Huomenna maanantaina 21.1. aamulla on täydellinen kuunpimennys – komea taivaanilmiö, jolloin maapallon varjo kulkee Kuun ylitse ja saa täysikuun näyttämään kauniin syvän punaiselta. Sääennusteen mukaan taivas on todennäköisesti selkeä koko maassa, joten ilmiötä kannattaa seurata niin Lapissa kuin Loviisassakin.
Käytännössä koko kaunis taivaanilmiö näkyy kautta Suomen, kunhan vain sää sallii: Pohjois-Suomessa pimennys näkyy kokonaisuudessaan ja eteläisessä sekä itäisessä Suomessakin ainoastaan pimennyksen viimeiset vaiheet jäävät näkymättä, koska Kuu painuu pimennyksen aikana horisontin alle.
Kuten Ursa selittää tiedotteessaan (johon tämäkin teksti perustuu), tapahtuvat kuunpimennykset aina täydenkuun aikaan, kun Kuu on Maata kiertävällä radallaan vastakkaisella puolella maapalloa kuin Aurinko. Kuu pimenee, kun se kulkee radallaan Maan varjoon ja Aurinko kätkeytyy Kuusta katsottuna hetkeksi Maan taakse.
Jokaisen täysikuun aikaan ei kuitenkaan tapahdu pimennystä, sillä Kuun rata on hiukan kallellaan Maan ratatasoon nähden, ja kiertolaisemme kulkee yleensä Maan varjon ylä- tai alapuolelta.
Kuunpimennys ei sovi kiireisille, koska ilmiö kestää kaikkiaan viitisen tuntia. Maan varjo lipuu Kuun päälle ja silloin Kuun kirkkaus heikkenee; koko tapahtumaa voi hyvin seurata paljain silmin, kuten myös kiikarilla tai kaukoputkella. Toisin kuin auringonpimennyksen tapauksessa, kuunpimennyksen seuraaminen on aivan yhtä turvallista kuin minkä tahansa kuutamon katselu.
Pimennyksen täydellinen vaihe, eli sen näyttävin osuus kestää tällä kerralla 62 minuuttia.
Erilaisia kuunpimennyksiä nähdään maapallolla 2–5 kertaa vuodessa, mutta täydelliset pimennykset ovat harvinaisempia. Kaikki näistä eivät näy Suomessa. Seuraava täydellinen kuunpimennys voidaan nähdä Suomessa 2025. Edellinen koko maassa näkyvä täydellinen pimennys tapahtui elokuussa 2018.
Pimennyksen eteneminen Oulussa. Kuvan taivaan liukuväri kuvastaa taivaan vaalenemista pimennyksen edetessä.
Pimennyksen kulku
Kuunpimennys alkaa, kun Kuun reuna lipuu Maan heittämään puolivarjoon. Tällöin Auringon kiekosta osa valaisee yhä Kuuta kirkkaasti ja pimennystä on vielä hyvin vaikeaa huomata. Osittaisen pimennyksen alkaessa Kuu alkaa siirtyä puolivarjosta Maan täysvarjon alueelle ja sen edellä kulkeva reuna alkaa tummua selkeästi.
Täydellinen pimennys alkaa klo 6.41 Kuun kuljettua kokonaan Maan täysvarjoon. Täysin pimentynyt Kuu näyttää ruskeanpunertavalta. Täydellisen pimennyksen syvin hetki koetaan klo 7.12. Täydellinen pimennys päättyy klo 7.43 kun Kuu lipuu jälleen Maan puolivarjoon ja lopulta sieltä pois. Koko pimennys on ohi klo 9.48. Kuu laskee Helsingissä kello 9.13 ja ainoastaan lopun puolivarjopimennyksen viimeiset vaiheet jäävät näkemättä Kuun kadotessa horisontin taa.
Vaikka kyseessä on täydellinen kuunpimennys, Kuu ei pimene täysin ja katoa näkyvistä. Tämä johtuu Maan ilmakehästä, joka taivuttaa takaansa tulevaa auringonvaloa Kuun pinnalle. Ilmakehä sirottaa valon sinisiä värisävyjä, mikä värjää myös päivätaivaamme siniseksi. Ilmakehän läpi kuljettuaan valosta on jäljellä enää punertavat värisävyt, ja ne värjäävät Kuun pinnan ruosteenpunaiseksi. Jos maapallolla ei olisi ilmakehää, Kuu todella katoaisi näkyvistä.
Pimennyksen näkyminen Suomessa. Pimennyksen loppuosan puolivarjovaihe ei näy Etelä-Suomessa.