainen Wester AG ja historian kuluessa linkkareita on valmistanut myös sveitsiläinen Wenger.

Kuuluisan linkkarin tarina alkaa nimittäin 1880-luvun lopusta, jolloin Sveitsin armeija halusi sotilailleen monikäyttöpuukon.

Sen piti alkuperäisen määritelmän mukaan olla paitsi kokoontaittuva kenttäpuukko, niin myös soveltua kiväärin purkamiseen ja kokoamiseen, sillä piti voida avata säilyketölkkejä ja lisäksi siinä piti olla ruuvimeisseli. Koska sotilaat halusivat tilata niitä saman tien 15 000 kappaletta, ei mikään sveitsiläisyhtiö kyennyt toimittamaan tilausta, joten tilaus meni Saksaan.

Alkuperäinen Malli 1890 esiteltiin tammikuussa 1891, ja silloin siihen oli lisätty vielä yksinkertainen piikki, joka toimi poranteränäkin. Armeija sai linkkarinsa lokakuussa 1891, jolloin myös sveitsiläinen kirurgisia instrumentteja tehnyt Karl Elsener pohdiskeli miten linkkaria voisi tehdä paremmaksi – ja ennen kaikkea kuinka hän voisi saada seuraavan tilauksen yhtiölleen.

Hän keksi jousi- ja lukitusmekanismin, jonka avulla linkkarista tuli käyttökelpoisempi ja turvallisempi käyttää. Lisäksi hän onnistui saamaan linkkarin kokoa olennaisesti kasvattamatta siihen toisen, pienemmän veitsiterän, korkkiruuvin ja puiset, tukevat reunat, jotka tekivät linkkarin käyttämisestä mukavampaa.

Sen sijaan, että hän olisi saanut linkkarilleen heti tilauksia armeijalta, hän haki sille patenttia nimellä "Upseeri- ja urheiluveitsi" ja sai paperit käteensä siis tänään 119 vuotta sitten.

Elsener perusti näitä linkkareita tuottamaan erillisen yhtiön, joka sai nimensä hänen vastikään kuolleelta äidiltään. Kun Victoria-nimeen yhdistettiin ruostumattoman teräksen kutsumanimi "inox", oli tuloksena Victorinox.

Yhtiö saikin parin vuoden päästä tilauksen armeijalta, mutta samoihin aikoihin Sveitsin ranskankielisellä puolella Paul Boéchat alkoi myös tehdä samankaltaisia linkkareita.

Alueellisen tasapuolisuuden nimissä Sveitsin armeija jakoi tilauksensa vuodesta 1908 alkaen saksankielisellä puolella olevan Victorinoxin ja Boéchat'n Wenger-yhtiön välillä tasan, ja näin jatkuikin aina vuoteen 2005, jolloin Victorinox osti Wengerin.

Siihen saakka yhtiöt käyttivät hyvin samanlaisia mainoslauseita: kumpienkin sisältö oli sama, "alkuperäinen Sveitsin armeijan veitsi", mutta Wenger käytti alkuperäiselle sanaa "genuine" ja Victorinox sanaa "original" – saksaksi "Echtes Schweizer Offiziersmesser" ja "Original Schweizer Offiziersmesser".

Nykyisin käytössä oleva veitsi on vuoden 2008 malli, jonka kuva on alla. Vastaavanlaisia puukkoja on käytössä myös mm. Saksan ja Ranskan asevoimilla. Victorinox-yhtiö on puolestaan tehnyt linkkaristaan mitä erilaisimpia versioita USB-tikkumallista aina jättimäiseen Swisschamp XXLT -malliin. 

Luonnollisesti linkkari on saanut nyttemmin runsaasti enemmän tai vähemmän suoria kilpailijoita eri puolilta maailmaa. Kenties kuuluisin vastaava monitoimityökalulinkkari on amerikkalainen Leatherman. Sen idea tulee suoraan sveitsiläislinkkarista, sillä Timothy Leatherman matkusteli Euroopassa vuonna 1975, jolloin hän joutui korjaamaan mm. vuotavia hotellien putkia linkkarilla – ja päätti kehittää oman, paremman vastaavan.

Kuvat: Wikipedia

Euroopan suurin vesiputous

Kuva: Tim Bekaert / Wikimedia Commons

Euroopan suurin vesiputous on Dettifoss, jossa virtaa vettä 300 - 800 kuutiota sekunnissa. Kunnioitusta herättävä nähtävyys sijaitsee Pohjois-Islannissa lähellä Husavikia. Putouksen korkeus on huimaavat 50 metriä. Sitä pääsee ihastelemaan varsin helposti kummaltakin rannalta.

Dettifossin vedet saavat alkunsa Vatnajökull-jäätiköltä, ja joella on potentiaalia paisua moninkertaiseksi suurten jäätikkötulvien aikana. Niiden virtaama tuskin kuitenkaan enää nousee samalle tasolle kuin viimeisimmän jääkauden lopulla. Luultavimmin veden määrä liikkui tuolloin kymmeniä kertoja suuremmissa lukemissa kuin nykyisin. Virtaus saattoi olla verrattavissa Niilin tai Amazonin vastaaviin. Tulvavedet kaiversivat tuolloin nykyisen joenuoman ja liikuttelivat jättimäisiä kallionlohkareita kuin soranjyviä..

Kertomusten mukaan Dettifoss on yhä niitä harvoja Euroopan putouksia, jossa todella tuntee veden voiman - pelkästään katselemalla.

Eri tavalla isoja

Manner-Euroopan suurin putous, tai oikeammin jättimäisin koski, on Sveitsin Rheinfall. Sen virtaama on lähes Dettifossin kokoinen, tulva-aikana aikaan joskus jopa suurempikin. Kumpuilevat kosket suosittu turistikohde.

Rheinfall ja Dettifoss ovat kuitenkin vain kymmeniä metrejä korkeita. Ja se ei ole maailman mittakaavassa mitään. Länsi-Norjassa lähes 900 metriä tippuvat Vinnufallet ja Skorga ovat tiettävästi koko Euraasian korkeimmat putoukset. Ne ovat myös heittämällä mukana koko planeetan top-kympissä.

Suomen putoukset ovat mantereen- ja maailmanennätyksiin verrattuna varsin pieniä, mutta silti kokemisen arvoisia. "Vaivaiset" 17 metriä korkea Pihtsusköngäs lienee viisikerroksisen talon korkuinsena maamme suurin puhdas putous. Hepoköngäs ja Korkeakoski ovat vieläkin korkeampia, mutta hieman koskimaisempia. Imatrankoskikin oli sellaisista kaikkein suurin, aikoinaan. Ja on yhä, silloin harvoin, kun voimalaitoksen huoltoluukut avataan.

Rheinfall-putoukset Sveitsissä. Kuva: Any1s / Wikimedia Commons

Piirros: Imatrankoski ennen valjastamista. Kuva: Falkman, Severin (1882)
Valokuva: Pihtsusköngäs Kilpisjärvellä. Kuva: Matti Paavola / Wikimedia Commons

Otsikkokuva: Tim Bekaert

Nollan tähden hotelli

Null Stern Hotel

Sveitsissä, juustostaan ja komeista alppimaisemistaan tunnetussa Appenzellin kaupungissa on eräs maailman kummallisimmista hotelleista: vuonna 2009 avattu Null Stern Hotel, siis Nollan tähden hotelli, jonka mottona on ”Täällä ainoa tähti olet sinä”.

Kiinnostavan hotellista tekee kaksi seikkaa: ensinnäkin se on pyrkinyt, ja hyvin onnistunutkin, erittäin minimalistiseen olemukseen, ja toiseksi, kenties koska myös hotellin mukavuus on saatu minimoitua, se suljettiin vajaan vuoden toiminnan jälkeen. Hotelli jäi kuitenkin henkiin museona, jota tosin voi pitää myös omalaatuisena industialistis-arkkitehtoonisena tilataideteoksena.

Taiteijaveljesten Frank ja Patrik Riklinin perustama hotelli sijaitsee ydiniskua varten suojautumiseen varten tehdyssä bunkkerissa 1960-lukuisen ankean kerrostalokorttelin alapuolella kallioperässä. Ajatuksena oli mahdollisimman ankea ja yksinkertainen hotelli, missä palvelut, huonekalut ja oikeastaan kaikki on viety äärimmäiseen minimiin.

Hotellin sisäänkäynti on raskas metallinen pommisuojaovi, minkä jälkeen on pienenpieni vastaanottotiski. Siitä asiakkaat ohjataan kahteen suureen saliin, joissa on kuusi yhden hengen sähkyä ja neljä parivuodetta. Siinä missä peseytyminen ja tarpeiden tekeminen tapahtuu erillisessä, tosin kaikkien kanssa jaetussa erillisessä huoneessa, ei vuoteiden välissä ole minkäänlaisia seiniä tai edes näköesteitä.

Ainoa viihdyke hotellissa on yksi, yhteinen vanha televisio.

Koska lämmitystä ei luonnollisestikaan ole, voivat jotkut vilukissat kokea hotellin hieman kylmäksi. Heitä varten on kuumavesipulloja, niitä sellaisia muovisia brittisarjoista tuttuja litteitä lämmittimiä, jotka laitetaan peiton alle jalkopäähän. Samasta viileysseikasta johtuen tarjolla on aikaisesta aamusta alkaen kuumia juomia.

Tai siis oli, sillä nyt hotelli on enää museo. Riklin-veljesten mukaan hotelli on kommentti yhä naurettavammaksi käyvään hotellitrendiin, missä yksinkertaisesta yöpymisestä on tehty kokonaisvaltainen kokonaisvaltainen, ja siksi hyvin kallis kokemus. He kaavailivat siitä kautta maailman levittäytyvää ketjua (tosissaan tai ei), missä erilaisiin ankeisiin paikkoihin perustettaisiin paikan hengen mukaisia pieniä boutique-hotelleja.

Erilaiset design-hotellit lisääntyvät koko ajan, mutta samalla suuri osa hotelleista käytännössä laskuttaa lisää siitä, että ne ovat vähentäneet palveluitaan ja sisustustaan minimiin. Tästä äärimmäisiä esimerkkejä ovat kapselihotellit sekä ketjut, joissa huoneeseen pääsee netin kautta saatavalla koodilla ja koko vastaanottotiski on muutettu automaatiksi sekä luuriksi. Joissain tapauksissa onneksi myös hinta on minimalistinen, ja yöpymiskokemuksen sijaan väsynyt matkaaja saa vain sen, mitä hän kaipaa: suihkun ja hyvän vuoteen.

Alla on vielä ammoinen Null Stern Hotelista tehty video: