ekologia

Toukat kerättiin pois muutamien päivien kuluttua. Toukat tutkittiin ja niiden saamat vauriot analysoitiin. Näin päästiin käsiksi siihen, kuinka monen eläimen hyökkäyksen kohteeksi kukin saalis oli per päivä joutunut.

Niin linnut, nisäkkäät, kuin toiset hyönteisetkin olivat yrittäneet popsia savitoukkia suihinsa.

Tulos oli systemaattisesti merkittävä: Hyökkäystahti oli odotetusti suurin päiväntasaajalla. Lisäksi se pieneni selvästi sekä pohjoiseen että etelään, lähes kolmella prosentilla jokaista leveysastetta kohden. Suomessa hyökkäystahti oli siis vain 10–20 prosenttia päiväntasaajan määristä. Myös alueen korkeus merenpinnasta vaikutti selvästi: Mitä korkeammalla toukan sijoituspaikka oli, sitä paremmin se sai olla rauhassa. Hyökkäysten määrä väheni 6,6 % sataa metriä kohden.

Havaittu tasainen muutos piti kuitenkin kutinsa ainoastaan hyönteisten hyökkäysten osalta. Lintu- ja nisäkäspetojen hyökkäyksistä ei vastaavaa löydetty.

Tutkijat ovat jo pitkään tienneet, että sekä eläinten että kasvien monimuotoisuus pienenee päiväntasaajalta napoja kohti. Myös lajien vuorovaikutuksen määrän on oletettu toimivan samalla tavoin. Tätä asiaa ei kuitenkaan ole systemaattisesti juurikaan tutkittu.

Tulokset saattavat antaa vihiä suuren mittakaavan kehityssuunnista. Vaikka erilaisten saaliseläinten (kuten vaikkapa matojen, hyönteisten, pienten ja suurten kasvinsyöjänisäkkäiden, sekä lintujen) kokema saalistuspaine lienee hyvinkin erilainen, kaikista saattaa löytyä jonkinlainen leveysasteen tai ainakin elinympäristön mukaan systemaattisesti muuttuva gradientti. Tämän ja tulevien asiaa sivuavien tutkimusten avulla voidaankin ryhtyä vertailemaan hyvinkin erilaisten ympäristöjen dynamiikkaa.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tiedetuubi.

Lähde: Science

Tutkimusta johtanut Hanna Tuomisto kertoo, että metsä todella äkkiseltään näyttää samanlaiselta löydetyn rajalinjan molemmin puolin. Vasta lajistokartoitus kertoo tilanteen oikean laidan. Kansainvälinen tutkijaryhmä vietti alueella kolme kuukautta tutkien jokien rantoja ja keräten kasvi- ja maaperänäytteitä.

Päivisin tutkijat kolusivat maastossa, ja nukkuivat öisin jokilaivassa. Samalla laiva siirrettiin uuteen paikkaan, uusien näytteidenkeruupaikkojen viereen. Kaiken kaikkiaan näin kuljettiin yli 500 kilometrin matka, puoliksi rajalinjan kummallakin puolella.

Asia alkoi valjeta maastossa. Suurin osa lajeista joko esiintyi tarkasti vain yhdellä puolen rajalinjaa, tai oli siellä ainakin paljon yleisempi. Tutkittavana oli saniaisten, palmujen, inkiväärikasvien sekä huonekasveinakin käytettyjen medinillakasvien levinneisyys.

Syy maaperässä

Maaperänäytteistä selvisi kasvualustan olevan erilainen rajalinjan eri puolilla. Amazonasin rajalinja on siis geologinen, ja juontaa juurensa eri-ikäisiin sedimentteihin. Sademetsä lepää paksujen sedimenttipatjojen päällä. Voimakkaan eroosion vuoksi nuorimmat kerrokset ovat osaksi hävinneet ja vanhemmat kerrokset tulevat näkyviin.

Kyse on siis hieman vastaavasta tilanteesta kuin Suomen harvoilla kalkkialueilla. Niillä on useimmiten omanlaisensa lajisto.

Amazonasin kasvilajien levinneisyyteen vaikuttaa näytteiden perusteella eritoten kalsium- ja magnesium-ionien läsnäolo, tai niiden puuttuminen.

Erilainen maaperä edesauttaa erilaisten kasvien sopeutumista alueelle. Se myös edistää lajiutumista: jotkut yksilöt pärjäävät erilaisella maaperällä kuin mihin laji on tottunut. Ne jatkavat siellä eloaan, toisten jäädessä toiselle puolelle. Aikaa myöten kasvit sopeutuvat erilaisiin kasvuolosuhteisiin, ja eriytyvät lajeiksi.

Vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa tutkijat löysivät vastaavan rajalinjan lännempää Perun puolelta. Silloinkin maaperän kasvualusta rajoitti kasvien leviämistä. Samalla tutkijat huomasivat satelliittikuvista myös nyt tutkitun rajan, ja päättivät perehtyä siihen tarkemmin. Ja hyvä niin.

Amazonin sademetsän pohjalta löytyy varmasti muitakin vastaavia eroja. Seuraava tavoite tutkijoilla onkin etsiä niitä lisää, ja tutkia, missä niitä on ja kuinka ne vaikuttavat kasvillisuuteen.

Amazonin sademetsä eli Amazonia on planeettamme laajin yhtenäinen sademetsäalue. Sen pinta-ala vastaa 70 prosenttia Euroopasta tai kahtakymmentäkahta Suomea.

Juttu perustuu Turun yliopiston tiedotteeseen sekä kahteen tutkimusartikkeliin Journal of Biogeography -julkaisusarjassa (2011, 2016).

Päivitys klo 22.30: Lisätty maininta Suomen kalkkimaista.

Otsikkokuva: Aamu-usvaa ​Juruá-joella (lapidim / Flickr)