Avaruuskivi lentää läheltä huomenna

2010 WC9 kuvattuna vuonna 2010. Kuva: Northolt Branch Observatories
2010 WC9 kuvattuna vuonna 2010. Kuva: Northolt Branch Observatories

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa ison liikennelentokoneen kokoinen asteroidi tulee hyvin lähelle maapalloa: etäisyyttä klo 01.05 yöllä on vain puolet Maan ja Kuun välisestä keskimääräisestä välimatkasta. Vaikka se tulee lähelle, ei siitä ole meille mitään haittaa – päinvastoin.

Kyseessä on asteroidi 2010 WC9, ja kuten nimi antaa ymmärtää, se löydettiin jo vuonna 2010.

Tarkalleen ottaen amerikkalainen taivasta koko ajan tarkkaileva Catalina Sky Survey äkkäsi sen taivaalta 30. marraskuuta 2010 ja siitä tehtiin havaintoja vajaan viikon ajan tuolloin. 2010 WC9 oli hyvin heikkovaloinen (magnitudi vain 21,8), joten se hävisi näkyvistä jo joulukuun 2010 alussa, mutta onneksi sen rata ehdittiin laskettua likimääräisesti.

Laskelmien mukaan se tuli uudelleen Maan lähelle nyt 14. toukokuuta 2018 tienoilla. Asteroidi tulikin näkyviin uudelleen viime viikolla, 8. toukokuuta, ja uudet havainnot auttoivat määrittämään sen radan varsin tarkasti.

 

Kun 2010 WC9 on lähimmillään Maata 15. ja 16. toukokuuta välisenä yönä klo 01.05 Suomen aikaa, on sen etäisyys meistä 203 000 kilometriä. Tämä hieman yli viisi kertaa kauempana kuin geostationaariset satelliitit ja likimain puolet Kuun etäisyydestä. 

Läheltä meitä vilistää kohtalaisen usein kappaleita, sillä näin läheltä tai lähempää kulkee tänä vuonna (nyt tiedossa olevien kappaleiden mukaan) 16 muutakin asteroidia. Ne ovat kuitenkin viime kuussa ohi lentänyttä 2018 GE3 -asteroidia lukuun ottamatta varsin pieniä, halkaisijaltaan muutamasta metristä pariinkymmeneen metriin. 

2010 WC9 on 2018 GE3:n tapaan arviolta satametrinen, noin 42 – 136 metriä. Todennäköisimmin se on juuri siitä puolivälistä, noin 70 metriä. 

Suuri haarukka arviossa johtuu siitä, että kappaleesta ei ole muuta tietoa kuin sen kirkkaus ja kun sen sekä etäisyyden perusteella arvioidaan kappaleen kokoa, on määräävä tekijä kappaleen pinnan kirkkaus. Tästä on olemassa erilaisia arvioita, jotka vaikuttavat siis suoraan arvioon kappaleen koosta.

Taivaanmekaniikan avulla sen sijaan on helppo laskea kappaleen nopeus: se viilettää ohilennon aikaan 46 1809 kilometrin tuntinopeudella. Lähimmillään ollessaan se on Etelämantereen päällä ja näkyy parhaiten eteläisestä Afrikasta ja Etelä-Amerikasta katsottuna.

Sen kirkkaus on parhaimmillaan noin +10 magnitudia, eli vaikka paljain silmin sitä ei voi nähdä, on se "helppo" kohde kaukoputkille. Sana helppo on sitaateissa siksi, että 2010 WC9 liikkuu hyvin nopeasti taivaalla; se viilettää Riikinkukon tähdistössä nopeimmillaan 0,22° minuutissa. Tämä tarkoittaa noin täydenkuun halkaisijan mittaista matkaa parissa minuutissa.

2010 WC9 kiertää Auringon noin 1,12 vuodessa (409 vrk) ja on radallaan lähimmillään Aurinkoa vain 0,78 Maan ja Auringon etäisyyden päässä siitä. Kauemmillaan matkaa Aurinkoon on 1,39 AU (siis Maan ja Auringon välinen matka, eli noin 150 miljoonaa kilometriä). Soikea rata on siis jotakuinkin hieman yli Venuksen radan ja vähän alle Marsin radan välissä.

Vaikka asteroidi tulee nyt näin lähelle, ei siitä ole näillä näkymin pienintäkään haittaa meille ainakaan 300 seuraavaan vuoteen. Ja vaikka tämä törmäisi Maahan, ei tuloksena olisi kuin paikallista tuhoa.

Lähiohitus on itse asiassa kiinnostava, koska jälleen kerran kohtalaisen kokoista asteroidia voidaan tutkia tarkasti Maan päällä ja kiertoradalla olevilla havaintolaitteilla. 

*

Otsikkokuvassa on 2010 WC9 kuvattuna vuoden 2010 ohilennon aikana. Kuva: Northolt Branch Observatories.

Työntäkää ne asteroiditörmäysuutiset nenäänne: Bennu ei varmasti osu Maahan vuonna 2135

Lennokas kuva Bennun pommittamisesta ydinaseella. Kuva: Nasa
Lennokas kuva Bennun pommittamisesta ydinaseella. Kuva: Nasa
Bennu

Ensin oli astronautin muuttunut DNA ja nyt asteroidi Bennu: lennokkaat tiedotteet ja niistä tehdyt vieläkin skandaalikäryisemmät jutut ovat viime aikoina levinneet kulovalkean tapaan netissä ja jopa suomalaismedioissa. Tässä hieman oikeaa tietoa Bennusta ja sen törmäysvaarasta.

Maailmalla on viime päivinä levinnyt uutinen, jonka mukaan Nasa yrittää keksiä keinoja suuren Bennu-asteroidin törmäyksen estämiseksi. Suomessa kauhuskenaariota ovat levittäneet mm. Tiede ja Iltalehti  sekä Tekniikan Maailma.

Uutisen mukaan Bennu saattaisi törmätä Maahan vuonna 2135 todennäköisyydellä 1:2700 (eli 0,000 37). Nämä 118 vuoden päähän projisoidut kauhuskenaariot ovat kuitenkin virheellisiä.

Todellisuudessa Bennu viilettää tuolloin täysin turvallisesti Maan ohi, joskin erittäin läheltä. Virhetieto perustuu hieman lennokkaaseen tiedottamiseen ja Acta Astronautica -lehdessä julkaistun tutkimuksen väärinymmärrykseen.

Virhetulkinnan alkuperä on epäselvä, mutta se löytyy jo ainakin yhden tutkimukseen osallistuneen instituutin omasta uutisesta.

Se on hyvä muistutus siitä mitä faktantarkistus tarkoittaa. Mutta kun mehukkaan jutun sisältävä sensaatiopallo lähtee pyörimään, sen kasvua on vaikea estää.

Törmäysuhka vuonna 2135 on tarkoituksella tekaistu ja teoreettinen.

Tutkimuksen lähtökohtana oli radan pieni tuunaus, jolla asteroidi saatiin törmäämään paperilla. Realistinen skenaario ei paljoa poikkea todellisista luvuista. Itse tutkimuksen pihvi on sitten siinä, kuinka tuo leikkitörmäys voitaisiin estää.

Uutisoitu 1:2700 todennäköisyyskin on väärin ymmärretty. Se kun ei tarkoita vain yhden vaan kaikkien mahdollisten törmäysskenaarioiden yhteenlaskettua todennäköisyyttä.

Bennu

Törmäysuhka on todellinen – mutta paljon myöhemmin ja epätodennäköisemmin

Bennu ohittaa Maan vuosittain 24.-25. päivä syyskuuta. Joku näistä kerroista kuitenkin todella saattaa jäädä sen viimeiseksi. Eeeeerittäin pienellä todennäköisyydellä.

Asteroidin rataa on laskettu tarkasti eteenpäin vuoteen 2200 asti. Ajanjakson viimeisinä vuosina saattaa jo osua, kertoo Nasan Sentry-sivusto.

Aikaisin mallinnettu törmäysmahdollisuus on vasta 2175, todennäköisyydellä 1:25 000 (eli 10 % aiemmin uutisoidusta). Jos se ei osu tuolloin, myöhemminkin on mahdollista, mutta vieläkin epätodennäköisemmin. Esimerkiksi vuoden 2199 mäjähdyksen mahdollisuudet ovat jo 1:10 mrd.

Epävarmuus tulee lähinnä Bennun rakenteesta, jota ei tietystikään tunneta aivan tarkasti. Siksi sen liikkeidenkin tarkkuus huononee mitä kauemmas tulevaisuuteen mennään.

Jos Bennu joskus todella törmäisi, vapautunut energia vastaisi noin 1150 megatonnia TNT:tä. Se olisi lähes puolitoista kertaa voimakkaampi kuin historian suurin tunnettu räjähdys, Tamboran tulivuorenpurkaus.

Suurin koskaan räjäytetty ydinpommi (Tzar bomba, n. 50 MT)  olisi siihen verrattuna pieni pöhäys.

Bennun törmäyksessä syntyisi yli nelikilometrinen ja vajaat puoli kilometriä syvä monttu. Hieman pienempi mutta paljon syvempi kuin Vaasan kupeessa sijaitseva Söderfjärden.

Nasan tekemässä grafiikassa Bennu näyttää dramaattisen suurelta, vaikka se on tavallinen asteroidi. Kosmisesti ihmisen tekemät rakennelmat ovat aika pieniä.

 

Bennu ei ole varsinaisesti millään tavalla erikoinen kappale, vaan vain yksi tuhansista Maan radan läheltä viilettävistä ja mahdollisesti vaarallisista asteroideista. Bennu kuitenkin kiinnostaa, sillä avaruusluotain OSIRIS-REx saapuu sen luo tämän vuoden elokuussa. Laitteen on tarkoitus ensin kartoittaa asteroidin pinta tarkkaan ja lopuksi lähettää siitä pölynäyte takaisin Maahan.

Bennun (oikealta nimeltään 101955 Bennu) oletetaan olevan hiilikondriittinen kappale Aurinkokunnan alkuajoilta. Sen läpimitta on 472-512 metriä ja massa 70-88 miljoonaa tonnia. Tutkamittausten perusteella se on jotakuinkin pyöreähkö kasa kivimurskaletta.

Nasa ja monet muut ovat tehneet jo pitkään erilaisia tutkimuksia mahdollisista tavoista torjua asteroidien ja komeettojen mahdollisia törmäyksiä maapalloon, ja esimerkiksi Bennun tutkiminen tulee edelleen auttamaan tässä. 

Lue lisää: Barbee ja kumpp. (2018)  (maksumuurin takana)

Rekka-auton kokoinen kivi pyyhältää aivan kohta läheltä maapallon ohi – ei paniikkia!

Vain viisi päivää sitten löydetty suurehko avaruuskivi vilahtaa nyt puolenyön jälkeen maapallon ohitse hyvin läheltä. Asteroidi 2018 CB näyttää olevan hieman erikoinen tapaus, ja sen ohilentokin on vähän tavallisuudesta poikkeava.

Tähtitaivasta automaattisesti haravoivat robottiteleskoopit löytävät uusia kappaleita varsin usein, mutta harvoin eteen tulee tällaista tapausta – onneksi.

Nimen 2018 CB saanut asteroidi löydettiin vain viisi päivää sitten, 4. helmikuuta, ja se tulee ohittamaan maapallon vain noin 64 500 kilometrin etäisyydeltä. Tämä on alle viidesosa Maan ja Kuun keskimääräisestä etäisyydestä ja vain noin kaksi kertaa enemmän kuin on geostationaariradalla (noin 36 000 kilometrissä) olevien tietoliikennesatelliittien etäisyys meistä.

Näin läheltä tapahtuvia ohituksia on hyvin vähän, ja vielä harvemmin löydetään näin pian havaitsemisen jälkeen Maan ohi lentäviä kappaleita.

Onneksi tästäkään ei ole meille harmia: vaikka ohilento tapahtuu läheltä, se on ohilento, eli kappale ei tule törmäämään Maahan.

Asteroidin löysi Tucsonissa, Arizonassa, Yhdysvalloissa, oleva Catalina Sky Survey. Sen tekemien havaintojen perusteella kappale on halkaisijaltaan mahdollisesti 40 metriä, todennäköisesti 15-30 m, ja se on kokoisekseen epätavallisen kirkas. 2018 CB:n pinnalla on siis tavanomaisia asteroideja kirkkaampaa ainetta, kenties jäätä.

Kappaleen rata pystyttiin laskemaan nopeasti: se on lähimmillään maapalloa nyt yöllä klo 00.27 Suomen aikaa.

Se menee siis ohi varmasti, mutta vaikka se olisikin ollut törmäyskurssilla Maan kanssa, ei tämän kokoisesta olisi ollut vielä suureksi harmiksi. Tuloksena törmäyksestä olisi pahimmillaankin vain paikallista haittaa, sillä kappale saisi aikaan todennäköisesti vuonna 2013 (lähes samaan aikaan vuodesta!) Tseljabinskiin, Venäjälle, pudonneen asteroidin kaltaisen hämmennyksen sekä vauriot mm. ikkunoille.

Näin läheltä tapahtuvia ohituksia on varsin harvoin, vain kerran-kaksi vuodessa, ja yleensä nämä vierailijat äkätään aikaisemmin.

Ohilentoja sinällään tapahtuu jatkuvasti ja juuri tiistaina yksi pien asteroidi lensi Maan ohitse; sen etäisyys oli lähimmillään noin 184 000 km, eli sekin tuli Kuun kiertoradan sisäpuolelle.

Otsikkokuva on kuvituskuva, missä asteroidi 2018 CB:n sijaan on kuva asteroidi Gasprasta, jonka ohi Galileo-luotain lensi vuonna 1991 matkallaan kohti Jupiteria.

Tähtienvälisiä matkalaisia on lähempänäkin

Kuva: Hubble / ESA / NASA
Kuva: Hubble / ESA / NASA

Vastikään löydetty pitkä asteroidimainen 'Oumuamua on lyhyellä vierailulla Aurinkokunnassamme. Tutkijat arvioivat nyt, että lähettyviltämme saattaa koko ajan viuhua useita muitakin vastaavia kappaleita, vaikkei niitä olekaan vielä havaittu. Muutakin tähtienvälistä tavaraa läheltämme kyllä löytyy.

400-metrinen tähtienvälinen matkalainen 'Oumuamua on pikavisiitillä Aurinkokunnassa. Kappale löydettiin runsas kuukausi sen jälkeen, kun se oli ohittanut Auringon hyvin läheltä. Huimalla nopeudellaan se poistuu Aurinkokunnan sisäosista vuodessa ja Auringon vaikutuspiiristä muutamassa tuhannessa vuodessa.

Tutkijat arvelevat, ettei 'Oumuamua ole mikään outo ja ihmeellinen poikkeus, vaan se ensimmäinen havaittu kappale aiemmin tyystin huomaamattomasta ryhmästä.

Laskelmien mukaan vastaavan kokoinen järkäle saattaa hyvinkin kulkea Aurinkokunnan sisäosien läpi noin kerran vuodessa. Ne ovat tähän asti jääneet huomaamatta tummuutensa ja nopean ohituksensa vuoksi. Nykylaitteistojen tarkkuus ja kattavuus alkaa kuitenkin olla riittävän hyvä, että sellaisia tulee jäämään havaintohaaviin vielä (lähi)tulevaisuudessakin.

Hieman pienempiä, sadan tai parinsadan metrin levyisiä tähtienvälisiä kulkijoita taas saattaa viuhua ympärillämme aivan alituiseen.

Laskelmia tukevien havaintojen tilasto on tosin vielä varsin köykäinen. Siinä kun on vain yksi tietue, 1I/'Oumuamua.

Törmäysvaara

Tarkoittaako tähtienvälisten kappaleiden löytyminen sitä, että ne nostavat myös törmäyksen riskiä ihan täällä meilläkin? Täytyykö niistäkin olla huolissaan, kaikkien tuhansien "oman takapihan" tavallisten asteroidien ja komeettojen lisäksi?

Yksinkertainen vastaus on sekä kyllä että ei. Mikään ei estä yksittäisen tähtienvälisen kappaleen päätymistä törmäyskurssille. Mutta niiden populaatio on kuitenkin niin harva, ettei se nosta törmäyksen tilastollista todennäköisyyttä kuin hyvin niukasti.

Tapahtuneista törmäyksistäkin voi päätellä jotain. Maassahan törmäyskraatterit tuhoutuvat nopeasti, mutta muilla kiviplaneetoilla ja kuissa jäljet näkyvät hyvin. Mikä tärkeintä, nykyiset mallit selittävät nähdyt kraatterimäärät erittäin hyvin. Jos interstellaariset törmääjät todella olisivat merkittävä osa törmääjäpopulaatiota, niiden synnyttämät kraatterit aiheuttaisivat ongelman. Kraattereita olisi enemmän ja ne olisivat osaksi havaittua suurempia. Huomattavasti suuremman nopeutensa vuoksi tähtienväliset kappaleet nimittäin toisivat muassaan suuremman kineettisen energian ( E = ½·m·v2 ) ja aiheuttaisivat siksi monin verroin enemmän tuhoa paikallisiin asteroideihin verrattuna. Siksi malleihin olisi pitänyt tähän asti tehdä toistaiseksi selittämättömiä korjauksia – mutta sellaisia ei ole juuri tarvittu.

Avaruudesta pudonneita pienempiäkin kiviä (eli meteoriitteja) on tutkittu kymmeniä tuhansia, eikä niiden joukosta ole löytynyt ainuttakaan tähtienvälisen kulkijan palasta. Sellaisen voisi erottaa oman Aurinkokuntamme tuotoksista kemiallisesti. Toisen tähden kiertolainen omaisi erilaiset rakennusaineiden isotooppisuhteet, ja mineraalikoostumuskin saattaisi olla himpun verran toisenlainen, sillä saatavilla olevien aineiden kirjo olisi voinut olla erilainen.

(Sivuhuomautus: Joidenkin meteoriittien rakenteesta kyllä löytyy tähtienvälisiä hitusia ja jyväsiä. Niihin tallettunut aines on kuitenkin sitä samaa tähtienvälistä pölypilveä mistä itsekin olemme rakentuneet. Nuo osuvammin ns. "presolaariset jyväset" nimittäin syntyivät ennen Aurinkoa ja kertovat siksi ikinomasta historiastamme.)

Jotain ihan oikeasti tähtienvälistä materiaakin olemme kuitenkin jo onnistuneet keräämään. Stardust-luotain keräsi 2000-luvulla avaruuslennollaan pölyhiukkasia ja toi niitä analysoitavaksi Maahan. Osa niistä oli tullut jostain Aurinkokunnan ulkopuolelta.

Mutta ei kosmista tavaraa kannata kuitenkaan lähteä aina turhan kaukaa hakemaan. Toiset tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että Maan ilmakehään tippuvista mikrometeoriiteista selvä osa on todella kotoisin hyvin kaukaa tähtienvälisestä avaruudesta. Ja tuota "eksottista tavaraa" voi hyvinkin löytää ihan mistä vain, vaikkapa omalta takapihalta.

Lähteet: Love ja kumpp. (Icarus 1994),Westphal ja kumpp. (Science 2014), Genge ja kumpp. (Geology 2017), Meech ja kumpp. (Nature 2017)

Otsikkokuva: Hubble / ESA / NASA

Aurinkokuntamme läpi porhaltaa juuri nyt tähtienvälinen lähettiläs

Kuva: ESO/M. Kornmesser
Kuva: ESO/M. Kornmesser

400-metrinen ja taiteilijan kuvassa lähes virtaviivaisen avaruusaluksen muotoinen kappale on juuri kulkemassa Aurinkokunnan läpi. Tutkijoiden mukaan kyse on asteroidimaisesta kohteesta, joka on puhdistunut kaikesta pölystä ja jäästä tähtienvälisessä avaruudessa.

Tasan kuukausi sitten tutkijat havaitsivat oudon kohteen Maan lähettyvillä mutta planeettojen tason yläpuolella. Aluksi se vaikutti nopealta asteroidilta tai ehkä sammuneelta komeettaytimeltä.

Radan tarkentuessa varmistui, että kyse oli jostain täysin uudentyyppisestä. Jostain, joka oli tullut tähtienvälisestä avaruudesta, ja oli jo palaamassa kovaa vauhtia sinne takaisin.

Se oli jo ehtinyt tehdä Auringon lähiohituksen syyskuun 9. päivä huimalla lähes 90 km/s nopeudella, ja vieläpä selvästi Merkuriuksen radan sisäpuolelta (noin 0,25 AU:n etäisyydeltä). Maan se taas oli ohittanut lokakuun puolessavälissä 25 miljoonan kilometrin etäisyydeltä.

Kohteelle annettiin havaijinkielinen nimi 'Oumuamua, joka tarkoittaa jotakuinkin "kaikkein ensimmäistä tiedustelijaa". Se löydettiin alunperin havaijilaisella Pan-STARRS 1 -teleskoopilla.

Euroopan eteläisen observatorion VLT-antennilla 'Oumuamuasta saatiin pian enemmän selville. Kappale on tummanpunainen, vähintäänkin 400 metrin pituinen ja ehkäpä vain vaivaisen 40 metrin levyinen. Pinta vaikutti olevan puhdasta kiveä tai metallia. Muoto on hyvin erikoinen, ainakin oman naapurustomme perusteella.

Kappaleen koko ja muoto saatiin selville harvinaisen voimakkaista kirkkausvaihteluista, jotka noudattavat tarkasti kappaleen 7,3 tunnin pyörimisaikaa. Tutkijat kertovat havainnoistaan tuoreessa Nature-artikkelissa.

Vaikka 'Oumuamuan muotoon ja kuvaukseen sopivia avaruusaluksia löytyykin tieteistarinoista vaikka kuinka monta, lienee kyse kuitenkin aivan luonnon muovaamasta järkäleestä.

Toisin kuin kaikilla tunnetuilla Aurinkokunnan kappaleilla, 'Oumuamualla ei näytä olevan pinnallaan minkäänlaista pölyä tai jäätä. Tämä käy ilmi sen spektristä. Värin ja pölyttömyyden tulkitaan johtuvan miljoonia vuosia jatkuneesta voimakkaasta kosmisten säteiden pommituksesta.

Alustavien laskujen mukaan järkäle on saapunut Aurinkokuntaan planeettojen kiertotason yläpuolelta jotakuinkin Vega-tähden suunnalta. 'Oumuamua ei kuitenkaan ole kotoisin Vegan kiertoradalta, sillä sen ollessa 300 000 vuotta sitten Vegan nykyetäisyydellä (runsaat 25 valovuotta), oli itse tähti ominaisliikkeensä vuoksi vielä aivan muualla. Tutkijat päättelevätkin, että 'Oumuamua on hyvinkin saattanut kiertää ympäri Linnunrataa täysin yksin satojen miljoonien vuosien ajan – ennen tätä pikavisiittiään Aurinkokunnassamme.

Tällä hetkellä järkäle kulkee kohti Pegasuksen tähdistöä hieman alle 40 km/s nopeudella. Noin sadan vuoden kuluttua se on ennättänyt 500–600 AU:n etäisyydelle Auringosta. Jahka 'Oumuamua viimein pääsee tähtienväliseen avaruuteen, se loittonee Auringosta enää "vain" 26 km/s.

Tutkijat jatkavat 'Oumuamuan seuraamista niin pitkälle kuin se vain näkyy, jotta radan yksityiskohtia saataisiin tarkennettua.

Alla video kappaleen lennosta Aurinkokunnassa (artikkeli jatkuu videon alla):

Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei 'Oumuamua ole mitenkään ainutlaatuinen kappale. Tähtienvälisiä matkaajia on muitakin. Niitä löytyy paljon lähempää kuin saattaa ensialkuun arvatakaan.

Useita nimiä

'Oumuamua tunnetaan myös nimellä " 1I " (yksi-ii, yksi-interstellar) tai " 1I / 'Oumuamua". Se on ensimmäinen kappale Kansainvälinen tähtitieteellisen unionin IAU:n juuri lanseeraamassa "interstellar"-kategoriassa, joka on varattu selvästi tähtienvälisestä avaruudesta tuleville ja sinne saman tien sinkoutuville kohteille. Alkuperäinen asteroidiin viittaava nimi A/2017 U1 on siis historiaa.

'Oumuamuan nimen alussa oleva heittomerkki kuvaa peräkkäisten vokaalien väliin jäävästä paussista. Meillä moisia taukoja ei tarvitsisi erikseen merkitä, sillä ne tulevat luonnostaan, esimerkiksi lyhyt tauko o- ja a-kirjainten välissä sanottaessa "outo alieni".

Suomessa 'Oumuamuasta kertoi ensimmäisenä Tähdet ja Avaruus.

Lähde: ESO, Meech ja kumpp. (Nature, 2017)

Otsikkokuva: ESO/M. Kornmesser

Pieni kappale tähtienvälisestä avaruudesta lensi Aurinkokunnan läpi

Nyt syys-lokakuussa tapahtui jotain todella harvinaista: tähtienvälisestä avaruudesta tullut kappale lensi Aurinkokunnan läpi ja kiisi takaisin syvään avaruuteen. Siitä mikä tämä interstellaarinen tunkeutuja oikein oli, ei ole tarkkaa tietoa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tähtienvälisestä avaruudesta tuleva kappale on onnistuttu havaitsemaan.

Havainnon teki Havaijilla oleva, rutiininomaisesti aurinkokunnan pienkappaleita havaitseva robottiteleskooppi Pan-STARRS 1 lokakuun 19. päivänä, joskin kappale löydettiin tarkemmin tutkittaessa jo aikaisempana päivänä otetuista havainnoista.

Sen liike oli sen verran omituista verrattuna normaaleihin aurinkokunnan pienkappaleisiin, että automaattinen havaintosysteemi ei sitä heti äkännyt.

Nimen A/2017 U1 saanut kappale on kooltaan noin 400 metriä ja liikkuu hyvin nopeasti.

Havainnon teon jälkeen useat teleskoopit ympäri maailmaa hälytettiin tekemään havaintoja kappaleesta, jotta sen alkuperä ja koostumus saataisiin selville.

"Oli selvää, ettei kappaleen liikerataa voitu selittää normaalilla Aurinkoa kiertävällä asteroidilla tai komeetalla", toteaa havainnon raakamateriaalista vahvistanut ja kappaleesta kansainväliselle Pikkuplaneettakeskukselle raportoinut Rob Weryk Nasan tiedotteessa.

Weryk otti heti asian äkättyään yhteyttä Marco Micheliin, joka sai käyttöönsä pian Euroopan avaruusjärjestön Teneriffalla olevan kaukoputken ottamia kuvia. Kaksikko pystyi varmistamaan näin kappaleen olevan peräisin tähtienvälisestä avaruudesta.

Nähtävästi A/2017 U1 tuli Lyyran tähtikuvion suunnasta lähes suoraan Aurinkokunnan tason päältä ja sen vauhti oli peräti 25,5 km/s, eli noin 91 800 km/h. Ratalaskelmien mukaan se oli lähimmillään Aurinkoa syyskuun 9. päivänä ja ohitti Maan 14. lokakuuta noin 24 miljoonan kilometrin päästä (noin 60 kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys).

"Tämä on eräs omituisimmista näkemistäni lentoradoista", sanoo Davide Farnocchia Aurinkokunnan pienkappaleita tutkivasta Nasan toimistosta.

"Kappale kulkee erittäin nopeasti ja on sellaisella radalla, että voimme olla aika varmoja siitä, että se on nyt menossa kovaa vauhtia ulos Aurinkokunnasta eikä tule koskaan takaisin." 

Aurinko käänsi kappaleen rataa voimakkaasti ja antoi sille lisävauhtia. Nyt se on menossa kohti Pegasuksen tähtikuviota 44 kilometrin sekuntinopeudella, eli 158 400 km/h.

Vaikka kyseessä oli ensimmäinen interstellaarisen ohittajan havainto, ei se ole varmaankaan ainutlaatuinen tapaus.

Voi hyvin kuvitella, että tällaisia tähtienvälisessä avaruudessa lentäviä kappaleita on paljonkin, mutta koska ne menevät ohitsemme näin nopeasti ja omituisilla radoilla, emme ole niitä vain aiemmin äkänneet.

Ja tietysti voi myös ajatella, että kyseessä oli tähtienvälinen avaruusalus, joka käytti Aurinkoamme hyväksi saadakseen lisävauhtia painovoimalinkouksella...

Päivitys 21.11.2017: Kerromme toisessa jutussa kappaleen tarkemmista tiedoista.

Maan vastikään ohittaneella asteroidilla olikin yllättäen mukana kaksi kaveria

Kuva: NAICObservatory / NASA
Kuva: NAICObservatory / NASA
Kuva: Tomruen / Wikimedia Commons

Maan ohi sujahti noin viikko sitten 4,5 -kilometrinen asteroidi. Tutkaluotaukset paljastivat sen olevan harvinainen kolmoisasteroidi.

Asteroidi 3122 Florence ohitti maapallon historiallisen läheltä syyskuun ensimmäisenä päivänä. Ohituksen aikana siltä löydettiin kaksi kuuta. Ne arvioidaan kooltaan 100–300 -metrisiksi. Kuut kiertävät "emoaan" 8 ja 22–27 tunnin pituisilla radoilla. Näistä sisempi on tiettävästi tiukin rata, joka Maan lähiasteroidin kuulta on ikinä havaittu.

Löytö tehtiin Goldstonen radioteleskooppijärjestelmällä Mojaven aavikolta Kaliforniasta. Lyhimmillään välimatkaa asteroidiin oli vain 7 miljoonaa kilometriä, eli 18 Kuun etäisyyttä. Goldstonen erotuskyky oli tuolloin noin 75 metriä.

Emokappale itse on yleismuodoltaan pyöreähkö. Se on kraatterien täplittämä ja sen päiväntasaajaa pitkin kulkee harjanne. Asteroidi pyörähtää akselinsa ympäri kerran 2 tunnissa ja 24 minuutissa.

Kuiden avulla 3122 Florencen massa ja tiheys pystytään määrittelemään tarkemmin kuin muutoin. Samalla päästään käsiksi myös sen todennäköiseen rakenteeseen ja koostumukseen.

Asteroidikolmikon seuraamista oli tarkoitus jatkaa Arecibon radioteleskoopilla aina lauantaihin 8.9. asti. Näin radat ja massat tarkentuvat entisestään. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuinka paljon sillä ehdittiin 3122 Florencea tutkia, sillä Arecibo jouduttiin sulkemaan turvallisuussyistä jo 5.9., johtuen Puerto Ricon ylittäneestä Irma-hurrikaanista.

Kuva: Tomruen / Wikimedia Commons
3122 Florencen rata lähiplaneettoihin nähden (Tomruen / Wikimedia Commons)

Asteroidi löydettiin vuonna 1981. Se on nimetty brittihoitaja Florence Nightingalen mukaan. Kuilla ei ole vielä nimiä, mutta niitä kutsutaan yleisen käytännön mukaan betaksi ja gammaksi, emoasteroidia taas alfaksi.

Maan lähialueiden yli 16 000 asteroideista 62:lla on kuita, mutta vain kahdella muulla niitä tiedetään olevan kaksi. 1994 CC (0,7 km, kuut vähintään 50-metrisiä) tulee ohittamaan Maan 6,5 Kuun etäisyyden päästä vuonna 2074. 2001 SN263(2,8 km, kuut 0,8 ja 0,4 km) taas ei ikinä tule 20 Kuun etäisyyttä lähemmäs Maata.

3122 Florence käy lähes yhtä lähellä Maata (7,5 milj. km päässä) uudelleen tasan 50 vuoden kuluttua. Vakituisten lähiohitusten ja jättimäisen kokonsa vuoksi se luokitellaan varmuuden vuoksi "mahdollisesti vaaralliseksi" asteroidiksi, joita seurataan erityisen tarkkaan.

Asteroidin (tai sen kuiden) törmäyksestä ei ole Maassa uhkaa ainakaan lähimpien vuosisatojen aikana. Törmyksen sattuessa emokappale synnyttäisi noin 50-kilometrisen kraatterin ja merkittävää tuhoa vielä 1000 km päässä. Kuiden räjähdysenergiat olisivat pienempiä, minimissään joitain megatonneja TNT:tä, enimmillään tuhatkunta Mt TNT (joka synnyttäisi 5-kilometrisen kraatterin).

Lähde: Jet Propulsion Laboratory

Otsikkokuva: Arecibon teleskoopilla otettu tutkakuva 3122 Florencesta (NAICObservatory / NASA)

Yllättävä avaruuskivi lensi juuri erittäin läheltä maapalloa

Tämän vuoden alussa on Maan ohi lentänyt jo 15 asteroidia erittäin läheltä; etäisyys niiden ja maapallon välillä on ollut vähemmän kuin Kuun keskimääräinen etäisyys. Syynä ei liene yllättävä asteroidimyrsky, vaan parantuneet havaintomenetelmät.

Nimen 2017 GM saanut pieni asteroidi on ohittamassa Maata hyvin lähellä juuri nyt. Välimatka maapallon pinnan ja asteroidin välillä oli vain noin 11 520 kilometriä klo 13.31 Suomen aikaa. Asteroidin suhteellinen nopeus on 18,48 kilometriä sekunnissa, eli 66 528 km/h.

Kyseessä on pieni kappale, sillä sen halkaisija on 2,8 – 6,3 metriä. Koska sen pinnan valonheijastusominaisuuksia ei tunneta ja arvio koosta on tehty kirkkauden perusteella, on arvio varsin epätarkka. Joka tapauksessa kyseessä on siis henkilöauton kokoinen kivenmurikka, ei mitään sitä isompaa.

Tilastot kertovat, että tänä vuonna on ollut jo 15 tapausta, joissa pieni asteroidi on lentänyt ohi Maan lähempää kuin Kuu kiertää meitä. Se, että ohilentoja tapahtuu nyt aiempaa enemmän, johtuu yksinkertaisesti siitä, että pieniäkin ohilentäviä kappaleita voidaan nyt havaita paljon aiempaa paremmin. Aiemminkin vastaavia lähiohituksia on varmasti siis tapahtunut, mutta tällaiset pienet kappaleet ovat menneet ohi ilman sen suurempaa hälyä.

Tänäänkin Maan ohi lentää neljä muuta, aiemmin jo tunnettua asteroidia. Niiden koot ovat 20 – 42 metriä ja ohitusetäisyydet 7 – 15 Kuun etäisyyttä.

2017 GM:n ohilento on alkuvuoden tapauksista kaikkein läheisin: monet tietoliikenne- ja sääsatelliitit kiertävät maapalloa kauempana kuin 2017 GM on meitä lähimmillään.

2017 GM löydettiin Arizonassa, USA:ssa, Lemmon-vuorella sijaitsevalla robottiteleskoopilla vasta eilen. Kyseessä on yksi lukuisista koko ajan taivasta tarkkailevista havaintolaitteista.

Vuoden 2017 aikana on ennätetty löytämään jo 355 uutta Maan läheltä kulkevaa asteroidia.

Otsikkokuvassa on 2017 GM:n rata Maan lähellä. Iso ellipsi on Kuun kiertorata.

Kosmisen roskan seasta löytyi pikkuplaneetta

Gaian löytämä asteroidi
Gaian löytämä asteroidi
Gaian tähtikartta Linnunradasta

Gaia-teleskoopin havainnoista on löytynyt kokonaan uusi asteroidi. Tähän mennessä tämä vuonna 2013 avaruuteen laukaistu taivaankartoittaja on löytänyt suuren määrän tunnettuja pikkuplaneettoja, mutta suomalaistutkijat äkkäsivät niistä aiemmin tuntemattoman.

ESAn Gaia-teleskooppi kartoittaa taivasta paljon aikaisempaa paremmin ja tarkemmin.

Sen päätehtävä on kartoittaa omaa galaksiamme, Linnunrataa. Tämä tapahtuu siten, että Gaia kuvaa tähtitaivasta ympärillään ällistyttävän tarkasti, ja näistä tiedoista voidaan määrittää noin miljardin naapuritähtemme sijainnit parhaimmillaan asteen sadasmiljoonasosan tarkkuudella.

Lopputuloksena syntyy kolmiulotteinen maisema galaksistamme vuoteen 2022 mennessä.

Kaukana olevia tähtiä kuvatessaan sen tiedoista löytyy myös paljon muuta: esimerkiksi asteroideja. Vaikka niiden löytäminen ei ole Gaian päätarkoitus, on niitä koko ajan Gaian ottamissa kuvissa.

Toisten mielestä nämä "etualalla" aurinkokunnassa olevat häiriöt ovat roskaa, mutta niitä tutkivien kannalta tiedot ovat erittäin kiinnostavia. Tällaisia ovat muun muassa Helsingin yliopiston tähtitieteilijät, joiden tehtävänä on tunnistaa Gaian havaitsemat asteroidit.

Kun Gaian kuvissa on kummallisesti, asteroidin tapaan liikkuva kohde, kuullaan Helsingissä hälytys.

Tämä ensimmäinen uuden asteroidin löytö julkistettiin viime tiistaina 24.1.2017, kun tutkijat kokoontuivat Sitgesissä, Espanjassa.

Päätehtävänsä ohella Gaian on arvioitu havaitsevan muun muassa yli 300 000 Aurinkokunnan asteroidia.

Lokakuussa 2016 Gaian löytämä ja aluksi Gaia-606 nimellä tunnettu asteroidi 2016 UV56 on ensimmäinen aiemmin tuntematon asteroidi, jonka olemassaolo on nyt kyetty varmistamaan maanpäällisten kaukoputkien havainnoilla.

Tämä muutaman kilometrin läpimittainen asteroidi liikkuu Marsin ja Jupiterin ratojen välissä sijaitsevan asteroidien päävyöhykkeen ulko-osissa.

Gaian asteroidihavaintojen perusteella Aurinkokunnan pienkappaleista saadaan järjestelmällistä ja tarkkaa tietoa.

Kertyneestä havaintoaineistosta voidaan mm. johtaa muoto- ja pyörimismalleja vähintään kymmenille tuhansille asteroideille. Massoja voidaan johtaa vähintään sadoille asteroideille, ja havaittujen asteroidien radat voidaan ennustaa tarkasti satakunta vuotta eteenpäin.

Gaian tähtikartta Linnunradasta

Vaikka nyt julkistettiin ensimmäinen uusi asteroidi, kerrottiin Gaian tieteellisistä havainnoista ensimmäisen kerran jo viime syksyllä. Silloin julkistettiin mm. yllä oleva kartta, missä on ensimmäisten 14 havaintokuukauden aikana kerätty havaintoaineisto tähtien ja kvasaarien paikoista. 

Laadunvarmistuksen jälkeen osa paikkatiedoista ei vielä ollut julkaisukelpoista, mutta siitä huolimatta Gaian havaintoaineistosta johdettu tähtikatalogi on jo käytännössä paras olemassa olevista katalogeista.

Tämän osoittaa esimerkiksi se, että aineistoon liittyvät tieteelliset julkaisut ovat muutamassa kuukaudessa keränneet jo satoja viittauksia tutkijoilta eri puolilta maailmaa.

Gaian toinen tiedonjulkistus ajoittuu vuoden 2018 loppuun, ja se sisältää tähtiaineiston lisäksi kirkkaus- ja paikkatietoa 10 000 asteroidista.

Yllä on osa Gaian elokuuhun 2015 mennessä tekemistä tunnettujen asteroidien havainnoista. Väriskaala kuvaa asteroidin ennustetun ja havaitun paikan erotusta. Yksi aste jaetaan 3600 kaarisekuntiin (eng. arcsec).

Kuva yllä: ESA/Gaia/DPAC/CU4, L. Galluccio, F. Mignard, P. Tanga (Observatoire de la Côte d'Azur)

Osa yllä olevasta jutusta perustuu Helsingin yliopiston tiedotteseen.

Yllätysasteroidi liippaa Maan ohi ensi yönä - mitä tiedämme tästä avaruuskivestä?

Se löydetiin vasta pari päivää sitten, 20. tammikuuta, ja sille annettiin nimeksi 2017 BX. Löytö herätti hämmennystä, koska tämä avaruuskivi oli tulossa lähes suoraan kohti meitä. Onneksi vain "lähes".

Maapallon ohitse kulkee hyvin usein erilaisia taivaallisia vaieltajia, yleensä pieniä asteroideja.

Esimerkiksi nyt vuoden 2017 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana nyt tiedossa olevia ohittajia on 25, ja näiden kappaleiden halkaisijat vaihtelevat kymmenestä metristä muutamaan sataan metriin. Kyseessä on lähes aina pieni asteroidi, joka on käytännössä ylijäämää aurinkokunnan alkuajoilta tai roiskeita ammoisista törmäyksistä.

Etäisyyttä Maan ja ohittajan välillä on yleensä monta kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys, joten riski törmäyksestä on käytännössä nolla. 

Suurin osa näistä tunnetaan siis hyvin ja ohitukset voidaan ennustaa. Mutta sitten aina välillä on tällaisia yllätyksiä kuin 2017 BX.

2017 BX:n löysi Havaijilla oleva, taivasta automaattisesti kartoittava Pan-STARRS 1 -robottiteleskooppi viime perjantaina. Varsin nopeasti sille voitiin määrittää rata, ja se kulki hyvin läheltä Maata.

Etäisyyttä pienimmillään on vain noin 261 120 kilometriä, eli kappale tulee lähemmäksi meitä kuin Kuu. Etäisyys on noin 68% Maan ja Kuun keskimääräisestä välimatkasta.

Lähimmillään kappale on 26. tammikuuta klo 6.45 Suomen aikaa, eli huomenna aamulla. Jännittäväksi tapauksen tekee se, että kyseessä on jo kolmas tällainen Kuun etäisyyttä lähempää tapahtuva asteroidin ohilento kolmen viikon kuluessa.

2017 BX:n kokoa on toistaiseksi vaikea arvioida tarkasti, mutta sen halkaisija lienee jotain neljästä metristä aina 14 metriin. Tällaiset kappaleet heijastavat valoa hyvin eri tavoilla riippuen niiden pintamateriaalista. Jos ne ovat hyvin kivipitoisia, saattavat ne olla hyvinkin tummia, mutta pienikin määrä jäätä lisää kirkkautta kovastikin. Kokoarvio tehdään kirkkauden perusteella, koska kappale ei toistaiseksi ole kuin pieni valotäplä teleskoopeissa.

Tutkijoille näin läheltä tapahtuvat ohilennot ovat aina kiinnostavia, koska pystymme taas kerran havaitsemaan tyypillistä "tappaja-asteroidia" tarkasti erilaisilla teleskoopeilla ja tutkilla.

Tappajiksi nimitetään usein asteroideja, joiden kiertorata leikkaa Maan kiertoradan, ja teoreettisesti ne voisivat joskus osua meihin. Näitä kutsutaan Apollo-luokan asteroideiksi, ja 2017 BX on sellainen. 

Niinpä se tulee tämän ohilennon jälkeen uudelleenkin iloksemme. Siihen menee tosin vähän aikaa, sillä päivämäärä on 12. tammikuuta vuonna 2070. Silloin välimatkaa välillämme on hieman enemmän, noin 38 Maan ja Kuun etäisyyttä.

Tällaisia yllätysohittajia on nykyisin aiempaa enemmän yksinkertaisesti siksi, että niitä voidaan havaita paremmin. Läheltä liippaavien asteroidien määrä ei ole noussut, mutta havaintolaitteet ja -tekniikat ovat tulleet paljon paremmiksi.

Tämän näkee hyvin myös tunnettujen asteroidien määrässä. Kun vuoden 2000 alussa tunnettiin 935 Maan lähelle tulevaa asteroidia, tiedetään nyt niitä olevan 15 564 – ja oikeasti niitä on vielä paljon enemmän, mutta emme ole vain kaikkia havainneet. 

Tosin tällaisista kappaleista ei ole muuta kuin paikallista harmia, jos ne törmäisivät Maahan.

Mikäli 2017 BX:n kokoinen kappale törmäisi maapalloon, olisi tuloksena ollut hieman vähäisempi räjähdys kuin tapahtui Tseljabinskin päällä helmikuussa 2013. Tuo kappale oli halkaisijaltaan vajaat 20 metriä, massaltaan noin 14 000 tonnia ja se räjähti ilmakehässä noin 30 kilometrin korkeudessa. Räjähdyksessä vapautui energiaa noin 500 kilotonnia, ja paineaalto sai aikaan laajaa tuhoa sekä yli tuhannen ihmisen loukkaantumisen.

Jos kappale olisi törmännyt Maahan pystysuoraan ja osunut suurkaupunkiin, niin tuho olisi ollut suurempaa. Tällaisen todennäköisyys on kuitenkin niin pieni, ettei siitä kannata huolestua.

Yllä on kuva Tseljabinskin päälle pudonneen asteroidin jättämästä vanasta.
Otsikkokuvassa on kuvitelma asteroidin ohilennosta, eikä kyseessä ole kuva 2017 BX:stä – siitä ei ole näin hyviä kuvia.