Tämä tuo tähdet sisälle

Päivän kuvaTänä viikonloppuna on Helsingissä meneillään pieni, mutta kiinnostava ammattitapaaminen: pohjoismaisten planetaarioiden vuosikokous. Viitisenkymmentä henkilöä pohtii planetaarioihin liittyviä asioita ja katselee uusimpia planetaarioelokuvia Heurekassa sekä Helsingin Observatoriolla. Tiedetuubi on eräs kokouksen järjestäjistä, joten olemme luonnollisesti paikalla.

Pohjoismaissa on monia mainioita planetaarioita ja sellaisissa kannattaa piipahtaa aina uudessa kaupungissa käydessä. Erilaisia planetaarioita katsellessa myös huomaa sen suuren eron, mikä on paitsi esityksissä niin myös planetaariokalustoissa. Monissa paikoissa tehdään "livenä" esityksiä päivän tähtitaivaasta, ja toisinaan ne ovat varsinaista stand-up komiikkaa, jota säestää musiikki ja planetaarioprojektorilla suoritettu taivaallinen akrobatia.

Yleensä kuitenkin planetaarioissa keskipisteenä – ihan konkreettisestikin – on tuo planetaarioprojektori, siis laite, joka heijastaa tähdet ja taivaanilmiöt pallomaiselle katolle. 

Ensimmäisen nykyaikaisen planetaarion idean esittivät saksalainen tähtitieteilijä ja Heidelbergin observatorion johtaja Max Wolf ja Münchenissä sijaitsevan Deutsches Museum -museon perustaja Oskar von Miller vuonna 1913. He alkoivat kehittää sitä eteenpäin yhdessä Zeiss-optiikkayhtiön kanssa, ja yhtiön johtaja Walter Bauersfeld rakensi itse ensimmäisen projektorin, joka asennettiin Zeissin Jenassa, Saksassa, sijaitsevan tehtaan katolle viimein vuonna 1923. Sen ympärillä oli 16 metriä halkaisijaltaan ollut kupoli, jonka sisäpinnalle tähtitaivas heijastettiin.

Projektori vietiin saman vuoden elokuussa Deutsches Museumiin, mutta vain väliaikaisesti; sinne avattiin ensimmäinen, kunnollinen pysyvä, yleisölle avoin planetaario 7. toukokuuta 1925 – siis 90 vuotta sitten. Ja samassa paikassa museon ullakolla on edelleen planetaario.

Kuva: Zeiss-yhtiön planetaarioprojektori Berliinissä vuonna 1939 avatussa planetaariossa. 

Siitä tuli saman tien ikoni: lähes kaikki planetaarioprojektorit muistuttivat sitä aina viime vuosikymmeniin saakka. Zeissin lisäksi monissa planetaarioissa ympäri maailman on japanilaisen Minoltan tekemiä projektoreja (kuten Minolta MS-15 Särkänniemen planetaariossa Tampereella).

Otsikkokuvassa on Los Angelesissa olevan Griffith-observatorion planetaarion kompakti projektori, Zeiss Universarium, joka on samantyyppinen kuin Heurekan planetaarion alkuperäinen projektori. Sen versio IX lienee paras tällä hetkellä saatavissa oleva planetaarioprojektori.

Nyttemmin perinteisten optis-mekaanisten projektoreiden rinnalle ovat tulleet täysin sähköiset projektorit, jotka tuottavat kuvan samaan tapaan kuin videoprojektorit. Niillä pystytään heijastamaan myös helposti tähtien lisäksi kaikenlaista muuta kuvaa sekä tietokoneen reaaliaikaisesti luomaa grafiikkaa yhdistettynä erilaiseen videomateriaaliin, joten luonnollisesti monet planetaariot hankkivat nykyisen tällaisia projektoreja. Niiden ylläpito on myös edullisempaa kuin tuhansista liikkuvista osista ja linsseistä sekä lampuista koostuvien vanhantyyppisten projektorien.

Mutta silti suriseva, valojaan myös alaspäin tuikkiva ja robotin tapaan planetaarion keskellä liikkuva projektori on edelleen kokemus sinällään. Siksi monet planetaariot pitävät sellaisiakin edelleen käytössä. 

Täällä on hyvä listaus maailman parhaista planetaarioista. Täällä on puolestaan täydellinen listaus maailman planetaarioista.

Alla on Norjassa, Sandnesissa sijaitsevan Vitenfabrikkenin (Tiedetehdas) UMOE-planetaarion Zeiss Skymaster ZKP 4 -projektori. 

Puistossa piilotteleva planetaario

Jokseenkin keskellä Milanon miljoonakaupunkia on Porta Venezian puisto.

Sen itäisessä nurkassa on lehtevien puiden siimeksessä näyttävä uusklassinen rakennus pylväikköineen päivineen. Seinustalla lukee ”Civico Planetario Ulrico Hoepli” – tervetuloa Italian suurimpaan planetaarioon!

Nimensä planetaario on saanut sveitsiläissyntyiseltä kustantajalta ja kulttuurimesenaatilta Ulrico Hoeplilta, joka aikoinaan lahjoitti sen Milanon kaupungille.

Planetaarion avajaisia vietettiin toukokuussa 1930 ja se on ollut siitä lähtien toiminnassa ja yleisökäytössä. Planetaarion sisääntuloaulassa on pieni näyttely, jossa kerrotaan esimerkiksi planeetoista ja niiden liikkeistä sekä aavikoilta löytyneistä meteoriiteista.

Varsinaista planetaariosalia voi kuvailla vaikkapa sanalla hauska. 19,6 metrin läpimittaista kupolia kiertää Milanon horisontti – sellaisena kuin se oli vuonna 1930. Sieltä siis puuttuvat monet myöhemmin rakennetut maamerkit ja pilvenpiirtäjät.

Keskellä salia on legendaarinen Zeissin projektori, joka on ollut käytössä vuodesta 1968 lähtien. Siinä tähtiä kuvaavat valopisteet heijastetaan kupoliin kahdessa pallossa olevien lamppujen ja linssien, ei digi- tai valokuitutekniikan avulla. Planeetoille ja muille erityiskohteille on omat projektorinsa.

Hauskaksi 300-paikkaisen planetaariosalin tekevät pyörivät puutuolit, jotka näyttävät siltä kuin ne kuuluisivat pikemminkin tunnelmallisen kulmakahvilan kalustukseen. Tuolit on pultattu yksitellen lattiaan ja jokainen katsoja voi kääntyillä ohjelman kestäessä mielensä mukaiseen suuntaan.

Planetaariossa käy vuosittain noin 100 000 kävijää, joten se on varsin  suosittu – olkoonkin, että Milanossa on myös runsain mitoin potentiaalista kävijäkuntaa. Ohjelmisto koostuu perinteisistä  planetaario-ohjelmista, joissa esitellään tähtitaivasta, sekä eri teemoista pidetyistä esitelmistä ja seminaareista. Lapsille ja  koululaisryhmille järjestetään omia ohjelmanumeroita.

Planetaario toimii myös Milanon vanhimman tähtiyhdistyksen, vuonna 1932 perustetun Circolo Astrofili di Milanon päämajana. Sisäänpääsymaksu on aikuisilta 3 euroa, alle 18-vuotiailta ja yli 60-vuotiailta 1,50 euroa. Planetaarion tarkka osoite on Corso Venezia, 57. Aukioloajat ja ohjelma kannattaa tarkistaa planetaarion nettisivuilta.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita