Arktinen keskus

Suorana labrasta 24/2018 on arktista paleoekologiaa – Mari Kuoppamaa, mitä se on?

Ma, 06/11/2018 - 10:06 Jari Mäkinen
Mari Kuoppamaa

Tällä kesäkuisella viikolla Suorana labrasta nousee pohjoiseen. Twiittaajana on Mari Kuoppamaa, joka vie tällä viikolla meidät muun muassa arktiseen turpeeseen.

Mari Kuoppamaa, eli @MariKuop työskentelee paleoekologian tutkijatohtorina Globaalimuutoksen tutkimusryhmässä, Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.

"Tehtäviini kuuluu selvittää turpeeseen tai järvien pohjasedimenttiin kerrostuneiden siitepölyjen avulla kasvillisuudessa tapahtuneita muutoksia Arktisella alueella", kertoo Mari, joka on opiskellut maaperägeologiaa Oulun yliopistossa.

"Rakastin lapsena valaita ja dinosauruksia, mutta koska biologiaa oli todella vaikea päästä opiskelemaan, hain lopulta opiskelemaan geologiaa ja leikittelin ajatuksella paleontologian opinnoista, vaikka Suomesta ei dinosaurusfossiileja löydykään. Paleoekologian ja siitepölyjen pariin ajauduin, kun huomasin avoinna olevan väitöskirjatyöntekijän paikan omassa yliopistossani maisteriksi valmistuttuani. Siitepölyt veivät aika nopeasti mukanaan, enkä ole katunut alavalintaani."

Nyt Mari on mukana kansainvälisessä tutkimusprojektissa nimeltä HUMANOR, jossa tutkitaan ihmisen ja eläimen suhdetta Pohjois-Euraasian muuttuvassa ilmastossa.

"Meillä on tutkimuskohteita poronhoitoalueella Pohjois-Ruotsissa ja -Suomessa, poropaimentolaisten (nenetsien) vaellusreiteillä Jamalin niemimaalla Länsi-Siperiassa, sekä Mongoliassa, jossa tutkimme Gobin autiomaan paimentolaisten sopeutumista muutoksiin."

Marin tehtävänä projektissa on katsoa ajassa taaksepäin ja käyttää siitepölyaineistoa ympäristön muutosten selvittämiseen. Tämän lisäksi hän tutkii näytteistä eläinten lantaa hajottavien sienten itiöitä ja niiden määrässä tapahtuneita muutoksia. Tällä menetelmällä voidaan selvittää tietyllä alueella olleiden porolaumojen kokoa - mitä enemmän näytteessä näitä itiöitä on, sitä enemmän alueella on ollut eläimiä.

"Tällä hetkellä tutkimus on sellaisessa vaiheessa, että tyypilliseen työpäivään kuuluu siitepölynäytteiden mikroskopointia, joka on erittäin aikaa vievää työtä, sekä tulosten kirjoittamista valmiiksi julkaisuiksi", selittää Mari. "Projektin työvaiheesta riippuen paleoekologin tyypillinen työpäivä voi olla myös näytteiden käsittelyä laboratoriossa, tulosten esittelemistä erilaisissa tieteellisissä kokouksissa tai luennoilla, tuloksiin perustuvien julkaisujen kirjoittamista yhdessä kollegojen kanssa, tai erilaisia maastotöitä tutkimuskohteessa näytteitä ja muuta aineistoa keräten."

Tällä viikolla Mari tekeekin hommia kotonaan Oulussa, mutta kuten nykyisin etätyöaikaa, pääsemme sieltä twitteritse matkalle laajalle alueelle Arktiksella. Saamme kenties myös ihastella jännittäviä kuvia ammoisten eläinten lantakasoista!

Rajut menetelmät käyttöön: tutkijoiden villi ajatus napajäätiköiden sulamisen hidastamiseksi

Ke, 03/14/2018 - 16:39 Toimitus

Napa-alueiden jäätiköiden sulamista ja merenpinnan nousua voitaisiin hidastaa geotekniikan avulla ja sen soveltamista tulisi tutkia vakavasti, ehdottaa kansainvälinen tutkimusryhmä Nature-lehden kommenttiartikkelissa.

Vuoteen 2100 mennessä useimmat suuret rannikkokaupungit joutuvat kohtaamaan yli metrin nykyistä korkeamman merenpinnan. Esimerkiksi Guangzhouissa, Kiinassa, merenpinnan nousu puolella metrillä veisi kodin yli miljoonalta ihmiseltä ja kahden metrin nousu vaikuttaisi yli kahteen miljoonaan ihmiseen.

Jos rannikoita ei suojata, vahinkojen määrä maailmanlaajuisesti saattaa nousta 50 biljoonaan dollariin vuodessa. Vallien ja tulvasuojien rakentaminen ja ylläpito maksavat vuosittain kymmeniä miljardeja dollareita. Tutkijat uskovat, että investointi geotekniikkaan on kannattavaa.

Grönlannin ja Etelämantereen jäähyllyt vaikuttavat merenpinnan nousuun tällä vuosisadalla enemmän kuin mikään muu. Nopeimpien valtameriin kulkevien jäävirtausten hidastaminen voisi tuoda muutaman vuosisadan verran lisäaikaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja rannikoiden suojelemiseksi.

"Vain muutamat erittäin nopeasti virtaavat jäätiköt Grönlannissa ja Etelämantereella kuljettavat suuren osan jäätiköistä mereen, jossa ne sulaessaan nostavat merenpinnan tasoa", kertoo John Moore, joka on Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori ja Pekingin yliopiston johtava tutkija.

"Nämä jäätiköt ovat kooltaan kymmeniä kilometrejä suuntaansa, ja niiden vakauttaminen on houkuttelevampi kohde kuin suojavallien rakentaminen maailman rannikoille."

Mooren lisäksi Nature-artikkelin tutkimusryhmään kuuluvat Rupert Gladstone Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta, Thomas Zwinger Tieteen tietotekniikan keskus CSC:stä ja Michael Wolovick Princetonin yliopistosta USA:sta. Tutkimuksessa on siis vanha suomalaisvivahde.

Antarktiksen jäätikön nopeuskartta (metriä vuodessa). Valkoinen viiva näyttää, missä jäätikkö alkaa kellua. Jäätikkövirrat näkyvät nopeimmin virtaavina alueina. Pine Island (PIG) ja Thwaites (TG) -jäätiköt ovat nopeimmat. Nämä kaksi kuljettavat suurimman osan Antarktiksen menettämästä jäästä mereen.

 

Jäätiköiden sulamista voitaisiin tutkijoiden mukaan hidastaa kolmella tavalla. Ensimmäiseksi sulamista kiihdyttävän lämpimän meriveden pääsy jäähyllyjen alle voitaisiin estää penkereillä. 

Toiseksi, jäähyllyjä voisi tukea rakentamalla mereen keinotekoisia saaria siihen kohtaan, missä jäähyllyt alkavat kellua. 

Kolmanneksi, jäätiköt liukuvat niiden pohjalla olevan ohuen vesikerroksen päällä ja jäätiköiden virtaamista voisi hidastaa kuivaamalla niiden pohjakallion joko johtamalla veden muualle tai jäädyttämällä sen. 

"Kehittyneet jää/valtamerimallinnukset auttavat arvioimaan esitettyjen ideoiden tehokkuutta", kertoo sovellusasiantuntija Thomas Zwinger.

Näiden esitettyjen toimien mittakaavat ja kustannukset ovat verrattavissa nykyisiin suuriin maa- ja vesirakennushankkeisiin, mutta lisähaasteen tuovat pitkät etäisyydet ja napa-alueiden karut olosuhteet. 

Keinotekoisia saaria on rakennettu esimerkiksi Hong Kongin uudelle lentokentälle, Norjassa vettä johdetaan jäätikön alta kalliotunneleita pitkin vesivoimalaitokseen ja Grönlannissa nopeimmin virtaavan jäätikön eteen rakennettavan penkereen pituus olisi vain viisi kilometriä ja korkeus sata metriä.

Mahdollisten riskien selvittäminen, etenkin paikallisiin ekosysteemeihin kohdistuvien, vaatii huolellista kenttätyötä ja tietokonemallinnusta. Jäätiköt tarvitsevat pohjakallion kartoitusta ja sulamisnopeuden määritystä. Eteläisen jäämeren ilmastomallia pitää kehittää ja Pohjois-Atlantin virtauksia Grönlannin jäähyllyihin pitää selvittää.

Tutkijoiden mielestä suurin riski on, ettei tehdä mitään tai että nämä toimenpiteet eivät toimi. Rakennustöiden vaikutukset jäisivät pieniksi ja paikallisiksi verrattuna jäätiköiden romahtamiseen ja maailmanlaajuiseen nopeaan merenpinnan nousuun.

Jäätiköiden vakauttaminen geotekniikan keinoin ei vähennä kasvihuonekaasujen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Jäätiköiden kohtalo riippuu viime kädessä siitä, kuinka nopeasti päästöt vähenevät. Jos kasvihuonekaasujen päästövähennysten huippu saavutetaan pian, jäätiköiden säilyttämisen pitäisi olla mahdollista.

Jos päästöt jatkavat kasvuaan, tavoitteena on hallita jäätiköiden romahtamista, tasoittaa merenpinnan nousunopeutta ja helpottaa sopeutumista.  

*

Juttu perustuu Arktisen keskuksen tiedotteeseen. Otsikkokuva: CSIRO.

Onko sinulla sattumalta lapinlehmä? Auta pitämään sitä hengissä!

Ma, 02/13/2017 - 14:29 Toimitus
Lapinlehmä (kuva: Anne Tuomivaara/Arktinen keskus)

Lapinlehmiä on enää hyvin vähän. Nyt niiden maidon tuotannon selvittäminen uudessa hankkeessa, jonka bonuksena saatetaan kehittää uusi terveystuote: lapinlehmän supermaito.

Lapinlehmä, eli pohjoissuomenkarja on Lapin maakunnan oma karjarotu, kertoo Lapin yliopiston tiedote

Kyseessä on uhanalainen alkuperäisrotu, jonka lisääntyviä yksilöitä on koko maailmassa vain noin tuhat. Siksipä toimet rodun säilyttämiseksi ovat paikallaan.

Yksi näistä on Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa on helmikuun alussa käynnistynyt hanke, jossa kartoitetaan lapinlehmän maidon tuotannon potentiaalia, määrää ja maantieteellistä jakautumista.

Lisäksi selvitetään, miten rodun maitoa ja sen hyviä ominaisuuksia voidaan hyödyntää nykyistä laajemmin.

Lapinlehmän maidon käytön lisääntyminen edesauttaa rodun elpymistä.

Pohjoissuomenkarjan maidon omaleimaisuuden hyödyntäminen (LAPPARI) - hankkeen tavoitteena on koota toimijaverkosto ja kartoittaa toimintamallia, joka tukee lapinlehmän maidon tuotantoa, jatkojalostusta ja käyttöä. 

Hankkeen vetäjät toivovat yhteydenottoja kaikilta lapinlehmien omistajilta ja maidon jatkojalostuksesta kiinnostuneilta yrityksiltä, jotta lehmärodun ja sen maidontuotannon nykytilanne voitaisiin selvittää mahdollisimman kattavasti. 

Soittoja ja sähköposteja voi lähettää hankkeen johtajalle, yliopistotutkija Päivi Soppelalle (040 013 8805, paivi.soppela(at)ulapland.fi) tai projektikoordinaattori Anne Tuomivaaralle (040 484 4160, anne.tuomivaara(at)ulapland.fi).

Kartoitushankkeessa selvitetään lisäksi sitä, voisiko Lapin kasvava matkailuelinkeino hyödyntää lapinlehmän omaleimaista maitoa ja siitä tehtyjä jalosteita sekä samalla viedä eteenpäin kulttuurihistoriallisesti arvokkaan paikallisen eläinrodun tarinaa.

Hankkeen pidemmän tähtäimen tavoitteena on tukea Lapin maatilojen lähiruokatuotantoa ja jalostusastetta sekä sitä kautta parantaa maitotilojen kannattavuutta.  

Lapinlehmä tuottaa korkealaatuista maitoa, joka on valtarotujen karjan maitoa rasvaisempaa ja jonka rasvahappokoostumus on ihmisen ravitsemuksen kannalta edullisempaa. Lapinlehmän maitoa tuotetaan maakunnassa ja lähialueilla jonkin verran, mutta sitä ei vielä erikseen kerätä eikä jatkojalosteta myytäviksi tuotteiksi.

Teksti perustuu Lapin yliopiston tiedotteeseen. Otsikkokuva: Anne Tuomivaara/Arktinen keskus

Nam nam! Saisiko olla karibun luuydintä?

Ma, 05/30/2016 - 13:39 Toimitus
Marjoja ja poron jalka

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen uusi Nam nam -teemanäyttely herkuttelee arktisten kansojen lihapainotteisilla ruokakulttuureilla. Tarjolla on – kuvina ja tietona – muun muassa inuiittien jäätelöä, karibun luuydintä ja haisevaa kuivattua kalaa.

Ounasjoen rannalla Rovaniemellä sijaitsevan Arktikumin tiedekeskuksen näyttelypäälliköllä Nicolas Gunslaylla on intohimoinen suhde ruokaan.

Ei olekaan ihme, että taitava ruuanlaittaja on jo pidempään suunnitellut aiheesta näyttelyä. Ruuan kautta voidaan käsitellä paitsi arktisia kulttuureja myös monia aluetta ravistelevia teemoja, kuten globalisoitumista, ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä.

Gunslay muutti Ranskasta Rovaniemelle lähes parikymmentä vuotta sitten. Miten ranskalainen ja lappilainen ruokakulttuuri eroavat toisistaan?

"Meillä täällä Lapissa ei ehkä ole määrää mutta meillä on laatua", Gunslay kuvaa.

Poronliha, siika, herkkutatit, mustikka… Lappilainen arkiruoka on etelämpänä todellista gurmeeta.

"Jos poronliha 'löydettäisiin' Euroopan metropoleissa, sitä ei enää riittäisi meille."

Satovaihtelu on pohjoisessa suurempaa kuin etelämpänä, koska kasvukausi on lyhyt ja lajeja vähemmän. Kun halla vie hillat, sitä päivitellään kahvipöydissä, huokaillaan poroaidoilla ja uutisoidaan sanomalehdissä.

Gunslayn mukaan ruoka on Ranskassa hyvin sosiaalinen ilmiö, kun taas pohjoisessa suhtautuminen on käytännöllisempää. Esimerkiksi poro- tai kalakeittoa on helppo keittää kerralla iso määrä ja maku on mitä mainioin. On syömisellä toki pohjoisessakin seurallinen puolensa. 

"Makkaroiden paistaminen nuotiolla vastaa sosiaalisuudessaan hyvinkin kolmen tunnin illallista."

Nam nam -näyttelyssä katsellaan, haistellaan ja ehkä jopa maistellaan pohjoisen luonnon antimia. Arktinen tietokattaus tarjoillaan ravintolamaisessa ympäristössä, lappilaisin maustein.

NAM NAM – Arktisia antimia -näyttely on avoinna tiedekeskus Arktikumissa Rovaniemellä 3.6.2016–23.4.2017. 

Otsikkokuvassa on vasemmalla arktisia marjoja ja oikealla poron jalka.

Juttu perustuu Lapin yliopiston tiedotteeseen. Kuvat: Arto Vitikka / Arktinen keskus

Suorana labrasta tällä viikolla: Arktinen keskus

Ma, 09/21/2015 - 10:52 Jari Mäkinen
Suorana labrasta / Ilkka Tiensuu

Tiedetuubin Suorana labrasta -twitterprojekti jatkuu jälleen ja tällä viikolla viestit tulevat Rovaniemeltä. Tutustumme viikon kuluessa Arktisen keskuksen toimintaan ja siellä tehtävään tutkimukseen, mutta viesteissä liikutaan laajemmallakin: eräs tutkija on Japanissa, toinen Inarissa ja osa kenttätöissä. Pääsemme siis mukaan eri puolille maailmaa ja arktista!

Suurimman osan viesteistä lähettää ja muita koordinoi Ilkka Tiensuu. Hän on henkilö Arktisen keskuksen twitter-tilin @Arctic_Centre takana ja viestit tulevat pääasiassa heidän viesteinään tunnuksella #suoranalabrasta varustettuna.

Viikon aikana tulleet viestit ovat alla Storify-tarinana: