Marsilaisia, onko heitä?

Marsilaisia kulkijaa katsomassa. (Sean Savage / Flickr)

Marsilaiset ovat kiehtoneet ihmismieltä jo parisataa vuotta. Osaako nykytiede vihdoin sanoa jotain niistä oikeista Marsin asukkaista?

 

Jo 1800-luvulla kävi selväksi, että Mars on maankaltainen planeetta: Se pyörii, sillä on vuodenajat, napajäätiköt ja kaasukehä, sekä tummia ja vaaleita alueita. Loppu tarinasta piti kuitenkin täyttää oletuksilla, ja mielikuvitus laukkasi niin tutkijoilla kuin yleisölläkin. Laajalle levinnyt uskomus oli, että Marsissa täytyi olla elämää—koska hei, miksi ei, kun onhan meilläkin. (Aikoinaan myös Kuussa ja Auringossa sanottiin asuvan väkeä.)

1800-luvun lopulla sensaatiouutinen kanaaleja rakentavista marsilaisista tavoitti suuren yleisön. Eräät kuuluisat tutkijat raportoivat nähneensä Marsin pinnalla tummia viivoja. Karttoja julkaistiin, viivoja ilmestyi uusiin paikkoihin ja vanhoja pyyhittiin pois. (Pian kävi ilmi, että viivat johtuivat kenties kaukoputkien linssien huonosta laadusta sekä siitä, että ihmisaivot yhdistävät lähekkäin nähdyt pisteet usein viivoiksi. Mutta eihän se estänyt näkemästään vakuuttuneita tutkijoita inttämästä asiaansa.)

Marsilaisten aikakausi oli alkanut. Tavallaan elämme sitä yhä.

Kun keskustelu kääntyy Marsiin, eräs yleisimmistä pohdinnoista on vieläkin "onko niitä marsilaisia oikeasti olemassa". Vastauksen haluaisivat tietää tahoillaan niin "siviilit", scifi-intoilijat, kuin monet Marsiin perehtyneet tutkijatkin.

Ja nyt siis puhutaan oikeista, tieteellisesti todistettavista "marsilaisista". Toisen planeetan eliöistä.

Merkkejä nykyisestä elämästä?

Yksinkertaisinta (jos niin voi sanoa) lienee selvittää, sattuisiko Marsista löytymään jotain yhä aktiivista elämää. Tällä saralla onkin tehty jo monia erittäin mielenkiintoisia ja mahdollisesti "marsilaisiin" viittaavia löytöjä.

Marsiin 1970-luvun lopulla laskeutuneet kaksi Viking-luotainta etsi pinnalta elämän merkkejä. Laitteet keräsivät pintamateriaa, jota sitten lämmitettiin, ruokittiin ravintoliuoksella ja haudotettiin erilaisissa kontrolloiduissa kaasuissa. Tulos hätkäytti: näytteisiin imeytyi ravintoa ja lisäksi niistä vapautui kaasuja. Päivänselviä aineenvaihdunnan merkkejä, sanoivat optimistisimmat.

Ikävä kyllä oikea tulkinta ei ole ihan niin suoraviivainen.

Yhtä Vikingien koetta uusittaessa aiemmin havaittu ilmiö ei enää toistunutkaan. Joissain kontrollitesteissä taas kuumennus ei vaikuttanut tuloksiin, eli vaikka "marsilaisten" olisi pitänyt varmasti olla kuolleita, niiden "aineenvaihdunta" toimi silti yhä. Vikingien tärkein havainto kuitenkin oli, ettei käsittelemättömässä pinta-aineessa ollut orgaanisia yhdisteitä lainkaan. Kaiken kukkuraksi koejärjestelyissä olisi ollut jopa silloisella tekniikalla parantamisen varaa.

Kokonaisuutena tarkasteltuna Vikingien biologiset tutkimukset olivatkin täysin tuloksettomia. Niiden avulla kuitenkin huomattiin miten "marsilaisia" ehkä kannattaisi etsiä. Tai ainakin että kuinka ei kannata.

Sittemmin Marsista on löydetty useita erilaisia ja monimutkaisiakin orgaanisia yhdisteitä. Ne löytyivät Curiosity-kulkijan ajoreitiltä muinaisen kuivuneen järven pohjalta. Löytö todistaa, että elämän syntyyn tarvittavia aineita on ainakin paikoin ollut Marsissa riittävästi tarjolla. Sekä yhä toimiva Curiosity että muutaman vuoden sisällä laukaistavat Perseverance- ja Rosalind Franklin -kulkijat on kaikki suunniteltu etsimään merkkejä erityisesti "marsilaisista" ja niiden elinoloista.

Satelliitit Marsin kiertoradalla taas ovat tunnistaneet planeetan kaasukehästä hivenen metaania, vaikka aineen pitäisi joko hapettua tai hajota sikäläisissä olosuhteissa nopeasti. Sitä täytyy siis jollain tavalla tulla koko ajan lisää. Metaanin määrä tuntuu myös vaihtelevan sekä alueellisesti että vuodenaikojen mukaan. Syy voisikin ehkä olla jonkinlaisen kesäisin aktivoituvan eliöstön aineenvaihdunnassa. Kaiken kukkuraksi Marsin kaasukehässä on myös hieman formaldehydiä, jota syntyy metaanin hapettuessa. Myös sen olemassaolo olisi oivasti selitetty vaikkapa mikrobimattojen toiminnalla.

Sitten ovat vielä Mars-meteoriitit, eli punaiselta planeetalta Maahan sinkoutuneet kivet. Ainakin parista sellaisesta on tähän mennessä löydetty merkkejä, jotka voi erittäin hyvällä mielikuvituksella tulkita mikrobien toiminnan tuotteiksi. Kivet ovat muutamia miljardeja vuosia vanhoja, joten parhaassa tapauksessa meillä olisi näytteitä "marsilaisten" fossiileista.

Mutta.

Kaikki tähän mennessä löydetyt mahdollisen elämän merkit ovat vain aihetodisteita. Ne voidaan selittää myös elottomilla geologisilla ja kemiallisilla prosesseilla. Se on myös kaikkein yksinkertaisin selitys, ja siksi todennäköisin.

Tylsää, eikö?

"Marsilaisten" tunnistus vaatisi täysin kiistattomia todisteita. Siksi kannattaakin pohtia, mistä sellaisia saattaisi löytää.

Missä se elämä oikein piilottelee?

Marsin pinnan olosuhteet ovat erittäin karut. Siellä on hyvin kuivaa ja erittäin kylmää—parhaimmillaankin kuin Etelämantereen kuivimmissa laaksoissa. Auringon ultraviolettisäteily ja kosmiset säteet piiskaavat pintaa koko ajan. Kaasukehä taas hapettaa kaiken. Pinnalla vallitsee niin mitätön paine, että sinne putkahtava vesi kiehuisi saman tien kaasuksi. Kaiken kukkuraksi Marsin pyörimisakseli kääntyilee varsin hektisesti, joten pintaolosuhteet vaihtelevat pitkien aikojen kuluessa radikaalisti.

Toisaalta Marsissa on aivan varmasti elämän tarveaineita: hieman sisäistä lämpöä, orgaanisia yhdisteitä, sekä vettä. Tunnetut vesivarannot (jäätiköt ja pinnanalaiset suolaiset järvet) riittäisivät peittämään planeetan noin 35 metriä paksulla vesikerroksella.

Muinoin Marsin pinnalla virtasi paljon enemmän vettä. Planeetalla oli paksumpi kaasukehäkin. Tulivuoret ja asteroidit kuskasivat pinnalle paljon uutta tavaraa. Kyllä Marsiin olisi ihan hyvin voinut syntyä elämää siinä missä Maahankin. Jos "marsilaisia" joskus kehittyi, olosuhteiden muutokset ja resurssien niukkuus ovat todennäköisesti pitäneet heidät varsin alkeellisina.

Nykyaikoihin asti selvinneet "marsilaiset" olisivat sopeutuneet oloihin ja luultavasti hakeutuneet johonkin suojaisampaan elinpaikkaan. Osa saattaisi myös vajota pitkiksi ajoiksi horrokseen tai vaikkapa jonkinlaiselle itiöasteelle, herätäkseen vasta kun elinpaikan olosuhteet muuttuvat suotuisammiksi.

Pakopaikkavaihtoehtoja on monia. Kallion sisässä olisi kiveä syöville kemotrofisille mikrobeille yllin kyllin tilaa ja popsittavaa. Planeetan sisuksista kumpuaa vielä riittävästi lämpöä tekemään pinnanalaisetkin olot niille mukaviksi. Auringon valoa energianlähteenään käyttävät mikrobit taas voisivat elellä pintakivien rakosissa endoliitteina. Edistyneemmät eliöt saisivat suojaa vaikkapa tuliperäisten alueiden laavatunneleista tai maanalaisista vesivarastoista.

Elämälle suotuisat olosuhteet eivät kuitenkaan tarkoita, että elämää olisi varmasti ollut. Siksi "marsilaisten" etsintä jatkuu yhä.

Juttu on tehty yhteistyössä Tiedekeskus Tietomaan kanssa.

Kirjoittaja on Mars-tutkija.

Otsikkokuva: Sean Savage / Flickr

Universumin oudoin tähti onkin sisäisesti kummallinen - eikö Dysonin palloa olekaan?

Kuva: Kevin Gill / Flickr

Alienit eivät ehkä olekaan tehneet megarakennelmia Tabbyn tähden ympärille. Näin vihjaa uusi tutkimus, jossa tutkittiin oudosti himmenevän tähden kirkkautta entistä tarkemmin. Syy muutoksiin löytyneekin tähden sisältä.

Viime vuonna kohun aiheuttanutta "Tabbyn tähteä" (KIC 8462852) on sanottu oudoimmat ikinä löydetyksi tähdeksi. Sen kirkkaus pienenee ajoittain hyvin rajusti, vain palatakseen jonkin ajan kuluttua ennalleen. Eikä kukaan tiedä miksi, vaikka monia selityksiä onkin heitelty ilmaan: Tähden valoa sumentavat ehkä komeettapilvet tai kenties sen ympäri kiertyy alienien jättiläisrakennelmia, kuten vaikkapa Dysonin pallo.

Esteet tähden edessä tuovat kuitenkin muassaan ison ongelman: Varjostava kappale lämpenisi ja näkyisi siksi lisääntyneenä infrapunasäteilynä. Mustan kappaleen säteilyä kun ei fysiikassa pysty oikein kiertämäänkään. Mutta mitään lisäpiikkiä ei infrapunasta ole kuitenkaan löytynyt, etsinnöistä huolimatta.

Tuore tutkimus ehdottaa, että tällaista lämpenemistä ei ehkä tarvitakaan. Tähteä ei nimittäin välttämättä ympäröi mikään outo asia, sillä selitys voi hyvinkin löytyä tähden sisältä.

Tutkijat Illinoisin yliopistolta katsoivat nopeita himmenemistapahtumia nyt tarkemmin ja analysoivat itse himmenemisen signaalia. He huomasivat valokäyrien noudattavan potenssisääntöjä varsin tarkkaan. Vastaavat ovat tuttuja monista muista fysikaalisista ilmiöistä: Signaalissa nähty romahdus viittaa usein siihen, että epätasapainossa olevan systeemi on muuttumassa johonkin toiseen vaiheeseen tai tilaan. Vastaavaa muutos nähdään vaikkapa tähtien soihtujen tai leimahdusten tapahtuessa, gammasädepurkausten yhteydessä, sekä ferromagnettisia aineita riittävästi lämmitettäessä.

Tutkijoiden mukaan potenssisääntöä tarkkaan noudattava signaali on todennäköisesti osoitus Tabbyn tähden sisäisistä muutoksista. Ulkoinen varjostin olisi satunnaisempi. Mitä nämä tähden muutokset sitten ovat, jää kuitenkin yhä hämärän peittoon. Yksi varteenotettava vaihtoehto olisi tähden magneettisuuden radikaali muuttuminen. Jo se olisi itsessään yllätys. Tabbyn tähti on harvinainen ilmestys.

Tutkimus ottaa kuitenkin kantaa vain tähden nopeisiin himmenemisepisodeihin. Se ei riitä selittämään tähden pidempiaikaista outoa käytöstä, joista kerroimme aiemmassa jutussamme.

Oli syy mikä vain, Tabbyn tähti jatkaa outoa eloaan. Samalla seurantakampanjat yrittävät saada selvyyttä sen ominaisuuksista.

Tutkimus julkaistiin eilen 19.12. Physical Review Lettersissä. Aiheesta kerrottiin myös populaarimmin American Physical Societyn artikkelissa.

Otsikkokuva: Kevin Gill / Flickr

Outo Tabbyn tähti yllättää jo kolmannen kerran

Kuva: Kevin Gill / Flickr

Ehkäpä oudoin ikinä löydetty tähti muuttuu yhä oudommaksi. Tabbyn tähti himmenee aina vain uusilla tavoilla.

Kerroimme ehkä kaikkein oudoimmasta ikinä löydetystä tähdestä vajaa vuosi sitten. Silloin tuon muutoin normaalilta vaikuttavan tähden huomattiin himmentyneen rajusti, nopeassa ja epäsäännöllisessä tahdissa.

Nyt tuo Tabbyn tähdeksi tituleerattu taivaankappale yllättää jälleen.

Elokuun 2016 alussa arXiv-palveluun jätetty tutkimus osoittaa tähden himmentyneen epätavallisesti ainakin neljän vuoden ajan. Havainto tehtiin avaruusteleskooppi Keplerillä.

Tutkimuksesta napattu normalisoitu säteilyvuo laskee kuin lehmän häntä. Värit kuvaavat Keplerin erilaisissa kuvausasennoissa tehtyjä havaintoja. (Montet & Simon 2016, arXiv.org).

Nyt raportoitu havainto myös tukee aiempaa havaintoa itse Tabbyn tähdestä: se on ehkä himmentynyt jo sadan vuoden ajan. Tuo hätkähdyttävä löytö on kuitenkin kiistanalainen, sillä vanhojen aineistojen tulkinnassa on ongelmansa.

Tabbyn tähden on siis huomattu himmenevän kolmella eri tavalla. Se kokee nopeita ja epäsäännöllisiä rajuja himmenemisiä, joiden kesto lasketaan päivissä. Toisaalta sen kirkkaus laski Keplerin "silmissä" kertarysäyksellä 2,5 % vuodessa (mikä on tähdelle paljon). Pisteenä iin päällä on vielä pitkäaikaisempi, vuosia tai ehkä jopa vuosisadan kestänyt hidas systemaattinen himmeneminen.

Tabbyn tähden kehitys ei vastaa mitään tähtien kehitysmalleja. Havaintoja myös verrattiin yli 500 muuhun Keplerin kuvaaman tähden käytökseen. Vaikka jotkut himmenivätkin ajoittain, yhtään Tabbyn tähden kaltaista ei löytynyt.

Outouksien syyt ovat yhä hämärän peitossa. Yksikään ehdotettu tapahtumaketju tai malli ei kuitenkaan selitä kaikkea.

Yksi mahdollisuus on tähden napa-alueella kasvava jättimäinen tähdenpilkku, joka ei tosin selitä lyhyitä vaihteluita. Toinen vaihtoehto on laajan, harvan ja epäsäännöllisen esteen siirtyminen tähden eteen, kenties planeettojen tai komeettojen törmäyksen seurauksena. Se taas ei selitä pitkän aikavälin kirkkausvaihteluista mitään, ainakaan uskottavasti. Aiempi tutkimus povasi, että 200-kilometrisiä komeettoja tarvittaisiin epärealistiset 650 000 kappaletta, jotta satavuotinen himmenemisefekti saataisiin aikaan.

Ja sitten on tietysti mediakohun aiheuttanut spekulatiivinen heitto, että joku olisi rakentamassa tähden ympärille massiivisesta rakennelmaa tai tähtilaivastoarmadaa. Tälläkin selityksellä on omat ongelmansa, suurimpana mustan kappaleen säteily.

Aika näyttää, mikä Tabbyn tähden erikoisuuksien syyksi paljastuu. Ensimmäisen tutkimuksen tekijät ovat saaneet joukkorahoitettua uuden seurantakampanjan. He toivovat saavansa tähden jälleen kiinni itse teosta, ja tällä kertaa laajemmalla spektrikaistalla kuin aiemmin.

Lue myös aiemmat juttumme aiheesta: Ensimmäinen kertoi tähden löydöstä, ja sisältää mukana olleen suomalaistutkijan haastattelun. Toisessa käsitellään vanhojen aineistojen kätköistä paljastunutta satavuotista himmenemistä.

Päivitys 10.8.2016 klo 11.30: Muokattu ensimmäisten kappaleiden sanamuotoja ja aukaistu selitysmallien ongelmien luonnetta.
Päivitys 10.8.2016 klo 16.30: Korjattu diagrammin kuvatekstiä. Aiemmin sanoimme värien tarkoittavan eri spektrikanavia.

Otsikkokuva: Kevin Gill / Flickr

Oudosti himmenevä tähti kävi entistä eriskummallisemmaksi

Kerroimme lokakuussa 2015 oudosta Tabbyn tähdestä. Se sai tuolloin huomiota satunnaisten himmenemistensä vuoksi. Jokin ulkopuolinen ja toistaiseksi selittämätön peittää tähden valoa vuorokausia kerrallaan. Kirkkausvaihtelut eivät ole itse tähdestä peräisin.

Villeimmissä ideoissa tähteä ympäröi vieraan sivilisaation satelliittiarmada. Todennäköisempi syy himmenemiselle on kuitenkin tähteä kiertävien komeettojen aiheuttama varjostus. Löydön tehneessä tutkimuksessa oli mukana myös Turun yliopiston tutkija Heidi Korhonen, joka kertoi näkemyksiään aiemmassa jutussamme.

Nyt tähti on osoittautunut entistäkin oudommaksi. Se on nimittäin himmentynyt hiljakseen ainakin sadan vuoden ajan. Bradley Schaefer jätti tutkimuksensa aiheesta arXiv-palveluun 13.1.2016.

Tutkimuksessa perehdyttiin tarkasti Harvardin yliopiston vanhoihin tähtikuviin. Tabbyn tähti oli kuvattu niissä 1581 kertaa vuosien 1890 ja 1989 välillä, mutta kuvista vain 1232 täytti tutkimuksen laatukriteerit. Tähden kirkkaus keskiarvotettiin lopuksi viiden vuoden jaksoissa, jotta päästiin käsiksi pitkän ajan suuntauksiin.

Yllä: tähden himmeneminen sadan vuoden aikana. Harmaalla merkittyjen kahden vertailutähden kirkkaus on pysynyt suunnilleen vakiona samana aikana. Kuva: Bradley Schaefer / arxiv.org

 

Osoittautui, että tähti on himmentynyt jokseenkin tasaisesti ainakin sadan vuoden ajan. Himmeneminen ei ole suurta, mutta se on systemaattista. Magnitudi on muuttunut noin 0,2:lla (12,25 → 12,45, sillä magnitudi kuvaa kirkkautta käänteisesti). Ainoa poikkeus trendiin löytyy sarjan alkupuolelta, jolloin tähden kirkkaus putosi äkisti noin kymmeneksi vuodeksi.

Uudessa tutkimuksessa päätellään loogisesti, että pidemmän jakson himmenemisen syy on sama kuin 1900-luvun alussa ja sekä tuoreissa, avaruusteleskooppi Keplerin havainnoista löydetyissä nopeissa muutoksissa. Mekanismi jää kuitenkin yhä mysteeriksi, sillä vanhat ehdotelmat eivät ole vakuuttavia.

Schaefer laski, että vuosisataisen muutoksen selitykseksi tarvittaisiin 200-kilometrisiä komeettoja noin 650000 kappaletta. Tämä ei hänestä kuulosta realiselta. New Scientistille antamassaan haastattelussa tutkija lyttää myös myös alienien oudot rakennelmat. Niiden kun pitäisi säteillä lämmetessään infrapunasäteilyä mustan kappaleen lailla, eikä moisesta ole havaintoa. Ja tähden ympäröiminen edes osaksi rakennelmilla noin lyhyessä ajassa vaatisi jopa edistyneen sivilisaation mittakaavssa aivan käsittämättömiä voima- ja raaka-ainevaroja.

Uusi tutkimus osoittaa kuitenkin, että vanhojen aineistojen perinpohjainen hyödynnys kannattaa. Jopa uusien ja hulppeiden tutkimuslaitteiden aikakaudella. Kukapa tietää, vaikka ensimmäinen todellinen havainto maanulkoisesta elämästä (tai jostain vielä eksoottisemmasta) olisi jo tehty. Se voi hyvinkin lymytä Harvardin tai jonkin muun arkiston uumenissa, odotellen löytäjäänsä.

Tähden alkuperäisen KIC 8462852 -nimityksen rinnalle tullut Tabbyn tähti -nimitys tulee outoudesta raportoineen tutkimusartikkelin ensimmäisen kirjoittajan, Tabetha S. Boyajianin, etunimestä. Ihmisten mukaan nimettyjä tähtiä on vain kourallinen, ja jokainen niistä on jollain tavalla erikoinen.

 
Uudesta havainnosta kertoi mm. New Scientist. Itse tutkimus on luettavissa arXiv-palvelusta.
 
Otsikkokuva: Kevin Gill / Flickr

Outo tähti kutkuttelee median sensaationappulaa

Kuva: Kevin Gill / Flickr

Nopealla silmäyksellä tähti KIC 8462852 on normaali keltavalkoinen F3-luokan kääpiötähti. Se on jonkin verran Aurinkoa suurempi ja kirkkaampi, pyörähtää akselinsa ympäri kerran hieman alle vuorokaudessa, ja liikkuu varsin hitaasti meistä poispäin. Tähti sijaitsee liian kaukana näkyäkseen paljain silmin. Hyvällä teleskoopilla sen voi kuitenkin erottaa Joutsenen tähdistössä.

Neljän vuoden seurannassa se on kuitenkin osoittautunut yhdeksi oudoimmista tunnetuista tähdistä. Ehkä kaikkein oudoimmaksi.

KIC 8462852 on epäsäännöllisesti muuttuva tähti. Tähden kirkkaus, eli siitä meille tuleva säteilyvuo, pienenee aika ajoin. Sekä muutoksen voimakkuus että kesto vaihtelevat: Tähden säteily on pitkään tasaista, kunnes äkillisesti pienenee jopa viidenneksellä. Himmeneminen on tähän mennessä kestänyt pisimmillään 80, lyhimmillään 5 vuorokautta. Sitten kirkkaus palaa ennalleen, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

KIC 8462852
Tähden tyyppi F3 V/IV
Ominaisnopeus +4 km/s
Pyörähdysaika n. 0,88 vrk
Etäisyys Auringosta n. 1480 vv
Sijainti taivaalla Joutsen
Näenn. magnitudi 11,7

Toisin kuin muilla muuttuvilla tähdillä, KIC 8462852:n valokäyrän muutokset ovat outoja. Ne eivät selity tähden toiminnalla, eivätkä ne ole kiertävien planeettojenkaan aiheuttamia näennäisefektejä.

Tutkimuksessa mukana ollut Turun yliopiston tutkija Heidi Korhonen ihmettelee havaintoja yhä:

”Löytö on todella mielenkiintoinen. Emme ole koskaan ennen nähneet vastaavanlaisia himmenemisiä tähdissä. Ne ovat todellakn jotain epätavallista ja mysteeristä. Mietimme useita selitysvaihtoehtoja, ja tarkistimme myös tarkasti, ettei kyse ollut instrumenttivirheistä. Emme keksineet mitään keinoa, jolla itse tähti voisi tehdä ja aiheuttaa himmenemiset. Oma osuuteni keskittyi juuri tähden tarkempaan tutkimiseen. Ainoana jäljelle jäävänä selityksenä ovat mahdolliset tähden ympärillä olevat tekijät.”

Juuri tuo tekee tähdestä oudon. Aika ajoin jotain tulee juuri KIC 8462852:n ja meidän väliimme. Jokin peittää ajoittain merkittävän osan tähden kirkkaudesta. Tai oikeastaan näyttää siltä, että kyse on monista pienemmistä joistain, joiden yhteinen muoto lisäksi muuttuu.

Laskelmien mukaan varjostava materia lienee alle 25 astronomisen yksikön (AU) päässä tähdestä. Täkäläisittäin se vastaisi aluetta jossain Neptunuksen radan sisäpuolella.

Tähti aiheuttaa mediahepulin

Pian tiedejulkaisun käsikirjoituksen julkaisun jälkeen The Atlantic teki uutisen aiheesta. Siinä haastateltiin SETI-tutkija Jason Wrightiä, joka kommentoi löytöä ulkopuolisena asiantuntijana: ”tämä näyttää joltain, mitä vieraan sivilisaation voisi olettaa rakentavan”. Hän visioi, että kyse voisi olla jonkinlaisesta Dysonin pallon (tai -kehän tai -parven) tyylisestä valtavasta rakennelmasta. Sellainen olisi todiste maanulkoisen elämän jättiprojektista, jolla valjastetaan tähden energiaa erittäin tehokkaasti käyttöön.

Villin spekulaation siivittämä uutinen sai oitis paljon palstatilaa. Juttua lainasivat pian ainakin Al Jazeera, The Express, FOX News, The Independent parissakin artikkelissa, sekä ties mitkä muut mediat. Kaikki otsikoivat juttunsa toinen toistaan villimmin. Suomeksi uutista ovat levittäneet ainakin Tekniikka ja Talous, Kauppalehti, MTV, Iltalehti ja Voice.

Lausuntoja on kuitenkin paisuteltu suuresti. Alusta lähtien.

Wright pahoittelee aikaansaamaansa mediasotkua blogissaan: ”Olen hieman nolostunut kaikesta siitä vähemmän vastuullisesta uutisoinnista, joka liioittelee näitä todisteita. Etenkin siksi, ettei meillä ollut mitään valmiina näytettäväksi kollegoillemme, jotta he voisivat antaa medialle omia valistuneita näkemyksiään aiheesta.” Hän julkaisi oman artikkelinsa vasta tänään (16.10.), ja siinä KIC 8462852 on vain pienessä sivuosassa. Tähti on yksi esimerkki monista mahdollisuuksista, miltä keinotekoinen ”megarakennelma” voisi ensi silmäyksellä meiltä katsottuna näyttää. Wright myös toteaa, että varmistukseen tarvittaisiin havainto keinotekoisesta signaalista. Sellaista ei ole.

Wright myös tarkentaa Business Insiderille, että ”pistäisin sen todennäköisyyden, että kyse on maanulkoisesta elämästä, hyvin pieneksi.”

”Homma on päässyt vähän käsistä”, Wrightin kollega Kimberly Cartier jatkaa mediakohusta. Hän painottaa, että ”selvennyksen vuoksi sanottakoon, ettemme minä tai Jason yritä todistaa, että kyse on alienien jättirakennelmasta – muttemme myöskään pysty sulkemaan sitäkään mahdollisuutta täysin pois”.

Kyse siis on siitä, että tutkijat pitävät mielensä avoimina moniselitteisten aineistojen edessä. Villitkin ideat pidetään elossa testausta varten. Kun kaikkia vaihtoehtoja mietitään, päästään varmempaan lopputulokseen. Riittämätön ja epäselvä data ei kuitenkaan todista ufohenkilöiden tai avaruuden jättiarmadan olemassaolosta – vaikka media kuinka haluaisi mässäillä ajatuksella

Kummankin jutun vertaisarviointi on lisäksi vielä kesken. Tutkijat joutunevatkin vielä viilaamaan argumenttejaan ennen kuin tiedeyhteisö ottaa heidän tulkintansa täysin vakavasti.

Yllä: Tähden valokäyrä ja sen yksityiskohtia. Huomaa pystyakselien erilaiset skaalat. Lähde: Boyajian ja kumpp., 2015.

Jotain siellä silti on

”Media on tainnut jo keksiä tästä kaiken sanottavan. Scifin ystävänä alienin jättimäinen rakennustyömaa kyllä kuulostaa mieltä kutkuttavalta vaihtoehdolta”, Korhonen heittää pilke silmäkulmassa. ”Tutkijana pidän kuitenkin kaikkein paljon todennäköisempänä selityksenä sitä, mitä julkaisussakin päättelemme.”

Tutkimuksessa, jossa Korhonenkin on mukana, löytöä pyöritellään avoimesti monelta kantilta. Siinä käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja himmenemiselle. (Kannattaa huomata, että tuo eroaa radikaalisti Wrightin lähtökohdasta, jossa pyritään selittämään havaitut signaalit alieneilla.)

Kyse ei ole eksoplaneetasta, sillä sellaiset kulkisivat säännöllisin väliajoin tähden editse. Eikä suurikaan planeetta edes onnistuisi peittämään tähdestä kuin ehkä muutaman prosentin. Nyt havaittu on jotain suurempaa.

Tähden ympärillä oleva massiivinen ja paakkuinen kaasusta ja pölystä koostuva kertymäkiekko voisi selittää havainnot. Mutta kun tähti ei ole riittävän nuori, eikä ympäröivästä kiekosta ole mitään havaintoja. Samainen päättely sulkee muutamia muitakin skenaarioita pois laskuista. Esimerkiksi törmäykset asteroidien tai planeettojen kesken.

Vahvin ehdokas himmenemisen aiheuttajaksi on jättimäinen komeettojen pilvi. Tässä mallissa jokin lähitähden gravitaatio saa komeettaytimet liikkumaan kohti KIC 8462852:a. Lähemmäs päästyään komeetat hajoavat, ja synnyttävät epäsäännöllisen ja alati muuttuvan hiukkaspilven. Alustavasti näyttääkin siltä, että KIC 8462852:n lähellä (alle 1000 AU:n päässä) on himmeä M-luokan tähti. Ei ole kuitenkaan täysin varmaa, ovatko tähdet yhtä kaukana, vai ovatko ne vain lähes samalla linjalla Maasta katsottuna.

Komeettaideassa on kuitenkin edelleen ongelma – ja sama olisi keinotekoisten rakennelmienkin kanssa. Mikä ikinä tähden säteilyä blokkaakin, lämpenee varsin nopeasti, ja alkaa siksi säteillä infrapunasäteilyä (koska mustan kappaleen säteily). Mitään infrapuna-alueen ylimäärää ei kuitenkaan tähden tienoilta ole havaittu. Mikään selitetyistä malleista ei siis vielä pysty selittämään täysin kaikkea havaittua.

Oli kyse sitten massiivisesta komeettaryöpystä, törmäyksistä tai jostain aivan muusta, tapahtuma on sattunut tähden kehityksen aikaskaalassa vastikään. Muutoin ainepilvi olisi ehtinyt kasautua yhteen tai tippua tähteen. Se, että ihmiskunnan onnistuu todistaa tällaista tapahtumaa, on varsin harvinaista. Toisaalta Kepler-avaruusteleskooppi, jolla löydöt tehtiin, seuraa samanaikaisesti noin 150000 tähteä. Suuri lukumäärä nostaa todennäköisyyksiä, että jollain niistä sattuu jossain vaiheessa jotain harvinaista.

”Joka tapauksessa kyse on todella kiinnostavasta mysteeristä, jonka selvittämiseen tarvitsemme lisää havaintoja”, Heidi Korhonen summaa tilanteen.

Lisätutkimuksia on luvassa, jos tai kun rahoitus vain löytyy.

Kepler-avaruusteleskooppi on kehitetty eritoten eksoplaneettojen löytämiseen.

 

Päivitys klo 20.20: Lisätty kommentti infrapunaongelmasta.

Otsikkokuva: Kevin Gill / Flickr