Pyreneet eivät ole yhtä kuuluisat kuin Alpit ja suomalaiset eksyvät näille vuorille kovin harvoin, mutta se ei vähennä Pyreneiden kauneutta. Kun niitä lähestyy, ne nousevat jylhänä rintamana esiin horisontista ja muuttuvat lähemmäksi ajaessa yhä upeammiksi.

Ne ovat horisontista toiseen kurottava vuorenhuippujen ketju. Ja huipuista yksi on kuuluisin: Pic du Midi.

Tämä 2876 metrin korkeuteen nouseva huippu erottuu selvästi vuorijonon länsipuolella, Tarbesin kaupungin luota vuorille tullessa. Huippu ei ole selvästi korkein, mutta pienen pohdinnan jälkeen sen huomaa kyllä olevan viereisiä korkeamman. Lisäksi sen laella oleva möhkäle ja pitkä piikki tekevät siitä helposti erottuvan.

Möhkäle on tähtitieteellinen observatorio ja piikki on korkea TV- ja tietoliikennemasto.

310 vuotta historiaa

Pic du Midin tieteellinen tarina alkaa vuodesta 1706, jolloin François de Plantade, eräs ensimmäisistä tähtitieteilijöistä, kipusi sinne havaitsemaan täydellistä auringonpimennystä.

Paikka osoittautui mainioksi myös muihin tutkimuksiin, joten sinne noustiin tekemään tähtitieteellisten havaintojen lisäksi muun muassa ilmanpaineen mittauksia.

Varsinaista observatoriota huipulle alettiin rakentaa 1800-luvun lopussa: ensimmäinen havaintotasanne valmistui vuonna 1875 ja ensimmäiset pysyvät rakennukset vuonna 1882. Projektista vastasivat kenraali Charles du Bois de Nansouty ja insinööri Célestin-Xavier Vaussenat, joiden pienoispatsaat koristavat nykyisin vanhinta observatorion rakennusta (joka nyt on ravintolana).

Aluksi havaintolaitteet tuotiin paikalle kutakin havaintokertaa varten erikseen ja niitä käytettiin tasanteen päällä. Tähän tuli parannus vuonna 1907, jolloin Benjamin Baillaud asennutti vuorelle sen ensimmäisen kupolin ja sen sisälle teleskoopin. Kyseessä oli eräs aikansa suurimmista tähtitieteellisistä havaintolaitteista, 50-senttisellä linssillä varustetun kaukoputken.

Sen ensimmäinen kuuluisa havainto oli kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä putkella otettiin vuonna 1909 aikansa parhaat kuvat Mars-planeetasta ja "varmistettiin" Marsin kanavien olemassaolo. Ne tosin ymmärrettiin myöhemmin Marsin pinnan värivaihteluiksi, jotka – etenkin vilkkaan mielikuvituksen kanssa – näyttivät kanavilta.

1900-luvun alussa observatorio laajeni, sinne tuotiin lisää teleskooppeja, rakennettiin useampia kupoleita ja havaintotasanteita, sekä asuintiloja laajennettiin.

Sähkö observatorioon vedettiin vuonna 1949, tosin jo sitä ennen käytössä oli pieni generaattori.

Vanhojen kivirakennusten lisäksi observatorio sai 1960-luvun alussa uuden, vaalean "yhteiskäyttörakennuksen". Nimi tulee siitä, että tähtitieteilijöiden lisäksi sitä käyttivät säätieteilijät, televisioantennin hoitajat sekä lentosuunnistukseen käytettyjen radiolaitteiden operaattorit.

Observatorion kulta-aikaa oli 1960-luku, jolloin sinne tuotiin useita uusia kaukoputkia. Ensinnä sinne asennettiin tykkiä muistuttava aurinkoteleskooppi, joka on edelleen (tosin paljon paranneltuna) käytössä.

Sitten, vuonna 1963 NASA rahoitti Pic du Midille uuden, 106-senttisellä peilillä varustetun teleskoopin, jonka tärkein tehtävä aluksi oli kartoittaa Kuu Apollo-lentoja varten. Sittemmin sitä on käytetty parhaimpien maapallon pinnalta otettujen planeettakuvien ottamiseen.

Atlantilta tuleva tasainen ilmavirtaus ja observatorion korkea sijainti tekivät siitä 1960-luvun parhaan paikan etenkin valokuvien ottamiseen, ja yhä edelleenkin muutamana päivänä vuodessa paikka kykenee luonnonmenetelmin samaan kuvanlaatuun kuin adaptiivisella optiikalla varustetut nykyaikaiset huipputeleskoopit.

Pic du Midin suurin kupoli rakennettiin 1980-luvulla ja sen sisälle laitettiin kaksimetrinen peiliteleskooppi. Kupoli oli aikanaan eräs ensimmäisistä ilman turbulenssia vähentämään suunniteltu kupoli, sillä sen aukko on vain putken suun kohdalla oleva reikä.

Hyvästä konseptistaan huolimatta teleskooppi ei kuitenkaan enää pärjännyt uudemmille Chilen, Havaijin ja Kanarian saarten kaukoputkille, joten mielenkiinto jo ikääntynyttä Pyreneiden observatoriota kohtaan hiipui. Lopulta, vuonna 1994 tehtiin päätös observatorion lopettamisesta.

Midi-Pyrénéen aluehallinto asettui kuitenkin päätöstä vastaan ja käynnisti suuren hankkeen observatorion pelastamiseksi sekä muuttamiseksi turistinähtävyydeksi. Tämä onnistui, observatoriota kunnostettiin ja muutettiin vuosien 1996 ja 2000 välisenä aikana, ja sen jälkeen Pic du Midistä on tullut alueen eräs vetovoimaisimmista nähtävyyksistä.

Ja mikä parasta, siellä tehdään edelleen tutkimusta. Etenkin aurinkoteleskoopit ovat voimissaan, kuten myös harrastajien operoima 60-senttinen kaukoputki.

Päivän kuva on tänään Mount Stromlolta, 770 metrin korkeuteen kohoavalta kukkulalta Canberran luota. Tässä on Yale Columbia -teleskoopin raunio – tämä vuonna 1923 rakennettu kaukoputki oli yksi useista Stromlon huipulla olevan observatorion tulipalossa tuhoutuneista havaintolaitteista. 

Vuonna 2003 riehunut palo on suurin ja tuhoisin Stromlon luona ollut metsäpalo, sillä edellinen, vuonna 1952 ollut palo, ei ollut lainkaan yhtä laaja ja nopeasti edennyt.

Stromlo-vuorella on tehty tähtitieteellisiä havaintoja vuodesta 1911 alkaen, kun Australiaan kotiutunut italialaistähtitieteilijä Pietro Baracchi pystytti sinne ensimmäisen observatoriorakennuksen, ns. Oddie-teleskoopin. Se oli ensimmäinen tuoreeseen Australian pääkaupunkiterritorioon (Capital Territory) rakennettu kansainliiton rakennus.

Canberrasta ja sitä ympäröivästä territoriosta tehtiin Australian pääkaupunki tuolloin, kun Sydneyn ja Melbournen pitkään jatkunut kiista laitettiin poikki tekemällä erillinen, uusi hallinnollinen keskus jotakuinkin niiden välille. Kukkulainen, korkealla sijaitseva alue oli myös erinomainen tähtitieteellisiin havaintoihin, joten Stromlon huipulle perustettiin vuonna 1924 myös "kunnollinen" observatorio, kun Brittiläisen kansainliiton aurinko-observatorio aloitti toimintansa siellä.

Toiseen maailmansotaan saakka Stromlossa tehtiin pääasiassa aurinkohavaintoja, mutta sen jälkeen etenkin 1950-luvulla paikasta alettiin kehittää laajempialaista tähtitieteellistä havaintokeskusta. Siitä kaavailtiin eteläisen pallonpuolen taivaan alla olevaa vastinetta suurille Yhdysvalloissa oleville observatorioille.

Osana tätä kehitystä paikalle tuotiin Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa 1920-luvulta alkaen ollut 66-senttisellä peilillä varustettu Yalen yliopiston kustantama Columbia -teleskooppi, joka aloitti toimintansa Stromlossa vuonna 1966. 2000-luvulle tullessa se oli edelleen toiminnassa. Teleskoopin tunnetuimmat havainnot tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin se tarkkaili Jupiteria ja Saturnusta samaan aikaan kuin NASAn Voyager-luotaimet lensivät niiden ohitse.

Suurin vuoden 2003 tulipalossa tuhoutunut teleskooppi oli kuitenkin 187 cm halkaisijaltaan olleella peilillä varustettu teleskooppi, joka oli spektroskooppisten havaintojen edelläkävijä koko maailmassa. Se oli täydessä toimintakunnossa tuhoutumisensa aikaan, ja etenkin sen menettäminen oli suuri isku Stromlon tutkimustoiminnalle.

Toinen olennainen havaintolaite oli 127-senttinen Melbourne-teleskooppi, joka tuotiin Canberraan vuonna 1945, kun Melbournen observatorio suljettiin. Sekin oli täydessä toimintakunnossa ja modernisoitu tulipalon aikaan.

Pohjoismaisittain kiinnostavin tuhoutunut observatoriorakennus oli Uppsalan yliopiston rahoittamaa ja käyttämää, vuonna 1955 rakennettua 66-senttistä laajakulmakaukoputkea varten tehty rakennus. Teleskoopilla on kiinnostava historia sillä, sen avulla otettiin lokakuussa 1957 ensimmäiset kuvat Sputnikista. Teleskooppi vietiin vuonna 1981 Siding Springsin obervatorioon ja se säästyi siten tuholta, mutta sen nimeä edelleen käyttänyt rakennus siis tuhoutui.

Lisäksi tuli tuhosi monia muita observatorioalueen rakennuksia, mutta onneksi päärakennuksen runko saatiin pelastettua ja rakennettua uudelleen.

Nyttemmin observatorion ympärillä on suoja-alue, eikä vastaavaa pitäisi päästä tapahtumaan uudelleen. Kuten monet muutkin kaupunkien luona olevat historialliset observatoriot, on Stromlo myös keskittynyt nyt tutkimukseen, opetukseen, laitteiden rakentamiseen sekä tähtitieteestä yleisölle kertomiseen ja varsinaiset havainnot tehdään muualla, paremmilla havaintopaikoilla. 

Lisää Stromlon observatoriosta voi lukea heidän nettisivultaan: msoheritagetrail.anu.edu.au

Alla on video tuhopäivän uutisista Australiassa.

Muistatteko kun Paavi Benediktus XVI päätti kautensa kesken ja lensi helikopterilla Vatikaanista kesäpalatsilleen? TV-kuvissa kopteri laskeutui Castel Gandoflon puutarhaan kuvankauniila paikalla Alban vuoristossa noin 30 kilometriä Rooman kaakkoispuolella.

Tarkkasilmäiset saattoivat huomata kesäpalatsissa jotain varsin erityistä: kirkonkupolin lisäksi sen katolla on tähtitornien kupoleita. Sellaisia samanlaisia kuin Ursan tähtitornissa Kaivopuistossa, mutta hieman suurempia.

Kupolit näkyvät erinomaisesti mm. tässä Paavin eropäivästä kertovassa videossa kohdasta 1:02:22 alkaen.

Nuo kupolit ovat jotakuinkin samalta ajalta kuin Ursan tähtitornikin, sillä Castel Gandolfon jakavat Paavin ja hänen avustajiensa kanssa tähtitieteilijät. Vatikaanin observatorio, eli Specola Vaticana, on käyttänyt pitkään puolta palatsista pari vuotta sitten olleeseen remonttiin saakka ja Paavilla on ollut toinen (kauniimpi, järvelle osoittava) puoli. Nyt koko palatsi on paavillisessa käytössä.

Olen päässyt käymään paikalla pari kertaa, ja palatsi sekä sen ympäristö ovat kerrassaan upeita – tosin täysin kelvottomia nykyaikaisen tähtitieteen tekemiseen.

Siksipä Vatikaanin observatorion tärkein osa sijaitsee nykyisellään Yhdysvalloissa, Arizonassa Staffordin luona olevalla Mount Grahamin vuorella. Siellä on huippunykyaikainen teleskooppi, ja sen lisäksi Vatikaanin tähtitieteilijät, virallisesti jesuiitat, ovat tieteellisestikin mitattuna hyvin korkeasti arvostettuja.