Kansainvälinen eläinten kauppaa kontrolloiva CITES-sopimus voi pian saada mielenkiintoisen lisälajin. Villamammutin.

Mikäli ehdotus menee läpi, villamammutti on ensimmäinen jo valmiiksi sukupuuttoon kuollut eläin, joka lisätään kansainvälisten eläinsuojelumääräysten piiriin. Tavallaan.

Mammutteja - villaisia tai muitakaan - ei ole ollut elossa aikoihin. Viimeiset yksilöt kituuttelivat Koillis-Siperiassa saarella samoihin aikoihin kun minolainen kulttuuri veteli Välimerellä viimeisiään, runsaat 3600 vuotta sitten.

CITES-päätöksen tarkoitus onkin auttaa mammuttien eläviä lähisukulaisia, norsuja. Päätös hillitsisi laitonta norsunluukauppaa.

Mammuttien luita löytyy etenkin Siperian sulavasta ikiroudasta. Kallis kauppatavara, eritoten monimetriset syöksyhampaat, toimitetaan muualle, varsinkin Kaakkois-Aasian ja Kiinan suuntaan. Siellä luut kaiverretaan taiteeksi ja viedään maailmalle. Markkinoilla oleva mammutinluun määrä on kasvanut 15 vuodessa 5,5-kertaiseksi, noin 100 tonniin vuodessa (2012).

Professorit Katariina Kemppainen (logistiikka), Olli-Pekka Lumijärvi (laskentatoimi), Hannu Ojala (laskentatoimi), Erkki Ormala (innovaatiojohtaminen) ja Liisa Välikangas (innovaatiojohtaminen) julkaisivat eilen erinomaisen digitalisaatiota käsittelevän kirjoituksen, joka katsoo laaja-alaisesti edessämme niin Suomessa kuin koko maailmassa olevia muutosia.

Vanha maailma on hiipumassa, mutta uusi maailma ei ole vielä valmis. Tässä välitilassa on vaikeaa, mutta tämä teksti tarjoaa hyvän väläyksen siitä, mihin olemme menossa. Ja myös muutamia ajatuksia siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Toivottavasti Valtioneuvostossa ja Eduskunnassa ollaan kuulolla.

Tiedetuubi haluaa herätellä osaltaan suomalaisia tarttumaan kiinni mahdollisuuksista julkaisemalla alunperin Aalto-yliopiston nettisivuilla olleen tekstin sellaisenaan:

Digitaalisuus haastaa koko yhteiskuntaamme perin pohjin

Digitalisaatio muuttaa suomalaista yhteiskuntaa monin tavoin. Se tulee hävittämään osan perinteisistä toiminnoista ja toimintatavoista, mutta samalla se tarjoaa uusia mahdollisuuksia uuden elinkeinotoiminnan ja yhteiskunnan kehitykselle. On meistä itsestämme kiinni, minkä tien valitsemme. Uudistamalla vanhoja käytäntöjä ja panostamalla rohkeasti tulevaisuuteen voimme siirtyä digitalisaation voittajien joukkoon. 

Jakamistalous korvaa keskitettyä tuotantoa. Digitaalisuus on mahdollistanut jakamistalouden, jossa resurssit otetaan tehokkaampaan käyttöön. Esimerkkejä on lukuisia: Airbnb-palvelua hyödyntämällä vapaana oleva koti voidaan tarjota lyhytaikaiselle vuokralle. Turo-palvelun avulla yksittäiset autonomistajat voivat laittaa autonsa vuokralle, ja FlightCar-palvelun avulla lentomatkalle lähtevät autoilijat voivat vuokrata autonsa sen sijaan, että jättävät sen seisomaan parkkipaikalle matkan ajaksi. Samalla syntyy liiketoimintaa, joka ei sido pääomaa. Airbnb toimii kuin hotelliketju omistamatta yhtään asuntoa. Uber ja Luft eivät omista autoja eivätkä kuljettajat ole sen palkkalistoilla. Suomen kaltaiseen pääomaköyhään maahan tällainen liiketoimintamalli olisi loistava.

Energian internet vähentää isojen investointien tarvetta. Digitalisaation avulla globaaleja kasvihuonepäästöjä voitaisiin vähentää kymmeniä prosentteja. Yhdysvalloissa panostetaan satoja miljoonia energiainternetin synnyttämiseen, jossa kuka tahansa voi toimia energian tuottajana ja kuluttajana. Energian jakelu ja laskutus tapahtuisi yhteisen digiplatformin kautta aivan samoin kuin tiedon siirto ja laskutus toimii internetissä.

Palveluista muodostuu olennainen osa teollisuuden tarjoamaa. Elämme jälkityöllisessä palveluyhteiskunnassa. Perusteollisuus modernisoi hyvällä vauhdilla toimintatapojaan. Useat suomalaiset konepajayhtiöt ovat siirtymässä teollisen internetin aikaan, jossa kasvua haetaan reaaliaikaisesta laitteiden toiminnan ja kunnon seurantapalveluista. Näissä oloissa kansallisten digitaalisten palvelualustojen rakentaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin kansallisen liikenneinfrastruktuurin kehittäminen.

Talouden informaatiovirrat pelkistyvät. Yhdysvaltojen viitoittamalla mallilla EU vähentää yksityisen sektorin taloudellisen informaation tuottamisvelvoitteita tulkiten ne laajalti ”hallinnolliseksi taakaksi”. Systeemisten riskien pelossa yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen taloudellisen informaation tuottamisen sääntely ja valvonta voimistuu. Talouden informaatiovirrat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla muuttuvat rakenteellisemmiksi (esim. XBRL) ja käytettävämmiksi.

Globaali kilpailu koulutuksessa haastaa yliopistot. Suomi haluaa nyt olla innostavan oppimisen kärkimaa, mutta erityisesti korkeakouluopinnoissa on parannettavaa. Maailman parhaat yliopistot tarjoavat korkeatasoisia oppimismahdollisuuksia tavoitteenaan globaalin markkinan valloittaminen ja parhaiden opiskelijoiden rekrytointi. Massaluentojen puuduttamat, verkko-oppimiseen tottuneet nuoret saattavat äänestää jaloillaan. Digitaalisuuden myötä tämä ei vaadi edes ulkomaille muuttoa.

Työ muuttuu. Tulevaisuudessa vakiintuneet työsuhteet ovat vain harvojen etuoikeus. eLancen, 99Designin, Uberin ja Woltin tapaiset yritykset tarjoavat työtä miljoonille ihmisille ympäri maailmaa. Näissä oloissa ihmisten erotteleminen palkansaajiksi tai yrittäjiksi on auttamatta vanhentunut käytäntö. Esimerkiksi Britanniassa ihminen voi samanaikaisesti olla työsuhteessa ja hankkia itse toimeentulonsa.

Verotusmallit päivitettävä. Verotuspohja muuttuu entisestään, kun yhtälöön lisätään vielä media-alan, vähittäiskaupan ja terveyspalvelujen jo käynnissä olevat murrokset? Perinteistä työtä verottamalla ei valtion kirstua täytetä. Tarvitaan uusia verotusmalleja, jotka huomioivat digitalisaation vaikutukset tulonmuodostukseen ja kulutuskäyttäytymiseen. Kestäviä kasvun lähteitä voivat olla digipalvelujen myynti kansainvälisillä markkinoilla ja ympäristöverotus.

Digitaalisuus haastaa yhteiskuntamme perin pohjin, jo kauan sitten sovittuja rakenteita ja toimintatapoja myöten. Elämme ennalta-arvaamattomien muutosten aikakautta. Piilaaksossa ei väsytä puhumaan näistä pelisääntöjä muuttavista epäjatkuvuuskohdista. Jääkö Suomi vapaaehtoisesti jälkeen?

Tarkalleen ottaen Varila toteaa tutkimuksessaan, että englanninkielisten tieteellisten tekstien tuottajat muokkasivat lähdetekstejään joustavasti ja valikoiden. Eli tuolloin, kun kirjojen nykyaikainen painaminen oli lapsenkengissään, saattoivat ihmiset lukea ristiin käsikirjoituksia ja painettuja kirjoja samaan tapaan kuin nykylukija hyödyntää sähköisiä ja painettuja tekstejä.

Keskiajan ja uuden ajan alun tieteellisiä tekstejä on säilynyt paljon, mutta yllättäen niitä on tutkittu varsin vähän.

Varilan huomion kohteena ovat olleet 1500-luvun Englannissa Tudorien aikaan tehdyt tieteelliset tekstit. Hän huomasi, että uusien tekstien tuottajat eivät enää toistaneet vanhojen kirkollisten tekstintekijöiden tapaan varhaisempia tekstejä sellaisenaan, vaan ottivat teksteistä tarvitsemansa tiedon ja muokkasivat sen uuteen muotoon.

"Sekä käsin kirjoitettujen että painettujen tekstikokoelmien laatijat suhtautuivat tekstien ja teosten rajoihin joustavasti, poimien lähdeaineistosta tärkeinä ja kiinnostavina pitämiään asioita ja yhdistellen tietoa useista eri lähteistä", Varila kertoo Turun yliopiston tiedotteessa.

"Lähteitä tai tekstien välisiä rajoja ei kuitenkaan aina merkitty selvästi, mikä vaikeuttaa tekstien tunnistamista ja asettaa siten haasteita tutkimukselle."

Kirjoja painettiin Euroopassa 1400-luvun puolivälistä alkaen, mutta tekstejä kopioitiin 1500-luvulla yhä paljon myös käsin. Varilan tarkastelemissa käsikirjoituksissa onkin useita tekstejä ja kuvia, jotka voidaan yhdistää 1500-luvun englannin- ja latinankielisissä painetuissa lähteissä esiintyvään aineistoon. 

Osa teksteistä on todennäköisesti kopioitu painetuista kirjoista. 1500-luvun lukija saattoikin käyttää näitä kahta mediaa samaan tapaan kuin nykylukija hyödyntää sekä sähköisiä että painettuja tekstejä. Käsikirjoituksia ja painettuja kirjoja tutkitaan kuitenkin usein erikseen. 

"1500-luvun Englannissa tekstejä oli saatavilla monessa eri muodossa ja useilla eri kielillä. Saadaksemme kattavan käsityksen tämän aikakauden tekstintuotannosta, käsikirjoituksia ja painettuja kirjoja tulisikin tarkastella rinnakkain."

Sivumäärän rajoitukset vaikuttivat tekstien sisältöön

Varila tarkasteli tutkimuksessaan erityisesti kolmen tieteellisen käsikirjoituksen ryhmää, jotka voidaan yhdistää englantilaiseen villa- tai kangaskauppiaaseen Thomas Butleriin (1500–1556). Butler on myös omakätisesti kopioinut osan käsikirjoitusten teksteistä. Hänen englantinsa poikkeaa kirjoitusasultaan aikakauden painetussa kirjallisuudessa käytetystä kielestä ja hän myös lyhenteli vapaasti tekstirakenteita ja sanoja lähes nykyaikaiseen tapaan. 

"Tekstintuotannon kielelliset piirteet ovat vuorovaikutuksessa fyysisten piirteiden kanssa", jatkaa Varila.

"Kun kopioija esimerkiksi lähestyi kirjoittaessaan sivun alareunaa, hän saattoi lyhennellä kopioitavaa tekstikokonaisuutta mahduttaakseen sen sivulle. Toisaalta lyhyitä tekstejä saatettiin lisätä puolityhjien sivujen täytteeksi. Ammatikseen kirjoittavat joutuvat yhä ottamaan työssään huomioon erilaisia sana- ja sivumäärärajoituksia. Vuorovaikutus tekstin sisällön, kielen ja ulkoisen olomuodon välillä tulisikin huomioida esimerkiksi kielitieteellisessä tutkimuksessa."

Varila käytti työssään myös Yalen yliopiston kokoelmiin kuuluvia käsikirjoituksia, joissa on esimerkiksi lääketieteellisiä ja astrologisia tekstejä. Väitöskirja sisältääkin näiden aiemmin lähes tuntemattomien käsikirjoitusten tarkat kuvaukset.

"1500-luvun alkupuolen tekstintuotantoa on tutkittu yllättävän vähän, vaikka tämä ajanjakso on erittäin kiinnostava käsikirjoituskulttuurin ja kirjapainotaidon vuorovaikutuksen näkökulmasta", kertoo Varila.

Varilan väitöskirja "In search of textual boundaries: A case study on the transmission of scientific writing in 16th-century England" (Tekstien rajoja etsimässä: Tapaustutkimus tieteellisen kirjoittamisen käytänteistä 1500-luvun Englannissa) julkistetaan Turun yliopistossa lauantaina 28.5.2016. Kirja on saatavissa Turun yliopiston opiskelijapalveluista.

Juttu perustuu Turun ylipiston tiedotteeseen.

Toukokuun ensimmäinen päivä on kansainvälinen työläisten päivä siksi, että tänään pitäisi muistella tasan 130 vuotta sitten Chicagossa, Yhdysvalloissa, alkanutta suurta yleislakkoa. Sen keskeinen teema oli kahdeksantuntisen työpäivän vaatiminen. Lakko muuttui pian mielenosoitukseksi, joka muuttui mellakaksi ja se puolestaan päättyi verilöylyyn, jossa kuoli niin työläisiä kuin poliisejakin.

Yleislakon alkamispäiväksi puolestaan oli valittu 1. toukokuuta yksinkertaiseksi siksi, että se oli tuolloin ns. moving-day, eli päivä, jolloin vanhat työsopimukset menivät umpeen ja ne joko uusittiin, työpaikkaa vaihdettiin tai jäätiin vaille työtä.

Koko tapahtumaketjun alku on kuitenkin jo 1700-luvun lopussa ja ennen kaikkea Britanniassa. Silloin jo jonkin aikaa muhineet ideat tieteessä ja tekniikassa löysivät toisensa ja yhteiskunnallinen tilanne oli otollinen uudistuksille.

Suurin yksittäinen keksintö oli höyrymoottori: sen avulla ihmiset eivät enää olleet riippuvaisia hevosista, ihmistyöstä, koskista tai tuulesta, vaan käytössä oli paljon voimaa missä vain, milloin vain.

Höyryvoiman avulla voitiin paitsi liikkua nopeammin paikasta toiseen, niin myös käyttää esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa jo aiemmin käytössä olleita kutomakoneita huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Teollistuminen ja tehostuminen oli alkanut jo 1700-luvun lopussa (mm. Kehruu-Jenny keksittiin vuonna 1770), mutta höyrymoottorin voimin työpajat muuttuivat 1800-luvun alussa tehtaiksi, ja ihmisistä tuli koneiden tahdissa puurtavia työläisiä.

Kehitys alkoi ruokkia itseään: kivihiiltä pystyttiin louhimaan tehokkaammin, siitä osattiin tehdä koksia, rautaa pystyttiin tekemään paremmin ja sen laatu parani, ja tämä puolestaan auttoi luomaan parempia uusia koneita ja laitteita. Raaka-aineita ja teollisuustuotteita voitiin kuljettaa hevosta nopeammin ja suuremmissa erissä eri puolille, ja kiitos uusien koneiden, pystyttiin rakentamaan kanavia ja laajentamaan rautatieverkkoa nopeasti, ja niiden avulla kuljettaminen kävi vieläkin tehokkaammaksi.

Britanniasta teollinen vallankumous levisi pian muualle Eurooppaan ja edelleen Yhdysvaltoihin sekä muihin maanosiin.

Kun teollisuus tarvitsi työläisiä ja maataloudessa tarvittiin vähemmän työvoimaa, siirtyivät ihmiset massoittain maaseudulta kaupunkeihin. Se synnytti luonnollisesti yhteiskunnallisia ongelmia, eikä orjamainen palkkatyö tehtaissa edesauttanut sopeutumista uuteen aikaan.

Kun tiedonvälitys parani ja muuttui edullisemmaksi höyryvoimalla toimivien kirjapainojen ja edullisemmin suuria määriä paperia suoltavien tehtaiden ansiosta, myös työväenliike pystyi levittämään tehokkaasti viestiään. Tieto, propaganda, uutiset ja muu informaatio levisi paitsi lehtinä, niin myös kirjoina ja erilaisina lehdykköinä, julisteina ja lentolehtisinä. Ne olivat oman aikansa sosiaalista mediaa. 

Ja niin 1800-luvun lopulla työväenliike oli vahvistunut sen verran voimakkaaksi, että työläiset pystyivät yhdessä panemaan vastaan tehtaiden omistajille, jotka teettivät pitkiä työpäiviä vaarallisissa ja ankeissa tehtaissaan. Ei aikanaan maaorjanakaan ollut hääppöistä, mutta työ 1800-luvun tehtaassa oli epäinhimillistä ja asunto-olot nopeasti kasvaneissa kaupungeissa kurjat, joten ei ollut ihme, että työväenliike syntyi.

Tätä ensimmäistä teollista vallankumoista ovat seuranneet 1900-luvun polttomoottorin eteenpäin sysäämä kehitys sekä 1900-luvun lopulla alkanut elektroniikan vallankumous. Se, yhdessä globalisoituneen maailman kanssa, on hilannut maailman painopistettä Euroopasta kohti Aasiaa ja Tyynen valtameren ympäristöä.

Nyt olemme uuden vallankumouksen äärellä, ja se on verrattavissa 1700-luvun alussa alkaneeseen ensimmäiseen teolliseen vallankumoukseen: nyt ihmisestä tulee teollisuudessa lähes toimeton. Robottien, automaattisten systeemien ja tekoälyn ansiosta suuri osa ihmisistä jää työttömiksi, joten nyt työn vähentämisen sijaan työväenliike pyrkii pitämään kynsin ja hampain kiinni työpaikoista – valitettavasti vain 1800-luvulla kehittyneiden ajatusten voimin. 

Juuri nyt kaivattaisiin työväestön punalippumarssien ja lakkojen sekä työnantajien jyrkkyyden ja historiaan tarrautumisen sijaan pohdintaa siitä, millaista tulevaisuuden työ on ja miten sen tarjoamat mahdollisuudet voisivat hyödyntää kaikkia.

Lisäksi tehdastyön mukana tullut palkkatyön käsite on muuttumassa, ja sen myötä vastakkainasettelu työväen ja työnantajien välillä on jo monissa tapauksissa keinotekoinen.

*

Alla on aiheeseen liittyvä kiinnostava video uudenlaisista roboteista teollisuudessa; jos johdanto ei kiinnosta, niin kannatta hypätä puolisen minuuttia eteenpäin.

Tänään on kaasuaseen käyttämisen suhteen ikävä merkkipäivä, sillä 101 vuotta sitten, tänään vuonna 1915 kemiallista asetta käytettiin ensimmäisen kerran laajamittaisesti rintamalla. 

Saksalaiset joukot vapauttivat ilmaan 168 tonnia kloorikaasua Ypresissä, Belgiassa olleiden ranskalais-, kanadalais- ja algerialaissotilaiden päälle. Kellertävänvihreä kaasu levisi tuulen mukana yli kuuden kilometrin päähän alueelle, jolla oli noin 10 000 sotilasta. Heistä noin 5000 kuoli kymmenen minuutin kuluessa yksinkertaisesti tukehtumalla, sillä kaasu saa aikaa rinnan supistumista, kurkun ahtautumaa ja nesteen kerääntymistä keuhkoihin. Noin 2,5 milligrammaa ilmalitrassa on tappava annos.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut aivan ensimmäinen kerta, kun kemiallista asetta käytettiin. Sitä ennen lokakuussa 1914 saksalaiset pommittivat brittijoukkoja Ranskassa ihoa ärsyttävällä jauheella, mutta se ei osoittautunut tarpeeksi tehokkaaksi. Niinpä seuraavaksi käytettiin kaasumaista ärsytystä aiheuttavaa ainetta, ksylyylibromidia, tammikuussa 1915 Puolan alueella venäläisjoukkoja vastaan.

Kloorikaasu puolestaan osoittautui arveltua tehokkaammaksi – etenkin kun sen ei pitänyt olla tappavaa, vaan ainoastaan lamauttavaa. 

Nobelisti kehittämässä kaasuaseita

Erilaisia myrkkyjä ja ärsyttäviä aineita on käytetty ihmisiä vastaan jo historian hämystä, mutta idean vastustajan päälle levitettävästä laajasta myrkkykaasupilvestä keksi kemisti Fritz Haber, Berliinin luona Dahlemissa olleen Keisari Wilhelmin fysikaalisen kemian ja elektrokemian instituutin johtaja.

Hän kehitti yhdessä Carl Boschin kanssa uuden, mullistavan tavan tuottaa kemianteollisuudessa tarvittavaa ammoniakkia nopeasti ja edullisesti.

Tämä Haber-prosessiksi kutsuttu menetelmä käytti raaka-aineinaan yksinkertaisesti ilmassa olevaa typpeä ja vedestä elektrolyysillä saatavaa vetyä. Haberille annettiin tästä Nobelin kemianpalkinto vuonna 1918, tosin voi olla, että ruotsalaiset olisivat harkinneet asiaa tarkemmin, jos he olisivat tietäneet Haberin ja hänen keksintönsä osuuden ensimmäisen maailmansodan kaasuaseiden kehittämisessä.

Haberia voi nimittäin kutsua modernin kemiallisen sodankäynnin isäksi, sillä hän keksi erilaisia tapoja levittää kaasua tehokkaasti laajalle alueelle siten, että aine on nestemäisenä paineistetuissa säiliöissä, joista suurella paineella vapautuessaan se muuttuu ilman kanssa reagoidessaan kaasumaiseksi ja sinkoutuu nopeasti kauaskin.

Hän myös kehitti myrkkykaasuja, joskin hänen suosikkinsa kloorikaasun oletettiin "vain" tekevän ihmiset väliaikaisesti toimintakyvyttömiksi, ilman, että kaasun käytöstä jäisi heille pitkäaikaisia vammoja. 

Paitsi että kloorikaasu osoittautui tappavaksi, kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana muita, paljon vaarallisempia myrkkykaasuja, joita levitettiin Haberin kehittämillä nerokkailla laitteilla. Näitä olivat mm. fosgeeni, sinappikaasu, kloropikriini ja syanidikaasu.

Eivätkä vain saksalaiset tehneet niin, vaan myös ranskalaiset ja britit kehittivät ja käyttivät myrkkykaasuja. 

Ensimmäisen maailmansodan taistelukaasuista kenties kuuluisinta ja ikävintä oli sinappikaasu, jonka saksalaiset kehittivät vuonna 1917. Se ei ollut kaasuista kaikkein tappavin, mutta sen vaikutusaika oli pitkä. Ilmaa painavampi sinappikaasu kun saattoi pysyä maassa jopa viikkoja tai kuukausia sääoloista riippuen. Altistuneilla myös kivuliaat oireet – esim. ihorakkulat, näkövauriot, oksentelu, sisäinen ja ulkoinen verenvuoto – kestivät pitkään. Samoin kuolettavasti sinappikaasulle altistuneet saattoivat kärsiä jopa neljästä viiteen viikkoa ennen kuolemaa.

Kaikkiaan ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin 50 965 tonnia erilaisia taistelukaasuja ja arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä kuoli niiden vaikutuksesta. Heistä jopa 260 000 oli todennäköisesti siviilejä, sillä kaasu ei rintamien luona olleisiin kyliin levitessään vaikuttanut vain sotilaisiin.

Kaasuhyökkäyksiä vastaan suojauduttiin kaasunaamarein, joita kehitettiin myös eläimille. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1925 laadittiin Geneven sopimus biologisista ja kemiallisista aseista, joka on hillinnyt, mutta ei suinkaan estänyt niiden käyttöä myöhemmin.

Päivän kuva tulee tuosta viestistä, jonka tekstinä oli yksinkertaisesti: "Crazy who you just run across at #starbucks in the AM. Last time I saw @Astro_Andreas was in space last September!".

Eli "Hassua keneen törmäsinkään Starbucksissa tänä aamupäivänä. Viimeksi näin @Astro_Andreasin avaruudessa viime syyskuussa!"

Tanskalaisastronautti Andreas Mogensen kävi lyhyellä lennollaan Kansainvälisellä avaruusasemalla viime syyskuussa, jolloin Kelly oli siellä nyt maaliskuussa päättyneellä, lähes vuoden kestäneellä lennollaan. Kuten kuvasta näkee, oli tapaaminen iloinen, ja kuve kertoo Kellyn kuntoutumisen pitkän lennon jälkeen etenevän hyvin. 

Avaruuden painottomuus ja olosuhteet vaikuttavat haitallisesti ihmisen kehoon, ja palautuminen normaaliksi kestää yleistäen yhtä pitkän ajan kuin lento on kestänyt. Ennätyspitkän lennon tapauksessa aika on hieman lyhyempi, etenkin kun nykyisin haitallisia vaikutuksia voidaan jo varsin hyvin estää. 

Haitallisuus tässä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että ihmisen elimistö alkaa sopeutua painottomuuteen, ja ongelmana onkin paluu takaisin Maahan. Painottomuudessa esimerkiksi luut ja lihakset surkastuvat sekä verenkiertoelimistö heikkenee, koska niitä ei tarvita siinä määrin kuin Maan pinnalla painovoiman alla. 

Kellyn kuntoutumista voi seurata hyvin myös mm. hänen julkisella Facebook-sivullaan.

Samoin Andreasin tapahtumia voi seurata kätevästi Facebookissa ja Twitterissä. Hän ei ole tyhjän panttina viimevuotisen lentonsa jälkeen, vaan on parhaillaan Houstonissa, NASAn miehitettyjen avaruuslentojen keskuksessa jatkokoulutuksessa. Hänellä ei ole vielä tiedossa uutta lentoa avaruuteen, mutta mitä todennäköisimmin hän viettää seuraavaksi puoli vuotta avaruudessa – mutta milloin ja millä aluksella hän sinne nousee, on vielä epäselvää.

On nimittäin mahdollista, että hänen menopelinsä olisi seuraavalla lennolla venäläisen Sojuzin sijaan joku tulossa olevista Yhdysvaltalaisista aluksista – kenties jopa Orion, NASAn "oma" uusi miehitetty avaruusalus, jolla päästäisiin lentämään matalaa kiertorataa kauemmaksikin.

Viestissä mainittu Starbucks-kahvila on mitä todennäköisimmin Houstonin eteläpuolella sijaitsevan Johnsonin avaruuskeskuksen vieressä olevan yleisökeskuksen luona oleva Starbucks. Vierailijakeskus, nimeltään Space Center Houston, ja itse avaruuskeskus Johnson Space Center, ovat NASA Road -nimisen tien varrella, ja kyseinen Starbucks on tien toisella puolella. 

Se on erinomainen paikka astronauttien tapaamiseen, sillä monet nappaavat sieltä kahvit mukaansa työpaikalleen saapuessa. 

Kuvassa Gagarin poseeraakin vuonna 1965 Avaruuden valloituksen muistomerkin edessä Moskovassa upo uuden ranskalaisen Matra-Bonnet Djet 5S -urheiluautonsa kanssa. Siinä missä Yhdysvalloissa astronautit suosivat Corvetteja, vain harva ja valittu sai Neuvostoliitossa auton. Kansallissankari Gagarinille auto toki sallittiin – ja vieläpä ulkomainen urheiluauto.

Autolla on myös lentävä historia, sillä Matra on alun perin ilmailuyritys, joka osti vuonna 1964 René Bonnetin urheiluautoyhtiön. Bonnet oli esitellyt vuonna 1962 uuden ja aikanaan hyvin modernin komposiittirunkoisen pienen urheiluauton nimeltä Djet.

Gagarinin vieraillessa Ranskassa avaruuslentonsa jälkeen vuonna 1965 Matran johtaja Jean-Luc Lagardère sai ajatuksen antaa hänelle Djetin. Gagarin vieraili lopulta yhtiössä ja pian sen jälkeen hänelle toimitettiin tämä sininen kaunotar Neuvostomaahan.

Sen jälkeen kun Gagarin kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1968, auto oli esillä Tähtikaupungissa. 1990-luvulla auton kerrotaan päätyneen liettualaiselle autoharrastajalle ja se on koetettu varastaa useampaankin otteeseen.

Matran aikomuksena tempauksellaan oli saada itselleen jalansijaa avaruustoimissa, ja auton vuoksi tai siitä huolimatta, se onnistuikin siinä. Matra fuusioitui sittemmin brittiläisen Marconi -yhtiön kanssa ja valmisti paitsi mm. komeettaluotain Giotton niin myös paljon tietoliikenne- ja kaukokartoitussatelliitteja. Nykyisin yhtiö osa BAE Systems -yhtiötä.

Autoalalla Matra viihtyi 1970-luvulle saakka ja nousi muun muassa Formula 1 -autoissa maailmamestariksi vuonna 1969 sekä kuljettajien ja valmistajien luokassa.

Mitä tulee Gagarinin ensilentoon, niin siitä tehtiin viisi vuotta sitten lennon 50-vuotisjuhlavuotena erinomainen elokuva First Orbit, joka on vapaasti katsottavissa ja ladattavissa täältä: www.firstorbit.org.

Euroopan avaruusjärjestön nettisivuille tehtiin tuolloin myös kattava katsaus lentoon ja sen merkitykseen: 50 years of humans in space.

Kuva: Matran arkisto

Juttua on korjattu klo 21 tiistaina: Matran sanottiin aluperäisessä tekstissä saaneen useita maailmanmestaruuksia, vaikka niitä oli "vain" yksi (tosin sekä kuljettajien että valmistajien). Osakilpailuvoittoja Matroilla saavutettiin kaikkiaan yhdeksän.

Kun George Washington astui Yhdysvaltain presidentin virkaan vuonna 1789, oli hänellä jäljellä enää vain yksi hammas. Hän oli kärsinyt pitkään huonoista hampaista ja hammashygieniasta, vaikka hän oli koittanut käyttää mitä erilaisimpia tuolloin olleita hoitoja ja puhdistusmenetelmiä. Tuolloin hampaita ei juurikaan paikkailtu, vaan huonokuntoiset ja särkevät hampaat yksinkertaisesti kiskottiin pois.

Niinpä Washingtonille tehtiin tekohampaita. Ensimmäiset valmisti John Baker -niminen hammaslääkäri ja ne tehtiin norsunluusta. Hampaistossa oli paikka ainoalle suussa olleelle hampaalle, ja sen avulla kalusto sidottiin paikalleen.

Toiset, kuvassa olevat tekohampaan valmisti tohtori John Greenwood. Ne on tehty virtahevon luusta ja edellisten tapaan ne kiinnitettiin hampaaseen kultalangalla ja pienillä ruuveilla. Kun lopulta viimeinenkin hammas irtosi, jo mainetta niittänyt presidentti lahjoitti sen Greenwoodille, joka säilytti sitä erityisessä laatikossa muistona. Tekohampaita säilytetään nykyisin George Washingtonin kotimuseossa Mount Vernonissa, mistä kuvakin on peräisin.

Kun seuraavan kerran käsittelet dollarin seteliä, niin kiinnitä huomiota siihen painettuun Washingtonin kuvaan: hänen naamansa oli hieman vääntynyt hammasvaikeuksien vuoksi.